Sinitiaisia omenapuun kukissa ja organisaatioviestinnän vaikeuksia 🌼💖

Luonto on parhaimmillaan. Kaikkea tapahtuu ja jokainen päivä on hieman erilainen kuin eilinen.

Töissä on ainakin meillä ihan erilaista. Kiire polttelee töppösiä ja rentoutuminen on pakollista koomaa kaiken kiireen keskellä. Ainakin minulla siis.

Näin yöllä painajaisia ja ahdistavia unia vuorotellen. Aamulla herätessä ketutti. Onneksi luin jostain, että se on ihan normaalia 👍. Aamut saavat tuntua vaikeilta, vaikkei isoja ongelmia olisikaan 👍.

Luulen, että osa tuskastani johtuu kaiken ympärilläni pyörivän viestinnän ja vuorovaikutuksen liian herkästä (omasta) tulkinnasta(ni). Missään ei ole kuitenkaan määritelty, millaista ja minkä sävyistä vuorovaikutusta tavallisen asiantuntijan (tai muun työntekijän) tulisi pystyä sulattamaan ja tulkitsemaan.

Keskusteltuani oman lähipiirini kanssa vaikuttaa siltä, että ongelman hähmäisyys on aika yleistä monessakin paikassa.

"Johto odottaa näitä uusia kvartaaliraportteja kuukausittain alkaen ensi viikosta".

"Johtoryhmä odottaa saavansa raportit ensi viikosta alkaen viideksi vuodeksi eteenpäin."

"Johto edellyttää näiden tietojen raportointia kuukausittain xx alkaen"

"Tarvitsemme nämä tiedot ensi viikon alusta alkaen kymmenen vuoden ajalta"

Joskus odotukset ovat realistisia, joskus epärealistisia aikajänteeseen nähden.

Toimeksiantojen sävy ei aina vastaa nykyajan työelämän vaatimuksia. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen eivät näy käytännön viestinnässä.

Kuuntelen monia turhautuneita puheenvuoroja arjessa - ne eivät kohdistu mihinkään erityiseen työnantajaan. Ne kohdistuvat nuorten omiin odotuksiin työelämän suhteen. Olemmehan kuulolla?

Ihanaa toukokuun loppua! 🌼

Fasaanit pöhinöissään 🌼

Niinhän siinä kävi, että kevät herätti taas luonto- ja kuvausvaistoni toimintaan. Ihanaa huomata itsensä nauttimassa luonnollisesta ympäristöstään. Kevät ja syksy vetoavat molemmat minuun lujasti elinvoimaisuudellaan. Milloin muulloin voisi tuntea yhtä vahvasti elämää soluissaan?

Ihana vapun vapaapäivä saattoi minut muiden muassa (ukko)fasaanin jäljille.

Nyt ukko-(kukko?)fasaani patsasteli ihan yksinään. Naaras oli varmaankin päätynyt pesäilemään jonnekin. Arvokkaasti hän (koiras) patsasteli ja esiintyi.

Fasaanikoiras on kaunis. Onneksi sen huomaa kaikista kuvista. Nyt se huutelee ainakin meillä kaikilla äänivaroillaan. Ihanaa kevään jatkoa!

Kevät toi laulujoutsenet naapuriin 🥰

Kevät tuli joutsenten kera. Lentelivät jo muutamaan kertaan lammen yli, kun lampi oli vielä jäässä. Nyt sinne oli hyvä laskeutua. Eilen oli viileää ja tänään kylmää. Lampi on selvästikin mainioistakin mainioin ravintola joutsenille.

Eilen kävin kuvaamassa hieman joutsenia, mutta ne keskittyivät nälkäisinä ruokailuun ja kuvaamiselle poseeraukseen ei oikeastaan jäänyt aikaa. Eilen aurinko paistoi kauniisti, mutta tänään on ollut pilvistä ja harmaata lumisateen alkamiseen asti. Kuvat siis eiliseltä.

