Opittavaa osaamista vai henkilökohtaisia ominaisuuksia?

Eilen, lauantaina, vietin tunnin verran pihalla retkituolissa kameran kanssa. Tänään (sunnuntaina) vietin saman verran aikaa ulkona patiolla koiran ja käsitöiden parissa. Pixie jaksoi olla ihmeellisen hyvin haukkumatta - vain ne ihan pakolliset 👍.

Eilen aamupäivällä keli helli ja lintujakin kävi pihassa ihan kiitettävästi.

Sinitiaisten lisäksi talitiaisetkin kävivät ruokinnalla. Ne eivät käyneet pötkylällä, vaan nappasivat pähkinän palasia syöttöautomaatilta. Kuorittuja auringonkukan siemeniä on ollut aika vaikea löytää tänä talvena ainakin meillä päin 🤔

Järripeipot ovat saapuneet ihan viimeaikoina. 

Ja ihan oikea varpunen rautiainen kaikkien värikkäiden vieraiden keskellä!

Naakat hamuavat lumen tulon jälkeen esille laitettua talisiemenpötkylää.

Käpytikkakin saapui käväisemään, mutta ruokatarjonta ei kutkuttanut eikä houkuttanut.

Punarinnat huutelevat kesäloitsuilla ja naksuttelevat hiljaisilla äänillä. Pysyvät enimmäkseen todella piilossa.

Rastaat ovat taas täällä. Tässä räkättirastas, joka raksutteli omenapuussa, muttei sitten kuitenkaan laskeutunut nurmikolle noukkimaan matosaalista.

Pikkuvarpusia näkyy vähän enemmän kuin tavisvarpusia. Nekin ovat kuitenkin vähenemään päin.

Peipot laulavat meidät pyörryksiin. Lisäksi ne käyvät etsimässä makupaloja pihalta.

Lisäksi pihalla kävi fasaanipariskunta, harakka, talitiainen, ja jokin lokkikin lensi ylitse.

Kaiken muun ohella pysähdyn moninaisina vuorokauden aikoina miettimään sitä, mikä ihmisen elämässä on osaamista (opeteltavaa ja kehitettävää) ja mikä ominaisuuksia (annettua, ei muutettavissa). Tämä on nimittäin aika ristivetoa aiheuttava aihe. Jos tästä ei päästä yhteiseen ymmärrykseen työpaikan sisällä, kehittäminen on aika tuloksetonta. Siis minun mielestäni.

Ajattelen niin, että osaaminen on kaikkea sitä, jota voi kehittää ja jonka tasoon itsessään voi vaikuttaa. Ominaisuus on mielestäni sitä, mikä minussa on ja johon en voi omin toimineni vaikuttaa.

Jos keskustellaan vaikkapa kielitaidosta, tämä on aika helppoa juttua. Kielitaitoaan voi kehittää kuka tahansa oikeanlaisessa ohjauksessa. Taitotasosi voi olla mitä tahansa olemattomasta erinomaiseen. Toki taito vaihtelee valitun kielen mukaan. Tässä on kyse ehdottomasti osaamisesta.

Kun puhutaan ominaisuuksista, puhutaan niistä asioista, joita meissä on, mutta joita emme pääse muuttamaan omin keinoin. Kuten silmien väri. Pituus. Veriryhmä. Ja niin edelleen.

Näiden helppojen tapausten väliin jää paljon harmaata aluetta, joista olemme yllättävän usein eri mieltä.

Osaaminen ei ole sama asia kuin lahjakkuus (ainakaan minun mielestäni). Joku voi olla musikaalisesti lahjakas, mutta vaatii työtä ja opettelua, että lahjakkuus kääntyy osaamiseksi. Jokainen voi opetella ja oppia musiikkia ja musikaalisuutta. Se on vain joillekin paljon helpompaa kuin muille. On kuitenkin ihan puskista huutelemista, ettei vähemmän musikaalisesti lahjakas ihminen voisi opetella musiikkia ja oppia siinä taitavaksi.

