Luonnossa tapahtuu. Vaikkei kiinnostaisikaan, nyt kannattaa pitää silmät auki!

Punatulkut ovat löytäneet pihamme. On ihana seurata näitä upeita olentoja pihalla täydessä vauhdissa 💖 Auringonkukan siemenet ovat punatulkkujen suosikkiruokaa, pähkinät kelpaavat vain äärimmäisissä tilanteissa. Naaraspuolinen punatulkku on vatsan seudun väritykseltään haalean harmaan punainen. Tässä punatulkku laikkukirjokanukan oksalla.

Sinitiainen on vauhdissa omenapuun oksalla syöttölaitteen lähellä. Onneksi oli valoisa päivä, muuten tästä kuvasta ei olisi tullut mitään.

Tässä taas naaraspuolinen punatulkku.

Viherpeipot kävivät vierailemassa omenapuussa ja ruokailulaitteilla. Niitä ei ole näkynytkään vähään aikaan.

Tällä kertaa kuvassa koiraspunatulkku komeamman rintapunansa kera.

Tali- / ruokintapötkylät kelpaavat erityisesti käpytikalle, pikkuvarpusille, oravalle ja tiaisille. Tässä talitiainen herkun äärellä.

Mustarastasnaaras näyttää tummemmalta, mutta tässä lisäsin taas himan valoa tunnistamisen vuoksi. Naaraalla nokka ei ole keltainen ja höyhenpukukin on mustan sijaan tummanruskea.

Käpytikka kävi pikaisesti tarkistamassa ruokatilanteen ja nauttimassa pienet annokset. Se havaitsi häiriöitä (minut) ja lensi pian pois. 

Nämä kuvat ovat viikon vanhoja. Tämä viikonloppu oli luvattua harmaampi ja tyydyin maanantaisiin kuviin. Olen mahdottoman kiitollinen siitä, että elän liikenteen melusta huolimatta näin luontoystävällisellä ja -rikkaalla alueella 💖

Ihanaa alkavaa viikkoa 🥰

Siirryttiin talviaikaan, etätöistä vääntäminen jatkuu ja syyskuisen käpytikan kuvia

Se on talviaikaa nyt. Kellon vääntely rassaa samoin kuin oman (ja perheen) elämänrytmin muuntelu. Vaan valittaminen ei nyt auta, joten täytyy vain sopeutua itselleen sopivalla tavalla.

Ihastelen sitä, että aamulla on muutaman päivän ajan lisää nukkumisaikaa (kunnes totun tähänkin). Yritän muistaa, että koiran iltaruoka pitää antaakin kolmelta neljän sijaan. Senkin ajan saa hivutettua kohdalleen parissa viikossa. Mutta vaikka selviydyn, en tykkää tästä kellonaikojen rassaamisesta. Onkohan kukaan koskaan löytänyt mitään hyötyä tästä kaikesta? Tutkitusti?

Yllättävän monen yrityksen johto näyttää ajavan työntekijöitä etätöistä läsnätöihin yhä voimakkaammin. Tämä etä- ja läsnätöitä koskeva keskusteludebatti ei näytä johtavan minnekään. kaikkein vähiten toisten ymmärtämiseen.

Läsnäoloon ei pakoteta, vaan houkutellaan. Kuulemma. Tavoitteena on melkoisen suuri läsnätyön määrä. Houkuttelun keinoja avaavat vain harvat. Pakolliset läsnäpalaverit luetaan usein houkuttelukeinojen piiriin.

Jos kyse on muusta kuin epäluottamuksesta ja epävarmuudesta, se olisi hyödyllistä viestiä ihan avoimesti. Nykyinen 'houkuttelu' ei kasvata luottamusta eikä työnantajan pitovoimaa - vetovoimasta puhumattakaan.

Kehitys tapahtui jo. Sitä ei voi peruuttaa, sitä voi vain yrittää suunnata edelleen, jos suunta ei tyydytä. Suuri osa palavereista on jo etäkokouksia. Niiden suorittaminen läsnätöissä avotyötilassa on haastavaa ja rajoittavaa. Ennemmin tai myöhemmin johdon täytyy päättää, haluaako se työntekijät mahdollisimman lähelle vain työtehon ja -laadun korkealle.