Ihanien kevätilmiöiden lisäksi mieleni on askaroinut ihmisten (äkäisessä ja välinpitämättömässä) käytöksessä. Äkäilijöitä on vähän (onneksi), mutta he ovat usein sitäkin tarmokkaampia. Olen täydellisessä arvotyhjiössä näiden ihmisten kanssa. Heidän mielestään muita ihmisiä voi kohdella huonosti, koska heillä on paha mieli ja heitäkin on joskus kohdeltu kaltoin. Tämähän olisi aika loputon kierre, jos kaikki ajattelisivat ja toimisivat noin.

Samaan syssyyn haastan kaikki kohtelemaan kaikkia kanssakulkijoitaan arvostavasti. Jos kanssakulkija on aivan mahdottoman haasteellinen, arvostuksen osoittamisen voi aina sovittaa siihen yhteyteen sopivaksi. Yllättävän moni äkäisempikin ihminen pitää arvostavasta kohtelusta ja sopeuttaa omaa käytöstään sen mukaisesti. Toki omien taitojensa rajoissa, mutta kuitenkin.

Ihanaa (väliaikaisesti lumisen) kevään jatkoa 💖

Kävin kevättä tarkkailemassa, tuli aivan mahdottoman upea fiilis 🥰

Kevät on minulle kaikista antoisin vuodenaika, vaikkei sen kohtaaminen olekaan yhtä lempeää kaikille. Yritän keskittyä siihen sen mukaisesti, vaikka melkein kaikella muulla elämässä tuntuu olevan tähänkin aikaan vuodesta ihan posketon kiire. Elämä alkaa tuntua valjulta, jos ei omiin tärkeisiin asioihin pääse keskittymään riittävästi.

Tänään oli sumuista ja valoa oli niukasti, mutta lähdin tarkkailemaan ja seuraamaan kevään edistymistä. Tulipa hyvät fiilikset! Jokainen linnun ääni (ja niitähän riitti!) ja pienenkin lintuparven ylilento sykähdyttivät oloa ja kiitollisuus kukoisti. Kukoistaa muuten vieläkin 🌼.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus ottaa aikaa ja irrottautua seuraamaan luontoa. Olen kiitollinen siitä, että luonto on täällä lähellä. Ja tietenkin olen aivan mahdottoman kiitollinen siitä, että olen oppinut luontoa ja siitä nauttimista!

Tähän aikaan vuodesta luonnossa tapahtuu joka päivä aivan mielettömän paljon. Ihan jo retkituolissa istuessa, termosmukista kuumaa teetä tai kahvia hörppiessä pääsee nauttimaan aivan spektaakkelimaisista ilmiöistä ja esityksistä. Toki välillä on hieman viileää ❄. Hyvä vaatetus auttaa siinäkin.

Mitä tavaroita/vaatteita/asioita sinä tarvitset kevään parhaaseen luonnon tarkkailuhetkeen? Mitä sinulla on jo käytössä ja mitä hankintasuunnitelmissa?

Tuulihaukat ovat palanneet 💖🥰🌼.

Ihanaa kevään jatkoa 💖🥰🤸‍♀️🌿🌼🎈🥳

Käpytikka, huonosti nukuttuja öitä ja oman tiensä kulkijoita moottoriteillä

Turha on odotella hyvin nukuttuja öitä ja niiden jälkeisiä virkeitä päiviä blogin kirjoittamiseen. Niitä ei nyt ole ollut tarjottimella, joten näillä mennään ja ollaan olevinaan tyytyväisiä 👍.

Ensin luontoasiaa: käpytikka on halunnut koetella pihassamme niin terijoensalavan kuin omenapuunkin kestävyyttä. Terijoensalavassa saa minun puolestani tuo koputella, mutta omenapuu pitää jättää rauhaan. Neuvottelemme näistä paraikaa.

Käpytikka ei ole ryhtymässä lakkoon eikä sinne päinkään. Himokkaat vierailut pihapuissa sen kuin jatkuvat.

Tänään kävin etelässä toimistolla. Matkoilla näin laulujoutsenia (yksittäin, parissa ja pienessä parvessa), töyhtöhyyppiä ja metsäkauriita pelloilla ruokailemassa. Nyt on niin mahdottoman keväistä jo, ihan innostun 🥰.

