torstai 31. joulukuuta 2020

Uuden vuoden lupauksia

En tavallisesti tee mitään uuden vuoden lupauksia, tyydyn vain tarkistamaan elämäni suuntaviivoja muutaman kerran vuodessa. Tällä kertaa teen poikkeuksen, sillä kulunut vuosi on opettanut paljon ja haluan ottaa edes osan noista opeista haltuuni 😊.

1. Pyrin yhä enemmän arvostamaan itseäni yhtä lailla kuin läheisiäni. Oma jaksaminen on tärkeää, samoin omien voiman lähteiden tunnistaminen ja onnistumisista iloitseminen.

2. Pyrin olemaan uskollinen omille arvoilleni. Olkoot muut mitä mieltä ovat. He eivät elä minun elämääni.

3. Maltan mieleni, minkä jaksan ja käyttäydyn yhä useammin niin kuin haluaisin. Nykyään joko temperamenttini tai liika miellyttämishaluni ampuvat liian usein yli. Minä pystyn tähän - tai ainakin parempaan 😊.

4. Varaan aikaa läheisilleni. Heidän ansiostaan jaksan ja jopa nautin tästä kaikesta 🌷.

5. Uskallan olla minä ja elää sen mukaisesti. Olen häpeillyt itseäni jo kokonaisen kylän edestä. Nyt saa riittää. Olen oikein hyvä juuri sellaisena kuin olen. Toki saan tästä aina parantaa 😊.

6. Uskallan tähdätä unelmiini, vaikken olisikaan niissä muiden silmissä menestyjä. Oma kokemukseni ja tuntemukseni saavat riittää.

7. En anna muiden vähättelyn mennä ihon alle, enkä missään nimessä vaikuttaa ihmissuhteisiini. Jos en pidä itsestäni, olen surkea perheenjäsen ja ystävä. Se ei saa toistua ainakaan ikävien ihmisten tekemisten takia.

8. Uskon hyvään ja huomiseen. Ikävät ihmiset ja tapahtumat eivät määritä maailmaa eivätkä tulevaisuuttani. En anna kyynisyyden jäädä iholleni, elvytän  itseni positiivisempaa puolta.



Siinäpä niitä lupauksia riitti - hui kauheaa 🙈. En kuitenkaan tavoittele kaikkea, vaan vähän kaikkea. Niillä pääsen jo pitkälle 😍.

Aiotko sinä luvata jotain uudelle vuodelle?

tiistai 29. joulukuuta 2020

Elämän tärkeimpien asioiden äärellä

Juttelemme tyttären kanssa paljon terveydestä. Keskustelemme myös muista mielestämme tärkeistä aiheista, kuten elämän arvoista, tapahtumista ja valinnoista. Aika syvälliseksi välillä menee ja se on upeaa 😊.

Nyt, kun asiat ovat aika hyvin, käytämme aikaa välillä myös valokuvaukseen. Minä pääsen treenaamaan henkilökuvausta ja hän saa jokusen kuvan omiin tarkoituksiinsa. Toki niin monta kuin haluaa, mutta yhdestä kuvaussessiosta samoilla vaatteilla ja samassa ympäristössä harvoin haluaa käyttää kovin montaa otosta. Näyttävät loppujen lopuksi kuitenkin kovin samanoloisilta.

Arvostetaan terveyttä, läheisiä ihmisiä, välittämistä, huumoria, luottamusta, hyviä hetkiä, auringon valoa, pakkasta, kevättä, lumihiutaleita ja hämärääkin. Ilman niitä tästäkin kuvasta olisi tullut ihan erilainen 🧡



Antoisaa ja elämyksellistä vuoden loppua!


sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Joulukoirakuvia ynnä tytär

Meidän joulukoristeemme saavat vielä jatkaa eloaan. En ole ihan varma, mihin asti, mutta ainakin toistaiseksi 🤭

Joidenkin mielestä joulu on ohi heti tapaninpäivän jälkeen ja silloin koti palautetaan arkiasemiin. Jotkut muut sen sijaan ovat sitä mieltä, että joulu jatkuu uuteen vuoteen asti ja siinä on arjen ja juhlan välinen raja.

Joidenkin mielestä joulu jatkuu loppiaiseen tai jopa Nuutinpäivään asti. Tässä ei ole oikeaa tai väärää ratkaisua, kuten ei monessa muussakaan elämää suuremmassa kysymyksessä.

Pixie-koira sen sijaan addiktoitui kokemaan elämänsä oikean ratkaisun joulukuusikuvauksissa. Näin ei olisi pitänyt tehdä herkkuorientoituneen koiran kanssa 😲.

Piilotin herkun keinokuusen oksaan. Sitä sitten seurattiin 😂


Ette ikinä arvaa, mihin raksu oli piilotettu 🤣


Vaikkei Pixie olekaan mikään vainukoira, tämän herkun hänkin vainusi 😍


Tyttären kanssa koira onneksi unohti kaikki piilotetut herkut 😊


Saatiin hyvät kuvat tästä yhteisestä joulusta.



Oikein hyvää joulun jälkeistä aikaa! Milloin teidän joulunne koristeet poistetaan?


lauantai 26. joulukuuta 2020

Valotuskuvia koirasta ja kuusiallergisen tuhinaa

Ihanaa tapaninpäivän iltaa 🎄. Meillä joulukoristeet eivät poistu kuvioista vielä nyt, jatkamme joulun ja sen positiivisen hengen mutustelua vielä jonkin aikaa. Kynttilät saavat palaa ja joulusuklaat ovat herkullisen houkuttavasti esillä.

Yritin opettaa koiraa kiinnostumaan joulukuusesta tyttären ja koiran yhteiskuvaa varten. Piilottelin (teko)kuuseen koiran herkkunappuloita, joiden avulla toivoin sen kiinnostuvan kuusesta. No hieman se kiinnostuikin. Ei paljon, mutta toivoin sen auttavan yhteiskuvassa.


Yhteiskuvaus sujui hyvin, mutta sen jälkeen koira olikin ihan mahdottoman innostunut joulukuusesta ja sieltä mahdollisesti popsahtelevista koiran nappuloista! Voi sitä vinkumista ja vahtimista. Enpä yhtään tiennyt, mitä tekemisistäni seuraisikaan 🙄.

Tekokuusi vie mieleni aina ikuiseen erilaisuuden ymmärtämisen vaikeuteen. Varaudun keskusteluihin aina jo hyvissä ajoin selvittämällä, että meillä on tekokuusi, koska olen allerginen kuuselle. Se ei ole kertaakaan vielä riittänyt perusteluksi. Keskustelua on aina jatkettu tästä eteenpäin: "Mutta jos hankkisitte ihan pienen kuusen?" "Jos kuusi olisi sisällä vain vuorokauden?" "Entä kävisikö kuusen oksat?"

