Elämäni tärkeimmät isät

Tänä vuonna isänpäivä pohditutti minua tavallista enemmän. Koronan jälkeinen viheliäinen väsymys rajoittaa tekemisiäni kuitenkin ärsyttävän paljon eikä ajatusten kääntäminen blogikirjoitukseksi käänny niin helposti kuin terveenä.

Kaivelin vanhoja perhevalokuvia uusin silmin. Pikkulapsiajalta löytyi jonkin verran kuvia minusta isän kanssa. Äidin kanssakin pari. Isompana yhteiskuvat ovat jääneet juhlien aikaisiin yhteispönötyksiin. Ehkä se kuului tuohon aikaan.

Isälläni oli läheiset välit omiin vanhempiinsa ja se näkyi mielestäni myös hänen suhteessaan omaan perheeseensä. Tätä omaa isäsuhdettani olen tässä isänpäivän ympärillä taas pyöritellyt. Etenkin läheiset välit isän viimeisinä alzheimerin taudin sävyttäminä aikoina tuntuvat nyt erityisen tärkeiltä.

Eniten isänä ihailen kuitenkin omaa puolisoani, joka on tehnyt melkoisen sukupolviloikan oman isänsä isäajoista uuteen isäaikaan. Mieheni isä oli monellakin mittakaavalla oikein hyvä isä, mutta kuului silti minun vanhempieni kanssa siihen ikäluokkaan, johon sodat ja sotien jälkeinen elämä jätti väistämättä ison leimansa.

Lasten ollessa pieniä elimme vanhan rintamamiestalon remontin keskellä. Se oli yksi elämänvaihe muiden joukossa. Siinä kasvatettiin silloin samalla meidän perheemme resilienssiä ja yhteenkuuluvuutta.

Poika kuljettaa tässä isän perässä omilla minikottikärryillään tiilen murikkaa. Tytär seisoo kaikkien ohjeiden vastaisesti rattaissaan hieman vaarallisesti. Tytär on tässä alle kaksivuotias ja poika sitten varmaankin kolmen vuoden kieppeillä. Ikäeroa heillä on aika täsmälleen puolitoista vuotta. Mieheni tekee siinä ihan oikeita remonttitöitä eikä ole vain poseeraamassa 🤭.

Kiitos teille molemmille. Jo edesmenneelle omalle isälleni ja omien lapsieni rakkaalle isälle, jonka ansiosta lapsilla on kahden melkoisen tasapainoisen aikuisen ihmisen mallit ja turva omalla matkallaan 💖

Sukkatehdas käynnistyy ja onnea isille! 💖

Tänään kävin ensimmäisen kerran metsässä kahteen viikkoon! Sää oli kaunis. Vaikka aurinko jää melkoisen matalalle, kuusimetsän keskellekin osui auringon pilkahduksia. Tuuli oli reipas, sen lähinnä kuuli, metsän pohjaan asti tuuli ei yltänyt.

Kävelin rauhallisesti kuntoni mukaisesti. Enää ei löytynyt suppilovahveroita riesaksi asti, mutta välillä vähemmän ja välillä enemmän. Metsässä liikkuminen oli kuitenkin päivän tärkein juttu. Suppikset olivat ihan kiva lisä päivän agendaan.

Kaksi kaunista kantarelliakin löytyi. Täytyy käyttää ne jonkin ruoan jatkeeksi.

Toinen mieltäni ilahduttava seikka on se, että sukkatehtaani on vihdoin kesän jäljiltä käynnistynyt. Koronaviikko pysäytti täysin juuri käyntiin lähteneen puuhastelun. Olo oli vain aivan liian väsynyt mihinkään ylimääräiseen.

Nyt sain kuitenkin ruskeat valepalmikkosukat valmiiksi, samoin pojan sukat makoilevat odottamassa päättelyä vaille valmiina. Puikoilla heiluu tällä hetkellä tyttären korallinpunaiset sukat. Hetken sain etsiä, ennen kuin oikean värinen lanka löytyi.

Seuraavat sukat teen entiselle työkaverilleni Marialle. Lanka on hankittu jo ajat sitten. Tekemistä vaille valmis projekti siis 👍.

