Uusia iloja etsimässä

Päivi Kosonen kirjoittaa:


Olen pitänyt paljon saksalaisen kirjailijan W.G. Sebaldin tavasta kirjoittaa romaaneissaan menneestä ajasta läsnäolevasti niin kuin hän kirjoittaessaan parhaillaan kuljeskelisi noissa kuvaamissaan paikoissa. Ja niinhän hän tietysti kuljeskelikin – mielessään. Olen mielessäni verrannut Sebaldia Proustiin ja Montaigneen, jotka molemmat etsivät omassa kirjoittamisessaan tapaa elää uudestaan mennyt maailma. Kaikilla kolmella on samanlainen verkkainen, vähän alakuloinen ja nostalginen tyyli.

Toissapäivänä aloitin Sebaldin romaania Vieraalla maalla, joka oli minulta jostain syystä jäänyt lukematta. Vilkaisin Keltaisen kirjaston takakannesta kriitikkojen ylistyslauseita kirjailijasta ja teoksesta. Toinen oli Susan Sontagilta. Järkytyin syvästi hänen ylistyksestään tai pikemminkin tuon ylistyksen osuvuudesta: ”En tiedä toista kirjaa, joka kertoisi enemmän eurooppalaisen ihmisen vaikeasta kohtalosta eurooppalaisen sivilisaation lähestyessä loppuaan”, kirjoittaa Sontag. Niinpä. Eurooppalaisen sivilisaation loppu on käsillä. Kohtalomme on vaikea. Pakko on kuitenkin pysähtyä uudestaankin Sontagin sanojen äärelle, että löytäisi syyn jatkaa vaikkapa maailman nykykirjallisuuksia esittelevää Café Voltaire -sarjaamme. Käsitellään sitten tuota eurooppalaisen ihmisen vaikeaa kohtaloa. Ehkä siitä vielä irtoaa aivan uusia puolia tuoreita maailmankansalaisen ilon aiheita odotellessa.