Kesäpäivän kuumaa huumaa vesillä

Tässä kohtaa elettiin vielä helteistä 30 asteen kuumuutta ja niin rannat kuin järvetkin pursuivat ihmisistä. Rantakalliot täyttyivät auringonpalvojista, samoin rantavedet. Syvemmällä oli liikkeellä venettä kaiken kokoista ja noita vesiskoottereita, joista en tavallisesti niin perusta.

Huomaa alla olevassa kuvassa vasemmassa laidassa kolme patjakellujaa ja kolme uimaria :-)

Vesiskootteriryhmä saapui mukaan sukkuloimaan. Eivät törmänneet toisiinsa, vaikka sukkelehtivat kuvioajoa lähekkäin.

Tässä kohtaa aloin seurata tarkemmin. Tavoitteena kaikilla näytti mielestäni oli saada aikaiseksi hienoja ja isoja vesipatsaita. Tältä se siis näyttää, kun siinä onnistuu.

Vieläkään en pidä vesiskoottereista, mutta nyt ymmärrän, että kyse on muustakin kuin vain siitä ikävästä melusta.

Mahtavaa heinäkuun alkua!

Vanajaveden rannalla

Tammikuu on kuulemma mennyt nopeasti, ihan hetkessä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kuluu - kuulemma. Mutta se ei koske minua.

Olen outo lintu siinäkin suhteessa. En osaa osallistua keskusteluihin, joissa ihmetellään ajan nopeaa kulumista ja miten aika kuluu iän lisääntyessä yhä nopeammin. Minun aikani kuluu suurimman osan ajasta hyvin rauhallisesti jolkuttaen.

Tämä tammikuu on ollut minulle poikkeuksellinen työrintamalla. Kaiken uuden keskellä seikkaileminen ei ole saanut aikaa kuitenkaan kiitämään. Sen sijaan päivät ovat olleet pitkiä ja yöt lyhyitä.

Meillä on nyt lunta. Ei paljon, mutta muutama sentti kuitenkin. Työkaverit elävät enimmäkseen lumettomissa ympäristöissä. Ollaan kuin eri planeetoilta.

Erilaisuus on joskus ulkoista, joskus jotain ihan käsin koskettamatonta. Erilaisten ihmisten kohtaamisessa on kaksi tavallista ääripäätä. Joko noita muita kadehditaan (kovasti) tai heitä säälitään (häpeämättä). Tuohon säälimisosastoon olen omassa onnellisuuskuplassani syyllistynyt useammankin kerran. Ei kerrota siitä kenellekään :-)

Viime lauantaina kävin Vanajaveden rannalla. Niemen toisella puolella oli kuohuja ja tyrskyjä, toisella puolella tyyntä ja jäätä. Tämä kuva on niemen kärjestä. Jää oli kertynyt rantakiviin. Asetelma oli kaunis ja täydellinen. 

En käynyt kaupoissa, kun ei ollut pakko. Haahuilin yksin rannalla kameran kanssa, koska halusin. Joku teki ihan toisin ja kaikki ovat yhtä oikeassa :-)

Valoa kohti :-)

Pihan ruokintapaikka on ollut edelleen ilahduttavan vilkkaassa käytössä. Oravat osuvat välillä omalle ruokintapaikalleen, välillä lintujen ruokintapaikalle. Närhet nauttivat niin pähkinöistä kuin talipalloistakin. Käpytikat vierailevat paikalla jotakuinkin yhtä säännöllisesti kuin fasaanitkin. Lisäksi paikalla vierailee paljon pienempiä lintuja. Niiden seuraaminen olohuoneen ikkunasta on melkoisen terapeuttista :-)

Lohduttavaa on myös se, että talvipäivän seisaus on lähellä: 22.12.2018 on vuoden pimein päivä ja sen jälkeen tie on pitkän aikaa vain parempaan. Tähän aikaan vuodesta aurinko hädin tuskin pääsee pilvettömänäkään päivänä valaisemaan pihaamme viereisen harjun ja läheisten puiden vuoksi. Liian paljon esteitä matalalla kulkevan auringon tiellä.

Tänä vuonna joulukin on todennäköisesti meillä hiljaisempi kuin aikoihin, sillä joulusta energiaa saava tytär on joulun aikaan Atlantin toisella puolella.

Meillä oli tänään jouluaiheinen kierrätystapahtuma, jossa tarjosimme muille huolella säilyttämiämme sisustus- ja jouluaiheisia tavaroita niistä kiinnostuneille. Tämä oli kunniallinen tapa luopua tavaroista, joista muuten ei olisi raaskinut luopua. Iloksemme saimme monta mukavaa vierasta jakamaan joulun ajan iloa kanssamme. Tavaraa jäi vielä, joten päätimme jatkaa samalla teemalla vielä viikon kuluttua.

