Pienoiskivääri palautettu, ihmettelyä koronan jälkeisen aivosumun kanssa

Meille tuli talvi. Ja sitten on tainnut tulla kaikille muillekin ❄. Tämä näkymä on työhuoneen ikkunasta maanantaina noin klo 10. Pakkasta oli 18 astetta, mikä muutti valon väriä kauniin pehmeäksi 🥰.

Kuvassa näkyy muutamat jalanjäljet, parit koiran jäljet ja sitten lisäksi muiden eläinten jälkiä. Orava ja rusakko ovat ainakin jäljistä päätellen vierailleet. Riistakamera on hankittu, nyt se kannattaisi vihdoin asentaa jonnekin paikoilleen.

Jännitystä herätellyt aseen vienti poliisilaitokselle on nyt tehty. Minua ei pidätetty, vaikka meninkin ensin väärästä ovesta aseen kanssa. Käynti oli suhteellisen miellyttävä. Palveleva poliisi oli oikein mukava ja pätevä, mutta oma jännitys koko ajalta ennen aseen luovutusta oli vähemmän miellyttävä.

Tässä se on ihan itse jätesäkkiin pakkaamanani.

Ja tässä ennen pakkaamista.

Lapset kertoivat, että isäni oli ammuskellut tällä mökillä heidän lapsena ollessaan hiiriä.

Ase meni romutettavaksi. Perukirjasta pitäisi muistaa vain vielä lähettää pari sivua poliisille. Kunhan tämän korona-aivohäröilyn kanssa tuon vielä muistaisi.

Vähän ihmettelen, etteivät työterveydessä ole ottaneet mitään näkyvää roolia koronan sairastaneiden töihin paluun tukemisessa. Kaikillahan se ei ole ihan helppoa. Tuki toisi säästettyjen eurojen lisäksi säästöjä inhimillisten kärsimysten minimoimisen kautta. Ihan hassua ajatella, että monen moni muukin koronan sairastanut ihmettelee ihan itsekseen, miten ajatukset saisi luistamaan ja työt rullamaan edes puolella teholla. Ihanko totta, ettei kukaan ole auttamassa tämän kanssa? Vuoden kuluttua on taas uusi korona-aalto 🥺.

Yskän tuska ja näkökulmia elämän hankaliin kulmiin

Koska olen kellinyt koronan 'hellässä' hoivassa jo pari viikkoa, valokuvaamiset, ulkoilut ja liikkumiset ovat jääneet väliin. Älykelloni valittaa liian vähäisten liikkumisteni vuoksi samoin kuin heikon unen laatuni vuoksi. Se ei ymmärrä, että olen ollut kipeä.

Yskiminen kärjistyi viime sunnuntaihin, jolloin olo koitui jo aivan liian kivuliaaksi kotona kärsittäväksi. Yskimisen määrä ja laatu sinänsä olisi jo tehnyt elämästä kurjaakin kurjempaa, mutta yltyneet lihaskrampit ennätyskipuineen katkaisivat kamelin selän ja minä päädyin odottamaan vuoroani sairaalan päivystykseen.

Sain vanhojen lääkkeiden päälle vielä vähän uusia lääkkeitä ja vähitellen olen saanut yskäni aisoihin. Toki olen nukkunut kuin vanha lemmikkieläin konsanaan. Väsymys on ollut hirmuista ja unen on katkaissut lähinnä uusi yskänpuuska, jonka hillintään on tarvittu pystyasentoon nousemista, täsmätarkkaa lääkintää, rauhallista oloa ja mahdollisimman vähän puhumista.

Lääkäri vähän kauhisteli sitä, että olen ollut jo töissä tuossa kunnossa, mutta rauhoittelin olleeni vain etätöissä enkä toimistolla tartuttamassa ketään. Toki minun on tarvinnut levätä paljon ylimääräistä, siltä ei ole voinut välttyä. 

Nyt olen selvinnyt jo melkein ilman isoja yskänpuuskia ja lihaskramppeja. Tuntuu siltä, että lepo yskimisestä ruokkii paranemista. Huomenna menen toimistolle ja otan sinne mukaan kaikki mahdolliset lääkkeet, jotka auttavat minua pysymään kohtuullisen yskättömässä tilassa.

Koska uusia valokuvia ei ole ja maisema on muuttunut hetkessä lumiseksi, kaivoin esiin kuvan viime vuoden jouluaaton aatolta. Tyttären kanssa oltiin silloin(kin) kameran kanssa liikenteessä. Keli oli mitä valkoisin.

Keli oli silloin itse asiassa aika kehno, märkää räntää satoi harmaalta taivaalta. Lähdimme silti. Isoista räntähiutaleista saa sopivalla suljinajalla muhevan näköisiä talvikuvia. Tästäkään märkyys ei mitenkään hyppää silmille.

Valokuvaamisessa hyvä keli on eri asia kuin ns. normielämässä. Upea ja kaunis auringonpaiste ei tallennu kuviin koskaan niin kauniina kuin se on 'livenä'. Hieman hämärä keli on monen objektiivin mielestä jo aivan liian hämärää. 

Toisaalta melkein jokaisessa kelissä on löydettävissä jotain erityistä. Tyyni hämärä sopii hienosti pitkän suljinajan kuviin. Komea kesäpäivä auringonpaisteineen tuo esiin värikkäitä heijastuksia ja upeita taivaan sinisiä värejä. 

Sama pätee tietenkin elämään yleensäkin. Olosuhteita emme voi valita, mutta siihen voimme vaikuttaa aina jotenkin, miten suhtaudumme olosuhteisiin ja mistä päätämme niissä nauttia. Harmaa ja sateinen päivä tarjoaa mitä parhaat olosuhteet kuunnella maailman parasta siivousmusiikkia ja siivota rytmikkäästi juuri sen verran kuin huvittaa. Tai viimeistellä sitä perunkirjoitusta, joka ei sinänsä mitenkään kutsu luokseen.

