Sula meri sytyttää minut maaliskuussa 💖

Saarenmaan reissu oli pikainen, täytyy palata sinne uudelleen ajan kanssa ja sulan maan aikaan. Meren rannat kutsuvat minua kovasti. Liejukeleillä sinne ei arvaa lähteä kokeilemaan. Kuten kotimaassakin on monta paikkaa, jotka eivät ole parhaita matkakohteita juuri nyt. Kotimaassa tosin hinauspalvelun kutsuminen on olevinaan huomattavasti helpompaa kuin vieraalla maalla.

Saaremetsan jälkeen suuntasin Kuressaareen, Saarenmaan 'pääkaupunkiin'. Ajattelin käydä kaupoissa ja syömässä. Kaupat valmistautuivat suurelta osin kesäkauteen - ainakin minun kokeilemissani kohteissa. Ruokapaikkojenkin suhteen kävi nolosti kiireen vuoksi. Mutta kaupunkielämä ei nyt muutenkaan ole ykkösjuttuni, joten ei haitannut.

Suuntasin takaisin Muhuun päin länsirannikon kautta. Navigaattori sai osoitteekseen rannan Asukassa. Löysin kuin löysinkin sieltä a) pysäköintipaikan autolle ja b) sulan, jäättömän meren rannan 🥰.

Ensimmäinen näkymä piti kuvata jo autosta, vaikkei pysäköintipaikkaa ollutkaan.

Pari kertaa ajoin reitin ristiin rastiin ja yritin olla välittämättä ja stressaamatta lautan aikataulusta. Pysäköintipaikka löytyi ja pääsin sulan veden ääreen. Se tuntui talven jälkeen niin mahdottoman hyvältä!

Pientä lumen kinkaretta jossain oli, muttei välitetä siitä.

Kauniin värisiä kiviä. Eikä muodoissakaan ollut valittamista 🥰.

Vaikka lauttamatkalla Viron mantereelta Muhulle tuuli mahaa kääntävästi, länsirannikolla oli leppoisaa, oikeastaan tyyntä.

On ihanaa palata työkiireiden keskellä näihin rauhoittaviin tunnelmiin. Näihin minä pysähdyn ja samalla hengittelen rauhallisesti.

Työhulluudestani huolimatta nämä reissut tulevat ensin. Näissä minä synnyn uudelleen, lataudun ja kasvan paremmaksi versioksi itsestäni. Tavallisesti maisemat ja reitit ovat fyysisesti raskaampia ja monin tavoin brutaalimpia. Silti sytyn niissä aina arvaamattoman paljon entistä isompaan liekkiin. 

Eikä tämä ainoa liekittävä aihe ole. Perhe ja lähimmät ystävät kantavat paljon 🥰.

Mistä sinä sytyt ja saat voimaasi?

Uudenkaupungin syksyä hohtava ranta 🥰

Uudenkaupungin leirintäalue sijaitsi myös ihan kaupungin keskustan tuntumassa. Onneksi leirintäalueen ranta oli kaunis, samoin sitä ympäröivä kaupunkialue. Leirintäalueella oli myös pienimuotoinen kahvila-ravintola, jossa söimmekin illalla yllättävänkin maistuvat ruoat! Santtioranta Camping oli paikan nimi ja sieltä olisi voinut vuokrata myös maastopyöriä, sähköpyöriä, sup-lautoja ja vaikka mitä muuta. Keli oli syyskuun lopussa jo hieman viileä vesielämälle meidän mielestämme.

Tähän hetkeen kaivan esille kauniin syysrannan kuvia. Syksyn värikkäät maisemat kutsuvat minua aina aivan mahdottoman paljon. Syksy on ikään kuin riemukas ja värikäs paraati sesongin lopuksi. Sen jälkeen vetäydytään vetämään henkeä, lepäämään ja hakemaan uusia uudistumisen voimavaroja 💖.

Uimarannan pukukopit olivat kauniita 😍.

Eikä itse rannassakaan ollut mitään huomautettavaa. Kaunis kuin mikäkin.

Venerannalla riitti myös syksyn syviä värisävyjä 💖.

Lempeää syksyn jatkoa 💖.

Rauman reissua - täällä ei olla turhan vaatimattomia 👍

Kaiken kiireen keskellä pysähdyn nyt syksyn lomaviikon ääreen. Ihanaa, että se oli 💖.

Raumalle jäätiin viime kerran kirjoituksessa. Sieltä siis jatketaankin.

Jotain taideteoksen ja kiipeilytelineen yhdistelmää näen tässä. En käynyt kuitenkaan kiipeilemässä. Kaunis oli kuitenkin.

Kovasti kalpea alaston mies-oletettu pensasaidan takana.

Ja tässä välissä tapasin Marjan, johon olen heti yhteydessä, kun pääsen muutaman ehjän yön peräkkäin nukkumaan. Ilman Marjaa en olisi huomannut joutsenta, vaikka se niin näkyvillä siinä paistatteli kaikessa rauhassa. Ilman Marjaa kävelyreissu olisi ollut mahdottoman paljon tylsempi.

Mutta siinä se kyhmyjoutsen lepäili. Taisi olla sen puoliso, joka komeasti huutaen touhusi levottomana, ehkä etsi pariaan siinä lähellä.

Matalaa näytti olevan.

Marjalla oli mahtava kännykkäkuva tästä tilanteesta. Hän on selvästikin kuvannut paljon aikaisemminkin.