Meidän työpaikallamme pyritään tekemään töitä siten, että työt sujuvat mahdollisimman hyvin. Toki aina itse kukin joutuu tekemään kompromisseja. Ilman yleviä periaatteita kompromissit olisivat kuitenkin kyntämistä. Periaatteilla on merkitystä!

Taas palaan Poriin syyslomalle Siikarantaan, Reposaareen. Nyt pääosassa on käpytikka, joka nakutteli kovin raa'an näköisiä vihreitä männyn käpyjä. Käpypuu oli jo kelottunut vanha puu, jossa tikalla oli selvästikin oma käpykolonsa 🐦.

Se on jotenkin minun mielestäni hassua, että jotkut välttelevät erilaisia ihmisiä työelämässäkin. Ja kuitenkin erilaisuudesta on hyötyä ja siitä opimme. Yksi kertoo, millainen sohva on kaunis ja hyvä istua. Toinen kertoo sen, miten se rakennetaan kestävästi. Miksi pitäisi valita jompi kumpi?

Ihanaa talviajan alkua! Kyllä me taas selätämme tämänkin talven! Jotkut meistä osaavat jopa nauttia siitä 💖🥰😍.

Käpytikka ja muita kohtaamisia

Käpytikat ovat vihdoin jättäneet pesänsä. Ne eivät osaa tai halua yhtään peitellä asuinpaikkaansa, vaan kaikki vain huutavat tauotta nälkäänsä, hätäänsä ja olinpaikkaansa. Kun poikaset alkavat tunkea päätään pesäkolon ulkopuolelle, aikaa muuttoon on minun havaintojeni mukaan enää vajaa viikko.

Tässä emo on vielä ruokkimassa pesuettaan.

Kun poikanen jää näin näkyvästi päivystämään, on pian muuton aika.

Olen jokseenkin huolissani ihmisten kohtaamattomuudesta. Tai siis ainakin niistä ongelmista, mitä siitä koituu. Korona-aika terästi kohtaamattomuutta paljon. Viimeistään nyt olisi aika purkaa kriisiajan tapoja pois.

Vanhaan ei silti ole paluuta. En millään enää jaksa lähikohtaamisia vain muodon vuoksi. Mahdoton määrä valmisteluaikaa itsensä saattamiseen julkisten kohtaamisten kuntoon (meikkaus, hiukset ja vaatteet), ikuisuudelta tuntuva matka-aika ja sen pitäisi näkyä läsnäkohtaamisessa. Vaan ei näy melkein koskaan. Vanhan ajan lässyn-lässyn-kohtaamiset eivät enää tunnu vaivan arvoisilta. Tuloksena on pelkkä lässähtänyt pannukakku. Mitä pitäisi tehdä toisin?

Minkä vuoksi sinä matkustaisit sata kilometriä tapaamiseen ja käyttäisit aikaa ja rahaa tapaamiseen valmistautumiseen? Ehkä joutuisit vielä yöpymään muualla työnantajan piikkiin ja niukistelemaan perheajan kanssa? Tai järjestämään koiralle hoitajan poissaolosi ajaksi?

Jonkun mielestä pelkkä kasvokkain kohtaaminen on etäilyn jälkeen pelkkää juhlaa. Jonkun toisen mielestä läsnäkohtaamisessa on arvoa vain silloin, kun sen lisäarvo etätapaamiseen verrattuna selkeää ja varmaa.

Mitä odotat lähitapaamisilta? Mikä kannustaa etätapaamiseen?

Kävin itse juuri serkun kanssa lounastamassa. Siinä lähitapaaminen oli parhaimmillaan. Läheisyys, kehon kieli, hurmaava ympäristö (molemmilla sama) ja yhteinen ruokakokemus. Kiitos, Satu!

Opittavaa osaamista vai henkilökohtaisia ominaisuuksia?

