Reader, why did I marry him?

On ihan mahtavaa, että Helsinki Lit on vakiintunut jokakeväiseksi kirjallisuustapahtumaksi, joka tänäkin vuonna veti katsomon täyteen porukkaa siitä huolimatta, että ulkona oli loistava sää. On ilahduttavaa, että kirjallisuus kiinnostaa ihmisiä. On hienoa, että kirjat synnyttävät puhetta ja kirjailijoiden nimikirjoituksia jonotetaan innosta täristen. Edellinen kappale on totta ja voisin jatkaa tätä kirjoitusta samassa hengessä, mutta se ei sitten enää olisikaan totta. On nimittäin toinenkin puoli. Kuuntelen mielelläni kirjailijoiden puhuvan. Jos näin ei olisi en varmaan olisi istunut Litin katsomossa kahta päivää. Jotakin jäi kuitenkin useimmista keskusteluista puuttumaan. Tai no, itse asiassa juuri se keskustelu jäi puuttumaan. Lavakohtaamiset muistuttivat enemmän haastatteluja ja puhe kirjoittamisesta ja lavalla olevien dialogista jäi pelkäksi toiveeksi. Oli hienoja hetkiä, joista minulle henkilökohtaisesti suurinta oli Rachel Cuskin näkeminen livenä ja tätä kohtaamista Philip Teir...

Osallistuin tänä vuonna neljättä kertaa Helsinki Littiin, joka on vakiinnuttanut paikkansa kirjakevään taianomaisimpana tapahtumana. On siis aika pohtia, mistä Litissä on kysymys tai mistä siinä mahdollisesti tulisi olla kysymys. Litissä kirjailija kohtaa kirjailijan. Joissakin keskusteluissa puhutaan ulkomaisen vieraan uusimmasta kirjasta, joka on luettavissa myös suomeksi. Toisissa keskusteluissa taas painopiste on kirjoittamiseen liittyvissä pohdinnoissa ja useimmiten on kyse näiden kahden yhdistelmästä. Maagisin keskustelu kautta Litin historian on brittiläisen Sadie Jonesin ja Juha Itkosen kohtaaminen pari vuotta sitten, eikä tämän vuoden Lit-keskusteluista löytynyt sille haastajaa. Miksi sitten juuri tämä keskustelu on niin erityinen? Vastaan omaan kysymykseeni toteamalla, että siksi, että se oli nimenomaan keskustelu, joka muodostui juuri siinä paikassa ja hetkessä ja eteni sen perusteella, mitä toinen keskustelukumppani sanoi. Tavallisempaa on, että keskustelut muodostuvat ...

Kuvassa kirjat, jotka löytyy omasta kirjahyllystä En missään vaiheessa suunnitellut, että lukisin kaikkien Helsinki Lit -tapahtumaan tulevien kirjailijoiden uusimmat teokset, mutta jossakin vaiheessa kevättä huomasin, että suurin osa niistä oli tullut luetuksi, joten päätin lukea loputkin. Poikkeuksena on Cristóvão Tezzan romaani Professori, josta juuri tänään sain tiedon, että se odottaa minua kirjastossa, mutta en valitettavasti ehdi sitä enää ennen perjantaina alkavaa Littiä lukemaan. Moni näistä kirjoista olisi varmasti jäänyt lukematta tai ainakin olisin lukenut ne vasta myöhemmin, elleivät niiden tekijät olisi tulossa vieraiksi Littiin. Minun kohdallani Littin ohjelmisto on toiminut, pakko myöntää, erinomaisena houkuttimena lukea nämä teokset. Tänä vuonna Littissä nimittäin on kovempi kattaus kuin kertaakaan aiemmin ja on tosi vaikea sanoa, ketä kirjailijoista haluaisin erityisesti nostaa esiin. Pitkällisen pohdiskelun jälkeen ja yhden kirjailijan osalta kolikkoa heittä...

Hän on valovoimainen. Hän on syvä. Hän on säihkyvä. Hän on se, jonka jokaisen kirjan olen lukenut hänen vuonna 2008 julkaistusta esikoisteoksestaan lähtien.  Hän on läsnäolo. Hän on kiinnostus. Hän on vakava. Hän on hauska. Hän on keskustelukumppaninsa huomioiva. Hän on se, jolle haluaisin huutaa katsomosta: I love you very much. Hän on Sadie Jones.  * Helsinki Lit on loistava kirjallisuustapahtuma, josta haluan kiittää kaikkia tapahtuman järjestäjiä sekä Yleisradiota, joka televisioi tapahtuman.  Savoyn salissa oli kirjallisuusharras tunnelma, kun ihmiset kuuntelivat lavalla esiintyviä kirjailijoita. Itsestäni riippumattomista syistä pystyin osallistumaan vain osaan lauantaipäivää. Ei haittaa. Sain sen, mitä uumoilin ja sain vielä enemmän. Sain pienen palan Sadie Jonesista ja kätken sen muiden aarteideni joukkoon. Sadie Jonesin ja Juha Itkosen keskustelu oli kahden kirjailijan keskustelua. Tapa, jolla he puhuivat toisensa huomioon ottaen ja toisten...