Luin Joel Lehtosen Mataleenan (1905) nyt ensimmäisen kerran, eikä minulla ollut sen suhteen erityisiä odotuksia. Hämmästyin kuitenkin aika lailla, kun Ossi Nymanin Röyhkeys käveli Mataleenaa vastaan. Kaikkea sitä voikin kirjallisuudessa sattua. En väsy korostamaan vanhemman kirjallisuuden merkitystä ja siitä Mataleena antoi taas oivan muistutuksen. Kirjallisuus rakentuu kirjallisuudelle, mutta yhtä lailla vanhempi teos voi kutsua keskusteluun itsensä jälkeen kirjoitetun teoksen, kuten kävi Mataleenan kohdalla. Mataleena ei nimestään huolimatta ole varsinaisesti kertomus Mataleenasta, vaikka toki Lehtosen teoksessa myös Mataleenan elämän päätapahtumat käydään läpi. Mataleenan tarinan kerrottuaan kertoja kuitenkin toteaa, että kyseessä on "valheellinen satu Mataleenasta ja unelma synnyinseutuni ihanassa suvessa." Enemmän Lehtosen romaani kertookin teoksesta kertojasta eli Mataleenan pojasta. Koska hänen nimeään ei teoksessa mainita kutsun häntä jatkossa yksinkertaisesti P
Valetulenkantajan kulttuurilaboratorio