Reader, why did I marry him?

"Miksi lukea "hyvin" (=uskollisesti), jos se tuottaa alistusta ja esteettistä apatiaa?" Edellä olevan kysymyksen on esittänyt Lea Rojola artikkelissaan Sukupuolieron lukeminen - feministinen kirjallisuudentutkimus * ja tämän kysymyksen Rosa Meriläisen Virhe nostaa pöydälle kuin jäntevästi raukean kissaeläimen ja naukaisee minulle luvan keskittyä siihen, mikä tässä romaanissa on kaikkein kutkuttavinta. Otetaanpa aperitiivi: Olin alati kostea ja turvonnut. Mitä enemmän sain, sitä enemmän halusin. Jos hän ei saapunut, minä mourusin yksin ja työntelin sormia itseeni. 1920-luvulle sijoittuva Virhe kertoo kuvanveistäjä Ella Stewenistä ja hänen intohimoisesta rakkaussuhteestaan venäläisen vallankumousjohtaja Diman kanssa. Liikkeelle lähdetään Helsingistä, jossa pyörähdetään  maailman-pyörässä, mutta pian Ellalla on jo edessään matka Venäjälle sodan keskelle Diman yksityiseen panssaroituun junavaunuun, josta tulee kiihkoisan lihan näyttämö. Paluu Suomeen on myöhe

OSA 1: Muutama sana kirjailijavierailusta Keväisenä maanantaina Nina Hurma saapui vieraaksi kirjastomme lukupiiriin. Jutustelimme hänen uusimmasta teoksestaan Hatuntekijän kuolema ja esitimme hänelle kysymyksiä ja kerroimme, mitä ajatuksia kirja oli meissä herättänyt. Muutama meistä oli lukenut myös Yönpunaisen höyhenen , joten osa jutuistamme liittyi tähän teokseen. Nina Hurma kertoi, että hän alkoi kirjoittaa 1920-luvulle sijoittuvia dekkareita, koska hän on kiinnostunut tästä historiallisesta ajankohdasta, johon liittyy monia mielenkiintoisia asioita, kuten esimerkiksi kieltolaki ja naisen vähittäinen vapautuminen sekä tämän vuosikymmenen sijoittuminen maailmansotien väliseen aikaan. Kirjoittajana Hurma käyttää ns. tuntitekniikkaa eli hän istuu tietyn etukäteen määrittämänsä ajan koneen edessä syntyi tekstiä tai ei. Kirjailijantyönsä ohella Hurma käy myös töissä, joten parasta kirjoitusaikaa ovat arki-illat, viikonloput ja lomat. Kahden ensimmäisen teoksensa kohdalla h

Kyllä. Nina Hurman Yönpunainen höyhen oli oikein miellyttävä tuttavuus. Sen myötä tein aikamatkan 1920-luvun Helsinkiin ja viihdyin mainiosti. Hurman teoksessa vallitsee kirkkaanpunaisen huulimaalin ja sähköreklaamien sulokas lumo. Valot ja varjot, pitkät hansikkaat ja helminauhat, kauloille kiertyvät puuhkat. Lukiessa voi tuntea hien ja partaveden sekoituksen ja jotain ihastuttavan nostalgista on siinä, että miehelle on tärkeää, että hänellä on hattu päässä. Tartuin Nina Hurman esikoisteokseen, koska hän on tulossa vieraaksi lukupiiriimme huhtikuussa. Itse asiassa Hurman toivomuksena oli, että lukisimme hänen uusimman teoksensa Hatuntekijän kuolema (2014) ja päädyimmekin siihen ratkaisuun. Minua Yönpunainen höyhen houkutti kuitenkin jo senkin vuoksi, että on mielenkiintoista lukea nämä teokset ilmestymisjärjestyksessä, vaikka ne itsenäisiä teoksia ovatkin. Etukäteisodotukseni on, että Hatuntekijän kuolema on tyyliltään hioutuneempi, kirjallisesti tasokkaampi ja vauhtiinpäässeem

Sulje silmäsi. Siirry 1920-luvun Alaskaan. On pakkanen, suuret lumihiutaleet satavat maahan harvakseltaan, auringonvalo taittuu jääpuikoista, hiljaisuus kaiken yllä. Kuvittele pieni mökki. Siinä asuvat Jack ja Mabel, keski-ikäinen pariskunta, joka on muuttanut Alaskaan aloittaakseen elämänsä alusta sen jälkeen, kun heidän vauvansa syntyi kuolleena. Tarina kehiytyy auki surusta, pienen vauvan menetyksestä. Elämä on kovaa ja karua, mutta sen yllä lepää kummaa taikaa. Mabelin suru on käsinkosketeltavaa, vaikka vauvan kuolemasta on kulunut jo kymmenen vuotta. Seuraan Mabelia heikolle jäälle, pelkään jään pettävän. Iloitsen, kun ihme tapahtuu ja jää kantaa hänet joen toiselle puolelle. Iveyn vahvuus on juuri henkilökuvaus. Hän kuvaa Mabelia ja Jackia (kuten tarinan muitakin henkilöitä) hellän realistisesti. Työntää lukijan heidän ihonsa alle ja synnyttää heitä kohtaan lempeää rakkautta. Kun Mabel ja Jack päättävät tehdä mökkinsä pihalle lumilapsen, toivon, että minulla olisi taikasauva