Parin vuosikymmenen aikana on tullut erittäin selväksi, etten selviä hyvässä kunnossa montaa tuntia elävän kuusen kanssa samassa tilassa. Pieni kuusi ei auta asiaa, eivätkä kuusen oksatkaan. Ihmettelen joskus itsekseni, miksi kuusi perinteenä tuntuu olevan niin paljon painavampi asia kuin minun terveyteni ja hyvinvointini. Miksi minun pitäisi kärsiä hamaan tappiin asti kuusta vain suodakseni tämän kuusi-ilon muille? Oma perhe ei sitä koskaan ole vaatinut eikä ehdottanutkaan. Elävän kuusen pakko tulee aina jostain perheen ulkopuolelta.

Vuoden verran kerrallaan jaksan näitä keskusteluja käydä kunkin kanssa, mutta mahdollisen toisen vuoden kohdalla meidän prioriteettieromme näyttävät jo melko selviltä.

Vielä pari valotuksen hakukuvaa Pixie-koirasta, myöhemmin seuraavassa julkaisussa sitten pari kuvaa tyttärestä ja koirasta. Niissä koira on ihan harjattunakin 😄


Upeaa joulun ajan jatkoa, ihania joulun välipäiviä ja rentouttavaa hyvän tahdon aikaa sinulle!

perjantai 25. joulukuuta 2020

Hyvä joulu (tai elämä) ei vaadi ihmeitä

Kuulun onnellisesti ihmisiin, joiden muistissa ei ole yhtään huonoa joulua. Kaikki jouluni ovat vaihdelleet ihan kelvollisesti erittäin onnelliseen. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin elänyt yltäkylläisessä onnessa tai suojassa elämän varjopuolilta. Minun jouluissani on vain ollut enemmän hyvään kuin huonoon päin kallistuvia asioita.

Raha ei ratkaise joulun onnistumista. Turvallisuus päihittää mennen tullen rahan, vaurauden ja jopa rakastavan ilmapiirin, väitän minä. Lapsuuteni joulut ovat olleet aina turvallisia. Joskus niihin on sisältynyt (taloudellisen tilanteen huomioon ottaen) hienoja yllätyksiäkin, ei aina tietenkään. Joulut olivat aina kivoja.

Rakastava ilmapiiri päihittää niukan talouden mennen tullen, kunhan perusasiat ovat kunnossa: ruokaa pöydässä ja katto pään päällä. Ihan näin niukkaa meillä ei ole ollut, mutta kyllä elämän varrelle mahtuu paljon pennin venyttämistä. Ei niin, että olisi pitänyt jättää ulkona syöminen vähemmälle (emmehän me koskaan ulkona syöneet), vaan niin, että tarkkaan laskettiin viikko-ostosten summa ennen kassalle menoa. Jouluissamme ei ollut mitään vikaa, päinvastoin.

Olemme viettäneet jouluja vanhan talomme remontin keskellä useankin vuoden ajan. Välillä ilman kunnollista keittiötä, ainoa keittiön kaappi oli vaatekaappi, jonka yläosa oli varattu välttämättömille astioille ja alaosa ruuille. Jääkaappi ja liesi/uuni meillä tietenkin oli. Ihminen on ihan yllättävän sopeutuvainen 😊🧡. Ketään ei koskaan harmittanut.

Parhaimmillaan vietimme jouluaatot appivanhempien kanssa ja odotimme kylään saapuvaa joulupukkia. Oi niitä aikoja 🧡

Apen kuoleman jälkeen oli totuttelua pienempään kokoonpanoon. Ensimmäinen joulu oli hieman vielä surun sävyttämä, mutta meillä oli hyvä olla yhdessä. Se oli ihan hyvä joulu silti. Anopin sairauskohtauksen jälkeen hänen jouluvierailunsa edellytti hieman enemmän valmistelua ja aikaa. Hän myös väsyi nopeasti. Anopin kuoleman jälkeinen joulu oli taas yhtä perheenjäsentä pienempi. Suru oli läsnä, mutta olimme kiitollisia siitä perheestä, mikä meillä oli sekä niistä jouluista, jolloin mummi ja pappa olivat olleet kanssamme juhlaa viettämässä.

Myöhemmin tytär on ollut kahtena jouluna maapallon toisella puolella. Etäyhteydet ovat onneksi vallan mainiot aikaeroistakin huolimatta. Vaikka hän ei ollutkaan läsnä joulupöydässä, olimme yhteydessä muuten. Hyvä joulu ei selvästikään vaadi kaikkien rakkaiden läsnäoloa ja fyysistä läheisyyttä. Edelleen olen sitä mieltä, että ihminen sopeutuu aivan uskomattoman hyvin.

Tänä jouluna meillä oli paikalla molemmat lapset ja tunnelma oli tietenkin onnellinen ja mahdottoman kiitollinen 🎄😊🧡.

Ollaan kiitollisia siitä, mitä meillä on. Lähellä tai kaukana. Kosketeltavissa ja hypisteltävissä tai virtuaalisesti netin tai puhelimen kautta. Vanhana tai uutena tuttavuutena. Tottumuksena tai uutena kokeiluna. Tapana tai tavoitteena. Yksin tai yhdessä. 🧡

Jouluaattona hengasin pihalla lintuja tarkkailemassa, sillä taivaan pilvipeitteeseen tuli pari reikää avamaan valolle pientä lisäväylää 😊. Viherpeippoja kävi viime talvena kylässä melko niukasti, mutta tänä talvena pieni parvi on käynyt meillä jo toistuvasti. Sen myötä: Oikein hyvää joulun jatkoa! 🎄



keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Oikein hyvää joulun aikaa sinulle! 🧡

Ihanaa, että ollaan jo tässä vaiheessa elämää 😊! Meidän perheemme on kokenut kovia vuoden 2020 aikana ja korona-virus esiintyy siinä kuvassa vain pienessä (silti merkittävässä) sivuroolissa. 

Kiitän isosti kaikkia teitä ystäviämme, jotka olette eläneet kannustavasti mukana, vaikken ole voinutkaan pitää teitä kaikkia ajan tasalla elämämme mutkista ja mäistä! Tuki on ollut enemmän kuin tarpeen ja oma kyky kommunikoida muiden kanssa on ollut todella rajallista.

Juuri nyt elämä näyttää valoisalta. En enää odotakaan mitään 'varmoja' positiivisia tulevaisuuden ennusteita. Nyt on ihan selkäytimessä se ymmärrys, ettei elämässä ole yhtään mitään varmaa. Siksi pitää iloita kaikesta siitä, mitä on juuri tässä ja nyt, kaikesta siitäkin, mitä luulee itsestään selväksi. Itsestään selviä asioita ei vain ole olemassa, ei kenellekään.

Kännykällä otin (vinon) kuvan olohuoneen ikkunasta. Tänään satoi lunta ja valkean joulun todennäköisyys näyttää hyvältä 😊.