Valo lisääntyy ihan kohta. Hiljakseen, mutta pimeyden lisääntyminen ainakin loppuu. Hyvillä fiiliksillä itsenäisyyspäivän valoisia tunnelmia vielä. Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään itsenäisyyspäivänä aurinko näyttäytyi ainakin täällä meillä moneenkin otteeseen. Taivaanrantaa reunusti paksu pilviverho ja hämärä saapui hieman ennen aikojaan auringon solahdettua jo ennen laskeutumistaan sen taakse.

Ulkona näytti kauniilta parin pakkasasteen turvin - ei kuraa eikä muutakaan ikävää :-)

Kameran ulkoiluttaminen kannatti, vaikken mitään lottopottikuvauskohdetta löytänytkään. Kauniin suomalaisen maiseman kylläkin. Sitä kelpasi itsenäisyyden juhlapäivän kunniaksi tuijotella ja olla ylpeä tästä kauniista ja puhtaasta maastamme.

Olen surullinen kaikkien niiden poikien, miesten, tyttöjen ja naisten puolesta, joiden on täytynyt taistella henkensä kaupalla säilyttääkseen maamme itsenäisenä. Ja samalla olen kiitollinen tästä upeasta maastamme.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Aurinkoisen päivän iso lintu

Keli ei olisi voinut olla enää yhtään kauniimpi! Onneksi tauti oli jo parantunut ja ulkoilu oli ihan realistinen vaihtoehto.

Vanajavedellä oli nähty merikotka - nyt on selvinnyt, että niitä on siellä useampiakin. Sillä verukkeella valitsin ulkoilu- ja kuvauskohteen. Nopeasti merikotkat olivat unohtua aivan tykkänään, sillä ulkona oli niin täydellisen kaunista eikä pakkanenkaan kivunnut muutamaa astetta kipeämpiin lukemiin.

Siirryin nopeasti tieltä järven jäälle. Varovaisena pysyttelin melko lähellä rantaa, vaikka jäällä oli pilkkiseurueita autojenkin kanssa. Ja näinhän minä merikotkan. Kaukana, mutta näin. Pienen matkan päässä oli muitakin kuvaajia, joten en yrittänytkään mennä kovin lähelle. Minä en halua olla se, joka pelästyttää kaikkien edestä kuvauskohteen muualle...

Moottorikelkka ajoi sitten lopulta sen verran läheltä, että merikotka siirtyi kauemmaksi.

Kotona huomasin, että varmuuden vuoksi kuvaamieni lentävien lintujen joukossa oli myös merikotka. Kaukana se liihotti, mutta jotain näistä kuvista erottaa. Kannatti räiskiä ;-)

Silkkiuikun uusintayritys

Tänään minun piti käydä ihan pikkaisen vain kuvaamassa. No niin kävi, mutta siihen lisäksi tuli kuvattua kaikenlaista yhteensä alkuperäisten kuvausten kanssa noin viiden tunnin ajan... Niin siinä tuppaa käymään ;-)

Iltapäivällä kävin ensin tervehtimässä hautomassa olevat silkkiuikut, sitten menin kuvaamaan ja seuraamaan amerikkalaista jalkapalloa ja viimeiseksi kömmin lintutornille.

Vanajaveden golf-lahden silkkiuikut ovat kaikki joutuneet rakentamaan pesänsä alkukesän tuulien jäljiltä uudelleen. Poikasia ei ole vielä, mutta haudontaa tehdään lahdella kolmessa eri pesässä. Toistaiseksi hyvältä näyttää...

Viime vuonna pesintä oli jouduttu myös aloittamaan kylmän alkukesän jäljiltä uudestaan, mutta silti tähän aikaan toiset poikaset olivat jo reippaita ei-vauveleita. Toivottavasti nyt hautomossa olevat poikaset pärjäävät aikuisuuteen asti...

Kolme munaa... Toivottavasti onnistaa <3 p="">

Silkkiuikut ovat palanneet

Vapun jälkeen kävin Vanajavedellä katsastamassa silkkiuikkujen elämää. Ne olivat saapuneet ja ainakin yhdellä parilla oli aivan totinen pesän rakennus meneillään. Istutin itseni rantaan ja jäin seuraamaan. Yksin pesällä ahertanut silkkiuikku sai pian seuraa paristaan. Hempeilyjen jälkeen pesän rakentamista jatkettiin yhdessä. Herkkää touhua, sanon minä :-)

Suurisuota ja Vanajanniemeä

Etsin sunnuntaina maisemia. Syksy on kaunista, mutta minä en jaksanut etsiä kuvattavaa riittävän kauan. Toisaalta silkkiuikkujen näkeminen ja seuraaminen lohduttivat paljon ja mieli oli hyvä loppujen lopuksi.

Aamusta kävin Janakkalan Suurisuolla. Suo oli suuri, mutta pitkospuut lyhyet. Parempi ehdottomasti kuin ei ollenkaan. Toivoisin silti, että niitä tulisi sinne jossain vaiheessa vielä hieman lisää. Opasteitakin kaipaisin lisää. Niitä ei ollut. pari luonnonsuojelualueen tolppaa löytyi, mutta muuten sai olla hukassa, jos osasi. Käymisen arvoinen paikka.

