Islantilaisen Sj ønin Poika nimeltä Kuukivi on elokuva kirjallisessa muodossa. Valkokankaalla sen nimi voisi olla Satujen saaren kipu. Maistuu mädälle. Maistuu maatuneelle. Hauta on auki, sen yllä värisee alastoman pedon varjo. Poika nimeltä Kuukivi on pyykkinarulle ripustettu vaatekappale, jonka pitää narulla kaksi erityisvalmisteista pyykkipoikaa. Poika on Máni Steinn, hänen nahkansa roikkuu narulla. Rypistetty, käytetty, spermantahrainen. Nahassa reikä siinä kohdassa, jossa toivo piti kerran majaa. Poika on 16-vuotias, tuskin osaa lukea, tuskin kirjoittaa. Hän on orpo, joka imee elimiä. Etsii asiakkaita katujen hämärämmiltä puolilta. Eletään vuotta 1918, kuljetaan lokakuun puolivälistä joulukuun 6. päivään, kunnes teoksen lopussa siirrytään vuoteen 1929. Ensimmäinen pyykkipoika tuo mukanaan moottoripyörän äänen. Äänen, joka kiipeää ylös kukkulaa. Moottopyörää ajaa tyttö. Poika hengittää nenän kautta ulos. Hän imee elimen tiukemmin suuhunsa ja ...
Valetulenkantajan kulttuurilaboratorio