Tytär on meillä kotona. Koira on aivan haltioissaan 😍. Minä olen siivonnut enemmän kuin etukäteen ajattelin, mutten ole stressannut siivouksistani, mutta lonkkani sen sijaan on. Se äkäilee syvästi eikä huoli tulehduskipulääkkeiden tuomaa lohtua ja helpotusta omakseen. Kaikkea ei voi siis saada 🙁.

Toivotan sinulle mahtavan rentouttavaa, luovaa, iloista ja oivaltavaa joulun aikaa! Muista rentoutua, unohda kiire (tänään yksi tyyppi ohitti minut 40 km/h-rajoitusalueella!). Muista rentoutua (kaupoissa on paljon äkäisiä ihmisiä, jotka kaikki eivät ole vielä lukeneet maskisuosituksista). Muista rentoutua (kauppojen tavarat eivät häviä sillä aikaa, jos hetkeksi huomioit muutkin - et liimaudu kylkeen tai tunge iholle). Ja muista rentoutua 😊.

Joulun aika on minulle rauhoittumisen ja muiden huomioimisen aikaa. Jaetaan hyvää eteenpäin 🧡!

Lämpimät joulutervehdykset juuri sinulle 🧡🎄🧡🎄🧡🎄


sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joulun ja valon odotusta

Huomenna, maanantaina, on vuoden lyhyin päivä ainakin valoisuuden suhteen. Suunta on siis vain parempaan päin 😄.

Töiden kevennys ja joulun ajan juhlinta tulevat todella tarpeeseen. Jos kevennys ei osu ihan jouluun, niin toivottavasti johonkin tänne synkkyyteen kuitenkin.

Minkään loman elvyttävä ja palauttava vaikutus ei kestä kokonaista vuotta, ei edes puolikasta. Pieniä minilomia tarvitaan siis pitkin vuotta, toivottavasti sinulla on työssäsi siihen mahdollisuus.

En kuvannut mitään tänäkään viikonloppuna, sillä en nähnyt mitään riittävän mielenkiintoista riittävän hyvässä valossa innostuakseni kuvaamaan sitä. Sen sijaan puuhailin joulua edistäviä pieniä puuhailujani rennolla otteella ja hyvällä mielellä täällä sisällä.

Pidän joulun valmistelusta melkein enemmän kuin itse joulusta. Siksi käytän jouluvapaani mieluummin ennen joulua, en sen jälkeen (jouluvapaa tarkoittaa vuosilomista joulun aikaa varten pihistettyjä lomapäiviä).

Uskomattoman vanhat kurkikuvat löysivät tiensä näytölleni. Ja sitä kautta tänne tuomaan odotuksen fiiliksiä - kyllä se luonnon vuosikello tästä!



Upeaa joulun ja valon odotusta!


perjantai 18. joulukuuta 2020

Henkiselle ja fyysiselle väkivallalle loppu juuri nyt

Koulukiusaaminen on vahvasti alimitoitettu termi. Kyse ei ole kiusaamisesta, vaan painostuksesta, uhkailusta ja henkisestä sekä fyysisestä väkivallasta. Kiusaaminen on pientä, tämä on suurta.

Viimeisin iso uutinen 'koulukiusaamisen' parista oli Helsingin Koskelassa tapahtunut pitkällisen väkivallan tuloksena tapahtunut alaikäisen pojan surma. Täytyy sanoa, että tämä on vetänyt minutkin sanattomaksi muutamaankin kertaan. En osaa ymmärtää näin pieleen mennyttä elämää.

Oma lapseni on ollut (pahasti) 'koulukiusattu' ja minä itse olen kokenut 'kiusaamisen' karvaasti työelämässä. Koskaan en ole onneksi kokenut omaa turvallisuuttani uhatuksi. Lapsen kohdalla sekin raja ylitettiin oikein reilusti ja moneen kertaan.

'Kiusaaminen' on perinteisesti häpeä, joka lankeaa kiusatulle. Ei kiusaajille. Sekin kertoo yhteiskunnastamme ikävän paljon.

Niin helppoa kuin onkin syyllistää kiusaajaa (joka ei ole syyllistämisestä tavallisesti moksiskaan), pitäisi katseet kohdistaa myös kaikkiin niihin hiljaisiin mahdollistajiin, jotka antavat kaiken tapahtua yhtään mihinkään puuttumatta. He tarjoavat kaikelle ilmaisen ja näkyvän näyttämön.


Mahdollistaminen on niin helppoa, sillä yleisen mielipiteen vastustaminen on puolestaan todella vaikeaa. Ihan uhkarohkeaa. Helpompaa ja turvallisempaa on olla hiljaa ja pysyä sivussa. Ja juuri sillä mahdollistamme ihan mitä vain.

Uskallatko puuttua? Kun lapsesi, työkaverisi tai pomosi syrjii jotakuta tai peräti kurmoittelee? Oletko hiljaa, uskallatko kyseenalaistaa vai päädytkö peräti kannustamaan omaa auktoriteettiasi? Puuttuminen on vaikeaa, mutta eihän edesauteta hiljaisia painajaisia. Äänekkäistä puhumattakaan.

Kiusaamiselle ja kaikelle väkivallalle välitön loppu - juuri nyt.


Ihanaa joulun odotusta! Välitetään toisistamme 🧡

torstai 17. joulukuuta 2020

Ei ollenkaan kökköisempi päivä 🧡

Enää muutama päivä talvipäivänseisaukseen. Sen jälkeen päivä lakkaa lyhenemästä ja hiljalleen päivän pituus alkaa jopa kasvaa. Tervetullut tilanne varmasti kaikille meistä 😊

Varastan tähän taas itseltäni vanhan talvikuvan. Hämäryys ei ole houkutellut kuvaamaan. Ja sen kerran, kun olen kuvannut, en ole luokitellut otoksiani kovin korkealle. Tämä vain on tätä aikaa vuodesta.

(Hyvin) vanha talvikuva siis...



Aurinko paistaa matalalta, mutta paistaa kuitenkin. Kuva on joulukuun lopulta vuodelta 2015. Joulua vietettiin silloin vielä anopin seurassa 💖

Tänään olen ollut kiitollinen muutamastakin asiasta.

  1. Aurinko paistoi jopa häikäisyyn asti. Sen huomasi työhuoneeseenkin, vaikken ulos työpäivän aikana ehtinytkään.
  2. Kuuntelin työpäivän aikana joululauluja. Ei olisi toiminut toimistolla 😉
  3. Maltoin lähteä työpäivän jälkeen kävelylenkille - se teki todella hyvää!
  4. Pääsin tekemään töitä uusien (ja mukavien) työkavereiden kanssa - se on näinä aikoina aivan erityisen upeaa!
  5. Mieheni oli tuonut pakastimeen lisää lempparilounasruokaani.
  6. Amaryllikset kasvavat täydellistä jouluvauhtia 😊🌹
  7. Joulunaluksen ja kevään tärkeimmät lomat on saatu sovittua kalenteriin 🧡
Ei siis ollenkaan kökköisempi päivä.