Eilen, lauantaina, vietin tunnin verran pihalla retkituolissa kameran kanssa. Tänään (sunnuntaina) vietin saman verran aikaa ulkona patiolla koiran ja käsitöiden parissa. Pixie jaksoi olla ihmeellisen hyvin haukkumatta - vain ne ihan pakolliset 👍.

Eilen aamupäivällä keli helli ja lintujakin kävi pihassa ihan kiitettävästi.

Sinitiaisten lisäksi talitiaisetkin kävivät ruokinnalla. Ne eivät käyneet pötkylällä, vaan nappasivat pähkinän palasia syöttöautomaatilta. Kuorittuja auringonkukan siemeniä on ollut aika vaikea löytää tänä talvena ainakin meillä päin 🤔

Järripeipot ovat saapuneet ihan viimeaikoina. 

Ja ihan oikea varpunen rautiainen kaikkien värikkäiden vieraiden keskellä!

Naakat hamuavat lumen tulon jälkeen esille laitettua talisiemenpötkylää.

Käpytikkakin saapui käväisemään, mutta ruokatarjonta ei kutkuttanut eikä houkuttanut.

Punarinnat huutelevat kesäloitsuilla ja naksuttelevat hiljaisilla äänillä. Pysyvät enimmäkseen todella piilossa.

Rastaat ovat taas täällä. Tässä räkättirastas, joka raksutteli omenapuussa, muttei sitten kuitenkaan laskeutunut nurmikolle noukkimaan matosaalista.

Pikkuvarpusia näkyy vähän enemmän kuin tavisvarpusia. Nekin ovat kuitenkin vähenemään päin.

Peipot laulavat meidät pyörryksiin. Lisäksi ne käyvät etsimässä makupaloja pihalta.

Lisäksi pihalla kävi fasaanipariskunta, harakka, talitiainen, ja jokin lokkikin lensi ylitse.

Kaiken muun ohella pysähdyn moninaisina vuorokauden aikoina miettimään sitä, mikä ihmisen elämässä on osaamista (opeteltavaa ja kehitettävää) ja mikä ominaisuuksia (annettua, ei muutettavissa). Tämä on nimittäin aika ristivetoa aiheuttava aihe. Jos tästä ei päästä yhteiseen ymmärrykseen työpaikan sisällä, kehittäminen on aika tuloksetonta. Siis minun mielestäni.

Ajattelen niin, että osaaminen on kaikkea sitä, jota voi kehittää ja jonka tasoon itsessään voi vaikuttaa. Ominaisuus on mielestäni sitä, mikä minussa on ja johon en voi omin toimineni vaikuttaa.

Jos keskustellaan vaikkapa kielitaidosta, tämä on aika helppoa juttua. Kielitaitoaan voi kehittää kuka tahansa oikeanlaisessa ohjauksessa. Taitotasosi voi olla mitä tahansa olemattomasta erinomaiseen. Toki taito vaihtelee valitun kielen mukaan. Tässä on kyse ehdottomasti osaamisesta.

Kun puhutaan ominaisuuksista, puhutaan niistä asioista, joita meissä on, mutta joita emme pääse muuttamaan omin keinoin. Kuten silmien väri. Pituus. Veriryhmä. Ja niin edelleen.

Näiden helppojen tapausten väliin jää paljon harmaata aluetta, joista olemme yllättävän usein eri mieltä.

Osaaminen ei ole sama asia kuin lahjakkuus (ainakaan minun mielestäni). Joku voi olla musikaalisesti lahjakas, mutta vaatii työtä ja opettelua, että lahjakkuus kääntyy osaamiseksi. Jokainen voi opetella ja oppia musiikkia ja musikaalisuutta. Se on vain joillekin paljon helpompaa kuin muille. On kuitenkin ihan puskista huutelemista, ettei vähemmän musikaalisesti lahjakas ihminen voisi opetella musiikkia ja oppia siinä taitavaksi.

