Kun lukeminen ei onnistu - pelastajina Anna Glad ja Lauri Hei

Säästin Eva Frantzin uusimman Anna Glad -dekkarin lukemista pahan päivän varalle.  

Paha päivä tarkoittaa tässä yhteydessä päivää, jolloin haluan paeta todellisuutta kirjallisen teoksen luomaan maailmaan niin että unohdan tykkänään sen maailman, jossa elän. Uskoin aiemmin lukemieni Anna Glad -dekkarien perusteella, että Tästä pelistä pois olisi minulle täydellinen "unohduksen kirja".

Uskoin, enkä uskonut turhaan. Tästä pelistä pois on dekkariviihdekirjallisuuden täyttä ykkösluokkaa.


Viime aikoina monet aloittamani kirjat ovat jääneet kesken. Keskittymiseni ei ole riittänyt. Valitettavan usein tilanne on myös ollut se, että olen lukenut jotakin teosta muutaman sivun ennen nukkumaanmenoa ja näin hajanaisen lukemisen seurauksena kirja jos toinenkin on kärsinyt siinä määrin, että olen katsonut parhaaksi jättää sen kesken. 

En voisi kirjoittaa bloggausta kirjasta, jonka lukemisessa olen itsestäni johtuvista syistä suht täysin epäonnistunut. Toki huonollakin lukemisella usein on mahdollista päästä selville siitä, onko kirja ns. hyvä vai ns. huono. Se ei kuitenkaan riitä minulle, koska en ole instagram-botti.

Osin kyse on henkilökohtaisessa elämässä vallinneista myllerryksistä, osin pandemiatilanteen aiheuttamasta stressistä. Edellisiä kenties vielä tehostaa nyt käsillä oleva vuodenaika, sillä samantyyppisistä lukuvaikeuksista kärsin myös vuosi sitten.

Kun lukeminen ja kirjat ovat iso osa elämää tuntuu erityisen pahalta, kun joutuu tunnustamaan, että ei lukijana pysty antamaan kirjalle sitä panosta, jonka se ansaitsisi. Kun tilanne jatkuu ja pitkittyy tulee pelko siitä, että se ei menekään ohitse.

Olen lohduttanut itseäni sillä, että joskus on mennyt kuukausia ennen kuin olen taas toden teolla päässyt lukemiseen kiinni. Armollista kärsivällisyyttä olen pyrkinyt itseäni kohtaan kohdistamaan ja vaikka se välillä on onnistunutkin, olen kaivannut ihan älyttömästi niitä hetkiä, kun olen ollut jostain lukemastani intopiukkasen tohkeissani.

Lukemista vielä vähemmän on onnistunut luetusta kirjoittaminen. Olen lukenut joitakin vanhoja blogitekstejäni ja ihmetellyt, että ne tosiaan ovat minun kirjoittamiani. Epäilen, että samanlaiseen innostukseen ja perusteelliseen lukemiseen, joka näiden tekstien kirjoittamista on edeltänyt, en tule kykenemään enää jatkossa.

Pelkkä ajatus on niin kamala, että en halua jatkaa sen miettimistä pidemmälle. Sitä paitsi, olkaamme realisteja. Mitään erityistä menetystä ei synny siitä, jos jätän tekstini kirjoittamatta. 

Huom! En kirjoittanut edellistä lausetta siksi, että joku reagoisi siihen kertomalla, että tekstini ovat tärkeitä ja hän lukee niitä mielellään ja toivoo minun jatkavan bloggaamista.

Olen mustuuden vallassa. En tiedä, miten jatkossa käy. Voi käydä hyvinkin. Voi käydä myös toisin.

***

Ihmeitä tapahtuu.
Ihme tapahtuu, kun alan lukea uusinta Tuli ja Savua.

***

"Ajatuksen tasolta teksti voi tiivistyä nesteenä soljuvaksi puheeksi ja siitä edelleen tekstin on mahdollista jähmettyä kiinteään muotoon kirjoitukseksi."

Näin kirjoittaa Lauri Hei Tuli ja Savu -lehden numerossa 3/2020. * Hein teksti on minulle juuri nyt erityisen tärkeä, sillä se avaa jotakin, jolle minun on ollut vaikea löytää sanoja ja jota en vielä kykene sanojen kaapuun pukemaan. Pääni sisällä kuitenkin luojan kiitos kiitos kiitos tapahtuu.

(Tapahtumisen syynä ei ensisijaisesti ole edellä siteeramani lause, vaan Hein kirjoitus kokonaisuudessaan. Kyseinen sitaatti nyt vain sattuu palvelemaan parhaiten tämän tekstini tarkoitusperiä.)