Mitä kuuluu sinun harmauteesi? ⛈

maanantai 14. joulukuuta 2020

Hyviä ja vähemmän hyviä ominaisuuksia - vai onko niitä?

Harmaan sään myötä ajatus ja kirjoitukset harhailevat muuallakin kuin luonnossa, mutta toisaalta luonnon luomiahan me ihmisetkin olemme. Edellisessä julkaisussa sivusin introverttejä ja ekstroverttejä. Pientä vastakkainasettelua ihan siinä mielessä, ettei kumpikaan ole toista parempi tai huonompi. Ja siinäkin mielessä, että todella harva on puhtaasti jompaa kumpaa lajia.

Lisäksi on tietenkin olemassa lähes loputtomasti muita ominaisuuksia ja toimintatyylejä, joiden hyvyydestä voidaan olla todella montaa mieltä. Osa sisältyy jotenkin noihin introverttien ja ekstroverttien määritelmiin, mutta koska vain harva asettuu noille äärirajoille, kaikkien ominaisuuksien punnitseminen sellaisenaan on ihan mielenkiintoista.

Millä tavoin kuvailisit itseäsi, entisiä luokkakavereitasi tai nykyisiä työkavereitasi?

  • innokas
  • malttamaton
  • utelias
  • kekseliäs
  • hiljainen
  • ujo
  • vetäytyvä
  • esiintymishaluinen
  • pomo
  • ulkonäkökeskeinen
  • epävarma
  • urheilullinen
  • musikaalinen
  • taiteellinen
  • käsistään kätevä
  • auttavainen
  • sooloilija
  • yksinäinen
  • lahjakas
  • suorittaja
  • nautiskelija
  • seurallinen
  • lunttaaja
  • ideoija
  • ideavaras
  • tai jotain muuta?
Mikä kuvailuista on mielestäsi positiivista, mikä negatiivista ja mikä siltä väliltä?

Oma käsitys itsestäni on muuttunut huikeasti vuosien saatossa. Käsittämättömän kauan elin elämääni ilman minkäänlaista mielikuvaa siitä, millainen olen omasta tai toisten mielestä. Vasta keski-iässä aloin pohdiskelemaan tätä.

Lähtökohtaisesti olin nuorena kovin innokas. Elämä ja opettajat, osin myös koulu- ja työkaverit hillitsivät tätä puolta minussa todella paljon vuosien varrella. Kadotin sen puolen itsestäni välillä kokonaan. Välillä löysin sen uudelleen ja sitten koin taas tukevan sammutuksen. Nykyään olen sitä mieltä, että se on parhaimpia puolia minusta - viis muiden mielipiteistä 😉

Malttamaton olen ollut kovastikin. Jäin toisella luokalla jälki-istuntoon sen vuoksi, etten malttanut olla hiljaa (vaikka opettajan lauseessa oli ilmiselvä virhe!). Äiti ei ikinä ymmärtänyt tätä. Tulin rangaistuksi tuplasti muka-viisaasta hölötyksestäni. Olisi pitänyt oppia siitä. Vaan en oppinut 😉

Uteliaisuuteni on johtanut niin seikkailuihin, upeisiin kokemuksiin kuin hankaluuksiinkin. Tässä vaiheessa haluan kertoa, että olen ollut koulussa aina hyvä oppilas kokeiluistani ja persoonastani huolimatta - tai ehkä juuri siksi. En ole siis puhtaasti pelkkä toilailuja, minkä käsityksen tästä voisi muuten saada.

Olen ollut synnynnäinen esiintyjä aina. Olen ollut framilla balettikoulun esityksissä, koulujen joulu- ja kevätjuhlissa, kuoroesiintymisissä, näytelmissä niin koulussa kuin kaupunginteatterissakin. Olen osallistunut laulukilpailuihin, toiminut tanssinopettajana, juontajana, kouluttanut vuosia eri alan ammattilaisia. Olen osallistunut puhekilpailuihin ja voittanutkin niitä. Olin aikoinaan Istanbulissa edustamassa Suomea nuorkauppakamarien Euroopan puhekilpailussa. Tätä listaa voisi jatkaa aika pitkään. Nautin esiintymisestä ja olen siinä palautteen mukaan myös hyvä. Se on kovasti mielipiteitä jakava juttu, onko se hyvä vai vähemmän hyvä juttu 😉

Urheilullisuus on nykyään vähemmän minua, mutta nuorena tanssin balettia ja juoksin kilpaa. Harjoitukset veivät aikani muusta nuorisokohinasta.

Olen soittanut kitaraa ja poikkihuilua. Olen opiskellut musiikkipainotteisissa opinahjoissa ja ollut avustajana muutamassa musikaalissa kaupunginteatterissa. Aikuisella iällä olen vielä opiskellut laulua laulutunneilla.

Käsityö oli koulussa heikkouteni. Sain siitä todistukseen kasin muiden kädentaitoja mittaavien aineiden ohella (kuvaamataito ja kotitalous). Jos olisin elänyt sata vuotta aikaisemmin, elämäni olisi ollut aika kurjaa, kun listaan lisätään kaikki allergiani. Mutta nyt selvisin 😊. Nykyään tehtailen sukkia. Kudon, kuten meillä sanottiin tai neulon, kuten lännessä sanotaan.

Olen auttaja. En tietoisesti, mutta annan mielelläni omastani ja autan, jos mitenkään voin. Antaminen tuntuu hyvältä, kunhan kukaan ei käytä sitä hyväkseen.

Olen ehdottomasti suorittaja ja se on asia, mistä pitäisi päästä eroon.

Miten sinä suhtaudut erilaisiin olemisen ja tekemisen kuvauksiin? Millainen olet? Millainen haluaisit olla? Ja mitä arvostat muilla?

Loppuun lisään valokuvan, joka olen ottanut vuonna 2014 ja joka on ollut vakituinen myyntiartikkeli sen jälkeen vuosittain. Yksinkertainen kuva talitiaisesta lumen täyttämän (huonolaatuisen) lintulaudan äärellä. Tämä kuva löytää ostajia vuodesta toiseen - kuka olisi arvannut 😊



Talven ihmeellisiä hetkiä sinullekin!

lauantai 12. joulukuuta 2020

Yksinäisyys syö Kaisapetteriä, mutta etätyö helpottaa

Korona aiheuttaa ihmisille yksinäisyyttä. Tästä on uutisoitu ja puhuttu paljonkin. Pahimmillaan on viritetty tahattomastikin vastakkainasettelua yksinäisyyttä potevien ja potemattomien ihmisten välille. Tätä tapahtuu erityisesti työelämässä.