Kokemani ahdistavan herkästi syttyvä kivulias yskä pakotti nestemäiseen ruokailuun (sillä kaikki muu herätti yskänärsytyksen). Mikä mahdollisuus tutustua erilaisiin keittoruokiin, erityisesti sosemaisiin keittoruokiin! Osa kokeiluista jää käyttöön jatkossakin 🥰

Yskän aiheuttamat rajoitukset nukkumisessa (vain oikealla kyljellä voi nukkua ihan oikeasti) toivat kuin toivatkin jotain kokeiluja, joiden jälkeen olkapääkivut ovat pienentyneet murto-osaan entisestään.

Iloa, toivoa ja luottamusta elämään. Aina ei voi eikä jaksa nautiskella. Mutta silloin kun voi, miksi ei tekisi niin? 

Iloa ja voimaa marraskuuhusi 🌼

Koronaa ja Sapokan vesipuisto Kotkassa

Tavallista tuhdimpi syysflunssa osoittautui testin jälkeen koronaksi. Lämpöä ei ollut läheskään niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla, mutta moni muu merkki piti paikkansa. Niinpä minä, varovaisesti (ja vähän) julkisissa tiloissa liikkuva ihminen sain sitten kuitenkin koronan. Täytyy myöntää, että käsidesin kanssa olen lipsunut, mutta muuten olen ollut kovasti tunnollisen varautunut. Ja tässä sitä silti ollaan 😳.

Diagnoosin saaminen oli sikäli hyvä juttu, että nyt ymmärrän, että jotkin oireet eivät häviä vain reippaudella ja yli jyräämällä. Niiden kanssa pitääkin nyt ottaa rauhallisesti, jos haluaa parantua ilman ikäviä jälkiseuraamuksia.

Testin tein poikani vankasta kehotuksesta, kun olin sairastanut tautiani jo viikon. Kuume oli laskenut, mutta olo oli kohentunut vain vähän. Olin palannut (etä)töihin ja yritin olla kovasti työkykyinen kuumemittarin mukaisesti. Onneksi olin varovainen jatkuneen yskäni vuoksi ja jätin läsnätilaisuudet yskän vuoksi väliin. Erinomainen päätös näin jälkikäteen ajateltuna.

Aivosumu, väsymys ja yskä jatkuivat, yskä innostui jopa kasvamaan. Tänään olin yhteydessä lääkäriin kipeiden, toistuvien ja yöunia häiritsevien yskänkohtauksien vuoksi. Sain lääkitystä, joka ainakin ensikokeilulla tuntuu jo lupaavalta. Elän toivossa kuin lapamato konsanaan.

Edellisen koronan aikaan yskin kylkiluuni murtuneeksi. Yskiessä murtui oikean puolen kylkiluu - ihan paras nukkuma-asennon takaaja kylkinukkujalle! Vieläkin nukkuminen oikealla kyljellä on rajoittunutta, vaikka mieli kuinka vetää sille kyljelle lepäämään.

Nyt olen viimeisinä öinä herännyt yskänpuuskien kanssa yli viisi kertaa yössä siten, että on ollut pakko nousta ylös yskimisen helpottamiseksi ja jopa poistuttava huoneesta, jottei puoliso joudu valvomaan minun yskäni kanssa. Ja jos heräileminen on ollut kurjaa, yskän aiheuttamat kovat krampit kyljissä ovat olleet luvattoman kivuliaita ja pitkäkestoisia. Niiden kanssa on tehnyt todella tiukkaa. En siis suosittele tätä kenellekään.

Onneksi on muistot. Palasin syysloman valokuviin ja Kotkan kaupungin Sapokan vesipuistoon. Vesipuiston kävelyreitti osuu ihanasti ristiin myös Veistospromenadin kanssa. Jossain vaiheessa haluan tutustua veistospromenadiin ihan kokonaisuudessaan.

Alueen rakentamisen taustoihin pääset tutustumaan täältä.

Pikaisen vierailun kuvasatoa tässä:

Reitti oli helposti kuljettava ja mahdottoman kaunis. Pysähtymispaikkoja löytyi pitkin matkaa.

Tässä jo vedessä ensimmäinen patsaslöytö. Näitä oli matkalla paljon lisää.

Kaikki patsaat edustivat vähän erilaisia tyylejä (taiteesta mitään sen enempää tietämättä ja ymmärtämättä). Ihania kohtaamisia kaikki.

Muuten vallan ihanaa rantareittiä on koristeltu kattohaikaran ja sen pesän hahmoilla 🥰

Reitti on osa Kotkan kansallista kaupunkipuistoa. Onkohan missään muualla näin upeasti laitettuja puistoalueita osana kaupunkipuistoja?

Patsaat istuivat kauniisti osaksi isompaa kokonaisuutta ilman sen kummempaa korostamista.

Olisikohan tämä merilokki? Veistospromenadin esittelykartalta löytyy kaikkien veistosten tiedot. Vähemmän hätäisenä olisin ehtinyt perehtymään niihin. Nyt vain kävin nautiskelemassa.

Metallinen ja heijastava miesurheilijan patsas oli ensin mielenkiintoinen. Vähitellen sen heijastukset tekivät siitä aina vain mielenkiintoisemman.

Metallisia hahmoja oli myös rannan puolella.

Edessä puhuttelevat kulmikkaat hahmot, taustalla näkyy 'metallimiehen' heijastuksia eri valossa ja näkökulmasta.

Ja sitten oli tämä putous. Kotkan kaupungin norjalaisen siirtokunnan aloitteesta Pookinmäen rinteeseen, nykyiselle putouskalliolle, rakennettiin hyppyrimäki. Pookinmäeltä hypättiin mäkeä aina vuoteen 1953. Sen paikalle rakennetun vesiputouksen korkeus on noin 20 metriä ja sen vesi pumpataan merestä puolen kilometrin päästä.