Musikaalisuudesta ei väitellä työelämässä. Enemmänkin vedotaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kun kyse on stressin sietämisestä, erilaisuuden ymmärtämisestä, uuteen heittäytymisestä tai muutoksiin sopeutumisesta. Näiden kohdalla on kutsuvaa uskotella itselleen ja muille, että kehittyminen näiden asioiden suhteen ei ole mahdollista, koska kyse ei ole taidoista, vaan henkilökohtaisista ominaisuuksista (joihin emme siis voi mitenkään vaikuttaa).

Mikä on sinun mielestäsi opeteltavaa työelämä-/yhteiskuntataitoa?

Ja mikä on vain henkilökohtaista ominaisuutta, johon ei vain voi itse vaikuttaa?

Edit 4.5.2024 Varpunen olikin rautiainen. Kiitos vinkistä, anonyymi!

Käpytikka, huonosti nukuttuja öitä ja oman tiensä kulkijoita moottoriteillä

Turha on odotella hyvin nukuttuja öitä ja niiden jälkeisiä virkeitä päiviä blogin kirjoittamiseen. Niitä ei nyt ole ollut tarjottimella, joten näillä mennään ja ollaan olevinaan tyytyväisiä 👍.

Ensin luontoasiaa: käpytikka on halunnut koetella pihassamme niin terijoensalavan kuin omenapuunkin kestävyyttä. Terijoensalavassa saa minun puolestani tuo koputella, mutta omenapuu pitää jättää rauhaan. Neuvottelemme näistä paraikaa.

Käpytikka ei ole ryhtymässä lakkoon eikä sinne päinkään. Himokkaat vierailut pihapuissa sen kuin jatkuvat.

Tänään kävin etelässä toimistolla. Matkoilla näin laulujoutsenia (yksittäin, parissa ja pienessä parvessa), töyhtöhyyppiä ja metsäkauriita pelloilla ruokailemassa. Nyt on niin mahdottoman keväistä jo, ihan innostun 🥰.

Lähipiha on sulanut jo melkein täysin. On se vaan ihanaa 💖.

Ajomatkalla Helsinkiin ja takaisin tapasin taas monenlaisia kulkijoita. Takanani kaupunkialueella tuli mopedi, joka vilkutti jatkuvasti oikealle. Jännittyneenä seurasin tilannetta peruutuspeilistä. Siitä olisi voinut syntyä ikävä tilanne. Ei onneksi käynyt niin. Vilkuttelin vihjeeksi hetkeksi itsekin oikealle paikassa, jossa risteyksiä ei ole, mutten saanut kuskia huomaamaan virhettään.

Hetkeä myöhemmin naapurikaistalta eteeni sujahti auto, jolla ei ollut yhtään mitään vilkkuja päällä. Nyt oli varovaisuudesta hyötyä 👍.

Kotiin päin tullessa risteysalue oli tukkeutua liikennevalojen vuoksi. Jäin sääntöjen mukaan odottamaan risteysalueen ulkopuolelle, jotta risteysalueen liikenne voisi sujua kaikesta huolimatta. Liikenneympyrästä paikalle suhahti kuitenkin kuski autonsa kanssa ja hän päätti hyödyntää (risteysalueen) tilan oman ja edelläni kulkevan auton välissä. Hän siis tukki liikenteen risteyksessä. Hänen jälkeensä paikalle saapunut risteyksen yli yrittänyt autoilija joutui jäämään odottelemaan, että liikennevalot  puhdistaisivat reitin hänellekin.

Ja vielä paluumatkallakin kaistoja vaihdeltiin ilman vilkkuja ja ohituskaistalla ohiteltiin mistään nopeusrajoituksista välittämättä. Liian kovat nopeudet vaativat aina muulta liikenteeltä varovaisuutta ja ennakoimista, jotta vaarat vältettäisiin.

Mitä liikenteen ongelmille pitäisi sinun mielestäsi tehdä?

Oman tekemättömyyden murehtimista ja käpytikan pesäilyä

Päädyin miettimään muutaman kadonneen koruni kohtaloa. Olen ollut aina epäjärjestelmällisyyden esimerkkitapaus. Hetkessä eläminen ja perhe on ollut tärkeintä, maalliset asiat ovat jääneet seuraavalle tärkeysportaalle. Niiden kohtalo on myös unohtunut, ehken kaikkea ole edes huomannut.

