Moottoritiellä säännöt eivät koske kaikkia - silkkiuikkujen pesintä meni pieleen

Kun liikkuvaa poliisia ei enää ole, käytännössä teillä ei ole enää myöskään rajoituksia tai sääntöjä. Kun kukaan ei valvo (eli nopeusvalvontakameroita ei ole), meno etenkin ruuhkaisempaan aikaan on minun makuuni turhan villiä. Minähän olen sääntöjen noudattaja. Minusta säännöt tehdään syystä ja samasta syystä niitä pitäisi myös noudattaa.

Kun moottoritiellä nopeusrajoitus on näin kesäaikaan 120 km/h, se ei näissä valvomattomissa olosuhteissa koskekaan kaikkia. Osa ajaa kuin rajoituksia ei olisikaan. Kaistan vaihtaminen vaatii oikein lisäharkintaa, kun takaa lähestyvän auton nopeutta pitää arvioida ihan erityisen tarkoin. Ehtiikö edellä ajavan köröttelijän ohittaa ennen kuin takana tuleva auto on kiinni peräpuskurissa vain pitäisikö jarrutella ja jäädä odottamaan kunnes auto on huristellut ohi? Ja entä miten se seuraava auto - ehtiikö noiden kahden auton väliin vai tuleeko sekin ihan mahdottoman kovaa? Käsittämättömiä ylinopeuksia ajavia autoja pitää yrittää vain väistellä, sillä mikään ei niitä pysäytä.

Osa infernaalista nopeutta ajavista autoilijoista osaa olla korrekteja, kun olet ohittamassa toista autoa. He pitävät sinun autoosi kohtuullisen etäisyyden, kunnes pääset takaisin omalle kaistallesi. Vasta sitten hurahtavat ohi kohti ikuisuutta. Vaan kaikki omaa nopeuttaan ajavat autoilijat eivät ole yhtä huomaavaisia. Heidän mielestään voi olla ok ajaa ihan edellä ajavan peräpuskurin tuntumaan. Se on aika vakuuttavaa, kun auto on riittävän iso tuntumaan ahdistavalta siinä niskan takana. Jos lähilikietäisyys ei toimi pelottimena siirtyä kaistalta avaruuteen (kun oikealla kaistalla on se hitaasti kulkeva ohitettava auto ja sinne ei pääse), niin aina joku keksii käyttää tehosteina valojen vilkuttelua tai jopa äänimerkkejä. Mikäs siinä on mellastaessa, kun kukaan ei ole sanomassa mitään 👍.

Asiaa ei yhtään helpota se, että kesällä Suomen tieverkostossa tehdään kunnostustöitä ja nopeusrajoituksia lasketaan paikallisesti niiden mukaisesti. Lasketut nopeusrajoitukset eivät myöskään näytä koskevan kaikkia. Moottoritien vasemmalla kaistalla ei selvästikään ole sopivaa ajaa nopeusrajoitusten mukaan a) pääkaupunkiseudulla b) ruuhka-aikana tai c) tietyömaa-alueiden lähettyvillä madalletuilla nopeusrajoitusalueilla. Sillä joillakin on kiire ja kukaan ei valvo.

Ikävimmillään (minun kokemukseni mukaan) valvomattomuus 'sallii' todella holtittomankin liikennekäyttäytymisen. Ohittelemisen vuoroin oikealta ja vuoroin vasemmalta. Kovan kiihdyttämisen kun baana on vapaa (mutta joku muu haluaisi vaihtaa kaistaa). Äkkijarrutuksen harmistusta aiheuttaneen auton edessä. Vaappumisen kaistojen reunojen ylittävästi laidalta toiselle (syystä tai toisesta). Äkkikiihdyttämisen, kun takana tuleva auto lähtee ohittamaan. Ja niin edelleen. Ja vain, koska kukaan ei valvo.