Pidä huoli itsestäsi ja terveydestäsi. Muista käsidesi ja turvaetäisyydet, niin säästyt isoimmilta harmeilta 💖

Koronan jälkeinen yskä teki kyljelle kipeää

Melkein neljä viikkoa sitten sairastuin koronaan. Kuume oli minulle poikkeuksellisen korkea. Yskä, lihaskivut, hajuaistin muutos, täydellinen väsymys, huonovointisuus ja äänen mureneminen hallitsivat elämääni sairastamisen ensimmäisen viikon aikana. Ennen ensimmäisen viikon loppua kuume katosi, lihaskivut vähenivät ja yskä helpottui jonkin verran.

Yskä jatkui ensin lempeänä ja kevyenä yskänä, mutta syveni sitten voimallisemmaksi ja työläämmäksi. Ensimmäisen viikon aikana nukkuminen oli vaikeaa yskän ja lihaskipujen vuoksi. Toisen viikon aikana yskä valvotti ja herätteli edelleen. Päivisin tein töitä voimavarojeni mukaan, mutta aina välillä piti vähän huilia.

Kolmannella viikolla yskä alkoi taas nousta hillittömiin yskänkohtauksiin. Nukkuminen vaikeutui entisestään ja jatkuva voimakas yskiminen vei voimavaroja.

Neljännellä viikolla toinen kylki alkoi vihoitella ikävästi. Yskiminen jatkui, mutta nyt myös sattui kylkeen oikein kunnolla. Oikealla kyljellä ei voinut enää nukkua ollenkaan ja vasemmalla kyljelläkin nukkuessa piti asettua paikoilleen todella varovasti, jottei kipeä kylki huutelisi omiaan.

Eilen päädyin sitten vierailemaan työterveyslääkärin luona. Murtunut kylkiluu (yskän seurauksena) oli tuomioni. Parantumisaika on kuulemma 4-6 viikkoa. Sain onneksi reseptin vähän vahvempiin särkylääkkeisiin. Matkustaminen toimistolle (ja lääkärille) ja takaisin ovat koetelleet niin kylkeäni kuin yskäänikin. Eilen illalla oli jo melkoisen epätoivoinen olo.

Kunnes otin uuden särkylääkkeen.

Vaikutus ei tietenkään alkanut heti, mutta ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan nukuin yhteen putkeen yli neljä tuntia. Nukuin kokonaisen yön! Ja yskimäänkin heräsin rauhallisen yön jälkeen vasta aamulla 🥰.

Linnuille olen vienyt ruokaa viimeisen viikon, kahden aikana? Ajan tajuni on hieman himmeää, kivun ja jaksamisen kanssa sinnittely on vienyt päähuomion. Muistan kipeän kylkeni kanssa raahanneeni auringonkukkasiemenlaatikkoa lintujen ruokintapaikalle. Pähkinät vein pienessä ämpärissä. Olo oli niin nolo pitkän sairastelun jälkeen ja halusin kovasti olla jo riittävän tervehtynyt toimimaan. Joten en (tietenkään) pyytänyt apua ruokinnan tankkaamiseen, vaan 'pärjäsin' ihan itse.

Nyt taidan ainakin seuraavan parin viikon ajan tyytyä kylkeni parantelemiseen. Pyydän ja huolin apua. En sinnittele kylkeäni enää yhtään huonompaan kuntoon. Ensi vuoteen mennessä kylki pitäisi olla kunnossa, jollei mitään muuta satu ennen sitä 😂😂😂.

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Pidä huoli itsestäsi ja vähän kaveristasikin. Minunkin pitäisi varmaan pistää viestiä lähiystävälle tilanteesta - nyt kun jaksan 👍

Sitä koronaa edelleen 😡

Pelkkää koronaahan tämä on yksittäisiä virkeitä hetkiä lukuun ottamatta ollut. Kuume laski jo viikonlopuksi ja lihassäryt katosivat sen myötä. Yskä on jatkunut - hieman helpompana. Väsymys on kaiken kattava. Keskittymiskyky on heikko kuin mikä. Päänsäryt jatkuvat samoin kuin huonovointisuus ja huono ruokahalu. Nyt ei tehdä älyllisiä urotekoja, nyt selvitään ja odotellaan taudin talttumista.

Koronan yhteydessä puhutaan aivosumusta. Minulla aivosumun tilalla on aivosementti. Läpitunkematon ja järkähtämätön ajattelun ja monen toiminnan este. Siihen sitten vielä mahdoton väsymys päälle. Monesti olen ajatellut ja sympatiseerannut mielessäni Irkkua, jonka päivittäinen arki on moninkertaisesti tätä omaa väliaikaisarkeani monimutkaisempaa. Hatun nosto Irkulle!

Tähän väliin kuva reilun parin vuoden takaa Kolilta. Ehkä enemmänkin tuomaan toivoa ja pilkettä tähän harmaaseen vuodenaikaan, josta en millään saa itseäni ottamaan valokuvia. Toki näillä väsymyksillä kuvia en ota mistään. Mutta niiden aika tulee taas.

Tänään oli toinen työpäiväni sairauslomani jälkeen. Jos etätöitä ei olisi, en olisi voinut ajatellakaan töihin siirtymistä vielä tässä vaiheessa. Onneksi on etätyö. Ja onneksi kalenteri ei ollut enää täpötäysi melkoisen karsimisen jälkeen.

Teams-kokouksista menee tosin melkoisesti vuorovaikutusta ohi, kun ei juurikaan arvaa puhua yskänpuuskan pelossa. Mutta toisaalta en jaksaisi enää kotonakaan taudin kanssa taiteilua ilman ammatillisia kontaktejani. Tuntuu, että toipumisenikin vauhdittuu, kun pääsen saamaan rytmiä päiviini ja jonkin asteisia ammatillisia haasteitakin. Toki täyteen ravikuntoon pääsemiseen tässä kuluu ehkä vielä jokunen tovi.

Pixie-koira on ollut tiiviisti tukenani koko sairauteni ajan. Se on nukkunut vieressäni päivisin eikä ole päästänyt minua silmistään. 

Rimpuilen siis edelleen koronan otteessa, vaikkakin jo työn syrjässä kiinni. Eniten ehkä odotan sitä, että saisin vihdoin nukuttua yön kokonaan ilman isoja heräilyjä. Yskimisen ryydittämät yöheräilyt ovat ohi, mutta nukkuminen sujuu silti edelleen vain lyhyissä pätkissä. 