Musikaalisuudesta ei väitellä työelämässä. Enemmänkin vedotaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kun kyse on stressin sietämisestä, erilaisuuden ymmärtämisestä, uuteen heittäytymisestä tai muutoksiin sopeutumisesta. Näiden kohdalla on kutsuvaa uskotella itselleen ja muille, että kehittyminen näiden asioiden suhteen ei ole mahdollista, koska kyse ei ole taidoista, vaan henkilökohtaisista ominaisuuksista (joihin emme siis voi mitenkään vaikuttaa).

Mikä on sinun mielestäsi opeteltavaa työelämä-/yhteiskuntataitoa?

Ja mikä on vain henkilökohtaista ominaisuutta, johon ei vain voi itse vaikuttaa?

Edit 4.5.2024 Varpunen olikin rautiainen. Kiitos vinkistä, anonyymi!

Pride-kuukausi on käynnissä ja mustarastas laulaa melkein taukoamatta

Tiesitkö, että tänä vuonna Pridea vietetään koko kesäkuun ajan? Helsinki Pride -tapahtuma huipentuu Pride-viikkoon 26.6.–2.7.2023. Pride-kumppanuuteen on lähtenyt mukaan monen monta merkittävää toimijaa. Hauskaa tavallaan, että näistä kumppaneista löytyy niin minun kuin tyttärenkin työnantajat. Hieman erilaisissa rooleissa, mutta kuitenkin 👍.

Mustarastas pitää harvinaisen ahkeraa jöötä meidän pihassamme. Se on tietenkin vain hurmaavaa, mutta jaksaa ihan iloisesti ihmetyttää päivästä toiseen. Kirjoittelen tätä työhuoneessani ja ikkuna on auki. Laulu kuuluu tähän niin voimakkaasti, että keräsin itseni jälleen ikkunan ääreen ihmettelemään. Missään en nähnyt mustarastasta. Taitavasti on piiloutunut, vaikka niin kuuluvasti laulaakin.

Näin ajattelin, kunnes hoksasin kurkistaa ihan lähimmän kuusen latvaan. Siellähän se ihan näkyvillä yhtään itseään piilottelematta valvoo ja ääntelee. Täytyy muistaa laittaa siitä kuvia tänne myöhemmin 👍.

Eilen kävin työpäivän päätteeksi kävelyllä lammella (joka on muuten uskomattoman huonossa ja siivottomassa kunnossa rakennustöiden jäljiltä). Törmäsin västäräkkiin ja peippoon (tikkaperheen lisäksi).

Ilahduttavia hetkiä kesäkuuhusi! Pidetään ikkunaa auki tai poiketaan välillä ulos kuuntelemaan kesäkuuta 💖.

Peippo löysi saaliin

Ahveniston harjun pienellä suopätkällä näin pitkospuilla lepäilevän tämän kesän ensimmäisen korentoni. Kamera ei ollut mukana, joten ei kuvaa.

Siitä ryhdyin sitten pohdiskelemaan viereisen lammen korentotilannetta, olisikohan siellä jo korentoja? Lammen ympäri kameran kanssa kiertäessäni huomasin, että olihan siellä. Ainakin tämä yksi, jonka peippo reippaasti löysi ennen minua.

Yhtä tarmokkaasti (vaan ei yhtä taidokkaasti) kuin västäräkkikin se repi turhat osat korennosta irti ja lähti syötävän osan kanssa lentämään edelleen. Se on kesä nyt!

Vaskikorentoa veikkaan.

Menneen kevään kottarainen ja peippo

Talvikuvauksen takkuillessa selailen joutessani vanhoja kuvia. Niitä, joita olen ehtinyt aikaisemmin vain silmäilemään, mutta jotka ovat joutuneet odottamaan sitä oikeaa kohtaamista.