Minun mielestäni isoilta vahingoilta vältytään ennen kaikkea sääntöjä noudattavien muita huomioivien autoilijoiden jatkuvan joustamisen ja ennakoimisen ansiosta. Muuta ovat siis erityisen varovaisia, jotta minä-ensin-autoilijat saadaan väistettyä ajoissa 😡. Olisi kiva saada tähän hommaan mukaan myös viranomaisvalvontaa - vähän niin kuin ennen vanhaan.

Vielä toukokuun lopussa silkkiuikkujen pesintä oli aivan mahtavassa vauhdissa. Pesiä oli pitkälti toistakymmentä. Muutamissa oli jo munia ja pesiä rakennettiin upealla vauhdilla. Odotin nyt näkeväni jo poikasia, mutta tilanne olikin se, että suurin osa silkkiuikkujen pesistä oli hajonnut ja poissa. Yksi pesä oli vielä näkyvissä. Emo poistui pesältä pian saapumiseni jälkeen eikä tilalle siirtynyt tavanomaiseen tapaan toista emoa. Pesä ja muna jäivät yksin eikä se tiennyt hyvää.

Vain ihan rannassa oli vielä jäljellä silkkiuikkujen pesiä. Kaikki muut silkkiuikut uiskentelivat pareina siinä lähellä. Osa paritteli ja uusi pesä oli selvästikin suunnitelmissa. Osa vain uiskenteli paikalla. En tiedä, mitä on parissa viikossa tapahtunut noille pesille.

Varis hyökkäsi yksikseen jätettyyn pesään kerran ja lähin lintu puolusti sitä vähän. Heti perään varis pisti toimeksi uudelleen ja tällä kertaa se nappasi munan nokkaansa kerralla. Sinne meni.

Silkkiuikkujen pesintää vaikeuttaa se, että joku on niittänyt pesintäalueelta vanhan ruovikon pois. Suojaa tuovaa kasvustoa on nyt huomattavasti entistä vähemmän. Kummallista, että ruovikko on häirinnyt jotain niin paljon, että se on pitänyt tuosta niittää. Silkkiuikkujen pesintäolosuhteet sen sijaan heikkenivät saman tien. Harmi.

Kiihkeä mennyt viikko, sieniltä ei säästytty tänäkään viikonloppuna 🥳

Kulunut viikko on ollut mahdottoman vaihteleva. Onneksi iloa ja upeita hetkiäkin on mahtunut mukaan. Viikonlopun piti olla vähintään yhtä vaihteleva ja täyteläinen, mutta perjantaina sain tiedon, että iäkäs isäni onkin sairastunut koronaan. Hänen luokseen ei pääse käymään ainakaan pariin viikkoon, joten väljensin sovinnolla täpäkäksi suunnittelemani viikonlopun aikataulua, Lahden vierailu siirtyy nyt reilulla viikolla eteenpäin.

Eilisen päivän vietin tyttären kanssa Helsingissä. Meillä aika kuluu aina kuin siivillä, niin kävi tälläkin kertaa. Käydessämme lounaalla törmäsimme luontokatokapinaan. Luontokatokapina on käynnissä 5.-14.10. Sillä on kolme vaatimusta: 1. Suojellaan metsää 2. Irti tehoeläintuotannosta ja 3. Kannetaan vastuumme. Lisää tietoa: luontokatokapina.fi.

Lattialla makaavat ihmiset tummissa vaatteissaan ja kyltteineen olivat vaikuttava näky. Samanaikaisesti kuului kaiuttimista taustatietoa.

Äiti-tytär-aika teki taas todella hyvää 💖

Tytär nappasi meistä muutamat selfiet kauppareissulla - taustalla myynnissä on jatkojohtoja sun muita vermeitä. Se ei haitannut 🥰.

Tälle päivälle vapautui aikaa metsäilyyn ja sienten perässä juoksemiseen. Suppilovahveroita löytyy minun sienipaikoistani edelleenkin melkoisen vähän vuodenaikaan nähden. Kantarelleja löytyi sen sijaan odotusten vastaisesti vielä melkein kilo, vajaa kolme litraa.

