Elämän ilo on valtava niin sisältönsä kuin sivumääränsäkin puolesta. Oikeastaan on melkeinpä vähättelyä kutsua Elämän iloa romaaniksi. Se on niin paljon enemmän. Maailma ja elämän pulssi. 1900-luvun alkupuoliskon eurooppalaisen ihmisen sielunmaisema. Marssi halki ajan ja yhteiskunnallisten muutosten. Matka, jonka yksityiskohdat ja laajat kaaret vangitsevat. Sen luettua olo on kuin matkalta palatessa. Päässä käy kiihkeä kuhina, matkalaukku on täynnä pyykkiä ja jääkaapissa pelkkä valo. Elämän ilo on syvä syli, psykologisesti ja aatteellisesti hengästyttävän todenomainen yhden naisen elämäntarina. Se on uppoutumista taitavasti luotuun maailmaan, jossa omaelämäkerralliset elementit kohtaavat fiktion. Tässä suhteessa Elämän ilo on sukua Simone de Beauvoirin Mandariineille (Les Mandarins 1954). * Goliarda Sapienza (1924-1996) oli sisilialainen kirjailija ja näyttelijä, joka tuli tunnetuksi erityisesti rooleistaan italialaisen elokuvaohjaaja Luchino Viscontin elokuvissa. Hän kirj
Valetulenkantajan kulttuurilaboratorio