Reader, why did I marry him?

Ukki Ukki Ukki! En voi lähestyä Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä ilman, että ensimmäisenä ei esiin astuisi Ukki, joka on lainannut ominaisuutensa kirjan nimeksi. Tai no. Sivistyneen ja miellyttävän välillä alkaa aika nopeasti särähdellä, sillä samaan aikaan kun kumpikin niistä on Ukin kohdalla totta on ne sitä vain siihen asti, kun liikutaan Ukin mukavuusalueilla. Ukki on teoksessa kaikkialla silloinkin kun ei ole. Ukki on elossa palvelutalossa, myöhemmin Ukki on kuollut ja hänen talonsa pitää siivota. Ja ne kaikki paperit ja valokuva-albumit ja minäkertoja niissä albumeissa lapsena hymyilemässä tekemässä mitä milloinkin, kuten lapsilla on tai ei ole tapana. Mutta nyt ei vielä suunnitella Ukin hautajaisia, sillä Ukki on palvelutalossa ja minäkertoja aka Ukin lapsenlapsi hänen luonaan vieraana. Jutellaan, ollaan Ukin silminä, kirjoitetaan Ukin saavutuksia muistiin. Niitä on paljon. Ukki on arkkitehti. Minäkertojakin on arkkitehti. Hieno ammatti, monien ihailema, mutta lähemmin tarka...

"Me olimme ihme. Me olimme meren väkeä. Meillä oli aarteita taskussa ja toistemme tuntu iholla." En ole varsinaisesti YA-kirjallisuuden lukija, mutta aina välillä tekee mieli tehdä kurkistuksia tähänkin genreen. Kiinnostuin Nina Lacourin romaanista Välimatkoja (We are okay) oikestaan heti, kun siitä kuulin, koska ... enpä osaakaan sanoa, mikä kiinnostukseni varsinaisesti herätti. Jotain tekemistä asian kanssa oli ainakin sillä, että luin, että tässä kirjassa kerrotaan tytöstä, joka jättää kaiken taakseen ja muuttaa toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Ehkä ne olivat nämä sanat kirjan takakannessa: Koko elämänsä sitä kuvittelee tarvitsevansa yhtä ja toista ... Kunnes lähtee ja ottaa mukaansa vain puhelimen, lompakon ja äidin valokuvan. Lähteminen on aina kiinnostavaa, eikä vähiten siksi, että lähtiessään ihminen ottaa aina paljon mukaansa, vaikka konkreettista tavaraa vähän olisikin. Välimatkoja voitti tänä vuonna Michael L. Printzin nuortenkirjallisuuspalkinnon, joten ...

Isääkö minä etsin vai miksi olen niin viehättynyt Domenico Starnonen kirjoista? Olen nyt lukenut häneltä kaksi teosta eli Ties (suomeksi Solmut, WSOY 2018)) sekä Trick . Trick on tarina isoisästä ja lapsenlapsesta, jossa isoisä Daniele on Starnonen tapaan 70-kymppinen ja matkustaa lapsuudenkotiinsa Napoliin toimiakseen tyttärenpoikansa lapsenvahtina. Taas se Napoli ja Napolin ote ihmisestä. Kohta on kyllä ihan pakko matkustaa Napoliin, sillä tuo kaupunki on nyt sekin saanut minusta kumman otteen, jonka yllä leijuu nostalgia. Hmm. miten voi tuntea nostalgisia tunteita sellaista kaupunkia kohtaan, jossa ei ole koskaan edes käynyt? Helsinki Lit -tapahtumassa kirjailija Philip Teir totesi Starnonen kirjoista pitkälti saman ajatuksen, jota itsekin olen viime päivinä pyöritellyt. Teir nimittäin mainitsi, että Starnonen sanojen takana on ihan hemmetisti kamaa. Tosin hän sanoi sen hieman toisilla sanoilla, mutta merkitys oli joka tapauksessa sama. Olen nyt lukemalla lukenut Starn...