Taas täytyy todeta, että Suomi on todellakin täynnänsä mahtavia ja ainutlaatuisia vierailemisen arvoisia paikkoja. Jos haluaa nauttia luonnon näkymistä, valikoima on siltikin ihan mielettömän suuri. Paljon löytyy niitäkin paikkoja, joiden ääreen voi vain pysähtyä autolla ja kävellä muutamasta metristä muutamaan sataan metriin ja jo pääsee nauttimaan suomalaisen luonnon ihanuudesta!

Nämä kuvat löytyivät toukokuisen Paraisten reissun kuvasaldosta. Täytyy jossain vaiheessa oikein tarkistaa, mitä olen kuvista päätynyt julkaisemaan, mutta nämä näyttivät väliin jääneiltä.

Lähdin ajamaan Saariston rengasreittiä Paraisten kautta Nauvoon ja Korppooseen. Sekä Korppoo että Nauvo kuuluvat nykyään Paraisiin. Mutta siis rengastietä etelästä pohjoiseen. Tyydyin päiväreissuun ja käännyin Korppoosta takaisin. 2019 kiersin reitin kokonaan pohjoisesta etelään.

Minulle uusissa paikoissa käyminen ja niihin tutustuminen tekee todella hyvää. Reviirini ja matkustustapani ovat vuosi vuodelta monipuolistuneet. Käyn eri paikoissa katsomassa nähtävyyksiä, mutta spottailen kartalta ja netistä muitakin mielenkiintoisia paikkoja, joissa pyrin käymään vierailujeni aikana. Tämä teettää etukäteistyötä, mutta on todellakin sen arvoista!

Toukokuun reissulta jäi julkaisematta kottaraisen ja peipon kuvat Lenholmin luontopolulta. Kottaraisia oli liikkeellä paljon. Niillä oli selvästikin eväitä jälkeläisille. Eivät tulleet lähelle, mutta ääntelivät kummallisesti. Ovat ymmärtääkseni hyviä matkimaan muita?

Mahtavaa tammikuun jatkoa! Silmät auki ja mieli valppaana luonnon kanssa - nyt on jo ainakin lisääntynyttä linnun laulua 😊.

Kolme peippoa ja yksi koira lumen keskellä

Lunta on satanut useamman päivän ajan, ensin sellaista märkää lunta, enemmän ehkä räntää. Ja nyt sitten kevyttä pakkaslunta. Täytyy pitää lintujen ruokintapaikat kunnossa, sillä syöjiä riittää. Ensimmäistä kertaa koskaan meillä on nyt tammikuussa ihan kunnon lumen aikaan peippoja ruokinnalla. Kolme niitä on näkynyt yhtäaikaa. Syövät maahan tippuneita siemeniä, eivät ole ainakaan vielä yrittäneet ruokintalaitteille pääsyä. Tai siis en ainakaan ole nähnyt niitä ruokailemassa muualla kuin maassa. Mustarastaat pölähtävät välillä samoille apajille aika terävästi ja peipot väistyvät ensin, kunnes mustarastas on rauhoittunut ja keskittyy vain ruokansa nokkimiseen 😁.

Linnut eivät aina asetu kuvattavaksi, saattavat ruoka-astioiden täytön jälkeen jopa lentää näkymättömiin joksikin ajaksi. Eilen sitten siivekkäiden puuttuessa paikalta leikittiin koiran kanssa ruokintapaikan lähellä lumella. Pixie rakastaa lunta aivan niin kuin vettäkin. Lumen potkiminen ilmaan on sen mielestä ihan huippua: minä potkin ja Pixie syöksyy ja hyppää lumen perään melkoisen äänimaailman saattelemana 😊. Tässä tuo malttaa olla hetken paikoillaan, kun niin ohjeistettiin. On kuitenkin ihan valmiina syöksymään lumen perään taas ihan millä sekunnilla tahansa 🧡.