Lähipiha on sulanut jo melkein täysin. On se vaan ihanaa 💖.

Ajomatkalla Helsinkiin ja takaisin tapasin taas monenlaisia kulkijoita. Takanani kaupunkialueella tuli mopedi, joka vilkutti jatkuvasti oikealle. Jännittyneenä seurasin tilannetta peruutuspeilistä. Siitä olisi voinut syntyä ikävä tilanne. Ei onneksi käynyt niin. Vilkuttelin vihjeeksi hetkeksi itsekin oikealle paikassa, jossa risteyksiä ei ole, mutten saanut kuskia huomaamaan virhettään.

Hetkeä myöhemmin naapurikaistalta eteeni sujahti auto, jolla ei ollut yhtään mitään vilkkuja päällä. Nyt oli varovaisuudesta hyötyä 👍.

Kotiin päin tullessa risteysalue oli tukkeutua liikennevalojen vuoksi. Jäin sääntöjen mukaan odottamaan risteysalueen ulkopuolelle, jotta risteysalueen liikenne voisi sujua kaikesta huolimatta. Liikenneympyrästä paikalle suhahti kuitenkin kuski autonsa kanssa ja hän päätti hyödyntää (risteysalueen) tilan oman ja edelläni kulkevan auton välissä. Hän siis tukki liikenteen risteyksessä. Hänen jälkeensä paikalle saapunut risteyksen yli yrittänyt autoilija joutui jäämään odottelemaan, että liikennevalot  puhdistaisivat reitin hänellekin.

Ja vielä paluumatkallakin kaistoja vaihdeltiin ilman vilkkuja ja ohituskaistalla ohiteltiin mistään nopeusrajoituksista välittämättä. Liian kovat nopeudet vaativat aina muulta liikenteeltä varovaisuutta ja ennakoimista, jotta vaarat vältettäisiin.

Mitä liikenteen ongelmille pitäisi sinun mielestäsi tehdä?

Lisää keväthuumaa: silkkiuikkuja ja meriharakka

Jatkan keväthurmosteluillani. Silkkiuikut olivat vapun päivänä melkoisessa vauhdissa. Pitkälti toistakymmentä silkkiuikkuparia kuhertelivat ja valmistelivat pesän paikkoja. Meteli oli melkoinen, kun kaikki halusivat olla yhteydessä puolison kanssa ja varoitella muita läsnäolostaan. Tässä linkki Youtube-tallenteeseen, jossa on keväisen silkkiuikun ääniä. Tämän kun kertoo noin 30:lla, pääsee tunnelmaan 🤭.

Tässä kuvia:

💖🥰💖

Ja törmäsinhän minä tuolla reissullani myös meriharakkaan! Miten olikaan unohtua - päivä oli kovin havaintorikas, muuten en osaa unohdusta selittää.

No niin, nyt on meriharakkakin saanut ansaitusti oman osansa keväthuomiosta!

Olen selvinnyt allergialääkitykselläni yllättävänkin hyvin koivun kukinta-ajan. Toki käytän nykyään allergialääkkeitä ympäri vuoden, joten keväällä ei tarvitse erikseen muistaa aloittaa lääkitystä. Silti olen tyytyväinen ja kiitollinen toistaiseksi yllättävän helposta allergiakeväästä. Näitä on sentään vuosikymmenten aikana koettu laidasta laitaan.

Vain viikko äitienpäivään. Millaisia suunnitelmia sinulla on äitienpäiväviikonlopuksi?

Sota-ajan syövereissä, kuovi ja valkohäntiä

Kirjoittelin eilen taas Paavon kirjeitä Vienolla puhtaaksi muutaman kirjeen verran. Kirjeet olivat vuodelta 1939. Innostuin ihmettelemään ajan kuvaa ja mietin, josko netistä löytyisi kuvia Lahdesta tuolta ajalta. Googlettelemalla löysin tieni kansalliseen digikirjastoon (digi.kansalliskirjasto.fi). Vuoden 1939 loppuun asti sieltä löytyy paljon kaikkien ulottuville jaettua painetun sanan arkistoa digitoituna.