Toivottavasti seuraavalla kerralla kirjoittaessani minulla on jo jotain sisältöäkin elämässäni 🤭😂. Ihanaa marraskuun jatkoa!

Koronan ensimmäiset päivät

Ruumiinlämmön vaihtelut ovat olleet toistaiseksi asteikolla 35,7-38,6. Lämpö sahaa särkylääkkeiden ottamisen mukaan. Kroppa on todella kipeä kuumeen noustessa, joten lääkkeet ovat tarpeen. Välillä peliin ilmestyy vain kova päänsärky, silloinkin lääkkeet ovat ainoa ratkaisu tilanteeseen. Lämpö sahaa ja todellista tilannetta on vaikea hahmottaa.

Maanantaiaamuna lämpöä oli kuitenkin 38,6, mikä on minun kohdallani tähtitieteellinen lukema. Edellisen kerran olen leijunut samoissa luvuissa yli 20 vuotta sitten influenssan kourissa. Tavallisesti jo 37 astetta sumentaa mieleni ja jaksamiseni täysin ja särkylääkkeen tuoman helpotuksen myötä päädyn nukkumaan syvästi ja pitkään.

Särkylääkepommituksen jälkeen kropan lämpötila oli illalla enää 35,7 astetta.

Kipu vaeltaa paikasta toiseen ja kihelmöi välillä koko kropassa. Ihoa särkee, samoin lihaksia. Nivelet valittavat jo ilman sairauksiakin. Kurkku on viiltävän kipeä ja hohkaa korviin asti. Kadotakseen sitten jonnekin. Ihon särkykin helpottaa, kun kuume laskee. Hengitysteissä tuntuu raskaalta. Välillä yskittää kovastikin. Ja sitten tilanne taas helpottuu.

Parhaina hetkinä onnistun nukkumaan. Huonoina hetkinä olen uupunut ja väsynyt, mutta kivut pitävät hereillä.

Ajatus katkeilee, kaista on tiukassa. Ruoka ei maistu, korkeintaan jokin erityinen maku saattaa iskeä hermoon. Lääkkeiden nielemisen jälkeen kuvottaa, nieleminen on vaikeaa.

Tässä yleiskuvaa koronan kahden ensimmäisen päivän tilanteesta. Nukkuminen olisi ihanaa, mutta se onnistuu vain, kun onnistun syömään jotain ja saan kivut kuriin.

Silti tämä on hieman helpompaa, kuin reilut 20 vuotta sitten sairastetut influenssat. Minulle tämä on rankkaa, mutta koronaksi suhteutettuna tämä on varmasti lievä versio. Yritän olla jossain vaiheessa kiitollinen siitä 👍.

Pärjäämistä alkaneeseen marraskuuhun!

Korona

Nyt kun työelämä pursuaa lähitilaisuuksia kaikkien menetettyjen vuosienkin edestä, minäkin päädyin Helsinki-viikon lopuksi testaamaan itseni kotitestillä. Kahdesta testistä molemmat olivat positiivisia.

Olen ollut niin varovainen jo ennen kuin Suomessa alettiin isommin varomaan koronavirusta. Erityisen varovainen olen tietenkin ollut ikääntyneiden vanhempieni vuoksi. Työelämässä putoaa kuitenkin tällä hetkellä monesta kelkasta, jos ei lähde lähitilaisuuksiin. Ja niissä on riskinsä.

Tällä hetkellä minulla on hieman lämpöä, päänsärkyä, hengitystieoireita ja melkoista väsymystä. Ensi viikkokin on ladattu lähitilaisuuksilla. Saapas nähdä, miten tämä yhtälö oikein pelittää. Todennäköisesti pystyisin hyvin hoitamaan oman osuuteni etänä, jos tauti pysyy tällaisena, mutta se saattaa hyvinkin olla jokin periaatekysymys, saako hommia hoitaa etänä vai ei. Saapas huomenna näkee, mitä kenkä tekee 👍.

Heräsin oireisiin tänään sienimetsässä, kun hengitysteissä tuntui kovin raskaalta ja aralta. Ennen testien tekemistä kotona ehdin levittää sienisaaliini hengittämään ruokailuhuoneen pöydälle. Punnitsin kotiin tuodun saaliin: reilut viisi kiloa. Punnitsin, että yksi litra painaa vajaat 300 grammaa. Eli tässä on noin 15 litraa suppilovahveroita.

Ystävälle kävin viemässä jo matkalla reilun litran. Sen lisääminen tähän ei juurikaan kuvaa muuksi muuttaisi.

Jaksamista ja varovaisuutta liikenteeseen! 🥰

Uhriutumisesta sankaritarinoihin (korona)

Iltapäivälehtien mukaan koronavirus koettelee erityisesti todella monia eri ikäryhmiä. Milloin kyseessä ovat koululaiset, milloin vanhemmat opiskelijat, milloin lapsiperheet ja milloin eläkeikäiset. Eli melkein kaikkia ikäryhmiä korona on koetellut pahemmin kuin muita. Näinhän se yleensä menee, mutta se ei oikeuta vähättelemään muiden ihmisryhmien kärsimyksiä ja menetyksiä.

Ikäryhmittäin arvioiminen on mielenkiintoista tilastotietoa, muttei kerro yksittäisen ihmisen elämästä paljoakaan. Viimeisin epätasa-arvohuuto koski ikäihmisiä, jotka eivät pääse tapaamaan lastenlapsiaan. Miten on noiden lastenlapsien kärsimysten laita? Onko niitä? Ja miten on niiden ikäihmisten kärsimysten kanssa, joilla ei ole lastenlapsia?

Lapsiperheiden taakka on ollut varmasti paha silloin, kun koululaiset ja päiväkotilapsetkin on pitänyt hoitaa kotona. Mutta kuka muistaa niitä kollegoita, jotka ovat oman työnsä ohella urhoollisesti hoitaneet lapsiperheellistenkin työtekemisiä? Onko teidän työpaikallanne palkittu joku sankariuhrautuja?

