Reader, why did I marry him?

Lukiessani TPTA:n III osaa päällimmäisimmät tunteeni olivat hengästys ja ihmetys. Miten kukaan saattoi selvitä järjissään elämästä, jonka pirstoi ensin kansalaissota, sen jälkeen Lapuan liike ja suojeluskunnat sekä lopuksi vielä talvisota ja jatkosota, joka vei hautaan omat pojat. Vaikka noista ajoista on historiallisesti mitaten vain hyvin lyhyt aika, on elämä sen jälkeen muuttunut täysin radikaalilla tavalla. Jos aiemmin ahkeruus ja työnteko antoivat ihmiselle merkityksen ja olemassaolon tunteen, on niiden tilalla nykyisin virtuaaliset tykkäykset. TPTA:n III osassa yritetään päästä elämään kiinni kansakuntaa kahtaalle repineen kansalaissodan jälkeen. Elämä on haurasta hapuilua, kulkua heikoilla jäillä, jotka koska tahansa saattavat pettää alta. Sodan jättämät arvet ovat pitkiä ja näkyviä. Paljon on vihaa ja kaunaa pinnan alla ja tuntuu, että taistelu oli aivan turhaa. "Punikilla ei voi olla mitään laillisia oikeuksia." Köyhät ovat entistä köyhempiä ja rikkaiden ylväs

Akseli Koskelalle ei saa tapahtua mitään pahaa! Katsokaa nyt, miten komea hän on pyhäpäivänä valkoisessa paidassaan. Hän on suomalaisen miehen kaunein ilmentymä. Mikä uhma. Mikä voima. Minä tunnen tuon ihmistyypin, joka paiskii töitä itseään säästämättä. Jolle rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat elämän johtoarvoja. Joka taipuu, mutta ei taivu. Ryhdyin lukemaan Linnan Pohjantähti-trilogiaa osallituakseni Nooran blogissaan esittämään kimppalukuhaasteeseen. Juuri ennen TPTA:n I osaa luin Ruth Ozekin teoksen A tale for the time being . Siirtymä kvanttimekaniikan täyttämistä ajatuskuluista tiukkaan realismiin oli aikamoinen kylpy. Kun kyseessä on Suomen kirjallisuuden yksi kaikkein kivijalkaisimmista teoksista, niin kyllä tässä näppäimistö tutisee, kun miettii, mitä tästä sanoisi, jotta tälle tekisi kunniaa. Todettakoon nyt ensiksi, että Linnan henkilökuvaus on yksinkertaisesti loisteliasta. Välillä on suorastaan vaikea uskoa, että kyse on romaanihenkilöistä, niin lihaa ja vert