Ensi viikolla alkaa töissä taas palaverointi. Onneksi viikko on pätkäinen, niin pääsee aloittamaan homman sopivan hitaasti. Iloa alkavaan viikkoon!

Ihanaakin ihanampi peippo ja sen vihreä alaselkä :-)

Kelit ovat vaihdelleet kylmästä melkein lämpöiseen ja aurinkoisesta pilviseen sekä vihmaiseen. Mutta kevät etenee kaikesta huolimatta. Pilvisyyden hyvänä puolena on se, ettei tarvitse miettiä valon suuntaa, Huonona puolena se, että suljinaika venyy pitkäksi ja erinomaisille tilannekuville voi melkeinpä lausua hyvästit. Puolensa ja puolensa siis.

Hyvän valon aikaan kannattaa kelpuuttaa kuvauskohteeksi melkein mitä vain. Silloin arkisista asioista saa irroteltua puoli-ihmeellisyyksiä. Kuvassa ei välttämättä kutsu harvinaisuus vaan luonteikas (ehkä tavallinenkin) tilanne.

Tänään kuvasin peippoa lehdettömässä keväässä, hyvin tavoitettavissa.

Kuinka värikäs peipon selkä onkaan! Tuota (kaunista) vihreää en ole aikaisemmin huomannutkaan.

Kaikki luonto ei jaksa turismia

Tänään aurinko hymyili ja tuuli puhalsi - kylmästi. Onneksi ihminen osaa vaatettaa itseään, joten kevään kylmyys ei ole ongelma.

Muutaman paikan kiersin kevättä tarkkailemassa. Jossain paikassa olin hyvään aikaan ja jossain toisessa huonompaan aikaan.

Lintutorneilla ja luontopoluilla liikkumisessa on mukavaa, kun samanhenkiset toisilleen tuntemattomatkin ihmiset tervehtivät toisiaan ja jopa vaihtavat lyhyesti luontokuulumisia. Kunnioitetaan luontoa ja toinen toistemme luontorauhaa. Autetaan, kerrotaan ja kuunnellaan - sopivan hiljaa. Luonto ei tule lähelle, jos olemme siellä kuin kotonamme...

Eli tänään oli hyviä luontokokemuksia ja sitten niitä turistikokemuksia, jolloin lapset päästettiin leikkimään ja kiipeilemään lintutornin rakenteisiin. Sehän on selvää, että linnut eivät pidä siitä ja pysyttelevät kauempana - ehkä jopa jatkossakin, vaikka kukaan ei enää häiriköisikään. Sinänsä surullista, että tavallisen tallaajan ulottuvilla olevat luontopaikat muuttuvat oleskelupaikoiksi, joissa lintuja, muista eläimistä puhumattakaan, ei enää näe. Kaikki luonto ei jaksa turismia, luonto haluaa luontoilla :-)

Lajitunnistusta - ja hyvää itsenäisyyspäivää!

Meillä itsenäisyyspäivä on aina moninkertainen juhla, sillä samalla vietetään pojan nimipäivää. Nimipäiväkahvit kahviteltiin tänäänkin.

Iltapäivällä oli odottamassa tyttären kummivanhempien pojan ylioppilasjuhlat. Seura ja ruoka oli hyvää, jonkin verran valokuvasinkin.

Siinä välissä päivystin hetken räntäsateessa kameran kanssa pihalintuja. Puussa näkyi yksi lintu, jonka olen nähnyt jo useasti, mutta jota en uskalla varmuudella lajimäärittää. Peipolta se minusta näyttäisi, mutta mitä peippo tekisi täällä joulukuussa? Pari puolivillaista kuvaa sain otettua lajitunnistusta varten. Siellä se omenapuun oksien seassa seisoskeli, hyvää kuvakulmaa ei vain tullut. Mutta osaatko auttaa tunnistuksessa?

Hyvää itsenäisyyspäivää!