Nuoren Voiman Liiton julkaisema Kritiikki-lehti jakaa toisen kerran Vuoden Kritiikki -palkintonsa maanantaina 25. helmikuuta 2013, kriitikko Jukka Kajavan syntymäpäivänä. Tänä vuonna palkinnon saajat ovat Café Voltaire -kirjasarjasta ja -blogista tuttuja.
Nuoren Voiman Liiton tiedotteesta:
Palkintoja jaetaan kaksi ja kumpikin niistä on suuruudeltaan 1000 euroa. Yksi palkinto jaetaan parhaasta vuonna 2012 Kritiikki-lehdessä tai Nuoressa Voimassa julkaistusta kirjakritiikistä. Toinen palkinto annetaan merkittävästä suomenkielisestä kirjallisuuskritiikistä, joka on julkaistu vuoden 2012 aikana jossain muussa mediassa.
Suomentaja ja Venäjän kulttuurin tuntija Jukka Mallinen palkitaan kritiikistä ”Mitä karhusta saa sanoa?”, joka on julkaistu Nuoren Voiman ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -teemanumerossa (2–3/2012). Arvion kohteena on Susanna Niinivaaran ja Hanna Smithin teos Medvedevin Venäjä (Siltala 2011). Mallisen laaja, persoonallisesti kirjoitettu arvio kyseenalaistaa rohkeasti konsensus-ajattelua. Kirjoittajan Venäjä-asiantuntemus on omaa luokkaansa. Intohimoinen, kuvia kumartelematon kirjoitustyyli haastaa myös lukijan punnitsemaan omia näkemyksiään itäisestä naapuristamme.
Kirjallisuustieteen dosentti Päivi Kosonen palkitaan arviosta ”Itsestä huolehtimista kirjoittamalla ja lukemalla”, joka on julkaistu ajankohtaisiin historia-aiheisiin keskittyvällä Agricola-verkkosivustolla (22.8.2012). Kosonen käsittelee esseemäisessä arviossaan Senecan teosta Kirjeet Luciliukselle (suom. Antti T. Oikarinen, Basam Books 2011). Syvällisessä kritiikissä oppineisuus ja henkilökohtainen lähestymistapa yhdistyvät poikkeuksellisen nautittavalla tavalla. Kosonen ajankohtaistaa oivaltavasti antiikin ajattelua linkittämällä stoalaisen elämänotteen nykyisiin elämänhallinnan probleemeihin.
Vuoden Kritiikki -kunniamaininta myönnetään Kuvataideakatemian lehtori ja Helsingin yliopiston dosentti Martta Heikkilälle. Heikkilä on kartoittanut viime vuosina aktiivisesti kritiikin olemusta, tavoitteita ja tulevaisuutta tieteellisessä tutkimuksessaan, opetustyössään, kirjoituksissaan ja julkisissa esiintymisissään. Vuonna 2012 ilmestyi Heikkilän toimittama Taidekritiikin perusteet (Gaudeamus), joka on ensimmäinen suomenkielinen johdatus aiheeseen.
Palkittavat kritiikit ovat luettavissa osoitteissa:
Jukka Mallinen: ”Mitä karhusta saa sanoa?”
http://www.nuorenvoimanliitto.fi/lehdet/nuori+voima/nv2-3mallinen/
Päivi Kosonen: ”Itsestä huolehtimista kirjoittamalla ja lukemalla”
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=3223
Vuoden Kritiikki -palkinnon tuomariston muodostivat Nuori Voima ja Kritiikki -lehtien päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoski sekä Nuoren Voiman toimitusneuvosto, johon kuuluvat runoilija Kaisa Ijäs, kirjailija Laura Lindstedt, vapaa tutkija ja toimittaja Aki Petteri Lehtinen, kriitikko Kyösti Niemelä, kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvist, kirjailija-käsikirjoittaja Riikka Pelo, runoilija ja suomentaja Aki Salmela, taidehistorioitsija ja kriitikko Juha-Heikki Tihinen, runoilija ja kriitikko Sinikka Vuola sekä mediataiteilija ja -tutkija Kari Yli-Annala.
