Reader, why did I marry him?

Lydia Sdandgren: Läpileikkaus Tiedän nyt aika paljon siitä, millainen mies on göteborgilainen kustannustoimittaja Martin Berg. Tunnen myös hänen vaimonsa Cecilian - tosin vain Martinin kautta, sillä Cecilia itse ei pääse kertomaan tarinaansa. Kuitenkin juuri Cecilian rooli teoksessa on olennainen, sillä hän katosi pian väitöstilaisuutensa jälkeen ja jätti Martinin ja heidän kaksi lastaan.  Tutuksi minulle tuli myös Gustav, joka tauluillaan suurin piirtein pelasti koko ruotsalaisen 1900-luvun maalaustaiteen. Gustav, joka joi liikaa ja käytti aina tavalla tai toisella vinossa olevia ja/tai teipillä korjattuja silmälaseja. Gustav, jolle tavallinen elämä oli vieras konsepti. Martinin ja Cecilian tyttären Rakelin kautta pääsen kokemaan, millaista on, kun kadonnut äiti on jatkuvasti läsnä. Gustav nimittäin maalasi ennen muuta Cecilian muotokuvia. Vähemmässä määrin tutustun Rakelin pikkuveljeen Elikseen. Läpileikkaus kulkee eri vuosikymmenillä, valaisee ja etsii kohteekseen. Pysähtyy ja t...

Se tapahtuu heti ensimmäisellä rivillä.  peilaan itseäni vernissasta Matkin tietenkin, miten voisin olla matkimatta ja matkiakseni käyn monissa museoissa ja taidehalleissa, niiden saleissa sali salin jälkeen ja erityisesti pysähdyn  sen yhden naisen eteen,  jonka edessä seisomista en haluaisi lopettaa, vaikka kohta on jo eron hetki, sillä museo suljetaan viidentoista minuutin kuluttua.  Pääni sisällä voin ottaa hänet mukaan.  Sitä ei voi kukaan estää.  Pääni sisällä hän on kokonaan minun. * Kaija Rantakarin Salit on runokokoelma kohtaamisista taideteosten kanssa.  Stendahlin syndrooma par excellence.  Päihtyminen teoksen edessä.  Juopuminen ja heikotus, sydämen oudosti hakkaavat lyönnit kauimpana metronomin tikityksestä. Miten hän luulee voivansa määritellä, koska on ihminen ja se toinen ei ole.  Vielä nyt roolit ovat näin.  Ne johtavat harhaan. olet anemiaan pukeutunut valkea kuningatar, vuosiksi sivuun laskostettu uni nyt kaikkien...

Nyt kävi tavalla, jolla on hyvin harvoin runoja lukiessa käynyt. Romaanien kohdalla ajattelen aina toisinaan, että jos olisin kirjallisuudentutkija, tässä olisi kirja, jonka kimppuun haluaisin käydä kirjallisuusteoreettisen apparaatin keinoin. Runojen kohdalla niin ei juuri ole käynyt ja runot ovatkin minulle lähempänä kuvataidetta kuin romaaneja. Runoja lukiessa voin hihkua ja hehkua samaan tapaan kuin taidenäyttelyssä tai museossa ilman että koen, että minun olisi osattava perustella tuntemukseni. Nautinto riittää. Usein sitä on yltäkylläisesti. Kaija Rantakarin runokokoelma Koko meren laajuus on kuitenkin toista sorttia. Sitä lukiessani jossakin mieleni pohjalla jyskytti, mutta en saanut kiinni, mikä tuon jyskeen aiheutti. Yhtäkkiä - kuin juurikin se kuuluisa kirkas salama - välähti ja tiivistyi yhteen nimeen. Luce Irigaray. Luce Irigaray (s. 1930) on ranskalainen feministi, filosofi ja kulttuuriteoreetikko, joka on tutkinut erityisesti sukupuolten välistä eroa. Hänen a...