Tässä välissä liukastuin matalalla, mutta edellisen päivän sateen liukastamalla kalliolla. Tällä kertaa selälleen. Naamalleen mätkähtäminen testattiin jo kevätreissulla. Kovin lyhytaikaisiksi jäivät onneksi tämän lennähtämisen kipuilut. Huomattavaa parannusta kevään lentelyyn 👍.

Paikallinen satama tässä. Veneitä riitti niin kuin laiturialuettakin.

Runolliset rantapenkit huomasin Marjan esittelyn avulla.

Ja tässä ollaan taas takaisin Poroholmassa. Marja saatteli minut melkein perille asti. Kiitos 💖

Rannalla oli värikkäitä rantatuoleja kuin varta vasten kuvaamista varten aseteltuina. Ja minähän kuvasin.

Raumalaiset eivät elä yhtään pienemmällä itsetunnolla kuin porilaisetkaan. Kaupassa oli myynnissä tällaisia t-paitoja.

Upeaa viikonlopun jatkoa! Nyt on mahdottoman hyvä hetki levätä 🥰🤸‍♀️🥰.

Puhelintunkureiden tuomia haasteita ja Yyterin luontoa

Vuosikausia pidin puhelinlinjauksenani sen, että en vastaa minulle tuntemattomiin numeroihin. Sillä pääsin eroon puhelinmyyjistä ja muista puhelintuntemattomista.

Vanhempieni kunnon heikettyä kaikkiin tuntemattomiinkin puhelinnumeroihin on pitänyt alkaa vastata. Joku niistä voi kuitenkin koskea vanhemman terveystilannetta. Olen nykyään entistäkin ärtyneempi siitä, että joku (myyjä) viitsii soittaa minulle kesken työpäivän ihan vain vapaa-ajan myyntiasioissa. Jo ennen vanhempien kunnon romahtamista halusin kovasti ja intensiivisesti keskittyä työaikana vain ja ainoastaan vain työasioihin. Toki oman perheen akuutit tilanteet ovat olleet aina erityislistalla. Myyntihaastattelujen aika on mielestäni ehdottomasti vasta työajan ulkopuolella.

Tämän tästä mietiskelen sitä, onko ihmisten henkilökohtaisesta elämästä välittämättä jättäminen myyntihenkilöiden oma, vai heidän työnantajiensa mukainen lähestymistapa omaan bisnekseensä. Vastaan tuntemattomaan numeroon vain, koska minun pitää olla varautunut siihen, että jompi kumpi vanhemmistani on kovasti pahassa tilanteessa. Se on siis poikkeustilanne. Vastaaminen puhelinmyyjän puheluun, jossa ei tiedustella sitä, onko minulla hyvä hetki jutella vai ei, vaan ollaan kiinnostuneita vain siitä, olenko minä todellakin minä, on näissä tilanteissa todella turhauttavaa. Puhelun väkisin jatkaminen (myyjän) ääntä korottamalla silloinkin, kun ilmoitan olevani töissä tai jopa kokouksessa, on lopullinen varmistus sille, etten tule koskaan ostamaan kyseisen organisaation tuotteita.

Pahimmillaan samoista numeroista pommitetaan myyntiyrityksistä normaaliin toimistoaikaan jopa useampia kertoja päivässä. Seuraavana päivänä samasta firmasta soitetaan jälleen - hieman eri numerosta. Näiden puhelinnumeroiden omistajatietoja ei tunnu löytyvän ainakaan helposti. Alustavissa haaveissani on, että ryhdyn soittelemaan näihin kummallisiin numeroihin takaisin ja etsin sillä tavalla omistajat näille minusta, työstäni ja elämäntilanteestani hävyttömästi välinpitämättömille tahoille. Ja sitten jakaisin nämä tiedot muille. Mikä sinänsä on toivoton ajatus, sillä puhelinnumeroiden aktiivinen vaihtaminen taitaa olla hyvin tavanomainen tapa noilla aloilla.

Asiasta kukkaruukkuun: palvelutalosta soitettiin: isällä on korona ja hän on nyt pari viikkoa eristyksessä. Toivottavasti hän selviää 💖.

Ja sitten vielä lisää Yyterin kuvia. Niitä tuli räpsittyä luvattomankin paljon. Tässä rajattu annos ihanista maisemista:

Yyterin (vähintäänkin) kahdet kasvot

Porin Yyteri on herättänyt minussa kaksijakoisia fiiliksiä. En pidä turistiruuhkista enkä yleistrendeistä. Keskellä kesää en voisi kuvitellakaan astuvani Yyterin kauniille rannoille. Syksyn hiljaisuuden myötä arvasin lähteä katsomaan kunnolla, mistä oikein on kysymys.

Ensin näkyi sitä perinteistä Yyteriä. Ihan kaunista ja ihan kivaa.

Matkalla rannalle.

Näkymä dyyneiltä.

Pilvisen aamun rantanäkymiä.

Kenkiä on nähtävästi todella helppo unohtaa Yyterin hiekoille ;-)

Iltapäivällä aurinkokin pilkisteli ja rannan tutkimiseen syttyi ihan uusi kipinä.

Tähän asti minun näkökulmastani aika tylsää ja tavallista Yyteriä. Mutta kun jaksaa kävellä ja käyttää aikaa, näkymät voivat parantua :-)

Ei tosin ihan heti...

Kun aurinkorannikon viehätys katoaa, minun innostukseni nousee. Kaikki perustavallisuudesta poikkeava on yhtä juhlaa :-)

Kun jonkun mielenkiinto luontoon päättyy, toisella se vasta alkaa. Eläköön me ja kaikki erilaisuus :-)