En ole vielä lukenut tai kuullut kenenkään väheksyvän yksinäisyyttä potevien ihmiste tuskaa. Sen sijaan erillään (etätyössä) viihtyviä ihmisiä on paikoin syyllistetty (minun mielestäni kovastikin) eristäytymisestä ja työyhteisön pakoilusta. Mihin katosi kaikki erilaisuuden ymmärtäminen ja suvaitseminen? Vai oliko sitä edes koskaan?

Ymmärrän vallan hyvin sen, että tiiviissä työporukassa elänyt ja viihtynyt ihminen kokee olonsa yksinäiseksi ja orvoksi ilman tuota päivittäistä yhteenkuulumisen tunnetta. Yksinäisyys on aina kurjaa. Se ei tietenkään tarkoita samaa kuin yksin oleminen. Ihmiset kokevat yksinäisyyttä kovin erilaisissa tilanteissa.

Vaan miten on niiden ihmisten laita, jotka eivät nykyisessä etäelämässä kärvistelekään yksinäisyyden kourissa? He todennäköisesti kokevat tilanteensa joko yhtä yksinäiseksi tai jopa vähemmän yksinäiseksi kuin aikaisemmin. Siitä ei kannata olla heille vihainen tai katkera. Kannattaa sen sijaan ehkä miettiä vähän pitemmälle.

Jos Kurttimaaria kokee olonsa nyt todella yksinäiseksi, kun tiivis työyhteisö ei olekaan nyt ihan iholla pitkin päivää, niin Kaisapetteri sen sijaan saattaa kokea etätyön tuomaa lisääntynyttä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Kaisapetteri on ollut yksin jo läsnätyön aikaan. Yksin oleminen ison työyhteisön keskellä on ollut todella rankkaa. Muut lähtevät lounaalle yhdessä, viettävät kahvitauot keskenään ja kerääntyvät kaikissa tilaisuuksissa keskenään yhteen. Yksinään oleminen muiden yksin työtä tekevien kollegojen kanssa on jo paljon helpompaa, kuin yksin oleminen tiivin työyhteisön syrjässä.

Kaisapetterin pomottaminen, vaatiminen palaamaan iloisena työyhteisön pariin mahdollisimman pian ja sillä välin osoittamaan julkista kaipuuta muita kohtaan ei todennäköisesti ole kovin toimiva ratkaisu.  Sen sijaan sen miettiminen, miksi Kaisapetteri on liian yksin työyhteisössään ja mitä sen eteen voisi tehdä, tuottaisi varmasti paljon parempia tuloksia.

Minä olen ollut todella usein yksin työyhteisöissä. Olen ymmärtänyt, että se on ollut oma vikani. Nyt viihdyn etätyössä etäpalavereissa työkavereideni kanssa. Sekään ei kaikkien mielestä ole hyvä juttu. En välitä. Älä välitä sinäkään, jos kohtaat samaa.

Kaikkien pitää päästä vaikuttamaan työelämän laatuun, ei vain niiden, joilla on jo kaikki hyvin. Sama koskee kaikkea muutakin elämää. Ei jäädä jalkoihin!




keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Talvivaatehankintoja ulkoiluun - anna parhaat vinkkisi!

Vanhat, kauhtuneet talviulkoiluvaatteeni tarvitsevat uudistamista. Siinäpä riittääkin pähkäilemistä, sillä vaateteollisuus on uudistanut talviset ulkoiluvaatteet moneen kertaan sitten viimeisen ostoskertani. Nyt pitää malttaa selvittää, miktä kaikkea on saatavilla ja mihin haluan panostaa ulkovaate-euroni seuraaviksi vuosiksi.

Ulkoilun mielekkyys riippuu paljolti toimivasta vaatetuksesta. Ja talven vaatima vaatetus puolestaan riippuu paljolti juuri talven laadusta ja monipuolisuudesta.

Kävelylenkille tarvitaan hengittävät, mutta ei niin kuumat vaatteet, kun kuvausreissulla joutuu joskus pysäköimään itsensä pitemmäksikin aikaa paikoilleen - silloin tarvitaan ihan erilaista vaatetusta.

Mitkä ovat sinun parhaat talvivaatevinkkisi? Mihin panostat ja mitä otat huomioon? Ja mitä tekisit, jos raha ei merkitisi mitään? Minulla raha merkitsee (ikävä) kyllä, mutta tuosta saa taas yhden hyvän näkövinkkelin asioihin 😉

Vastauksianne odotellessani laitan tähän kesäisiä kuvia silkkiuikuista poikasineen. Näihin kuviin on vaikea kyllästyä 😍



Mahtavaa joulukuun jatkoa!

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Sinivalkoista -haaste - Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Kiitos sinulle, Between Rikkaruohoelämää -blogista oikein ajankohtaisesta kuvahaasteesta! Haasteen on laittanut liikkeelle Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogin Tiiu ja ideana on löytää kuvia, joissa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa. Näissä minun kuvissani ne eivät aina ole pääroolissa, mutta näkyvästi esillä kuitenkin :-)

Suomessa joutuu harvoin liikkumaan niin tiheästi rakennetussa paikassa, ettei taivasta pääsisi ihailemaan melkoisen vapaasti. Juuri nyt taivas on paksun pilviverhon eristämä ainakin täällä meillä, mutta parhaimmillaan sininen taivas voi olla näkyvissä koko taivaan kannen alalta. Valkoiset pilvet eivät silloin haittaa yhtään.

Nuolihaukka koivet ojollaan, sillä edessä on saalis.



Tuulihaukan poikanen puolestaan kököttelee kauniissa säässä vauvahaituvat päässä vielä päässään heiluen.


Kaunis sininen taivas heijastuu ihanasti myös lukemattomista järvistämme. Tyyni kaunis päivä korostaa heijastuksia ihanasti. Nokikanan valkoinen nokka ja otsapeili edustaa tässä valkoista :-)


Kuuma, tyyni päivä houkuttelee myös korentoja poseeraamaan.

Meren heijastama sininen on vihreämpää, mutta aaltojen vaahdot ihanan valkoisia. Kansallislintumme laulujoutsen on tietenkin valkoinen. Suomalaisuutta sekin.



Haarapääskyssä on kauniit sinisen ja valkoisen sävyt. Ne erottaa paremmin, silloin, kun se asettuu hetken levolle.


Talvella saamme hyvällä tuurilla ihailla jään ja lumen valkoista ilottelua.


Sinitiainen on pukeutunut sinivalkoiseen asuun pienellä keltaisella lisällä.



Näissä sinivalkoisissa merkeissä toivottelen sinulle oikein hyvää itsenäisyyspäivää!