Tilanteesta kärsijöiden etsiminen ja tunnistaminen ei vie kovinkaan pitkälle. Se, mikä auttaa, on vinkki tilanteesta ulos pääsemiseen. Tai vinkki pahan fiiliksen ohittamiseen.

Nykyinen koronatilanne on hyvä lähtökohta uhriutumiseen. Kaikilla meistä elämä sujuu heikommin kuin ennen koronaa. Jotkut sopeutuvat uuteen tilanteeseen nopeammin ja helpommin kuin toiset. Kaiken lisäksi toisten mielestä lasi on puoliksi täynnä, kun toisten mielestä lasi on puoliksi tyhjä.

Itse yritän noudattaa sitä elämän perussääntöä, jonka mukaan "se kasvaa, mitä ruokkii". En siis kannusta pääni sisäistä ikävää argumentointia, vaikka siitä tulisi väliaikaista mielihyvää. Sen sijaan ruokin niitä ilahtumisen kokemuksiani, joita tässä kaiken matkan varrella kohtaan. On minusta itsestäni kiinni, mihin päätän keskittyä 😍.

Asiasta kukkaruukkuun: Kävin pellon ja metsän rajalla. Hankikantoisella hangella näkyi monia jälkiä. Oletan näiden olevan ketun jälkiä. Tällaiset kuvat tekevät minut melkein hulluksi. En näe tällaisia jälkiä kuoppina ja painanteina, vaan kohoumina. Silmäni eivät vain asetu näihin.

Samat jäljet eri kulmasta, nyt syvyys on selvästi havaittavissa (minun silmilläni) ;-) 

Minusta nämä näyttävät ketun jäljiltä. Voi olla, että olen väärässä. Kakkosveikkaukseni on koira. Jäljet johtivat pellolle, vieressä on metsää.

Mikä on sinun veikkauksesi näistä jäljitä?

Mitä muita jälkiä olet nähnyt keväthangilla?

Selkäkipu ja koronarajoitteiden haasteet

Istumatyöläisellä selkä kipeytyy säännöllisesti, jos liikuntaharrastukset eivät taklaa liikkumattomuutta riittävästi. Minun kohdallani se tarkoittaa käytännössä 3-5 vuoden välein osuvaa selkäjumia. Kaiken tämän toiston jälkeen oletan aina tietäväni ongelmasta ja sen hoidosta kaiken. Oletan tietäväni paljon jopa sen ennaltaehkäisystä. Vuosien saatossa hyvän hetken koittaessa kuitenkin ajaudun aina ajattelemaan, että olen vihdoinkin päihittänyt selkäongelmani ja että haasteet ovat takana päin. Ne eivät koskaan ole - takana päin siis.

Minun kohdallani on usein kyse oravanpyörästä. Nyt se alkoi lonkista. Lonkat olivat kipeitä ja selkä alkoi tekemään töitä koko kropan puolesta. Ensimmäiset kivut eivät herättäneet toimintaan, sillä lonkkakipu oli iso ja vei kaiken huomion.

Kun lonkkakipu oli vihdoin selätetty (sen olisi voinut selättää paljon aikaisemminkin menemällä jo paljon aikaisemmin lääkäriin, mutta ei... 😩), selkäkipu alkoi tuntua jo huomattavan voimakkaana. Pian kipeytyivät myös kyljet, jotka kompensoivat kivuliasta selkää ja niin edelleen. Tämä on koettu aikaisemminkin, mutta jotenkin se tapahtui vain taas uudelleen.

Tarinan opetus on, että älä toimi kuin 1800-luvun suomalainen, vaan hae apua vaivoihisi ajoissa! Lääkäri on kuitenkin silloin tällöin parempi arvioimaan hoitotoimenpiteitä kuin sinä, jos olet laillani vailla kaikkea lääketieteellistä koulutusta 😅.

Kipuhetkien ulottumattomissa ihmettelen edelleen koronaa uhmaavaa joukkoa, joka on todella moninainen. Mistään piittaamatta he vaarantavat myös läheistensä ja heidän läheistensä terveyden. Ymmärrän sen, että voi pelata venäläistä rulettia omalla terveydellään, mutta en sitä, että sen tekee muilta kysymättä heidän terveydellään.

Samaiset ihmiset vaativat suoremmin tai epäsuoremmin lähipiiriltään yhtä välinpitämätöntä käytöstä. Nämä ovat hetkiä, joissa joutuu puntaroimaan ihmissuhteitaan uudelleen ikävän kovalla kädellä. Toivottavasti kukaan ei painosta sinua olemaan välittämättä koronaohjeistuksista. Kaikki pakottavat minä-tai-se/hän -ajattelut ovat parisuhteita (joskus niissäkin) lukuunottamatta epäterveitä. Jouduin juuri kieltäytymään paristakin tapaamisesta yleisen tilanteen ja työpaikan koronaohjeistuksen perusteella. Toinen tilanne sujui hyvin, toinen hyvin huonosti. 

Tsemppiä kaikille vaikeaan aikaan!

Toivottelevat Pixie 🐕 ja Susanna

Ei koronaa!

Juuri niinkuin aavistelinkin, kyse ei ollut koronasta. Mutta testit pitää käydä läpi silloin, kun niin suositellaan. Nyt on NIIN vapautunut olo, kun ei tarvitse pestä käsiä muutaman minuutin välein ja käyttää tämän tästä kasvomaskia. Harvoin tätä normaalia tulee arvostettua näin paljon!

Flunssa riivaa kaikesta huolimatta ja olo on väsynyt täyden työpäivän jälkeen. Huomenna nähdään, mihin tämä olo riittää :-)

Nyt meidän perheessä voi aivastella spontaanisti. Kulkea kerroksesta toiseen maskiin varautumatta. Nukkua yön yli murehtimatta mahdollisesti tulevia ongelmia. Ei tarvitse miettiä, mihin koskettaa ja mihin koskettaa sen jälkeen.

