Lomaa: Rauman Poroholma. Työtä: Vauhtia, prosesseja ja kaavioita unissa asti.

Saavuimme Rauman Poroholman lomakeskukseen sateisen hämäränä iltana. Paikka on ihan Rauman keskustan tuntumassa, keskustaan olisi voinut aivan hyvin kävellä. Sen sijaan päädyin kuljeskelemaan lähimaastossa ja sen jälkeen menin saunaan. En ole himosaunoja, mutta viileällä ja kostealla kelillä hyvin lämmitetty iso sauna, jossa saa olla ihan itsekseen, on aivan mahtava asia.

Ihmettelen edelleen, miten tuota paikkaa kannattaa pitää avoinna nykyisillä sähkön hinnoilla - noilla majoitusmaksuilla. Tämä oli ehkäpä edullisin paikka, missä olemme yöpyneet - silti kaikilla herkuilla varustettuna. Saunakin kuului siis majoituksen hintaan.

Kesällä sesonkiaikaan alue on varmasti kovasti vilkas. Syyskuun lopun arkipäivä sateisella kelillä ei ollut mikään turistirysä.

Laitureista löytyi pari isoa vanhempaa purjelaivaakin.

Hyvin nukutun yön jälkeen aurinko jaksoi taas paistella. Jopa näytti lahden toiselta puolelta katseltuna heti kauniimmalta.

Lahden poukamassa oli uimaranta.

Pieni kallion kumparekin mahtui rannalle.

Kuvassa tukkasotkia.

Ja tässä etualalla talvipukuinen silkkiuikku.

Vähän vielä pitemmälle käveltyäni tutustuin Marjaan, joka on asunut paikkakunnalla kymmenen vuotta. Meillä riitti juttua kuin vanhoilla tutuilla konsanaan 🥰.

Työelämäni puolestaan on siinä hektisessä vaiheessa, jolloin se tulee uniini. Olen parina yönä puoliunissani kehitellyt kovasti kaaviokuvaa siitä, miten skaalalla yksintyöskentelystä yhdessä työskentelyyn - samanaikaisesti (synkronisesti) ja toisaalta eriaikaisesti (asynkronisesti) työskentelemisen parhaat puolet tulevat esiin kehittämisen eri vaiheissa. Aihe ei ole tuulesta temmattu. Haluaisin kovasti kuvata prosessia yksinkertaisesti heille, jotka ovat jumissa ajatuksineen jossain yhdessä erityisessä vaiheessa. Kaavion kuvaaminen ei (selvästikään) onnistunut puoliunissaan, siihen käytetty aika oli vain täydellisesti pois hyvistä yöunista.

Olen myös pyrkinyt (tahtomattani) valmistautumaan seuraavaan työpäivään yön puoliunen aikana, vaikken ole muistanut, mitä seuraavan päivän agendassa oikein onkaan. Jossain vaiheessa kaikkeen varautumisen keskellä olen herännyt huomaamaan, että tämä ei toimi näin. Katsoin kännykästä kalenteriani ja helpotuin siitä, ettei aamupäivään tarvitsekaan valmistautua. Jos olisin ollut riittävän hereillä, olisin ymmärtänyt sen, että jos aamupäivään olisi voinut valmistautua, olisin jo tehnyt sen. Toisaalta, jos olisin ollut riittävän unessa, olisin todennäköisesti alkanut pian nähdä ihan toisenlaisia unia.

Ruumiitakin on jo muutamassa unessa syntynyt. Ja nyt on vasta tiistai. Eilen pidin metsälenkeillä kipeytyneen polven vuoksi vapaapäivää sienihuuhailusta. Se näkyi heti siinä, etteivät päivän työajatukset karisseet oikeastaan mihinkään ennen nukkumista. Toisaalta nykyiseen kiireeseen liitettynä työn muut vaihtelevuustekijät ovat nyt niin suuria, ettei sienimetsä enää oikein ratkaise ongelmia.

Elämässä on traagisia piirteitä, kun edes sienimetsä ei helpota päivän paineita riittävästi 🍄.

Vielä ihan sattuman varainen havainto sienimatkojen varrelta. Moni on kaivanut lehtipuhaltimen käyttöön syksyn lehtisadon odotellessa lopullista sijoittumistaan maan pintaan. Syksyn värien ihailijana ja tämän värikkään vaiheen jatkumisen toivojana olin sanaton (yksin omassa autossani, ei haitannut ketään), kun kulkemani tien varren talon isäntä oli lehtipuhaltimen kanssa siivoamassa syksyn lehtiä maasta - kuin myös pensaista. Ihan varmasti järkevää puuhaa samalla touhuamisella pyrkiä pudottamaan loputkin lehdet pensasaidasta, jotta työtä jäisi mahdollisimman vähän jatkoa varten. Ehkä kodissa ei ollut emäntää, joka olisi halunnut nauttia syksyn väreistä ihan viimeiseen tappiin asti?

