Reader, why did I marry him?

"[t]hat at any moment, reality could flip." Heti luettuani Deborah Levyn romaanin August Blue tunnen vetoa, tunnen vastustamatonta vetoa lukea sen uudestaan. Se vetää puoleensa niin kuin vetää se, josta ei ihan tiedä, mutta jonka vangiksi haluaa jäädä. August Blue kertoo Elsa M. Andersonista, joka on reilu kolmekymppinen maailmankuulu pianisti, joka viimeisessä konsertissaan on epäonnistunut pahoin. Epäonnistunut me sanomme ja annamme väärän tuomion, sillä esittäessään Rachmaninovin pianokonserttoa Elsa hairahtui kahden minuutin ja kahdentoista sekunnin ajaksi Rachmaninovin ulkopuolelle luomaan omaa musiikkiaan. Niin ei kuulu tehdä. Kuuluu pitäytyä. "Maybe I am. Maybe you are what? Crushed." Rachmaninov saa teoksessa lempinimen Rach. Niin käy, kun jokin on erityisen rakasta. Kun jokin on elintärkeää. Rachmaninov - tuo melankoliasta kärsivien lohduttaja. Omassakin levysoittimessani niin monia kertoja rahissut. "It's so abject to express this loneliness withi

Luin Deborah Levyn Kuumaa maitoa ensimmäisen kerran englanninkielisenä sen ilmestymisvuonna 2016 (Hot milk, Hamish Hamilton, linkki blogitekstiin ).  Siitä asti olen halunnut palata Levyn romaaniin, sillä se on jäänyt mieleeni kummittelemaan. Muisto sen lukemisesta on ollut ollut tasaisin väliajoin mieleeni palaava kutsu: lue minut uudestaan. Lue minua syvemmältä. Antaudu minulle täydemmin. Edellisen lauseen kirjoittaessani minut valtasi ajatus, että suhteeni Kuumaan maitoon muistuttaa Levyn romaanin äidin ja tyttären välistä suhdetta. Kuten he ovat pääsemättömissä toisistaan, olen minäkin sidoksissa Levyn Kuumaan maitoon. Välillämme on valtaa ja kontrollointia. Arvaamatonta aallokkoa, jossa meduusat uiskentelevat, kuten ne uiskentelevat Kuumassa maidossa. Ja kyllä. Niiden haavat polttavat. Ja kyllä. Niiden läsnäolo houkuttaa seireenien lailla. Paluuni Levyn romaanin pariin ei kuitenkaan tapahtunut suotuisissa merkeissä. Lukeminen takkusi ja usein huomasin ajattelevani, että olenko lu

Hyvin usein halu kirjoittaa on halua elää rehellisemmin kielen kautta (s. 173) Very often the desire to write is a desire to live more honestly through language (s. 181) Rachel Cuskilla on mieletön taito saada minut pursuilemaan. Häntä lukiessani olen mekko, joka ratkeilee saumoistaan ja jokainen sauman repeytymisestä lähtevä ääni on kiihkeää musaa korvilleni. Cuskin trilogia - Ääriviivat, Siirtymä, Kunnia - ovat saaneet minut tuleen. Ovat saaneet palamaan liekillä, jota vastaan kohtuullisuuden vaahtosammutin on täysin turha kapine. On liian ihanaa olla innoissaan. On mahdotonta olla olematta innoissaan, vaikka innoissaan ollessani tiedostan liiankin hyvin oman naurettavuuteni. En silti välitä. Olen rakastunut teini. Piirrän RC-sydämiä pulpettiin. Erityisesti Cuskin Kunniasta kirjoittaessani en pystynyt pysymään kohtuudessa. En saanut itseäni fokusoimaan, sillä sanottavaa oli niin paljon ja sanottuani mitä sanoin jouduin panemaan merkille, että ihan liikaa oli jäänyt s

As Orson Welles told us, if we want a happy ending, it depends on where we stop the story. Luettuani muutama vuosi sitten Deborah Levyn romaanin Uiden kotiin (Swimming Home) tiesin, että olin löytänyt kirjailijan, jolta haluan lukea paljon lisää. Silloin en vielä tiennyt muun muassa sitä, että Levy on innokas uimari itsekin. Nyt tiedän. Levy hauskuuttaa lukijaa myös esittelemällä kuvitelmansa, jossa hän 70-vuotiaana tulee olemaan "legendaarinen auringonvaurioittama nero", joka on tunnettu siitä, että hänellä on tapana kirjoittaa uimapuvussa. The Cost of Living  avaa Levyn teosten syvempiä kontekstejä ja merkityskerroksia. Kun Levy kirjoittaa, miten hän löysi paperilapun, jossa oli kenties hänen romaaninsa  Hot Milk  alku, minä tärisen innostuksesta. Tuntuu siltä, että olen todistamassa jotain maagista. Tämä on tietenkin hieman outoa, sillä tottakai Levyllä niin kuin muillakin kirjailijoilla on erinäisiä muistiinpanoja, joissa he ovat hahmotelleet kohtia tulevi