Sinivalkoisen haasteen säännöt:

  • kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu / Puutarhahetki-blogista)
  • tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
  • haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
  • käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista -haaste 2020 kommenttikenttään.
  • Voit osallistua haasteeseen myös instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki.
Haastan mukaan kaikki teidät, jotka ette ole vielä haasteeseen vastanneet!

lauantai 5. joulukuuta 2020

Unohtuneita kuvia: Sääksen pesä

Ei tarjoillut luonto minulle mahtavia kuvauskelejä tälle viikonlopulle, mutta vallan passeleja kelejä kierrätysprojektin edistämiseen, päiväuniin ja valokuvameren kahlailuun. Flunssa roikkuu mukana vielä pienenä lämpöilynä, kurkkukipuna ja väsymyksenä.

Joulukoristeiden läpikäynti tuotti ison määrän kierrätykseen siirtyvää tavaraa. Ihan kunnossa olevia ja siistejä, mutta eivät enää kutsu minua. Päivitän joulukoristekokoelmalle hiljalleen määrällisesti paljon nykyistä pienemmäksi ja nykyiseen makuun sopivammaksi. Aika aikaansa kutakin.

Valokuvien läpikäyminen tuotti taas löytöjä. Viime kesäkuussa näin elämäni ensimmäisen kerran oikean sääksen pesän ja jopa linnun itsensä siellä pesässään. En olisi itse sitä huomannutkaan, mutta muut tornilla olevat opastivat heti turistia katsomaan oikeaan suuntaan. Hyvällä näkyvyydellä suon takana korkean männyn latvassa oli mahtava sääksen pesä! Olipa tämäkin jo ehtinyt unohtua kesän kuvauspaljoudessa.


Mahtava arkkitehtuurinen taidonnäyte tämä pesä!

torstai 3. joulukuuta 2020

Ei koronaa!

Juuri niinkuin aavistelinkin, kyse ei ollut koronasta. Mutta testit pitää käydä läpi silloin, kun niin suositellaan. Nyt on NIIN vapautunut olo, kun ei tarvitse pestä käsiä muutaman minuutin välein ja käyttää tämän tästä kasvomaskia. Harvoin tätä normaalia tulee arvostettua näin paljon!

Flunssa riivaa kaikesta huolimatta ja olo on väsynyt täyden työpäivän jälkeen. Huomenna nähdään, mihin tämä olo riittää :-)


Nyt meidän perheessä voi aivastella spontaanisti. Kulkea kerroksesta toiseen maskiin varautumatta. Nukkua yön yli murehtimatta mahdollisesti tulevia ongelmia. Ei tarvitse miettiä, mihin koskettaa ja mihin koskettaa sen jälkeen.

Ollaan varovaisia ja pidetään jonkin aikaa kovaa koronakuuria. Päästään selvemmille vesille ja elämä maistuu taas paremmalle :-)

Sen sijaan, että haikailisimme sitä, mitä emme voi saada, voimme tehdä parhaamme nykyisen tilanteen parantamiseksi. Siitä voi seurata jotain hyvää - ja pysyvää.

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Tyhypäivä virtuaalisesti ja vanhojen kuvien tukkasotkat

Meillä oli töissä tänään tyhypäivä - virtuaalisesti. Ensin kahviteltiin, sitten oli asiantuntijaluento palautumisesta ja sen jälkeen työstettiin hieman omia palautumistyökalupakkejamme parempaan kuntoon. Lounaan jälkeen kävimme käsiksi etukäteistehtävänä olleen leikkimielisen valokuvahaasteen purkamiseen ja ihailimme toistemme tulkintoja sopivan epämääräisistä ja tulkintoja jättäneistä toimeksiannoista ;-) Ulkoilulle oli varattu aluksi puolitoista tuntia. Sitten oli yhteinen kahvitauko, jonka pystyi viettämään maastosta käsinkin puhelimeen asennetun Teams-sovelluksen avulla. Jutella turistiin mukavia ja käytiin läpi ulkoilun antia. Kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä päivän antiin :-) Kahvitauon jälkeen ulkoilua olisi saanut vielä jatkaa, mutta harmaassa kelissä vajaa parituntinen riitti hyvin kaikille.

Muuten tämä harmaa keli sopii vallan mainiosti moneen muuhunkin puuhaan, kuten esimerkiksi

  • kesällä otetun valokuvameren läpikahlaamiseen
  • tulevien lomien ja päiväreissujen suunnittelemiseen
  • oman hyvinvoinnin elvyttämisen / jatkamisen suunnittelemiseen
  • mindfulness-harjoitteisiin
  • turhan tavaran karsimiseen
  • pieneen siivoamiseen
  • paperisten valokuvien digitoimiseen
  • Yle Areenasta luonto-ohjelmien kuuntelemiseen / katselemiseen
  • käsitöihin
  • joulukoristeluun
  • uusien vaelluskenkien hankkimiseen uuvahtaneiden tilalle (näin karanteenissa vain netin kautta).
Valokuvameren (hitaan ja kiireettömän) läpikäynnin tuloksena löytyi pari kuvaa tukkasotkapariskunnasta Kotkan Mussalosta viime kesäkuulta:-)




Mitä puuhaa sinä suosittelet harmaiden päivien iloksi ja piristeeksi?


tiistai 1. joulukuuta 2020

Flunssan kanssa elämistä korona-aikana

Maanantaiaamuna heräsin kurkku karheana, hieman kröhien ja pää kipeänä. Flunssa mokoma 😷. Näinä aikoina se ei ole kuitenkaan yhtä yksinkertainen asia kuin ennen koronaa. Nyt piti työnantajien ohjeiden mukaan ilmoittaa asiasta myös työterveyteen. Tein Omaolon oirearvion ja vaikka oireita oli vähän, suositus oli varata aika koronatestiin. Testiaikaa ei saanut maanantaille, vaan vasta tiistaille. Täällä Hämeessä se kertoo lisääntyneistä testeistä, sillä tavallisesti (minun ymmärtääkseni) aika on saatu tyypillisesti samalle päivälle.

Kun sitten olin menossa koronatestiin, minun piti pysyä myös karanteenissa. Ei kauppapyrähdystä edes maskin kanssa.

Ja sittenhän nopeasti aloin mietiskellä arjen sujumista täällä kotona. Flunssan kanssa pieni etäisyys riittäisi, mutta koronan tartuttamisen riskiä en arvaa ottaa. En voi ottaa pienintäkään riskiä siitä, että toimin huolimattomasti ja mieheni saa koronan (jos siitä nyt on kyse). Koskaan ei voi tietää, kuinka iso haaste siitä toiselle tulisi.

Onneksi meillä on tilaa. Pähkäilyn jälkeen päädyin sellaiseen ratkaisuun (johon mieheni myös suostui), että keskimäärin minä pysyttelen yläkerrassa, missä on työhuoneeni, makuuhuoneemme ja yläkerran wc. Mieheni työskentelee vanhaan tyyliin piharakennuksessa olevassa työhuoneessaan ja oleskelee muuten alakerrassa, mistä löytyvät olohuone, keittiö ja alakerran wc.