Historia näyttää ihan erilaiselta, kun sitä lukee sen ajan lehdistä kirjoitettuna. Siinä pääsee tavallaan paikan päälle, mukaan sen ajan hetkeen. Ilman mitään jälkiviisauksia ja kokonaiskuvia.

(Etelä-Suomen Sanomat, 14.11.1939, nro 132, s. 1
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1061458/articles/81566041?page=1
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot)

Aika vilahti illalla kuin siivillä, kun aloitin tähän kirjastoon tutustumista. Harmi, että vuodesta 1940 alkaen materiaali ei ole yleisesti saatavilla. Vaan silti aivan mahtavaa materiaalia! Kaikkia sanomalehtiä tuolta ei löydy, mutta ikkuna menneeseen on tuolla kuitenkin auki ainakin toistaiseksi.

Maanantain luontohavaintoreissulta jäi muistoiksi kevään ensimmäiset kuvat kuovista. Sillä on kyllä vaan aivan vastaansanomattoman upea nokka! Se oli soluttautunut ison hanhiparven joukkoon, mutta satuin sen kuitenkin huomaamaan.

Pellolla käyskenteli myös valkohäntäpeuroja/-kauriita. Kummin tahansa tuon sanoo, joku ilmestyy aina moittimaan väärästä lajinimestä. Mutta valkohäntiä siis.

Minä hehkun kevään mukana. Tämä tuntuu taas olevan vuoden parasta aikaa. Alkukesästä koen varmasti taas saman tuntemuksen, kuten myös loppukesästä ja alkusyksystä. Toki muutkin vuodenajat ovat mukavia ja kivoja, mutta eniten nautin siitä, kun ympärillä tapahtuu ja asiat muuttuvat. Luonnon kiertokulun muutokset ovat vielä sen verran ennakoitavia, että ne eivät kuluta omaa jaksamista vaan päin vastoin.

Ihanaa epävakaista toukokuun jatkoa. Nyt tapahtuu 🥰

Vanhoja astioita ja kenttäpostia

Omien vanhempieni asuntoa läpikäydessäni ja tyhjennellessäni päädyin käymään läpi myös anopin säilytettyjä tavaroita. Astioita enimmäkseen. Anoppi kuoli vuonna 2016 ja nyt on ihan hyvä hetki tämän kaiken muun karsimisen ohessa tarkastella uudestaan hänen jälkeensä jääneitä säästettyjä tavaroita ja niiden kohtaloita. Sama tarkastelu on tehty nyt monille muillekin 'talletetuille aarteille'.

Itselleni säästin anopin astioista nämä herttaiset ja herkät posliiniastiat, vaikken voikaan kuvitella käyttäväni niitä missään. Tai no ehkä kerran tai kaksi. Mutta vielä ei ole tullut tuo hetki eteen.

Viisi kuppia ja kuusi lautasta noita taisi olla. Yksi kuppipari ei mahtunut näihin kuviin.

En ajatellut säilyttää näitä enää kauempaa. Nyt ne on kuvattu ja ikuisesti mieliin palautettavissa. Nyt etsin näille tavalla tai toisella uuden kodin.

Nyt kun pääsin vauhtiin menneiden asioiden kanssa, liitän tähän yhden puhtaaksi kirjoittamani kenttäkirjeen papalta (Paavo) mummille (Vieno).

***

Kannaksella 30/12 -39 - (kirje Paavolta Vienolle)