Kritiikki on vuonna 2009 Nuori Voima -lehden oheen perustettu, korkeatasoiseen kirjallisuuskritiikkiin keskittyvä ja puolivuosittain ilmestyvä kirjallisuusjulkaisu. Vuoden Kritiikki palkinto jaetaan vuosittain kahdelle kirjoittajalle, jotka edellisen vuoden aikana ovat onnistuneet erityisen hyvin avaamaan uusia näkymiä kirjalliseen kulttuuriin. Palkinnon tarkoituksena on vahvistaa suomalaisen kirjallisuuskritiikin kulttuurista elinvoimaisuutta.
Café Voltaire onnittelee lämpimästi palkittuja kriitikkoja!
Tervetuloa! Virtuaalinen kirjallisuuskahvila Café Voltaire jatkaa Avaimen Café Voltaire -kirjasarjan aloittamaa keskustelua maailman nykykirjallisuuksista. Ota kuppi kuumaa ja istahda pöytään. Café Voltaire on sielua virkistävä kohtaamispaikka, jossa keskustellaan nykyihmisen tilanteesta maailmassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kritiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kritiikki. Näytä kaikki tekstit
maanantai 25. helmikuuta 2013
torstai 14. helmikuuta 2013
Arvio Ristiaallokoista Turun ylioppilaslehdessä
Marissa Mehrin arvio Café Voltairen Unkari-osasta julkaistiin Turun ylioppilaslehdessä 31.1.13. Tässä ote:
"Sisarteoksiaan ohuempi kirja on pieni ja paprikainen, mutta ennen kaikkea kunnianhimoinen. Ristiaallokoissa näyttää, että myös pienen kielialueen nykykirjallisuus ansaitsee tulla esitellyksi. Toivon, ettei teos jää Café Voltaire -sarjan viimeiseksi. On tärkeää, että tällainen tieteen yleistajuisen esittämisen perinne jatkuisi."
Samaa mekin toivomme!
Lue koko kritiikki: http://www.tylkkari.fi/kulttuuri/arviot/kirjat/pieni-ja-paprikainen
"Sisarteoksiaan ohuempi kirja on pieni ja paprikainen, mutta ennen kaikkea kunnianhimoinen. Ristiaallokoissa näyttää, että myös pienen kielialueen nykykirjallisuus ansaitsee tulla esitellyksi. Toivon, ettei teos jää Café Voltaire -sarjan viimeiseksi. On tärkeää, että tällainen tieteen yleistajuisen esittämisen perinne jatkuisi."
Samaa mekin toivomme!
Lue koko kritiikki: http://www.tylkkari.fi/kulttuuri/arviot/kirjat/pieni-ja-paprikainen
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Arvostelu Kenen aika? -kirjasta Idäntutkimus-lehdessä
Arvostettu Idäntutkimus-lehti kirjoittaa Café Voltairen Kenen aika? -kirjasta muun muassa näin:
"Näin tasokkaasta ja monipuolisesta esseekokoelmasta voi olla ylpeä. Kenen aika? on onnistunut johdatus venäläiseen nykykirjallisuuteen."
- Marissa Mehr
Lue koko kritiikki:
http://www.helsinki.fi/idantutkimus/arkisto/2012_4/it_4_2012_mehr.pdf
"Näin tasokkaasta ja monipuolisesta esseekokoelmasta voi olla ylpeä. Kenen aika? on onnistunut johdatus venäläiseen nykykirjallisuuteen."
- Marissa Mehr
Lue koko kritiikki:
http://www.helsinki.fi/idantutkimus/arkisto/2012_4/it_4_2012_mehr.pdf
maanantai 17. joulukuuta 2012
Turun Sanomat Café Voltairesta
"Café Voltaire -kirjasarja on hienoimpia ilmiöitä uusimmassa suomalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa. Nyt jo viidenteen osaansa edennyt suurelle yleisölle tarkoitettu tietokirjasarja esittelee rikkaalla ja persoonallisella tavalla maailman nykykirjallisuuksia."
- Jouko Grönholm, Turun Sanomat
http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/427873/Sanojen+peileja+ja+murtumia
Grönholm kirjoittaa kritiikissään sekä Kenen aika? että Ristiaallokoissa -teoksista.