Minunkin pitää luonnollisesti käväistä välillä keittiössä ja hetken aikaa illalla jopa olohuoneessa. Sen ratkaisin niin, että käytän alakerrassa käydessäni maskia eli kasvosuojaa. Syön ruokani näiden muutamien odotuspäivien aikana työhuoneessani ja mieheni joutuu yöpymään olohuoneessa ja jos siellä yöpyminen osoittautuu hankalaksi, niin omassa työhuoneessaan vuodesohvalla. Yön aikana samassa huoneessa pöpöarsenaliinini kasvaisi liian isoksi riskiksi, jota en halua ottaa. Onneksi mieheni on sopuisa ja joustava 😊.

Tässä siis kasvomaskissa sairauslomapäivän aikana siirtymässä alakertaan. Voi näyttää hölmöltä, mutta onneksi se ei kotona haittaa 😉.


Itse asiassa maski pukee minua 😊. Meikittömänä, hiukset ponnarille vedettynä parhaat piirteeni jäävät tässä esille. Ehkä tätä kannattaisi harkita jatkaa korona-ajan jälkeenkin silloin, kun ei jaksa meikata? 😏

Illalla katselemme mieheni kanssa tunnin ajan yhteistä ohjelmaa televisiosta. Pidän maskin päällä silloinkin. Kaikissa sopivissa väleissä tuulettelen tiloja, se onnistuu näin kylmällä kelillä onneksi lyhyessä ajassa. Muutamassa minuutissa saa vaihdettua ilmaa ihan kivasti ja virusmäärä vähenee taas huomattavasti pienemmäksi, näin väittävät asiantuntijat.

Testin tulokset saapuvat 2-3 päivässä. Toivon totisesti, että ne ovat negatiiviset. En todellakaan ymmärrä, mistä ja miten olisin voinut koronatartunnan saada. Jos testin tulos on negatiivinen, meidän elämämme palaa entiselleen. Jos sitten testin tulos olisikin positiivinen, alkaisi karanteeni myös miehelläni.

Monimutkainen aika tekee yksinkertaisista asioista tieteellisiä projekteja. Tehdään kaikkemme, että saisimme tuon viruksen aisoihin.

Se on nyt muuten joulukuu! Minä sain tyttäreltä joulukalenterin. Eka oma joulukalenteri pitkään, pitkään aikaan. Onko sinulla joulukalenteri? Vielä ehtii hankkia 😍.

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Yhteiset talkoot, pienet valitukset narikkaan toistaiseksi

Näinä kovina aikoina soisi mahdollisimman monen ajattelevan kaikessa isoa kokonaisuutta. Olkoon se iso kokonaisuus sitten se oma kylä, kunta, maakunta tai Suomi. Meitä koettelee ikävä pandemia, joka ei aiheuta kaikille harmia. Joillekin se sen sijaan on kohtalokas tai vähintäänkin tyrmäävä. Me kaikki yhdessä vastaamme siitä, miten annamme sairauden levitä keskuudessamme.

Tavallaan ymmärrän sen ylirohkeuden, joka syntyy siitä ajatuksesta, ettei itse kuitenkaan kärsi koronasta kovin paljon. Sitten kuitenkaan en ymmärrä sitä välinpitämättömyyttä, jonka varjossa toimitaan itsekkään satunnaisesti ja vaarannetaan lähipiirin riskiryhmäläiset vakaville seurauksille.

Jos juuri nyt sattuu olemaan kovasti voittamaton olo tämän sairauden edessä, niin seuraavat vakavat sairaudet eivät noudata enää samaa kaavaa. Joka nyt on turvassa, voi olla seuraavan sairauden riskiryhmässä. Miten haluaisit tulla kohdelluksi silloin?
 

Kun keskittyy isoon kokonaisuuteen, näkee sen, miten jotkut maksavat tästä pandemiasta todella korkean hinnan. Yksi menettää työpaikkansa, toinen terveytensä. Kolmas valittaa ryhmäliikunnan siirtymistä nettiin. Isossa kuvassa voisimme ottaa huomioon tilaneen seuraukset meille kaikille ja sopeuttaa valittamisemme siihen. Työpaikkansa tai terveytensä menettänyttä ei varmasti kannusta tai inspiroi jonkun valitus siitä, ettei pääse enää juoksemaan kavereiden kanssa ohjatusti lähikimpassa - ehkä seuraavaan puoleen vuoteen.

Saa harmittaa, muttei täytetä kanavia itsekkäistä ja pienistä valituksista. Otetaan huomioon heidät, joiden menetykset ovat huomattavasti isompia. Ollaan mukana näissä isoissa yhteisissä talkoissa :-)




torstai 26. marraskuuta 2020

Kuusitiainen ja koronaa suuremmat haasteet

Tämä vuosi on ollut meidän perheellemme ihan älyttömän raskas tyttären sairastumisen myötä. Koronan tuomat keväiset rajoitteet pahensivat tilannetta entisestään. Nyt ollaan jo paremmassa tilanteessa, mutta ei vieläkään selvillä vesillä.

Kokonaisuudessaan koronarajoitteet ovat tuota alkua lukuunottamatta näytelleet hyvin pientä osaa näissä murheissa. Siksi siihen ehkä tulee suhtauduttuakin haastaen. Me selvisimme koronan aiheuttamista lisähaasteista - emme helposti, mutta lopulta kuitenkin. Meidän lähipiiristämme kukaan ei ole joutunut näissä koronahaasteissa vaarantamaan terveyttään. Kaikkien työ- ja opiskelupaikat ovat säilyneet. Ja perhe on vahva, vaikkei siitä mitään krediittiä koronalle voikaan suoda.

Olemme kuitenkin selvinneet ilman kohtalokkaita vaurioita. Olemme siitä kovasti onnellisia. Vaikka kurimus jatkuu edelleen, se ei ole maailmanloppu meille kenellekään.

Joskus siunaus näyttää olevan se, että kokee jotain niin ikävää, että kaikki muu tuntuu sen rinnalla pieneltä. Toisaalta meillä on jotain niin hienoa (= perhe), että rajallinen aika rajoituksia tuntuu sekin aika pieneltä.

Uudet digitaaliset välineet tekevät yhteydenpidosta helppoa, vaikka välimatkaa olisi kuinka paljon. Selvittiin hyvin tyttären vaihtoaika Kanadassa, vaikka matkan lisäksi välissä oli myös huima aikaero. Tai neljän vuoden opiskelut Rovaniemellä - ilman aikaeroa, mutta melkoisella maantieteellisellä etäisyydellä.

Saa murehtia. Ja saa potuttaa. Mihin mielentilaan aikoo asettua, kaipaa harkintaa. Kurjempaakin voisi olla. Paljonkin kurjempaa.

Minun ilonani kävi kuusitiainen, joka oli taas ihan mahdottoman upea rohkelikko. Kävin tankkaamassa siemieniä ruokintalaitteisiin. Muut linnut pyrähtivät karkuun, tämä ei. Jäi tyynesti odottamaan ruoka-annostaan 🧡.