Nyt, kun järjestelmällisyys vihdoin on hiipinyt elämääni, ihmettelen joitakin kadonneita asioita. Ehkeivät ne olekaan kadonneet, niiden matka ei vain ole ollut se tärkein juttu.

Samaan aikaan ymmärrän selvästi ja synkästi, ettei näin ole tapana toimia. Tunnen hieman (=paljon) häpeää, mutta tässä ollaan.

Tavara on kuitenkin vain tavaraa. Lapset ovat saaneet lainata tavaroitani leikkeihinsä. Minäkin olen voinut ottaa niitä mukaani ja laittaa talteen johonkin?

Mitään järin arvokasta ei ole menetetty, mutta poden huonoa omaatuntoa arvotavaroiden huonosta hallinnasta.

Koira kuorsaa pää työhuoneeni kynnyksellä. Elämä on nyt hyvää ja päätän päästää itseni omantuntoni ahdingosta. Kaikki on nyt oikein hyvin.

Käpytikka on tehnyt lähietäisyydelle pesäkolon. Siellä on myös jo uutterasti huutavia poikasia. Parina iltana olen käynyt kameran kanssa vaanimassa pesäidylliä. Poikaset eivät vielä näyttäydy, mutta emoilla pitää kiirettä.

Tässä naarasemo on tulossa pesälle ison matosaaliin kanssa, mutta koirasemo ei ole vielä poistunut paikalta.

Vielä toistaiseksi linnut jaksavat pitää konserttejaan ulkona iltamyöhään asti. Kannustan avaamaan ikkunat tai peräti siirtymään kokonaan ulos kuuntelemaan luonnon ääniä. Niiden hetki on juuri nyt.

Voiko ihminen muuttua? Ja käpytikka.

Olen itse pyrkinyt näyttämään sen, että ihminen voi muuttua ja kehittyä - jopa pitkin elämän kaarta. En ole halunnut uskoa, ettei elämän laadun parantaminen tai omien heikkojen toimintatapojen kehittäminen ole mahdollista. Eihän se itsestään ole sujunut eikä pelkään kevyesti rallatellen, mutta olen saanut joitakin elämäni suurimpia tunnelukkoja avatuksi. Samoin olen saanut joitakin haitallisiakin toimintatapojani kehitettyä paremmiksi. Ihminen voi muuttua ja kehittyä.

Melkein samaan hengenvetoon täytyy todeta, että on paljon ihmisiä, jotka eivät muutu mihinkään suuntaan. He saattavat vaikuttaa hetken erilaisilta, mutta paluu vanhaan tulee vastaan aina paljon aikaisemmin kuin haluaisi.

Olen pyrkinyt olemaan omille lapsilleni mahdollisimman hyvä ja rakastava äiti. Todennäköisesti olen epäonnistunut todella monessa kohtaa, mutta yrittäminen näkyy myös onnistumisen kokemuksina. Olen toivottavasti katkaissut tai ainakin murtanut sukupolvelta toiselle helposti siirtyvää kokemusta. Koen lasteni kanssa sellaista läheisyyttä ja luottamusta, mitä en itse ole koskaan lapsena tai vanhempanakaan kokenut. Toki viimeaikaiset kokemukset isän kanssa ovat ihan mainitsemisen arvoisia.

Nykyään on muodikasta puhua resilienssistä. Termi tulee englannin kielestä ja tarkoittaa suomeksi muutosvalmiutta, muutosjoustavuutta tai vaikkapa muutosketteryyttä. Resilienssi kertoo siitä, kuinka hyvin toivut ja palaudut isoistakin muutoksista takaisin. Talvimyrsky katkaisee puun helpohkosti, sillä puu on jäinen eikä jousta. Kesämyrskyä on vetreän ja notkean puun helpompi kestää. Jotakuinkin siitä on kysymys.

