PROFESSORIPOOLI: Vicente Huidobro: Altazor tai matka laskuvarjolla

 

Vicente Huidobro: Altazor tai matka laskuvarjolla. Alkuteos ilmestynyt 1931. Suomentanut Emmi Ketonen. Turku: Parkko 2020

Liisa Steinby kirjoittaa:

 Kindlers Literaturlexikon kertoo Suomessa toistaiseksi jokseenkin tuntemattomasta, mutta Latinalaisessa Amerikassa superklassikon aseman saavuttaneesta chileläisrunoilijasta Vicente Huidobrosta (1893 – 1948), että tämä piti itseään uuden, kreationismiksi (creacionismo) nimeämänsä runouden suuntauksen perustajana. Huidobro väitti, että kaikki siihenastinen runous pyrki ainoastaan kuvaamaan maailmaa, kun runouden tehtävä on luoda maailma: kuten luonto, runoilija luo kosmoksen. Huidobron kreationismia on verrattu 1900-luvun alun avantgarden muihin ismeihin kuten futurismiin ja surrealismiin Lukijan ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan siitä, onko hän tarpeeksi hyvin perillä avantgarden ismeistä voidakseen ymmärtää Huidobroa. Riittää, kun hän lukee kokoelman yksinkertaisesti runoutena. Itse asiassa haluaisin suositella sitä luettavaksi kaikille niille, jotka haluavat tietää, mitä runous oikeastaan on.

Huidobro oli tietysti väärässä sanoessaan, että kaikki aiempi runous on vain halunnut kuvata olemassa olevaa. Koko romantiikan perinteestä lähtevä runous näki runon tehtäväksi juuri luoda uusi maailma, tai luoda maailma uudestaan, kuten Rilke esittää runossaan ”Orfeus. Eurydike. Hermes”. Siinä puolisonsa menettänyt laulaja Orfeus luo valituksestaan maailman, jossa kaikki paikat ja oliot ovat ”uudestaan”, uudenlaisen valituksen maailman (Klage-Welt) osina. Huidobrolle runoilijan tehtävä on samanlainen kosmoksen (uudelleen) luomisen tehtävä kuin Rilken Orfeukselle. Altazor tai matka laskuvarjolla -teos, joka koostuu seitsemästä pitkästä runosta tai cantosta, on mielestäni aivan ainutlaatuisen loistava esimerkki siitä, miten tämä romantiikan perua oleva näkemys runoudesta voi toteutua.

 Altazor tai matka laskuvarjolla -teoksen läpikäyvä teema on runous, mutta ennen muuta se on itse sitä, mistä se puhuu. Jokainen kokoelman seitsemästä cantosta tuo esille runouden luonteen hieman eri näkökulmasta, ja samalla runous toteutuu niissä eri tavoin. Ensimmäisessä cantossa ”kuvataan” Altazor-nimisen runoilijan matkaa laskuvarjolla. Matka laskuvarjolla on Huidobrolle ihmiselämän metafora. Huidobro sanoo tässä runossa olevansa syntynyt vuosisadalla, jolla Jumala kuoli, tarkoittaen vuosisataa, jolloin Nietzsche julisti Jumalan kuolleeksi. Jumalan kuoleman seuraamuksiin kuuluu, että tuonpuoleinen samoin kuin ihmiselämälle sen ulkopuolelta annettu tarkoitus kielletään ja että ylipäänsä kaikki absoluuttisina pidetyt totuudet menettävät pätevyytensä. Laskuvarjolla putoaminen on metafora siitä, millaisena ihmisen eksistenssi näyttäytyy Jumalan kuoltua: se näyttäytyy putoamisena kohti kuolemaa. Putoamisen liike on väistämätön; ihminen ei voi sille mitään. Laskuvarjon tehtävä ei ole pelastaa kuolemasta vaan ainoastaan hidastaa putoaminen elämän mittaiseksi. Mutta se, mitä runoilija Altazor tekee putoamisensa aikana, on kokonaisen inhimillisillä merkityksillä täytetyn universumin luominen.

 Ensimmäinen canto näyttää, miten kosmoksen luominen runoudessa tapahtuu. Keskeinen väline on metafora: runo on metaforien vyöryä. Huidobron metaforat eivät sulkeudu yksiselitteisiksi vertauksiksi. Ne muodostavat pikemminkin kudoksen, jossa, kuten Rilken Orfeuksen valituksen maailmassa, kaikki maailman asiat merkityksellistyvät ihmisen näkökulmasta. Elämän mittainen vapaa pudotus, joka itsessään on vailla mieltä ja tarkoitusta, tarjoaa runoilijalle riittävän tilan tällaisen kosmoksen luomiseen. Luomistyön kosmiset mittasuhteet ovat runon kuvastossa koko ajan läsnä. En halua edes yrittää kuvata (lyhyesti!) Altazorin luoman kosmoksen merkitysulottuvuuksia; ne lukijan pitää mennä itse löytämään. Runoudesta kannattaakin kirjoittaa vain, jos kirjoituksen tarkoitus on innostaa lukija kohtaamaan itse runous.

 Jos ensimmäisen canton aiheena on elämä ja runous, toisessa cantossa runoilija puhuu rakastetustaan. Ai että kulunut aihe? Lukekaa ja ihmetelkää. Kolmannessa, neljännessä ja viidennessä cantossa on edelleen kysymys runoudesta, sen luonteesta, sen välttämättömyydestä ja sen suhteesta menneisyyteen, aikaan ja avaruuteen, aina eri näkökulmista. Mukaan tulee myös uudenlaisia kielenkäytön tapoja kuten vapaasti keksittyjen yhdyssanojen ja sanaparien luetteloita. Kuudennessa cantossa maailmaa luodaan metaforavyöryn asemasta yksittäisillä sanoilla tai lyhyillä sanayhdistelmillä, ja viimeisessä cantossa materiaalina ovat sanojen osat, joita yhdistellään toisten sanojen osiin, sekä merkityksettömät äänteiden yhdistelmät. Kieli on tullut rajoilleen: Huidobron koe koskee sitä, miten pitkälle runoudessa tapahtuva maailman luominen kielen avulla voi etääntyä kielen tavanomaisesta toimimisesta merkitysten välittäjänä.

Toisten kielialueiden runous on meille usein suljettua aluetta, koska kielitaitomme ei riitä vieraskielisestä runoudesta nauttimiseen ja koska käännöksistä usein tuntuu runous tipahtaneen pois matkan varrella. Emmi Ketosen käännös on huikea poikkeus tästä. Huidobron kääntämisen on täytynyt olla tavattoman vaativa tehtävä, joka edellyttää paitsi erinomaista espanjan ja suomen kielen taitoa myös runojen toimintatavan ymmärtämistä, tarkkuutta yksityiskohtien kuuntelemisessa ja huomattavaa kielellistä luovuutta. Käännös ei saa lukijaa missään kohdin tuntemaan, että hän on jäänyt paitsi jostakin oleellisesta, kun joutuu lukemaan käännöstä. Kerta kaikkiaan hämmästyttävä saavutus!

Ostin joulun alla Sammakon kirjakaupan tyhjäksi Huidobro-käännöksestä voidakseni lahjoittaa sen mahdollisimman monelle läheiselleni. Onko liikaa odotettu, että nekin ihmiset, jotka eivät ole tottuneet lukemaan runoutta, kokisivat tämän lukiessaan, mitä runous voi olla?

Kuva: Kustannusliike Parkko

Liisa Steinby on Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori emerita.