Näin me vaan olemme erilaisia.

Mahtavaa lokakuun jatkoa! Vielä mennään vähän aikaa kesäajalla. Sitten siirrytään talviajan myötä vähän valoisampiin aamuihin.

Tyhypäivä virtuaalisesti ja vanhojen kuvien tukkasotkat

Meillä oli töissä tänään tyhypäivä - virtuaalisesti. Ensin kahviteltiin, sitten oli asiantuntijaluento palautumisesta ja sen jälkeen työstettiin hieman omia palautumistyökalupakkejamme parempaan kuntoon. Lounaan jälkeen kävimme käsiksi etukäteistehtävänä olleen leikkimielisen valokuvahaasteen purkamiseen ja ihailimme toistemme tulkintoja sopivan epämääräisistä ja tulkintoja jättäneistä toimeksiannoista ;-) Ulkoilulle oli varattu aluksi puolitoista tuntia. Sitten oli yhteinen kahvitauko, jonka pystyi viettämään maastosta käsinkin puhelimeen asennetun Teams-sovelluksen avulla. Jutella turistiin mukavia ja käytiin läpi ulkoilun antia. Kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä päivän antiin :-) Kahvitauon jälkeen ulkoilua olisi saanut vielä jatkaa, mutta harmaassa kelissä vajaa parituntinen riitti hyvin kaikille.

Muuten tämä harmaa keli sopii vallan mainiosti moneen muuhunkin puuhaan, kuten esimerkiksi

• kesällä otetun valokuvameren läpikahlaamiseen
• tulevien lomien ja päiväreissujen suunnittelemiseen
• oman hyvinvoinnin elvyttämisen / jatkamisen suunnittelemiseen
• mindfulness-harjoitteisiin
• turhan tavaran karsimiseen
• pieneen siivoamiseen
• paperisten valokuvien digitoimiseen
• Yle Areenasta luonto-ohjelmien kuuntelemiseen / katselemiseen
• käsitöihin
• joulukoristeluun
• uusien vaelluskenkien hankkimiseen uuvahtaneiden tilalle (näin karanteenissa vain netin kautta).

Valokuvameren (hitaan ja kiireettömän) läpikäynnin tuloksena löytyi pari kuvaa tukkasotkapariskunnasta Kotkan Mussalosta viime kesäkuulta:-)

Mitä puuhaa sinä suosittelet harmaiden päivien iloksi ja piristeeksi?

Jaksamisen reseptiä ja vanhoja lintukuvia

Elämä näyttää aina paljon paremmalta, kun ei ole väsy, nälkä, jano eikä kipeä ;-) No, yhdenkin noista kun saa pois listalta, hurmaavat luonteenpiirteet nousevat esiin ihan uudella tavalla.

Minä taklasin eilen vapaapäivällä väsymystä ja univelkaa. Tänään tuntui olo jo aika normaalilta ihmiseltä - siis taivaalliselta aikaisempaan verrattuna :-) Aamupalan jälkeen kaikki oli elämässä oikein hyvin.

Kärsivällisyyteni on taas mukavissa lukemissa. Ikä on tehnyt minusta muutenkin kärsivällisemmän ja vähemmän poksahtelevan, vaikken maan rauhallisiin kuulu kyllä vieläkään. Univajeen ja stressin kestäessä ja kasvaessa pitkään, alan ärtymään ihan pienistä asioista, vaikkei mitään järisyttävää ole vielä edes tapahtunut. Pinnan lyheneminen on minulle selvä varoitusmerkki siitä, että oman itsen hoitaminen on jäänyt kaiken muun jalkoihin.

Kaiken uuden suunnitteleminen on minun juttuni. Kun se alkaa tuntua vastenmieliseltä, olen ollut huonolla polulla jo ihan liian kauan. Näitä selviä tunnusmerkkejä on vaikka kuinka paljon. Ja ne ovat jokaisella omanlaisensa, tietenkin. Mutta niiden varhainen tunnistaminen on hyvä taito. Aina ei pysty asioille tekemään jotain juuri nyt tai edes huomenna. Siksi mitä aikaisemmin tilanteen havaitsee, sitä enemmän on aikaa odotella sitä oikeaa hetkeä tilanteen korjaamiseen.

Työpäivän ja kuntosalin jälkeen hyökkäsin valokuvien kimppuun. Taas löytyi vino pino sellaisia kuvia, jotka odottivat vielä vuoroaan. Niitä riittää vielä vaikka kuinka paljon :-)

Tämä rantasipi pääsi vihdoin pitkän jonotuksen jälkeen luupin alle :-)

Kuva on otettu kesäkuussa 2017. Jo oli aikakin noin kauniin linnun päästä esille.