Olen perehtynyt aiheeseen alun perin 90-luvulla muutosjohtamisen konsulttina. Sama aihe on kulkenut mukana pitkin työuraa. Katselin ja kuuntelin juuri webinaarin, jossa kerrottiin, että resilienssi voi olla joissakin tapauksissa myös luopumista. Luopumista haastavista ihmissuhteista tai työyhteisöistä. Sopeutuminen ja paikalleen jääminen ei ole aina viisainta. Pitkällä tähtäimellä selviytyminen voi vaatia kykyä luopua vääränlaisista ihmissuhteista ja sitoumuksista. Tämä oli minulle uusi näkökulma.

Olen vuosia, vuosia syyllistänyt itseäni siitä, etten vain pysty vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen joidenkin (läheistenkin) ihmisten kanssa. Lääkäri on suositellut etäisyyttä, mutta yhteiskunnan tahaton painostus on julma ja terävä. Asiaan perehtymättömien vankka kanta on se, että ongelma olen minä.

Joihinkin ihmisiin hyvä puree melkoisen heikosti. Hyvät teot saavat niukasti vastakaikua, sen sijaan niitä ryhdytään vaatimaan yhä enemmän. Sellainen ei ole reilua. Tiedän sen. Nyt olen kerännyt apinan raivoa pystyttääkseni omat rajani entistä tiukemmin.

Tärkeää on myöskin saada nuo oikuttelevat ihmiset pois oman päänsä sisältä. Minä kelaan yhä uudelleen eilisillan raskasta ja syyttelevää puhelinkeskustelua, vaikkei siinä pitäisi olla mitään uutta. Tyhmää minulta yrittää puhua järkeä ja odottavan sen menevän perille. Jotkut ihmiset eivät todellakaan muutu.

Jospa näin saisin ikävät patoutumat pois mielestäni ja pääsisin siirtymään eteenpäin. Jos en voi helpottaa hänen oloaan, voin ainakin lopettaa oman elämäni vaikeuttamisen.

Käpytikka oli korkealla ja tohkeissaan. Näiden hetkien seuraaminen on niin voimaannuttavaa ja keskittyvää. Murheet jäävät ihan taustalle. Kiitos ihanille lapsilleni, jotka ovat aivan mahdottoman upeita aikuisia! Ja tietenkin kiitokset myös aina minua tukevalle miehelleni 💖.

Ja kiitos sinulle, kun käyt ja luet!

Koronatuskastelua ja käpytikan poikasia

Pietarissa on todettu viimeisen vuorokauden aikana ennätykselliset 110 koronakuolemaa. Suomalaiset futisfanit ovat tuoneet jalkapallon EM-kisoista Pietarista Suomeen ainakin 300 tartuntaa. Siihen sitten altistumiset päälle. Osa jalkapallofaneista on lähdössä Pietariin uudestaan. Lippuja peleihin ei ole enää saatavilla kuin korkeintaan hyvällä tuurilla pimeiden markkinoiden kautta. Eikä Suomi ole enää mukana kisoissa. Ja silti he haluavat lähteä.

Iso kiitos kaikille vastuullisille futisfaneille, jotka ovat matkustaneet turvallisesti, pitävät karanteeninsa ja käyvät kahdesti koronatestissä. Oman itsensä kanssa saa ottaa riskejä minun mielestäni ihan oman olonsa mukaisesti, mutta muiden välinpitämätön altistaminen on minusta ehdottoman väärin. Koska radikaalit tartuntataudit eivät varmastikaan lopu tähän, toivon lainsäätäjien ottavan pian kantaa siihen, kuinka luvallista tai luvatonta on hankkia terveysriski ja välinpitämättömyyttään jakaa sitä eteenpäin. Minun oikeustajuni ei taivu siihen, että moinen voisi mitenkään olla ok.

***

Tänään oli ihanan helteetön päivä! Sisätiloissa oli välillä kaikkien tuulettimien kanssa jopa viileää. Ihanaa! Yksi lepopäivä näiden kuumien päivien väliin 💖.