Rakkaat omani

Heipä hei vaan täältä karjalasta ja kiitos paljon kirjeestäsi. Täällä sitä ollaan ja eletään kuin ellun kanat. Ja maan alla asutaan kuin myyrät ainakin. Kyllä täällä on sentään toinenkin kuoppa kaivettu ja joka kuoppaan on joku riihi, sauna tai talli upotettu. Ja siistiä tönöjä näistä on tullutkin kun tämäkin korsu on vuorattu sisältä päin insuliitillä. Kyllä sielläkin näin tällainen korsu olisi hyvä olemassa niin ei tarvitse pelätä sirpaleita eikä kranaatteja eikä tykin ammuksia eikä liioin muutakaan. Niin täällä on nykyään ollut perin hiljaista ja rauhallista. Tuntuu niin kuin olisi sota jo loppunut vaikka hyvähän se olisi että se loppuisi jo pian, kyllähän tätä on jo piisannut enemmän kuin tarpeiksi.  Minä olen kyllä sitä mieltä, että tämä jo pian loppuu. Vaikka ei tämä vielä oikein ole sodalta tuntunutkaan kun minä en ole nähnyt yhtään ryssää, enkä ole ampunut muuta kuin ensimmäisenä päivänä kun lentokoneet ensikerran lentelivät täällä. Silloin me vähän kokeilimme näitä luikkuja. Enkä minä liioin muusta välitä, sillä ei se mitään hauskaa ole ei ainakaan minusta eikä tunnu toisistakaan. 

Minuun tämä sota ei ole vielä tehnyt erikoisemmin mitään vaikutusta, ei ainakaan vielä tähän mennessä. Olen yhtä rauhallinen kuin ennen sotaakin ja se on kaikkein paras kun vaan voi säilyttää rauhallisuutensa. Ja se olisi hyvä kun Sinäkin voisit olla rauhallinen. Kuinkas se siellä päin hurisee, onkos siellä näkynyt niitä punaisia haaskalintuja ja kuinkas ne on munineet ja tehneet tuhoaan. Niin kuinkas te siellä taasen jaksatten ja olettekos olleet terveinä. Toivon koko sydämmestäni että te pienet rakkaat säilyisitten siellä terveinä ja rauhallisina niin kuin minäkin. Taidan taas lopettaa tällä kertaa. Paljon terveisiä kaikille ja hyvää vointia.

Lämpimin sydän terveisin teille pienille rakkaille ja monta suukkoa.

Isi Paavo

***

Tämä oli siitä poikkeuksellinen kirje, että siinä ei kirjoitettu tupakasta sanaakaan. Muuten tupakka on ollut kovasti kantava teema näissä kirjeissä. Pappa sairastui ja kuoli sittemmin keuhkosyöpään -70-luvulla.

Meidän lähilammestamme jäät sulivat lopullisesti eilen. Nyt kevät on siis jo aivan virallisesti vauhdissa. Nyt kannattaa ehdottomasti olla ja kulkea silmät ja korvat auki. Vaikka taas on ihan kauheasti kiirettä, kannustan etsimään sopivia hetkiä luonnosta nauttimiseen. Nyt on ihan parhaita aikoja siihen! 🥰

Valoisaa ja voimaannuttavaa huhtikuun jatkoa 💖.

Kirje Paavolta Vienolle ja kevättä ilmassa

En tiedä, mitä odotin papan ja mummin kirjekasaan sukeltaessani, mutta en ainakaan tätä. Toisaalta vähänpä tiesin heidän elämästään. Satu-serkultani kuulin viime kesänä varmasti enemmän kuin koko aikaisempana elämänäni yhteensä. Kun saan vähän enemmän näitä kirjeitä skannattua, Satu saa tiedostot heti käyttöönsä.

Tässä ei ole skannattu versio, vaan ihan kännykällä otettu kuva papan kirjeestä.

Tämän olen jo kirjoittanut puhtaaksikin (mikäli käsialaa osasin aina oikein tulkita).

***

Vehkosaarella 5/4 -40 - (Kirje Paavolta Vienolle)

Rakkaani

Heipä hei taas täältä saarilta. Täällä sitä taas ollaan. Matka sujui aika hyvin, juna lähti Lahdesta klo 11.15 ja tuli Lappeenrantaan klo 19 ja loppu matka päästiin hevosessa. Täällä on kaikki ennallaan, ei ole sen varmempaa tietoa tullut koska tämä paska loppuisi. Ne neljä ikäluokkaa, jotka nyt pääsee pois on niitä vanhoja äijiä elikä karvalakki urhoja niin kuin täällä sanotaan. Äijät täällä kiroilee kun ei meitä päästetä pois ja kun ei puhuta mitään mitä varten meitä täällä pidetään. Kyllä se oli ihan näin ja niin kun laskivat ne vanhat kormut pois sillä nehän olisi saaneet jäädä tänne meidän tilallemme. Mutta ehkä me ei olla vielä tarpeiksi rähkitty täällä. Vaikka eihän täällä  työ tapa kun kukaan ei viitsi tehdä mitään. Mutta eiköhön se kohta tule meidänkin vuoro. 