Kahden metsän välillä jouduin jonottamaan siltatyömaan kapealla kohdalla väliaikaisissa liikennevaloissa. Ihan autojonon vieressä oli varis aterioimassa haaskalla. Se oli tarkkana kuin porkkana, mutta arvioi vieressä etanan nopeudella etenevän autojonon nopeuden riittävän turvalliseksi ruokailun jatkamiseksi. Räpsäisin tuosta hauskasta tyypistä jonottaessani kuvan.

Toivotan sinulle (niinkuin itsellenikin) positiivista, iloista ja hyödylliseltä tuntuvaa alkavaa viikkoa. Hyödyn ei tarvitse kohdistua muihin. Oman itsensä hyvinvointiin kohdistuvat hyöty on itse asiassa ihan sieltä parhaasta päästä. Kun satsaa omaan aitoon hyvinvointiinsa, on tavallisesti iloksi ja avuksi muillekin, ihan siinä itsestään. Hyvä poikii hyvää. Omasta hyvästä olosta on oikein hyvä aloittaa 💖🥰.

Mahtavaa alkavaa viikkoa!

Onnellisuustutkimusten satoa :-)

Kirjoitin työpaikan blogiin tänään muun muassa hengitysharjoitusten avulla tehtävästä stressitason laskemisesta ja tunnetilojen muuttamisesta. Hengitysharjoitusten kautta päädyin Stanfordin yliopistossa tutkimusjohtajana toimivan Emma Seppälän onnellisuustutkimusten jäljille. Niistä en malta olla kirjoittelematta hieman tännekin etenkään eilen löytämäni kuvan jälkeen.

Mietin jo eilen tämän kuvan kanssa, että eivät ole ihan samalla asenteella veljekset tässä liikkeellä ;-) Kesäkuisia variksen poikasia siis ja nälkä on kova. Emo pysyttelee jossain kauempana ja nämä kaksi humanteria ovat jääneet selviytymään yksin.

Vasemmanpuoleinen tyyppi näyttää rennolta ja selvästi matkii emolta saatuja oppeja ja näyttää siltä, kuin etsisi ruokaa. Ja sitten tuo oikeanpuoleinen: rääkyi jatkuvasti nokka milloin enemmän ja milloin vähemmän isosti auki. Se komenteli kaikkea ja kaikkia. Luulen jotenkin, että tuo vasemmanpuoleinen oppi aikaisemmin löytämään ruokansa ihan itse ;-)

Onnellisuustutkija Emma Seppälän suomalais-englantilainen isoisä Richard Rafael Seppälä on toiminut aikoinaan Suomen suurlähettiläänä sekä Ranskassa että Yhdysvalloissa. Sieltä siis kovin suomenkieliseltä kuulostava nimi :-)

Seppälä korostaa ainakin noissa haastatteluissa läsnäolemista, hengitystä (aina niin suotavaa ;-)) ja sitä, että onnellisuus ei tule tavoittelemalla. Onnellisuus ei ole saavutus, vaan olotila. Saavutusten tuoma ilo ja tyydytys on väliaikaista ja tarvitsee jatkuvaa toistumista. Aito, syvempi onnellisuus tulee siitä, että löytää olemassaololleen ja tekemiselleen syvemmän tarkoituksen. Jotain suurempaa kuin itse on.

Hengitysharjoituksista on kovaa tutkimustulosta ja niihin on ohjeita Satakunnan Kansan artikkelissa (suomenkieliset kirjoitetut ohjeet) ja Me Naiset -lehden artikkelissa (suomenkieliset kirjoitetut ohjeet ja englanninkielinen video). Paras hengitysharjoitus ikinä! Todella nopeasti rauhoittava ja tasaava vaikutus.

Paras ohjeistus löytyy täältä Helsingin Sanomien sivulta suomeksi tekstitettynä videona, jos tämä vain näkyy myös muille kuin tilaajille.

Business-oppaan haastattelussa Seppälältä kysyttiin:
"Mitkä ovat kolme vinkkiäsi niille, jotka haluavat menestyä työssään uhraamatta kuitenkaan onnellisuuttaan?"