***

Käpytikan poikaset ovat lähteneet pesästään ja välillä niitä näkee lähiluonnossa. Olen todella harvoin nähnyt käpytikan poikasia pesän ulkopuolella, joten tämä on ollut aivan mahtavan ihanaa seurattavaa.

Käpytikan poikasia on kaksi tai kolme. Yksi näyttää kovin pystyvältä, mutta sitten on yksi tai kaksi enemmän avun tarpeessa olevaa poikasta. Tässä yksi poikanen (päälaki punainen) odottelemassa vanhempaa ja ruokalastia.

Isä (niska punainen) saapui pian paikalle upean ruokasaaliin kanssa 😍.

Vaikka poikanen opetteli kovasti itsekin saalistamista, lisäravinto tuli selvästikin tarpeeseen 😊.

Kiitollisena seuraan luonnon ihmeitä tässä ihan pihapiirin tuntumassa. Taidan silti lähteä pian vähän kauemmaskin - ihan vaihtelun vuoksi 😊.

***

Luonto tekee hyvää 💖. Mitä luonto antaa sinulle ja miten?

Maailma tehdään taas valmiiksi 🤭 ja käpytikan poikaset vain kasvavat

Hain postista tänään aikaisemmin tilaamani lierihatun. Se on enemmänkin sellainen safarityylinen kuin naisellinen olkihattu. Mutta se on suunniteltu kuuman kelin ulkoiluun, joten se on käytännöllinen. Yhden koon hattu on säädettävissä kiristysnauhalla sopivaksu. Siinä on hattuosan sivuilla hengittävä verkko-osa. Ja hatun pitää paikoillaan tuulessakin säädettävä kaulanauha. Väri on sellainen rusehtavan vihreä.

Kävinpä hakemassa toisenkin paketin ja sieltä sain tilaamani hellemekon. Juuri tarpeeseen! Mekko on yksinkertaisuudessaan kovin monikäyttöinen. Ei kuitenkaan mikään juhlakolttu 👍.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että pystyn säätelemään loma-aikojani melkoisen vapaasti. Nyt hektisen kevätrupeaman jälkeen otin tälle päivälle lomapäivän ja nukuin kaikkea univelkaani ja väsymystäni pois. Taas pääsi nollaamaan tilanteen ajoissa 👍. Vielä on viikonloppu ja vasta sitten takaisin töihin. Meidän alallamme maailma tehdään valmiiksi kahdesti vuodessa: ennen kesälomia ja ennen joulua (tai viimeistään ennen vuodenvaihdetta). Jostain syystä määräaikojen jälkeen aloitetaan homma jälleen alusta 😏.

Käpytikan poikaset ovat isoja ja innokkaita kuikkimaan pesästä ulos. Pesä on kuvaamisen kannalta niin nerokkaassa paikassa, että hyviä kuvia sieltä on todella vaikea saada. Mutta sitten on tyytyminen siihen, millaisia kuvia sattui saamaan.

Iskä-käpytikka (punainen niska) tuo tässä pesueelle ruokaa.

Kyllä tuo poikanen on iso! Näyttää siltä, kuin voisi nielaista isänsä yhtenä suupalana 😳. Poikasen tunnistaa punaisesta päälaesta.

Välillä poikanen tai poikaset tulevat malttamattomina pesän suulle tarkkailemaan. Enää ei mene kovin kauaa niiden pesästä lähtemiseen. Sitten ne katoavatkin tavallisesti tyystin ihan jonnekin muualle.

Vaikka en tykkää kuumasta, niin nyt hyönteiset, erityisesti korennot ovat kovasti liikkeellä. Ja kun korennot ovat liikkeellä, ovat myös linnut liikkeellä. Koko ravintoketju on näiltä osin todella vauhdissa. Nyt kannattaa pisää silmät ja korvat auki, jos olo vain kestää tätä kuumaa.

Tapahtumarikasta viikonloppua!