Kun Sinä rakas saat sitä tupakkaa, niin lähetä sitten paketti ja silliä voit vähän lähettää ja jonkun käntyn tapaista. Kun saat sen valokuvan, niin lähetä se tänne. Ei tässä nyt osaa kirjoittaa tämän enempää. Kuinkas ne pienet enkelit ikävöi isiä, ikävä se kyllä on Sinullakin jos on minullakin mutta minkäs sille voi.

Voikaa hyvin omat rakkaani ja näkemiin.

Monin terveisin Isipappa

Einolta terveisiä, kävin tänään Einoa katsomassa kun hän on ihan naapurina kun ei ole kuin 800 m matkaa. Siellä hän vain katseli kun toiset pelasi korttia. Eikä täällä sen kummempaa olekkaan.

Nyt olen taas siirtynyt entiseen kompaniaan ja osoite on nyt

xxx

Niin kuin aikaisemmin.

Sano pojille, että isillä on taas hevonen ja sama Erkki.

Aimolta terveisiä

***

Taustatietoa hieman:

Talvisota sodittiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 30.11.1939-13.3.1940.

Pappani Paavo oli kirjettä kirjoittaessaan 28-vuotias, vaimonsa Vieno täytti muutamaa päivää myöhemmin 30 vuotta. Pienet enkelit olivat heidän poikansa Ari 4,5 vuotta, Juha, 3,5 vuotta ja Eero 2,5 vuotta.

Palaan tähän samaan teemaan varmaan vielä toistekin, kunhan ehdin kahlaamaan kirjeitä eteenpäin.

Maanantaina lunta oli vielä pelloilla, toisaalta syysvilja oli jo vauhdikkaassa kasvussa.

Tänään istuin työpäivän jälkeen pihalla hyvän tovin lämpimässä ja kuuntelin lintujen laulua 💖.

Kauniita ja lämpöisiä kevätpäiviä sinulle 🥰

Hanhiaura ja kenttäpostia 🥰

Kevät saapuu kohisten, jos on uskominen lintuja ja perhosia. Ja miksei olisi?

Tämän päivän ilahduttajana oli ensin nokkosperhonen, joka pörräsi lähellä muutamaankin otteeseen, tuli ihan kasvojeni eteen räpyttelemään ja laskeutui sitten kuvattavaksi hangelle.

Sitten saapui ilahduttamaan pienehkö hanhiparvi: metsä- ja tundrahanhia.

Jaksoivat pitää ääntä koko ylilennon ajan, ihanaa musiikkia talven hiljaisuuteen turtuneille kevätkorville.

Eilen käytiin tyttären kanssa Lahdessa isääni tervehtimässä ja asuntoa siivoamassa. Tällä kertaa tytär löysi sieltä kasan vanhoja kirjeitä, muun muassa kenttäkirjeitä sodan ajalta mummin ja papan välillä. Niihin perehdyn nyt vähitellen. Skannaan kirjeet (teksti on jo hieman himmentynyttä) ja litteroin sitten vielä Word-tiedostoon aikajärjestykseen. Aivan mahtava aika-matka on tässä alkanut 💖.

Kirjoitan jossain vaiheessa jotain näistä kenttäpostilöydöksistäni. Nyt olen vasta alussa tutustumassa sen ajan mummiini ja pappaani.

Kevät on jo pitkällä ainakin eläinkunnan mukaan. Oravilla on jo ensimmäinen pesue käsillä juuri nyt, lintujen muutto on alkanut ja vilkastuu koko ajan. Kun talvi ja kylmä on jatkunut näin pitkään, kevät humahtaa käyntiin todennäköisesti huimalla vauhdilla. Nyt kannattaa pitää silmät ja korvat auki joka ikinen päivä 🥰.