- Jouko Grönholm, Turun Sanomat
http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/427873/Sanojen+peileja+ja+murtumia
Grönholm kirjoittaa kritiikissään sekä Kenen aika? että Ristiaallokoissa -teoksista.
torstai 29. maaliskuuta 2012
Lisää godotusta Kiiltomadossa
Päivi Brink kirjoittaa:
Virpi Alanen kirjoitti Beckettin Godota odottaessa -näytelmästä Café Voltairessa noin kuukausi sitten. Nyt Kiiltomato julkaisi Alasen kritiikin samaisen näytelmän tekstin uudesta suomennoksesta. Kannattaa lukea molemmat:
http://www.kiiltomato.net/samuel-beckett-godota-odottaessa/
http://www.avaincafevoltaire.blogspot.com/2012/02/godotuksen-vapaudessa.html
Virpi Alanen kirjoitti Beckettin Godota odottaessa -näytelmästä Café Voltairessa noin kuukausi sitten. Nyt Kiiltomato julkaisi Alasen kritiikin samaisen näytelmän tekstin uudesta suomennoksesta. Kannattaa lukea molemmat:
http://www.kiiltomato.net/samuel-beckett-godota-odottaessa/
http://www.avaincafevoltaire.blogspot.com/2012/02/godotuksen-vapaudessa.html
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Oh, ihana monikanavaisuus
Päivi Brink kirjoittaa:
Tiedättehän, että viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että on olemassa kaunokirjallinen teos ja sillä on lukuisia fyysisiä olomuotoja, kuten painettu kovakantinen kirja, taskukirja, äänikirja ja sähköinen kirja. No, miksipä kirja ei voisi ilmestyä myös WC-paperilla, rullalle käärittynä?
Viime helmikuussa ostin Lambi WC-paperia ja kauhistuin paketin avattuani: paperiin oli painettu runoja. Kuka nyt runoihin voi pyyhkiä, kauhistelin. Sitten luin muutaman näistä romanttista hunajaista tuskaa tihkuvista ”runoista”, eikä enää yhtään harmittanut pyyhkiä niihin. Kyse oli Lambin Ystävänpäivätempauksesta.
Uusimmassa Parnasossa ilmestyi Lasse Koskelan kritiikki tästä runoteoksesta. Kustantaja: Metsä Tissue 2011. Tämä todella jo liikutti minua. Ensin nauratti, mutta sitten totesin, että tähän tämä monikanavaisuus sitten johtaa. WC-paperi on aivan yhtä validi julkaisualusta kuin kirjakin.
Koskela pohtii kiinnostavasti anaalisuuden ja runouden suhteita, muistelee vessapaperille kirjoitettuja runoteoksia ja kirjoittaa sitten kieli poskessa:
”Otan tarkemmin katsottavaksi (tai siis…) yhden rullan Lambin kuusiosaisesta, muovikelmuun rajatusta kokoelmasta. Rullasikermän tai -kokoelman (siinäpä gradun aihe!) rakenne on hiukan yllättävä. Koko rullassa on nimittäin vain kuusi runoa, jotka toistuvat samassa järjestyksessä. // Toisto on ikivanha rakennekeino, ja sen murtaminen on voimakas anomalia. Tämän Lambi tekee ulottamalla toistamansa runon toisinaan sivun rajojen yli. Kyse ei siis ole vain säkeenylityksestä vaan peräti sivunylityksestä.”
Koskela päätyy toteamaan, että ”kirjalliselta arvoltaan Lambin runot ovat ns. p:stä, mitä lienee tässä tapauksessa pidettävä funktionalismina.”
Ihanaa, että kriitikko venyy pohtimaan kirjallisuutemme teosluonnetta ja sen monia ilmiasuja näin taitavan huumorin keinoin!
Koko Koskelan kritiikki löytyy täältä: http://www.parnasso.fi/kritiikit/2011-06/runolla-pyyhkii-hyvin/
Tiedättehän, että viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että on olemassa kaunokirjallinen teos ja sillä on lukuisia fyysisiä olomuotoja, kuten painettu kovakantinen kirja, taskukirja, äänikirja ja sähköinen kirja. No, miksipä kirja ei voisi ilmestyä myös WC-paperilla, rullalle käärittynä?
Viime helmikuussa ostin Lambi WC-paperia ja kauhistuin paketin avattuani: paperiin oli painettu runoja. Kuka nyt runoihin voi pyyhkiä, kauhistelin. Sitten luin muutaman näistä romanttista hunajaista tuskaa tihkuvista ”runoista”, eikä enää yhtään harmittanut pyyhkiä niihin. Kyse oli Lambin Ystävänpäivätempauksesta.