Jeanette Winterson kirjoittaa romaaninsa Sexing the Cherry esipuheessa: "Muistatko määritelmän kalaverkosta kokoelmana reikiä, jotka on yhdistetty langalla? Olen kiinnostunut noista rei'istä. Lanka on kertomus, mutta vain aukoilla on väliä." Wintersonin sanat sopivat erinomaisesti kuvamaan niin Deborah Levyn novellikokoelmaa Black Vodka kuin Levyn muitakin tekstejä. Se, mikä on luettavissa kirjaimina paperilla on lanka, mutta mielenkiintoisimmat asiat Levyn novelleissa ovat aukkopaikkoja, joita lukija voi täyttää. "I like Swiss cheese because of the holes," toteaa osuvasti yksi Black Vodkan novellihenkilöistä. Black Vodka on kolmas Levyltä tänä vuonna lukemani teos. Tutustumiseni Levyyn alkoi hänen romaanistaan Uiden kotiin (Fabriikki 2016, Swimming Home 2011). Luettuani Booker-palkinnon lyhytlistallekin kivunneen romaanin Hot Milk (2016), aloin jo olla melko varma, että Levy on ottamassa paikkaansa lempikirjailijoideni joukosta. Tämä nyt lukemani novell

Deborah Levyn Uiden kotiin (Swimming home) on viime kuukausina muodostunut pienimuotoiseksi hittikirjaksi blogistaniassa. Se onkin hyvin kiinnostava teos, jossa pulpahtelee muuallakin kuin teoksessa kuvatussa uima-altaassa. Minuun se teki niin suuren vaikutuksen, että ostin itselleni kaksi muuta Levyn teosta. Toinen niistä on nimeltään Black Vodka ja nyt ottaa päähän, että en ole sitä vielä lukenut, sillä olisi hauskaa kirjoittaa rinnakkain Mustasta vodkasta ja Kuumasta maidosta. Hot Milk on kompleksinen teos, joka kertoo äidistä nimeltä Rose ja tyttärestä nimeltä Sofie. Äidillä on teoksessa jonkinlainen jalkasairaus, jonka vuoksi hän ei juurikaan pysty kävelemään. Hänellä on monia muitakin sairauksia ja oireita, jotka kaikki ovat enempi vähempi  kummallisia. Teoksen jännite muodostuu siitä, että onko äiti oikeasti sairas vai käyttääkö hän sairauksiaan keinona pitää jo aikuinen tyttärensä lähellä ja kontrolloida tämän elämää. Romaanin edetessä tosin alan miettiä, että onko sitt

Srrr bzzz srrr bzzzz srrr.  Mikäs se siinä lentää? No mutta hyvää päivää, sehän on surrealismin kärpänen. Eipäs lyödäkään sitä lätkällä, vaan kysytään, että mistäs mahdat olla tänne tullut.  Ja kärpänen vastaa: tuoltahan minä André Bretonin taskusta. Pariisista lentelin aikojen takaa. Henkilögalleria Uiden kotiin on positiivisesti omintakeinen kuvaus muutaman ihmisen lomaviikosta vuokrahuvilassa. Koska henkilögalleria on niin mainio, esittelen heidät tähän alkuun: Joe Jacobs (alunperin puolalainen), runoilija, tunnettu myös nimellä kusipäärunoilija Isabelle Jacobs , Joen vaimo, toimittaja, erikoisalana reportaasit sota-alueilta Nina Jacobs , edellisten tytär, 14-vuotias, ikä kertoo jo paljon Kitty Finch , kasvitieteilijä, joka on kirjoittanut runon nimeltä Uiden kotiin, originelli, kaunis ja masennukseen taipuvainen, esiintyy usein alastomana ja käyttää vihreää kynsilakkaa. Henkilö, jota lähes kaikki palvovat Madeleine Sheridan , kuutta päivää vaille 80-vuotias