Ihanaa keväistä arkiviikkoa! 🌸

Uuden vuoden lupausten tarkistuspiste ja valkohäntiä kevätpellolla

Palaan taas tarkastelemaan uuden vuoden lupauksiani. Nehän olivat:

1. Käyn ottamassa influenssarokotteen (vasta syksyllä siis)

2. Tyhjennän huushollistamme vuoden aikana vähintään 24 roskapussillista 'käyttökelpoista' tavaraa (jota ei kuitenkaan lopulta tarvita). Kierrätän kaiken mahdollisen, roskapussi on nyt vain käytännöllinen tilavuusmittari. Tähän ei lasketa äidin ja isän kotoa kierrätykseen lähteviä tavaroita, vain oma koti on tässä mukana. 24 pussillista tarkoittaa keskimäärin kahta pussillista kuukaudessa. En ole tasainen toimija, joten vuositavoite on minulle toimivampi tavoite kuin kuukausi- tai viikkotavoite.

3. Varaan itselleni viikoittain aikaa työelämäni parantamisen pohtimiselle, suunnittelemiselle ja toteuttamiselle. Tavoitteena on päästä olotilaan, jossa töihin meneminen on mukavaa, töiden tekeminen kiinnostavaa ja yöllä ei valvoskella töiden vuoksi. Minun täytyy arvostaa itseäni ihmisenä niin paljon, että teen työrimpuilulleni jotain, edessä on vielä paljon työvuosia. Olisipa muuten mahtavaa löytää sellainen työnkuva, että työn tekeminen olisi kutsuvaa vielä eläkerajan jälkeenkin! (Tähän lisäkommenttina se, että on minulla monia mahtavia hetkiä työssäni nykyäänkin ja työkaverini ovat ihan huippuja. Jokin painaa kuitenkin yleisarvosanan vähemmän tyydyttävälle tasolle, joten tähän tilanteeseen ei voi enää jäädä odottelemaan!)

Tavoite numero 1 ei ole ajankohtainen vielä.

Tavoite numero 2: Tammikuun saldo oli neljä pussillista, helmikuussa pois lähti kaksi pussillista ja maaliskuussa peräti kuusi pussillista käyttökelpoisena säilytettyä tavaraa. Vanhempien kotoa kierrätettyä tavaraa tai roskaksi luokiteltua tavaraa ei siis lasketa tähän mukaan. Yhteissaldo on siis 12 pussia. Hyvin olen tavoitteessa. Vaikka välillä ylitän laskennalliset kuukausitavoitteet, pyrin jatkossakin pysymään vähintäänkin tuossa kahden pussin kuukausitavoitteessa.

Tavoite numero 3 on vaikein mitattava. Olisi pitänyt miettiä tämä paremmin jo lähtötilanteessa, mutta näillä mennään.

En ole merkinnyt näitä kalenteriini, vaikka merkitsen sinne tavallisesti kaiken sen, mistä haluan pitää kiinni. Muistinvaraisen arviointini mukaan olen pysynyt jotakuinkin tavoitteessa. Uusiutuva työnkuva on omalta osaltaan pitänyt huolen siitä, että aihe on jatkuvasti mietinnän alla.

Ihan hyvin olen mielestäni näiden lupausten kanssa selvinnyt 👍.

Nautin mahdottoman paljon valoisista illoista. Ulkoileminen ja valokuvaaminen kutsuvat taas ihan uudella tasolla. Kiirastorstain kuvausajelulla näin valkohäntiä rutkasti enemmän kuin pitkään aikaan. Tulkitsen ilmiön kevääksi. Ja tervehdin sitä ilolla 🥰.

Tämä yksilö oli herkkänä ja vahti kovasti.

Joukossa oli edellisen vuoden poikasiakin.

Lopulta nuo poistuivat paikalta valkoinen perä ja hännän alus vilkkuen.

On niin mahtavaa, kun valon lisäksi myös eläimiä alkaa näkymään. Kohta myös kasvit alkavat heräilemään. Juuri nyt Suomi on todellakin maailman paras paikka. Täytyypä nyt jaksaa ja muistaa olla hereillä ja tarkkana: jokainen päivä on erilainen, kevät etenee salaman nopeudella 🥰.