Ollaan varovaisia ja pidetään jonkin aikaa kovaa koronakuuria. Päästään selvemmille vesille ja elämä maistuu taas paremmalle :-)

Sen sijaan, että haikailisimme sitä, mitä emme voi saada, voimme tehdä parhaamme nykyisen tilanteen parantamiseksi. Siitä voi seurata jotain hyvää - ja pysyvää.

Flunssan kanssa elämistä korona-aikana

Maanantaiaamuna heräsin kurkku karheana, hieman kröhien ja pää kipeänä. Flunssa mokoma 😷. Näinä aikoina se ei ole kuitenkaan yhtä yksinkertainen asia kuin ennen koronaa. Nyt piti työnantajien ohjeiden mukaan ilmoittaa asiasta myös työterveyteen. Tein Omaolon oirearvion ja vaikka oireita oli vähän, suositus oli varata aika koronatestiin. Testiaikaa ei saanut maanantaille, vaan vasta tiistaille. Täällä Hämeessä se kertoo lisääntyneistä testeistä, sillä tavallisesti (minun ymmärtääkseni) aika on saatu tyypillisesti samalle päivälle.

Kun sitten olin menossa koronatestiin, minun piti pysyä myös karanteenissa. Ei kauppapyrähdystä edes maskin kanssa.

Ja sittenhän nopeasti aloin mietiskellä arjen sujumista täällä kotona. Flunssan kanssa pieni etäisyys riittäisi, mutta koronan tartuttamisen riskiä en arvaa ottaa. En voi ottaa pienintäkään riskiä siitä, että toimin huolimattomasti ja mieheni saa koronan (jos siitä nyt on kyse). Koskaan ei voi tietää, kuinka iso haaste siitä toiselle tulisi.

Onneksi meillä on tilaa. Pähkäilyn jälkeen päädyin sellaiseen ratkaisuun (johon mieheni myös suostui), että keskimäärin minä pysyttelen yläkerrassa, missä on työhuoneeni, makuuhuoneemme ja yläkerran wc. Mieheni työskentelee vanhaan tyyliin piharakennuksessa olevassa työhuoneessaan ja oleskelee muuten alakerrassa, mistä löytyvät olohuone, keittiö ja alakerran wc.

Minunkin pitää luonnollisesti käväistä välillä keittiössä ja hetken aikaa illalla jopa olohuoneessa. Sen ratkaisin niin, että käytän alakerrassa käydessäni maskia eli kasvosuojaa. Syön ruokani näiden muutamien odotuspäivien aikana työhuoneessani ja mieheni joutuu yöpymään olohuoneessa ja jos siellä yöpyminen osoittautuu hankalaksi, niin omassa työhuoneessaan vuodesohvalla. Yön aikana samassa huoneessa pöpöarsenaliinini kasvaisi liian isoksi riskiksi, jota en halua ottaa. Onneksi mieheni on sopuisa ja joustava 😊.

Tässä siis kasvomaskissa sairauslomapäivän aikana siirtymässä alakertaan. Voi näyttää hölmöltä, mutta onneksi se ei kotona haittaa 😉.

Itse asiassa maski pukee minua 😊. Meikittömänä, hiukset ponnarille vedettynä parhaat piirteeni jäävät tässä esille. Ehkä tätä kannattaisi harkita jatkaa korona-ajan jälkeenkin silloin, kun ei jaksa meikata? 😏

Illalla katselemme mieheni kanssa tunnin ajan yhteistä ohjelmaa televisiosta. Pidän maskin päällä silloinkin. Kaikissa sopivissa väleissä tuulettelen tiloja, se onnistuu näin kylmällä kelillä onneksi lyhyessä ajassa. Muutamassa minuutissa saa vaihdettua ilmaa ihan kivasti ja virusmäärä vähenee taas huomattavasti pienemmäksi, näin väittävät asiantuntijat.

Testin tulokset saapuvat 2-3 päivässä. Toivon totisesti, että ne ovat negatiiviset. En todellakaan ymmärrä, mistä ja miten olisin voinut koronatartunnan saada. Jos testin tulos on negatiivinen, meidän elämämme palaa entiselleen. Jos sitten testin tulos olisikin positiivinen, alkaisi karanteeni myös miehelläni.

Monimutkainen aika tekee yksinkertaisista asioista tieteellisiä projekteja. Tehdään kaikkemme, että saisimme tuon viruksen aisoihin.

Se on nyt muuten joulukuu! Minä sain tyttäreltä joulukalenterin. Eka oma joulukalenteri pitkään, pitkään aikaan. Onko sinulla joulukalenteri? Vielä ehtii hankkia 😍.

Yhteiset talkoot, pienet valitukset narikkaan toistaiseksi

Näinä kovina aikoina soisi mahdollisimman monen ajattelevan kaikessa isoa kokonaisuutta. Olkoon se iso kokonaisuus sitten se oma kylä, kunta, maakunta tai Suomi. Meitä koettelee ikävä pandemia, joka ei aiheuta kaikille harmia. Joillekin se sen sijaan on kohtalokas tai vähintäänkin tyrmäävä. Me kaikki yhdessä vastaamme siitä, miten annamme sairauden levitä keskuudessamme.

Tavallaan ymmärrän sen ylirohkeuden, joka syntyy siitä ajatuksesta, ettei itse kuitenkaan kärsi koronasta kovin paljon. Sitten kuitenkaan en ymmärrä sitä välinpitämättömyyttä, jonka varjossa toimitaan itsekkään satunnaisesti ja vaarannetaan lähipiirin riskiryhmäläiset vakaville seurauksille.

Jos juuri nyt sattuu olemaan kovasti voittamaton olo tämän sairauden edessä, niin seuraavat vakavat sairaudet eivät noudata enää samaa kaavaa. Joka nyt on turvassa, voi olla seuraavan sairauden riskiryhmässä. Miten haluaisit tulla kohdelluksi silloin?
 