Reissusta ei tullut niin perusteellinen ja rauhallinen kuin olin suunnitellut monestakin syystä. Lyhyesti koottuna: melkein kaikki, mikä voi mennä pieleen, meni pieleen. Mutta tulipahan käytyä. Joku kerta tutkin paikan sitten paremmin.

Palasin kotiin, söin aamiaisen, luin lehden ja nollasin mieleni. Lähdin sitten uudelle retkelle. Päädyin Vanajavedelle Hattulan Vanajanniemelle, missä on Hämeenlinnan kaupungin virkistysalue. Siellä näin silkkiuikut ja se riitti minulle, vaikkei muuta erityistä kuvattavaa eteen tullutkaan. Aamupäivällä ja keskipäivällä aurinko paistaa siellä sellaisesta suunnasta, että se rajaa kuvaamista. Onneksi ei häirinnyt lintukuvausta :-) Vaan kauniita, silmälle levollisia maisemia sielläkin on. Tässä pari kuvaa varjoisemmalta puolelta.

Syksyn silkkiuikkuja

Vanajavedeltä löytyi vielä ainakin yksi silkkiuikkuperhe. Poikaset sukeltelivat ensin kaksin ja näyttivät kovin itsenäisiltä ja omavaraisilta.

Sitten poikaset alkoivat uida pois päin. Kuului (linnun) kiljuntaa ja poikasiin tuli vauhtia. Toiseen tuli vauhtia vielä enemmän kuin toiseen ;-)

Syynä pyrähdykseen ei ollut pelko, vaan nälkä. Toinen vanhemmista saapui kalastusreissulta kalasaaliin kanssa. Poikanen kiljui innoissaan matkalla ruokapaikalle :-)

Kannattaa klikata kuvat suuremmiksi. Linnut eivät olleet aivan vieressä, joten kovin suuria kuvista ei silti saa. Minua liikutti poikasten riippuvuus vanhempien tuomasta ruoasta vielä tässä vaiheessa syksyä. Toivottavasti pärjäävät omillaan ajoissa...

Kuuman päivän kuvauksia

Kuumat päivät eivät ole minun juttuni - valkoinen hattukaan ei riitä pitämään auringon kuumaa paahdetta pois päästäni. Ja kun pää voi huonosti, ei muullakaan kropalla ole paljon käyttöä.

Onneksi kuumassa paahteessa ei ole niin paljon kuvattavaakaan ;-) Saa ihan luvalla olla sisällä tuulettimen läheisyydessä ja käydä läpi käsittelemättömiä kuvia. Mutta jotain sitä tulee kuumallakin kuvattua...

Kuten korentoja... Toinen näistä ehkä elokorento?

Tämän korennon munimisella oli muitakin seuraajia kuin minä. Katso ensimmäisessä kuvassa (korennon) vartalon taakse. Ja toisessa lehden päälle. Ruskoukonkorento?

Välillä kohdalle osuu harvinaisen herkän näköinen kukka.

Miten niin me Hämeessä olemme hitaita? Tämäkin kyltti on jo valmiina ensi talvea varten ;-)

Vain muutama leppis, vaikka niitä on liikkeellä kuulemma paljon.

Ja tietenkin lisää korentoja... ;-) Tummasyyskorento?

Silkkiuikkuja ja lähiluonnon sotkijoita

Silkkiuikkujen pesintä ei ole sujunut ollenkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Vanajaveden rannalla golfkentän vieressä oli alkukesästä (ainakin) neljä pesivää pariskuntaa. Nyt paikalta löytyi kaksi paria. Toinen hautoi vieläkin ainokaista munaansa - ensimmäinen pesintä on varmastikin epäonnistunut. Toisella parilla oli yksi ihan huomattavan isokin poikanen. Muut parit olivat vaihtaneet maisemia.

Tässä sitä yhden munan haudontaa. Lämpimällä kelillä emo malttoi käydä välillä pesän vieressä pulikoimassa ja palasi sitten pesäänsä.

Toisen parin poikanen oli jo niin iso, että se sai vaellella vanhempiensa lähellä ihan itsekseenkin. Välillä vanhemmat huutelivat perään, mutta muuten olivat kovin rentoutuneen oloisia. Poikanen osasi jo sukeltaa, mutta saalis ei ollut vielä kovin kalaisaa. Vanhemmat näyttivät vielä ruokkivan sitä näiden omien yritysten välissä. Hyvä niin :-)

Lämpimät kelit ovat tuoneet lähiluontoon niitäkin vierailijoita, jotka eivät muuten luonnon helmassa juurikaan oleile. Viereisen puistikon reunasta puun alta löytyi 'unohtuneita' tavaroita tyhjistä oluttölkeistä mukeihin, sukkiin ja ryttyisiin alushousuihin asti. Ketäköhän ne siellä oikein odottavat?