Reader, why did I marry him?

Nuorimies riisuu tuomarin pyynnöstä paitansa ja esittelee kyljessään olevaa arpea. Tämä ei ole fiktiota, vaan tapahtumapaikkana on Helsingin käräjäoikeus, jossa käsitellään pahoinpitelysyytettä. Syytetty ei tarkemmin muista, miten tapahtumat etenivät, koska hän oli nauttinut sekä alkoholia että muita päihteitä. Peruskeissi. Oikeudenkäynnin seuraaminen on kiehtovaa ja monella tapaa silmiä avaavaa. Jos kuitenkaan ei halua lähteä paikan päälle oikeustaloon voi lukea vaikkapa Aapo Junkolan - miten sen nyt sanoisin, sanoisin vaikka - hervottoman teoksen Lintujen aika  (1965). Itse olin sen parissa ensin että täh ja sen jälkeen että ahah ok ja lopuksi humahdin. Olen luullut tuntevani suomalaista kirjallisuutta suhteellisen hyvin, mutta Aapo Junkolan romaanista Lintujen aika kuulin ensimmäisen kerran, kun kirjailija Sinikka Vuola sitä jossakin somekanavassa suositteli. Päätin tarttua sivusta kirjaa ja ottaa selville, mistä tässä kirjassa on kysymys. Etukäteiskäsitykseni oli, että kyseess

Jos  haluaa ymmärtää kaiken, mitä lukee, kannattaa pysyä kaukana Nabokovin Kalvaasta hehkusta. Se on nimittäin teos, jonka pohtimiseen ei yksi elämä riitä. Tai ehkä riittääkin (jota kyllä suuresti epäilen), jos on tarpeeksi fiksu, jota minä en ole. Sanoisinkin, että Kalvas hehku on yksi parhaista teoksista, joista en ole  ymmärtänyt paljoakaan, mutta jonka lukeminen oli hillittömän hienoa siitä huolimatta. Hienoa sillä tavalla, että vähän väliä sanoin ääneen: voi herran jestas Nabokov, miten nero oletkaan. Hienoa sillä tavalla, että kihisin innostuksesta ja hetken päästä ihmettelin, mille kihisinkään. Hienoa sillä tavalla, että hypittiin sinne ja tänne, mutta oltiin siitä huolimatta vahvasti kartalla tai ainakin sen kääntöpuolella tai ainakin jossain suhteessa kyseiseen karttaan. Päättelen edellisestä, että jos kirjailija on tarpeeksi lahjakas, ei ole niin kauheasti väliä, mitä hän kirjoittaa, sillä sitä on ilo lukea kaikesta huolimatta. Tähän Joku varmaan väittää vastaan, mutta