Hattutarpeita ja käpytikka ruokaostoksilla

Hattu

Minun pääni ei juurikaan kestä kuumaa ja voin huonosti liian lämpimässä vietetyn ajan jälkeen. Siksi minulla pitää olla ulkoilureissuillani päässäni hyvä hattu. Hyvä hattu pysyy hyvin päässä, eikä lennähdä pois jokaisen tuulenhenkäyksen myötä. Se on vaalea, jottei kerää kuumuutta, muttei valkoinen, sillä se ei ole hyvä luonnonvaalijan väri, moni eläin kaihtaa sitä. Hatun pitää suojata silmiä ja miksei myös muuta osaa kasvoista auringolta, sillä riittävä aurinkovoiteiden lisäys helposti kaikessa huumassa unohtuu ja monesti reissu mennään alussa laitetuilla aurinkovoiteilla loppuun asti. Hattu siis suojaa lopun aikaa ihoakin auringolta.

Olisi oikeastaan ihan kivaa, jos hattu myös näyttäisi asialliselta. Tällä hetkellä käytän maastokuvioitua lippalakkiani, jonka olen ostanut Rovaniemeltä paikallisesta eräkaupasta. Lippikseni on hieman liian iso, joten olen säätänyt sitä pienemmäksi. Itse hattuosa on kuitenkin silti vähän liian runsas.

Hattu on aurinkoisilla keleillä minulle ihan ehdoton välttämättömyys. Mieluummin pidän hullunkurista hattua kuin kärsin siitä, että joudun olemaan ilman.

Millaista hattua sinä suosit kesäisillä luontoretkillä? Kerro ehdotuksia ja kokemuksia. Olisi ihan kiva päivittää nykyinen hökötykseni astetta paremmaksi.

Käpytikka ja korento

Käpytikoilla menee lujaa. Poikaset karjuvat pesäkolosta minkä ehtivät ja emot raahaavat niille ruokaa nokka vääränään. Tällä tyypillä oli jo yksi korento nokassa, ja lisää ruokaa oli haussa.

Mahtavaa juuri alkanutta viikonloppua! Enää neljä viikkoa kesälomaan! Entä sinulla?

Unen petraamista ja käpytikalla on poikaset!

Nukkumiseni on ollut vähän ruvella työpaineiden myötä. Minulla iso stressi tulee nopeasti häiritsemään nukkumista. Ennaltaehkäisy ja -säätäminen ovat tavallisesti parhaat keinoni univajetta vastaan. Nyt täytyy panostaa rentoutumiseen ja ajatusten uudelleen ohjaamiseen. Päivä päivältä tilanne paranee onneksi hieman 👍.

Onneksi on myös tämä aika vuodesta, jolloin luonnossa pörisee, humisee ja tapahtuu aivan mahdottomasti. Tuonne lammen rannalle kun menee ja yrittää tarkkailla ympäristöään, jäävät muut ajatukset unohduksiin. Käpytikka tohottaa, kaikilla linnuilla näyttää olevan poikasia ja niille kerätään ruokaa. Tytönkorennot ja ruskohukankorennot viilettelevät ympäriinsä ja päätyvät välillä lintujen ruokalistalle.

Hyttyset ovat jo ihan vauhdissa. Enää ei tarvitse mennä metsään päätyäkseen lähikontaktiin niiden kanssa. Nopeasti ovat ihmisen paljaita koipia tuunaamassa.

Käpytikalla on nyt sitten poikasia. Ovat jo sen verran isoja, että huutelevat pesässä puoliäänekkäästi tämän tästä. Eivät kuitenkaan kurki vielä pesäkolon suulla malttamattomina. Kuvausaikaa on vielä kivasti jäljellä, mutta valon suunta on sellainen, että aamulla olisi ihan paras kuvaushetki. Iltakuvauksen kanssa saa säätää ensin kuvaushetkellä ja sitten vielä kuvankäsittelyssä. Mutta nyt noita säädettyjä iltakuvia.

Ruokaa poikasille.

Ja sitten jätöskasojen kanssa pesästä ulos. Siistejä tyyppejä 👍.

Nyt kannattaa pitää silmät auki. Emot ruokkivat poikasiaan, minkä ehtivät. Nyt on vilskettä ja vilinää 🥰.