Vastaukset olivat:

"1. Ota vapaata – tulet olemaan luovempi, oivaltavampi ja tunneälykkäämpi.

2. Ole ystävällinen muille – sinulla tulee olemaan hyvät suhteet työntekijöihisi ja työtovereihisi. He ovat lojaaleja sinulle. Sekä sinä että tiimisi tulette tuottavammiksi. Tulet onnellisemmaksi ja terveemmäksi.

3. Ole kiltti itsellesi. Palaudut helpommin ja olet onnellisempi, opit virheistäsi ja nouset takaisin jaloillesi elämässä väistämättä vastaantulevien haasteiden jälkeen."

Ihana (ja nälkäinen) variksenpoika

Eläinten maailma on yhtä ravintoketjua. Se tuntuu armottomalta, mutta se on luontoa. Laskelmoimatonta, ilman pahantahtoisuutta vain luonnon antamien vaistojen varassa.

Käpytikan poikaset (ne kaksi kappaletta) menivät todennäköisesti variksille. Tai siis se toinen oli ihan varmasti variksen saalis, vaikkei variksen massuun päätynytkään.

Varikset vahtivat tässä jokin päivä sitten yllättävälle itsenäisyyshyppelylle lähtenyttä poikasta. Aika kaukana se oli pesästään verkkoaidan ja kävelytien välisellä kapealla kaistaleella. Jos varikset kokivat minut uhaksi, niin aika laimeasti puolustivat poikasta. Siinä oli ensin lähestyessäni pari aikuista poikasen seurassa, jotka lähtivät lentoon jo varhaisessa vaiheessa.

Enhän minä ihan lähelle mennyt. Aikuiset tekivät joitakin hälyytyslentoja siitä yli, mutta siihen se jäi. Kun lähelle tuli muitakin ohikulkijoita, varmistelin, ettei kukaan vahingossa häiritse poikasta. Eikä häirinnytkään. Se lähti jossain vaiheessa pomppimaan ja hyppelemään aidan vierustaa pitkin kauemmas. Seuraavana päivänä sitä ei enää näkynyt. Koska se jaksoi pompiskella ihan hyvin eteenpäin, oletan, että se on palannut takaisin turvallisemmille huudeille.

Mutta osaapa olla variksen poikanenkin kaunis. Mitkä silmät!

Viimeisessä kuvassa näkyy myös kaunis vilkkuluomi - koristeellinen kuin mikä :-)

Nyt kannattaa pitää silmät erityisen auki ulkona, mihin tahansa meneekään. Kesäisen ihanaa loppuviikkoa!

Sadunomainen luontohetki töiden jälkeen :-)

Illalla kävin tiiviin työpäivän jälkeen hengittelemässä pellon reunassa. Tänään lähelleni jäi seurailemaan kuvaaja, joka oli joko omalla agendallaan tai kuvitteli minun kuvaavan jotain erikoista. Mutta minulle kelpaa toistaiseksi vallan mainiosti kaikki tavallinen ja normaali kuvaamisen kohteeksi :-)

Valkohäntäkauriit saapuivat pellolle minun saapumiseni jälkeen ja selkäni taakse. Pois lähtiessäni ne vain olivat siellä. Kuvia ottaessa selvisi, että paikalla oli monta muutakin metsän eläintä :-)

Ihan sadunomainen näkymä :-) Harmi, että olivat noin kaukana. Ja tuonne pitää palata uudelleen :-)

Mikä on sinua viimeksi sykähdyttänyt luontonäkymä?

Kalan tarina - osa 3 (viimeinen osa)

Tänään lähdin koiran kanssa aamulenkille jo puoli kuuden jälkeen. Ulkona oli 16 astetta lämmintä ja se oli meille kummallekin ehdottomasti päivän paras hetki ulkona liikkumiseen. Tuuheakarvainen koira ei tykkää helteestä tai helle ei ainakaan tee sille hyvää.