Kun keskittyy isoon kokonaisuuteen, näkee sen, miten jotkut maksavat tästä pandemiasta todella korkean hinnan. Yksi menettää työpaikkansa, toinen terveytensä. Kolmas valittaa ryhmäliikunnan siirtymistä nettiin. Isossa kuvassa voisimme ottaa huomioon tilaneen seuraukset meille kaikille ja sopeuttaa valittamisemme siihen. Työpaikkansa tai terveytensä menettänyttä ei varmasti kannusta tai inspiroi jonkun valitus siitä, ettei pääse enää juoksemaan kavereiden kanssa ohjatusti lähikimpassa - ehkä seuraavaan puoleen vuoteen.

Saa harmittaa, muttei täytetä kanavia itsekkäistä ja pienistä valituksista. Otetaan huomioon heidät, joiden menetykset ovat huomattavasti isompia. Ollaan mukana näissä isoissa yhteisissä talkoissa :-)

Etätyökäytäntöjä meikäläisittäin

Meillä on miehen kanssa täällä kotona maailman parhaimmat etätyömahdollisuudet :-) Lasten vanhat huoneet ovat meillä nyt työhuonekäytössä. Minun huoneeni on rempattu uuteen kuntoon. Miehen työhuone on piharakennuksessa ja sekin ihan kohtuullisessa kunnossa. Siellä on vielä ihan liikaa ylimääräistä tavaraa, mutta vähitellen sinnekin järjestyy tilaa yhä lisää. Miehellä on siellä iso työpöytä, oma vessa ja pieni keittiökin.

Koira on minun kanssani päärakennuksessa ja sen pitää tietenkin päästä välillä haukkumaan uhkaavan näköisiä ohikulkijoita. Tarkennan tähän, että sen mielestä kaikki ohikulkijat ovat uhkaavan näköisiä ;-) Haukku ei ota loppuakseen itsekseen, joten jos en ole huomannut ottaa koiraa mukaani yläkertaan aloittaessani etäpalaverin, minun täytyy pitää ihan pieni tauko palaverista ja käydä hakemassa kiihtynyt koira kanssani samaan kerrokseen ;-)

Pyrimme mieheni kanssa ajoittamaan lounastaukomme yhteen, jotta näemme (ihan ketä tahansa) ihmiskontakteja päivän aikana. Muuten tulisi todennäköisesti syötyä ruokakin työn teon ohessa.

Vaihdan työn tekemisen paikkaa päivän aikana sitä useammin mitä vähemmän minulla on palavereja. Koira yrittää pysyä ajantasalla siitä, missä milloinkin työskennellään. Aamulla aloitetaan tavallisesti ruokailuhuoneessa ja sitten siirrytään työhuoneeseen. Toisinaan saatan tehdä pätkän töitä myös olohuoneessa.

Koira on sopeutunut jo hyvin paikkojen vaihdoksiin ja jopa etäpalavereihin. Aluksi siitä oli kummallista ja epäilyttävää, kun puhuin yksinäni kauan ;-) Nykyään ainoa epäluuloisuutta herättävä tilanne on se, kun teen töitä seisten. Sen suhteen meillä on vielä kommunikointivaikeuksia. Koira olettaa sen (seisomisen) olevan valmistautumista leikkimiseen tai ulos lähtemiseen, vaikka minä yritän vain oikoa ruotoani :-(

Meidän koiramme on aika hyvä kellonaikojen kanssa. Jos minulla ei ole meneillään palaveria, se on kärkkäänä lähtemässä pihalle noin klo 14 aikoihin. Silloin se käy pissalla ja jos minä vain maltan, pelaamme hetken palloa :-)

Söimme mieheni kanssa tänään illalla erikoisherkullisesti ihan viikonlopun alkamisen kunniaksi. Viikonloppu ei ole nykyään erottua mitenkään arjesta, jollei sitä huomaa itse korostaa aivan erityisesti. Tänään herkuttelimme yhdessä. Jo tuntui viikon loppumiselta :-)

Miten sinä tuot särmää, juhlaa ja vaihtelua elämään tämän kaiken koronan keskellä?

Etätöitä enemmän ja eri tavalla kuin koskaan

Työmatkani on reilut sata kilometriä suuntaansa, joten on helppo ymmärtää, että tavallisissakin olosuhteissa teen mielelläni etätöitä ihan runsaasti. Junalla matka kotiovelta toimistolle (ja päin vastoin) kestää olosuhteista riippuen noin kaksi tuntia. Etätyöpäivänä säästän siis noin neljä matkatuntia. Se tuo elämään laatua aivan tavattoman paljon :-)

Käytännössä minulla on viikossa keskimäärin kaksi toimistopäivää, jotka ovat enemmän ja vähemmän täynnä kokouksia. Kolmen etäpäivän aikana on hieman vähemmän etäkokouksia Teamsilla ja sitten aikaa keskittyneeseen ja uppoutuvaan työn tekemiseen. Minun työni ei ole pelkää kokoustamista, päin vastoin, suurin osa työstä on asiantuntijatyötä kokousten lisäksi. Yhtälö toimii tällä tavalla hyvin.

Normiarjessa etäkokouksissa ei tarvitse näyttää oikeaa naamaansa. Näytöltä jaetaan kaikille tarvittavat dokumentit ja keskustelu käy niiden ympärillä. Siksi olen tavallisesti rennosti käynyt aamupäivän kokoukset yöpuvussa ilman meikkiä (mikä poikkeaa huomattavasti toimistoarjen näystä, jossa pyrin meikillä piilottelemaan rupsahtamisen vaikutuksia näkymättömiin). Lounaalle olen sitten pukeutunut oloasuun, mutta meikkeihin en ole koskenutkaan, hiuksetkin ovat saaneet vain harjan selventävän kosketuksen.

Nyt kun kollegatapaamiset ovat vain etäyhteyden välityksen varassa, kasvottomat kokoukset ovat tuntuneet etäännyttäviltä. En edellytä muilta mitään erityistoimia, mutta nyt olen jokaiseen etäpalaveriin pukeutunut siisteihin päivävaatteisiin ja meikilläkin olen hieman paikkaillut pelottavimpia kohtia kasvoissani. Hiukset ovat päätyneet ponnarille, se on nopein tapa siistiä niiden ulkoasua. Ja kasvottomien kokousosallistumisten sijaan olen räväyttänyt kokouskameran päälle.