Yskä riivaa vieläkin oikein kunnolla. Toisinaan pystyn hyvinkin viettämään muutaman tunnin vain muutaman yskäisyn kanssa. Sitten tulee se mahdoton ryöpytys, joka ei pysähdy yskänlääkkeelläkään. Vähän hetkeksi rauhoittuu ja sitten puskee taas päälle. Tuntuu, ettei saa yskimisen välillä hengitettyä sisään, mutta ei se vain ilman hengittelyäkään pelitä. Olen siis riemuisaa seuraa nukkumaanmenoaikaan. Pidän hereillä varmaankin naapuritkin, miehestäni puhumattakaan. Tänään kävin lyhyesti kaupassa maskin kanssa - reissu jäi lyhyeksi pakottavan yskän rähinän vuoksi. Ensi viikolla pitäisi käydä toimistolla. Toivon, että matkat ja perillä oleminen sujuvat kunnialla.

Toivottelen oikein hyvää huomista isänpäivää kaikille! Meidän lapsillamme on ainakin ihan mahdottoman hyvä ja välittävä isä. Se on helpottanut äidinkin hommia 💖.

Oikein hyvää isänpäivää jo hieman etukäteen!

Lauantaina, isänpäivän aattona lähdin heti aamusta ajamaan Lahteen. Ensin isän, sitten äidin luo.

Lähtiessä keli oli mitä ihanin. Vanajaveden yli ajaessani joku oli juuri kuvaamassa nousevaa aurinkoa kännykällään. Matkalla nouseva aurinko pääsi valaisemaan kevyttä sumukerrosta maan pinnan yläpuolella, kunnes sumu sakeni kunnolla.

Välillä sumu oli hernerokkaa, välillä läpikuultavaa.

Edellinen yö tuli nukuttua vielä huonommin kuin aikaisemmin, huonon unen kausi jatkaa eloansa. Onneksi ei ollut tiukkaa aikataulua.

Isä oli pirteä. Vein hänelle uusimman kuvan hänestä ja äidistä ja kiinnitin sen seinälle. Äidille olin hankkinut samanlaisen kuvan omaan kotiinsa.

Tässä vertailukuvaa isästä heinäkuun puolessa välissä (vasemmalla) ja lokakuun lopussa (oikealla).  Isän kunto oli heinäkuussa heikkoakin heikompi ja ennuste oli aika pessimistinen. Ihmeitä voi tapahtua hyvässä hoidossa 💖.

Toki isän muisti pätkii kovasti. Tänään hän kuitenkin ryhtyi yhtäkkiä pohtimaan veljeni vointia ja kuulumisia. Ihan oma-aloitteisesti ilman mitään virikkeitä. Siitä sitä juttua sitten purkautuikin kalastukseen ja muuhun. 

Olen huomannut isän kohdalla sen, että koskettaminen saa hänet rauhoittumaan ja jotenkin laskeutumaan juuri siihen hetkeen. Levottomuus rauhoittuu (melkein aina) ja yhteydet pelaavat paljon paremmin. Äitikin osaa kädestä pitäminen ja silittämisen taidon. Se auttaa yhteyden muodostamisessa aivan valtavasti. Toki isä on ainakin nyt melkoisen hempeä (paitsi nälissään). Jos hän olisi aggressiivinen, tilanne olisi varmasti aivan toinen. Mutta meillä kosketukset, silitykset ja suukot rakentavat positiivista yhteyttä paljon.

Toivottavasti miehetkin uskaltavat kosketella isiään. Ainakin tällaisissa tilanteissa. Etäisyys ei auta muistisairaan kanssa.

Jos tänään juhlistettiinkin isänpäivää minun isäni kanssa, huomenna sitä juhlistetaan rakkaan puolisoni ja lasteni isän kanssa. Oikein hyvää isänpäivää kaikille teille!

Myöhäistä isänpäivää kaikille :-)

Myöhäistä isänpäivää kaikille :-)

Poikamme kävin isänpäiväkahvilla aamusella, tytär on vaihto-opiskelussa Kanadassa. Oma isäni asuu vähän kauempana ja puolisoni isä kuoli toistakymmentä vuotta sitten.

Oman isäni kanssa tapaamme harvakseltaan, mutta vuosien myötä arvostan häntä yhä enemmän. Lapsuuden ja nuoruuden hyvät hennot muistot vahvistuvat iän myötä, ainakin minulla.

❤