Mutta tuohon kalan tarinaan. Jottei tämä kalasta kertoilu veny loputtomiin, pakkaan lopun tarinan tähän aika lailla tiivistettynä. Minulla ei riitä kärsivällisyys yhtään enempään ja sitä paitsi väsyin välillä kuvaamaan noita kalan syöjiä, joten välistä puuttuu paljon kuvamateriaalia ;-)

Harmaalokki tuli siis ottamaan paikkansa kalan ylimpänä käsittelijänä. Variksenpojat väistyivät, vaan eivät häipyneet kauas. Kala valui yhä enemmän takaisin veteen ja harmaalokki sai nostella sitä parempaan asentoon ruokailun lomassa.

Uteliaat ja rohkeat nuorison edustajat tulivat norkoilemaan, josko käsittelystä jäisi rantaan jotain ylimääräistä haukattavaa. Jotain löytyi aina sieltä täältä.

Tässä kohdassa harmaalokkia harmitti aivan varmasti ;-) Kala mokoma vajosi jo kokonaan veteen.

Lokki päätti vetää kalaa hieman sivummalle, missä ranta ei ollut ihan niin jyrkkä.

Ja tässä vaiheessa tulee iso aukko kuvamateriaaliin. Kun harmaalokki sai tarpeekseen aterioinnista, oli kalaa vielä jäljellä. Variksen poikaset tarttuivat oitis tilaisuuteen ja jatkoivat kalan parissa edelleen yhtään sen enempää kenellekään siitä kertomatta.

Hiljaisuudesta huolimatta viisikon loput kolme jäsentä saapuivat pian myös paikalle eikä siinä sitten juuri kuvattavaa ollutkaan. Viisi nuorta varista kököttivät ryhmässä ja kala oli ryhmän keskellä. Siinä ne söivät mutustelivat itsensä tyytyväisiksi. Tämän jälkeen kala oli jo aika lailla kaluttu.

Sen sai huomata paikalle saapunut selkälokki, joka löysi (jo aivan eri rannalta) kovasti riepotellun kalan pään, nahkaa ja selkäruotoja. Mitään hienompaa siitä ei löytynyt, vaikka jäämistöä kuinka käänteli.

Variksenpojat palasivat paikalle myös vielä moneen kertaan. Jotenkin niillä oli ymmärrys siitä, että täällä sitä ruokaa jossain vaiheessa oli, ja löytyihän sieltä kalan nahan sisäpuolelta vielä joitakin murusia. Pojat palasivat paikalle vielä moneen otteeseen tarkistamaan ympäristöä ja kääntelemään ja nyppimään kalan nahkaa. Siinä oli sen kalan tarina.

Kalan tarina - osa 2

Viisi nuorta variksenpoikaa liikkui kohtuullisen kiinteänä ryhmänä. Meno oli vielä vähän honkeloa ja äänikin kuin murrosikäisellä variksella konsanaan. Tämän tästä ne pelmahtivat paikalle ja sitten taas häipyivät muualle.

Tällä kertaa paikalle tuli vain yksi nuori varis. Ihmeissään se tuijotteli harmaalokin jäljiltä jäämää kalaa ja uskaltautui maistamaan. Ihan hiljaa sitä söi, ei yhtään viestitellyt muille hienosta löydöstään.

Jonkin ajan kuluttua paikalle tuli veli tai sisko. Uusi tulija ihmetteli hetken ja siirtyi sitten paikkaan, jossa kalan pää oli ollut harmaalokin ruokailun aikana. Sieltä löytyi roippeita. Tulokas keskittyi roippeisiin ja ensimmäisenä tullut poikanen jatkoi pienen tuijotteluhetken jälkeen kalan parissa. Edelleen molemmat olivat aivan hiljaa.

Kuin roippeet vähenivät, päätyivät molemmat nuorukaiset kalan äärelle. Eikä ääntäkään vieläkään.

Mikään hyvä ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Paikalle saapui nimittäin uusi harmaalokki ja tämä oli selvästikin nälkäinen. Varisnuoriso siirtyi nöyrästi takavasemmalle ja kala jäi harmaalokille.