Joskus pidän live-kameran päällä koko kokouksen ajan, joskus vain kokouksen alun ajan. Olen päättänyt, että elämä jatkuu melkein live-kohtaamisina minun kokouksissani koronasta huolimatta. Parhaimmillaan koko kokousporukka on vapauttanut kameransa kokouskäyttöön ja olemme oikeasti nähneet toistemme ilmeet ja elämän. Ne ovat olleet aivan mahdottoman upeita kokouksia, joissa vuorovaikutus on kivunnut ihan eri tasolle kuin noissa kasvottomissa kokouksissa.

Ilman kameraa oleminen kokouksessa on ihan ok, kun väliin mahtuu päiviä, jolloin työkavereita näkee oikeasti ja aidosti kasvokkain. Näinä aikoina videokuvakin kollegasta on upeaa luksusta tähän kasvottomaan ja osin aika yksinäiseen työelämään. Siksi käytän kameraa jatkossakin, vaikken mikään silmän sulostus olekaan. Ainakin minä näyn aitona ja minuun oleellisesti kuuluvat käsien käyttäminen (huitominen) näkyy luonnollisesti sellaisenaan :-)

Etäkokoukset ovat tiiviitä ja intensiivisiä. Tänään vedin ensimmäisen etätyöpajani. Sen valmistelu oli kunnon rupeama ja itse työpajakin oli taas todella keskittynyttä menoa. Täytyisi ryhtyä opettelemaan taukojen pitämistä näiden intensiivisten päivien keskellä.

Minun työni määrä on melkein kaksinkertaistunut tämän uuden tilanteen myötä. Kampaajani jäi sen sijaan tauolle, sillä hänen asiakkaansa peruuttivat aikojaan kalenterin tyhjäksi. Kenenkään työ tai elämä muutenkaan ei varmaankaan ole jäänyt ennalleen. Muutokset sen sijaan ovat olleet aivan mahdottoman erilaisia. Toivon sinulle ja läheisillesi voimia ja sitkeyttä tästä tilanteesta selviytymiseen. Autetaan toinen toisiamme niillä keinoilla, mitä meillä on käytettävissä.

Muutama kuva tähän loppuun meidän satunnaisverailevista joutsenistamme. Upeaa loppuviikkoa!

Pandemia koettelee, ollaan valmiita auttamaan

Tytär ilmoitti, että hänen kaupoissaan hyllyt ammottavat tyhjyyttään hänen vakioruokatuotteittensa kohdalla. Se ei ole kiva juttu, kun omatkin ruokakaapit huutavat täydennystä. Mahdottoman hoikka urheileva nuori nainen tarvitsee ruokaa säännöllisesti, joten päätin kameran ulkoiluttamisreissulla käydä samalla katsastamassa yhden matkan varrella sijaitsevan kaupan ostosmahdollisuudet. Hämeessä hamstraamiseen (kuten kaikkeen muuhunkin) lähdetään kuitenkin huomattavasti pääkaupunkiseutua hitaammin. Oli siis mahdollisuus, että hyllyt eivät olisi vielä ihan tyhjiä.

Ensin näin puolityhjät kasvishyllyt. Seuraavaksi pääsin paperiosastolle, joka osoitti, että pihistellen ei ostosreissuja tehdä täälläkään. Tosin tällä hetkellä ei kaupassa ollut mitään ruuhkaakaan.

Keräsin kärryyni runsaasti niitä tuotteita, joita ilman tytär oli kotonaan jäänyt. Päätin, että matkaan ei lähdetä parin tuotteen kanssa, vaan etelän kauppojen tyhjien hyllyjen kanssa kamppailuun tarvittaisiin jonkinlainen varmuusvarasto. Kaikilla ei ole varaa laihtua.

Samalla siinä sitten keräsin hieman varastoa tiukan päivän varalle omaankin kotiin ja vähän pojallekin. Jos tavallinen ystävällisten katseiden määrä suomalaisessa ruokakaupassa on puhdas nolla, niin nyt mentiin vielä paljon sen allekin.

Tuijotusten määrä oli suuri ja niiden sävy liikkui ikävästä vihamieliseen. Yksi äiti kahden alakouluikäisen lapsensa seurassa valisti lapsiaan melkoisen isolla äänellä, että ME ostamme vain tarpeellisia ostoksia, EMME mitään muuta.

Jotain hyötyä tällaiselle syntyjään herkkänahkaiselle on syntynyt kaikkien koettujen vuosien nahan kovettamisesta. Tämä petoemo (=minä) keräsi perheelleen ruokaa, siinä ei muiden paheksunnat painaneet ;-) Olin melkein ylpeä itsestäni :-)

Jos lapsi (aikuinenkaan) ei löydä kaupastaan itselleen ruokaa, niin kyllähän minä äitinä hankin sen ruoan jostain. Samantien muutamaksi viikoksi, sillä ei tätä sadan kilometrin matkaa suhailla edestakaisin pikkurahtien vuoksi. Kun ruokaa viedään, viedään sitä sen verran, ettei heti lopu, vaikka kaupan hyllyt eivät täyttyisikään.

EN ostanut perheelle mitään viikkojen varmuusvarastoa. Vain apua muutamiksi päiviksi. Tämä on eräänlainen oravanpyörä. Kun jotkut ostavat hyllyt tyhjiksi, täytyy muidenkin varautua siihen, ettei kaikkea ole ihan lähitulevaisuudessa saatavissa. Ja silloin hekin varautuvat ja ostavat kauppoja taas tyhjemmiksi.

Tilanne on huono, mutta tsemppiä kaikille. Autetaan läheisiä ja lähellä asuvia, jos joku joutuu kärsimään heikosta ostosvalikoimasta. Selvitään tästä yhdessä.

Aurinkoa ja jaksamista viikonloppuun <3 p="">