Mahtavaa, uskaliasta ja rohkeaa loppuviikkoa!

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Mahdollisuudet vai menetykset?

Korona-aika on mielestäni korostanut mahdollisuutta uudistua, tehdä asiat eri tavoin kuin ennen. Ensin uudistuminen oli pakon sanelemaa. Mutta aika pian moni näki sen ennemminkin vain haasteena, mikä piti ratkaista ainakin niissä piireissä, joita minä siinä vaiheessa ammattini vuoksi seurasin kovasti ja tarkoin. Haasteiden kohtaamisesta siirryttiin pian uudesta innostumiseen ja uusista mahdollisuuksista ilahtumiseen. Toki takapakkejakin on ollut: turhautumista teknologiaan ja ihmettelyä sen äärellä, miten muut saataisiin tähän uuteen mukaan.

Luontoseikkailujeni myötä olen huomannut kiinnostuvani todella monesta uudesta asiasta ja seikkailusta. Korona-ajan pakote tehdä työtä uudella tavalla on ollut juuri sellainen seikkailu. Seikkaillessa ei jäädä odottelemaan ohjeita ylhäältä, sillä ne tulevat aina auttamattomasti myöhässä. Seikkaillessa pitää uskaltaa olla edelläkävijöiden joukossa tutkimassa, arvioimassa, kokeilemassa ja ottamassa riskejä. Ja se on NIIN jännittävää 😊.

Toki kaikkien ei tarvitse kokea ja toimia samoin. Olisi aika ruuhkaisaa, jos kaikkien pitäisi pyyhältää eturintamassa 😂. Oma ajatukseni on ollut etsiä ja löytää itselle ja muille välineitä ja keinoja, joilla elämä ja työn tekeminen uusissa ympäristöissä voisi olla mielekkäämpää ja helpompaa. Se on ollut todella kiehtovaa.

Tällä matkalla ei ole voinut murehtia nykyistä ja kaivata kipeästi entistä. On asioita, joihin voi vaikuttaa ja nykytila sellaisenaan ei ole yksi niistä. Sen sijaan pärjäämiseen ja viihtymiseen nyky-ympäristössä voi vaikuttaa. Siihen olenkin keskittänyt voimavarojani.

Sen sijaan, että olisin murehtinut menetettyjä kohtaamisia, olen pohtinut sitä, miten voisimme korvata niitä tässä nykyisessä todellisuudessa. Uuden pohtiminen ja suunnittelu on luonut toiveikkuutta ja innostusta. Niinkuin aina kaikki se, minkä teemme edistääksemme niitä asioita, joihin voimme vaikuttaa sen sijaan, että murehtisimme niitä asioita, joihin emme voi vaikuttaa.

Koronaa en voi pysäyttää, mutta voin vaikuttaa oman (ja ehkä työkavereidenikin) työelämän laatuun. Oman elämän kohdalla ei tarvitse edes rajoittua vain työhön, vaan uutta voi etsiä ja kokea muillakin rintamilla.

Eläimet osaavat olla sopeutumisen mestareita :-)



tiistai 24. marraskuuta 2020

Ruokintapaikka tarjoaa upeaa luontoviihdettä :-)

Kaikki eivät tykkää oravista lintujen ruokintapaikoilla, mutta minä tykkään. Niistä riittää iloa ja ohjelmaa ihan kevääseen asti, toisinaan jopa kesäksikin. Ruokapaikkoja on meillä useampi ja jos eivät riitä, niin niitä lisätään. Oravien ja lintujen touhujen seuraaminen ruokintapaikoilla on mitä mainioin endorfiinin lähde :-)

Jos ruokinta ei onnistu omalla pihalla, voi lintuja ruokkia myös lähimetsässä. Säännöllinen ruokinta kerää nopeasti oman asiakaskuntansa ja sinne viereenhän voi oikein pukeutuneena mennä menoa seuraamaan säällä kuin säällä :-)

Kuusimetsän reunassa voi saada vieraiksi hieman monipuolisempaa asiakaskuntaa kuin omakotitalon pihassa. Kannattaa siis kokeilla :-)

Meidän pihakurremme käy pihalla määräilemässä, syömässä ja hamstraamassa. Ihana ja huvittava tyyppi 😄





sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Hauskaa, vaikka epätäydellistä (tai ehkä juuri siksi?)

Eilen metsä oli enemmän ja vähemmän lumessa. Suppilovahverot olivat saaneet suojaavan lumipeitteen ja jäätyneet tanakoiksi. Avarilla paikoilla lumi peitti maan, vain eläinten polut ja nukkumapaikat olivat sulina. Kuusimetsän siimeksessä lunta oli vain paikoin.

Jähmetyin polulle pitkäksi aikaa, kun huomasin ihan lähellä touhuavat töyhtötiaiset. Pomppivat suurimman osan ajasta sammalilla ja löysivät välillä jotain syötävääkin. Tulivat yllättävän lähelle. Jos oikein hahmotin, niitä oli kolme kappaletta. Lisäksi puun runkoa kiipeili mielestäni puukiipijä. Seisoin vain paikoillani ja ihailin. Otin kännykällä videota, jonka laatu on miinuksen puolella, mutta sain tapahtuneen jaettua kotona mieheni kanssa :-)

Tänään metsän lumi oli sulanut eikä töyhtötiaisia näkynyt. Sen sijaan kuulin palokärjen, käpytikan, närhen ja talitiaisten äänet - ainakin. Oli mahtavan upeaa konserttia taukoinensa kaikkinensa.

Valo pilkahti lupaavasta sääennusteesta huolimatta vain muutaman hetken. Minulla on hyvä (tai siis oikeastaan erinomainen) kamera, ihan ok hyvä objektiivi, mutta tässä hämäryydessä niillä ei oteta priimakuvia. Päätin kerrankin ottaa sellaisia kuvia, mitä niillä tässä kelissä saa. Objektiivin päivitys maksaisi todennäköisesti noin 10 000 euroa, joten se ei ole vaihtoehto.

Nyt kuviin tuli kohinaa, jota pienensin kuvankäsittelyllä. Niistä tuli hämäriä, joten kuvankäsittelyssä jouduin lisäämään valoakin. Eikä suljinaikakaan riittänyt teräviin kuviin, vaan kuviin jäi pientä haamuilua. Mutta niiden kanssa nyt eletään.

Ruokinnan väki oli ensin pakoilevaa, myöhemmin innokasta ja hätäilevää. Monesta tilanteesta myöhästyin enemmän tai vähemmän. Osasta niistäkin tuli ihan hauskoja, kun ei katsele niitä liian läheltä, joten tällä kertaa hauskoja ja vikkeliä tiaisia :-)

Ei täydellistä, mutta sitäkin enemmän tunnelmallista :-)





Parhaat hetket eivät ole täydellisiä :-)

Upeaa alkavaa marraskuun viikkoa!