Jos lukemani teos ei muodostu edes ajatuksiksi, miten voisin siitä silloin kirjoittaa? Luulen nyt lähestyväni jotakin ja olen pitkästä aikaa jopa hieman innoissani. Ehkä kaikki ei olekaan vielä menetetty, ehkä paluu lukemiseen ja kirjoitukseen on mahdollinen.

Miten paljon pieni(nkin) toivo antaa toivoa.

***   

Tämän tekstin tarkoitus oli esitellä Eva Frantzin romaania Tästä pelistä pois.
Kävi kuitenkin niin, että oli ensin kirjoitettava jotain muuta. Oli työnnettävä kirjaimin kiveä pois luolan suuulta.

Oli kammettava ja rautaisella kangella pakotettava. Oli tultava pikkasen euforiaan liikkumisen synnyttämästä äänestä.

Oli venyteltävä äkillisesti syntyneen nautinnollisen lumouksen vallassa. Oli surtava jo etukäteen sen haihtumista, sen ranskalaisten korkojen etääntyvää ääntä. 

Mykkä pimeys ei lakkaa väijymästä ympärilläni, ei tietenkään, mutta siihen aukesi tauko.

***

En yleensä etsi romaaneista todellisuuspakoa, vaan päinvastoin. Nyt kuitenkin minulla oli suuri tarve etsiä sohvanurkanomaista turvapaikkaa kirjallisuudesta ja siihen tehtävään Eva Frantzin dekkari oli mitä parhain valinta.

Laitetaan tykkäys. Laitetaan sydän.

Lukiessani kirjoitan yleensä aina muistiinpanoja. Jopa niin, että muistiinpanot ovat oleellinen osa lukemisprosessiani, vaikka en niihin myöhemmin välttämättä edes palaa. 

Käsinkirjoittamisen taika. Ajatus kiemurtuneena sanoiksi paperille. 

Tästä pelistä pois -dekkarin kohdalla luovuin muistiinpanoista, sillä halusin imeytyä Frantzin kertomaan tarinaan ilman keskeytyksiä. Halusin mennä tähän dekkaariin kuin huvipuiston pyörrytyksiin ja kieputuksiin. Halusin nauttia ilman taukoja.

Kuinkas sitten kävikään vikään ikään kään ään?

Tulin tarinan viettelemäksi ja se aikaansai valtavan helpotuksen tunteen. Pystyin kokemaan, että tarina kantaa minua kuin rakkaat käsivarret.



Frantzin dekkarin alussa vaunuista löytyy oman vauvan lisäksi vieras vauva ja pikkukaupungin suunnitelmiin kapuloita heittelevä ikuinen känkkäränkkä katoaa. Vanhempi konstaapeli Anna Glad on vahvasti raskaana, joka tuo oman lisänsä hänen tutkimuksiinsa. 

Tästä pelistä pois etenee tiheästi vaihtuvin näkökulmin, jotka usein ennen vaihdostaan päättyvät cliffhangeriin ja/tai tarjoavat täkyjä, jotka saavat lukijan tekemään omia päätelmiään ja arvailujaan. Samalla voi tuntea hieman ylpeyttä siitä, että tulee panneeksi merkille jotain, joka vaikuttaa erityisen olennaiselta tapahtumien etenemisen kannalta, vaikka kertoja ei asiaa ihan suoraan mainitsekaan.

Joskus aavistelut osuvat oikeaan, joskus ei. Sille on nimikin: suola.

Erityisesti ihastuin Frantzin romaanin henkilökuvauksiin. Tyypeistä ei välttämättä kerrota kovin paljoa, mutta heistä kerrotaan niin, että heistä tulee kokonaisia ihmisiä erilaisine puolineen ja piirteineen. Syntyy tilanne, jossa aavistan, että jos sanoisin romaanin henkilöille jotain, voisin jo etukäteen tietää, mitä he tulisivat vastaamaan.

Edellinen ei tarkoita, ettenkö tulisi monesti yllätetyksi. Sen sijaan se tarkoittaa, että Frantzin henkilöhahmot on tehty jostain ihan muusta kuin paperista.

Jännitystä on cosy crime -tyyliin sopivasti ja samalla Frantzin romaani on oiva esimerkki siitä, miten dekkari voi koukuttaa lukijansa ilman, että tehokeinoina olisi ylettömästi verta ja suolenkappaleita. 

Tästä pelistä pois on tarina, joka vie mukanaan, eikä (onneksi) anna rauhaa ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. 

Eva Frantz: Tästä pelistä pois

381 sivua

För han var redan dö

Suomentanut Ulla Lempinen ja Arja Kantele

Kustantamo S&S / Schildts & Söderströms

Kiitos kirjasta Kustantamo S&S

*Lauri Hei: Toinen tie teiden tai teiden tie toinen, Tuli ja Savu 3/2020