Suomenojan nokikana on sentään viime keväältä ;-)

Kuten tukkasotkakoiras ja mustakurkku-uikkukin ;-)

Tulipas näistä taas hyvä mieli :-)

Oletko suunnitellut viikonloppuasi? Kohta se alkaa :-)

Tukkasotkat Hattelmalanjärvellä kesäkuussa

Lomapäivä on ollut upea. Nukuin univelkoja kiinni pitkään ja päivän olen viettänyt laiskotellen, mukavia asioita tehden, nautiskellen ja huomista reissua suunnitellen. Reissun suunnittelussa säätilanne on kaiken a ja o. Säätiedotukset vaihtuvat kovaa vauhtia eikä niihin arvaa luottaa ennen kuin viime tipassa.

Kävin lyhyen auringonpaisteen aikaan pihalla kuvaamassa, muuten olen tyytynyt katselemaan ikkunasta ulos ja lukemaan valokuvausvinkkejä oppiakseni.

Vanhojen kuvien läpikäynti tuotti pari tukkasotkien kuvaa. Ne ovat Hattelmalanjärvellä tavallisesti siellä 'toisella' puolella. Kesäkuun iltana ne kerran tulivat siihen melko lähelle. Nämä kuvat siltä illalta...

Kesämiehiä ja vähän naisiakin

Rovaniemellä heinäkuussa jouduin oikein perehtymään paikallisiin 'sorsiin'. Ne eivät nimittäin olleet sorsia. Kirkkolammelle menin lähemmäksi rantaan katsomaan siellä uivia 'sorsia', sillä meillä päin järvissä kaupunkioloissa uiskentelevat linnut ovat usein sinisorsia tai lokkeja. Ja lokkejakaan nämä eivät olleet.

Kuvasin ja illalla tietokoneelta ja lintuoppaasta tutkin ja vertailin. Tuttuja lintuja loppujen lopuksi, mutta alkukesän juhlapukuiset koiraat näyttävät niin erilaisilta kuin nämä keskikesän kesäasuiset miekkoset. Eikä näitä meillä keskustan liepeillä pyöri. Kirkkolammessa puolestaan ei ollut ainakaan minun näköpiirissäni yhtäkään sorsaa.

Kesämies herra haapana antoi otsan värityksen perusteella pieniä viitteitä itsestään, mutta kirjasta piti asia silti ensin tutkia. Valkoinen siipipeili paljastaa sukupuolen.

Tämän päättelin rouva haapanaksi. Erityisesti seuraava kuva vahvistaa päätelmääni.

Sitten toinen, selvästi erilainen, mutta kovasti tumma lintu tämäkin. Herra (vai rouva?) on tukkasotka, olettaisin. Kaikki kuvat eivät ole samasta linnusta, heitä oli lammella paljon.

Naurulokkia ei naurattanut

Kevät saapuu omaa jatkuvasti sävellajia vaihtavaa sinfoniaansa kirjoittaen. Tänään oli sadepäivä. Ja nurmikko pitää sateesta, vihertää jo kummasti. Alppikärhön silmuista on punkenut esiin jo vihreitä pieniä lehtiä, vaikkakin vielä tiukasti supussa. Vihreys hiipii harmauden keskelle hiljaa, mutta tarmokkaasti. Jonakin päivänä, ihan lähiaikoina, sopivan sään tullen vihreä näkyy jo ilman lähempää tarkastelua :-)

Tänään en ole yrittänytkään kuvata. Olen keskittynyt muuhun arkeen ja sitä onkin riittänyt astianpesukoneen kirjaimellisesta kärähtämisestä lähtien. Tulipa siitä mustaa savua ja nopeasti... Älä koskaan jätä mitään pesukonetta päälle ilman valvontaa. Meidän tapauksessamme tulipalo olisi voinut syttyä muutamassa minuutissa. Onneksi satuin olemaan ihan siinä vieressä...

Takaisin luontoon: Yksinäinen kurki erehtyi nähtävästi tunkemaan itsensä eilen väärään paikkaan. Naurulokkia ei naurattanut, vaan ihan päinvastoin. Tarmokkaasti jahtasi kurkea pois.

Kuvat ovat kaukaa, kaukaa otettuja, siksi eivät tämän tarkempia. Ensimmäiseen kuvaan mahtui kurjen ja sitä takaa ajavan naurulokin lisäksi myös koiraspuolinen tukkasotka (vasemmalla alhaalla) sekä niinikään koiraspuolinen punasotka (oikealla alhaalla).