Uusimmassa Parnasossa ilmestyi Lasse Koskelan kritiikki tästä runoteoksesta. Kustantaja: Metsä Tissue 2011. Tämä todella jo liikutti minua. Ensin nauratti, mutta sitten totesin, että tähän tämä monikanavaisuus sitten johtaa. WC-paperi on aivan yhtä validi julkaisualusta kuin kirjakin.
Koskela pohtii kiinnostavasti anaalisuuden ja runouden suhteita, muistelee vessapaperille kirjoitettuja runoteoksia ja kirjoittaa sitten kieli poskessa:
”Otan tarkemmin katsottavaksi (tai siis…) yhden rullan Lambin kuusiosaisesta, muovikelmuun rajatusta kokoelmasta. Rullasikermän tai -kokoelman (siinäpä gradun aihe!) rakenne on hiukan yllättävä. Koko rullassa on nimittäin vain kuusi runoa, jotka toistuvat samassa järjestyksessä. // Toisto on ikivanha rakennekeino, ja sen murtaminen on voimakas anomalia. Tämän Lambi tekee ulottamalla toistamansa runon toisinaan sivun rajojen yli. Kyse ei siis ole vain säkeenylityksestä vaan peräti sivunylityksestä.”
Koskela päätyy toteamaan, että ”kirjalliselta arvoltaan Lambin runot ovat ns. p:stä, mitä lienee tässä tapauksessa pidettävä funktionalismina.”
Ihanaa, että kriitikko venyy pohtimaan kirjallisuutemme teosluonnetta ja sen monia ilmiasuja näin taitavan huumorin keinoin!
Koko Koskelan kritiikki löytyy täältä: http://www.parnasso.fi/kritiikit/2011-06/runolla-pyyhkii-hyvin/
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Hyvä vai huono kirja? Vai minkälainen?
Päivi Brink kirjoittaa:
Kritiikin uutiset -lehti (2/2011) käy jälleen monipuolisesti läpi kriitikon roolia ja kritiikin merkitystä. Kriitikko Maaria Pääjärvi kirjoittaa mielestäni varsin osuvasti siitä, mitä kritiikin pitäisi pitää sisällään:
"Edes minua ei kiinnosta, onko teos mielestäni hyvä vai huono, vaan mieluummin kysyn mitä teos merkitsee, edustaa, tekee ja miksi se on olemassa."
Kun taiteilija tai kirjailija on todella taitava, kritiikki unohtaa Pääjärven mukaan usein luonnehtia ja analysoida teosta.
"Erinomaisuuden keskellekin täytyy viedä kysymyksiä ja ehdonalaisuutta."
Kirjoitan itsekin kirjallisuuskritiikkejä, ja olen usein pohtinut juuri tätä, mitä kaikkea kritiikissä pitäisi arvottamisen lisäksi olla. Minusta kritiikin lukijalle on synnyttävä mielikuva teoksesta ja mielellään myös siitä, mihin keskusteluihin sen kirjallisuuden kentässä osallistuu, oli lukija sitten teoksen arvosta samaa tai eri mieltä kanssani.
Kritiikin uutiset -lehti (2/2011) käy jälleen monipuolisesti läpi kriitikon roolia ja kritiikin merkitystä. Kriitikko Maaria Pääjärvi kirjoittaa mielestäni varsin osuvasti siitä, mitä kritiikin pitäisi pitää sisällään:
"Edes minua ei kiinnosta, onko teos mielestäni hyvä vai huono, vaan mieluummin kysyn mitä teos merkitsee, edustaa, tekee ja miksi se on olemassa."
Kun taiteilija tai kirjailija on todella taitava, kritiikki unohtaa Pääjärven mukaan usein luonnehtia ja analysoida teosta.
"Erinomaisuuden keskellekin täytyy viedä kysymyksiä ja ehdonalaisuutta."
Kirjoitan itsekin kirjallisuuskritiikkejä, ja olen usein pohtinut juuri tätä, mitä kaikkea kritiikissä pitäisi arvottamisen lisäksi olla. Minusta kritiikin lukijalle on synnyttävä mielikuva teoksesta ja mielellään myös siitä, mihin keskusteluihin sen kirjallisuuden kentässä osallistuu, oli lukija sitten teoksen arvosta samaa tai eri mieltä kanssani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)