”Ehkä ei ollutkaan vielä liian myöhäistä istuttaa omenapuu”: Vera Valan Italialainen peli

 

Vera Vala: Italialainen peli. WSOY 2024.

Joel Kuortti kirjoittaa:

 

”Salla oli halunnut kadota vanhasta elämästään” (41)

Vera Valan (Veera Alanärä, s. 1976) Italiaan sijoittuvat teokset aloitti kuusiosainen Arianna de Bellis -dekkarisarja. Adriana on suomalais-italialainen yksityisetsivä. Vuonna 2021 ilmestyi romanttisempi teos Aprikoosiyöt. Aprikoosiöiden Laura on elämänsä suuntaa Italiaan etsimään lähtevä nuori nainen. Valan uusimmassa, Salla Kotka -sarjassa, päähenkilö Salla on puolestaan oikeuspsykologian opiskelija Milanon psykologian tiedekunnassa. Sarjan avaa Italialainen peli (WSOY 2022), jossa Harlekiiniksi kutsuttu sarjamurhaaja tappaa prostituoituja.

Sallan suosikkiopettaja on laitoksen apulaisprofessori, kukas muukaan kuin Arianna de Bellis. Syy oli siinä, että Arianna ”meni yleensä suoraan asiaan” – ”Toisin kuin antiikin retoriikkaan mieltyneet, kiemuraisin korulausein puhuvat professorit” (24). Kun Salla on lukukauden lopussa etsimässä kesätyötä ja erikoistumiskoulutusta, Arianna ehdottaa hänelle työharjoittelua professoressa Ruth Segren alaisuudessa – palkattomana, kuten Italiassa aina – sekä palkallista työtä etsivätoimistossa. Italialainen peli, giuco piano, on aloitteijoille sopiva klassinen shakkialoitus. Nimenä se sopii Valan uuden sarjan aloitukseksi ja kirjan luvut on rakennettu pelin mukaisesti siirroiksi, joiden välissä on eri henkilöiden näkökulmista kerrottuja jaksoja.

Kuten Valan aiemmissakin teoksissa, myös Sallan menneisyydestä nousee esiin kipeitä asioita. Asianajotoimiston profiloijana Salla kohtaa muiden menneisyyksien ohella omansa. Muutamaa vuotta ennen Milanoon muuttamistaan Salla oli ollut kosmologian väitöskirjatutkija, mutta oli vaihtanut alaa, koska oli menettänyt uskonsa ”absoluuttiseen totuuteen” (52) ja kyllästyi ”akateemiseen maailmaan” (91). Psykologian alalla tämä ei olisi ongelma. Lisäksi Sallan työharjoittelun ohjaaja Ruth kuvaa sarjamurhaajan jahtaamista shakkipeliksi, jossa pitää ”ennakoida vastustajan siirrot” (54).

”Nyt on paras siirtyä syömään” (56)

Veran aiempien kirjojen tapaaan myös Salla Kotka -sarjassa ruoalla ja siitä nauttimisella on iso merkitys – kuten Donna Leonin Guido Brunetti -sarjassa. Salla kertoo, että muutto Italiaan muutti hänen suhtautumisensa ruokaan: ”Suomessa syötiin, jotta pysyttiin elossa, kun taas täällä eletään, jotta pystyttäisiin syömään” (301–302). Valkokastikkeisen sienilasagnen äärellä Salla äityy tutkijataustastaan analysoimaan sen makua: ”Umami syntyy, kun proteiinien hajoamistuotteet glutamaatti ja eräät nukleotidit yhdistyvät tietyissä ruoissa, niin kuin tässä pastassa! (300–301). Hänen kollegansa Antonio ”Kiinnostaako sinua ruoka vai japanilainen kulttuuri? … Vai hajotatko sinä vain uunipastankin atomeiksi?” (301).

Ruoan lisäksi italialainen kulttuuri ja maisema nivoutuu tarinaan monin muinkin tavoin. Ehkä kirjan rakenne ja italialaisen pelin siirrot kertovat shakinpelaajille enemmän kuin peliä syvemmin ymmärtämättömälle, mutta monien käänteiden ja uusien tapahtumien jälkeen loppuratkaisu tulee melko yllättäen.

Hieman romantiikkaakin tavoitellen kirja päättyy toiveikkaaseen viittaukseen – ei suinkaan Martti Lutheriin vaan Juice Leskisen kappaleeseen ”Myrkytyksen oireet”: ”Ehkä ei ollutkaan vielä liian myöhäistä istuttaa omenapuu” (410). Tämän ennakoivan cliffhangerin jälkeen tulee vielä toinenkin, pahaenteisempi ennakkoaavistus sarjan jatkosta ….

Kirjasta WSOY:n sivuilla:

https://www.wsoy.fi/kirjat/italialainen-peli/

 

Joel Kuortti on Turun yliopiston englannin kielen professori, jonka erityisosaamista on jälkikoloniaalinen kirjallisuudentutkimus ja intialainen diasporinen kirjallisuus.

Kielletyt muistot: Vera Valan Aprikoosiyöt

Vera Vala: Aprikoosiyöt, Gummerus 2021. Kansikuva: Gummerus.

Joel Kuortti kirjoittaa:

”Menneisyys kuin musta aukko”

 Vera Vala jatkaa Italiaan sijoittuvien teosten kirjoittamista. Tällä kertaa kyseessä ei ole Adrianna de Berllis -dekkari, kuten hänen kuusi edellistä kirjaansa vaan jännitystä ja romantiikkaa tarjoava Aprikoosiyöt (Gummerus 2021). Keskeinen hahmo on suomalainen Laura, 38-vuotias osa-aikainen palkanlaskija, joka ei ”enää tiedä kuka minä olen”. Hänen poikaystävänsä Robin toteaa tähän: ”Sinä olet Laura ja olet loman tarpeessa” (s. 65).

 Loma Lauralla onkin mielessä, sillä hän on menossa Italiassa asuvan Aino-tädin luokse kolmeksi viikoksi. Kesken matkasuunnitelmien, Aino joutuu onnettomuuden vuoksi sairaalaan ja on entistä tärkeämpää mennä tämän tueksi. Edellisestä Italian-matkasta on kulunut jo 20 vuotta, joten matka hieman arveluttaa. Toisaalta suhde Robinin kanssa vetelee viimeisiään, ja opinnotkin olivat jääneet kesken: ”Gradu on ollut kesken viimeiset kymmenen vuotta, siinä ei muutama lisäviikko tunnu missään. Kukaan ei palkkaa melkein neljäkymmentävuotiasta humanistia ilman alan työkokemusta”. Kirjoittamisesta kiinnostunut Laura oli valinnut aineikseen kirjallisuuden, historian ja italian, minkä johdosta hänen lähes 20 vuotta vanhempi isosiskonsa ”oli alkanut saarnata edes yhdestä käytännöllisestä sivuaineesta” (s. 52). Hän ei kuitenkaan halunnut englannin ja ranskan opettajaksi, eikä italia sinällään elättäisi.

 Italia on kirjassa läsnä tuoksuina ja makuina, maisemina ja tunnelmina. On vaikeatöisiä macaroneja, herkullista herkkutattirisottoa, muhkeita pastoja. Samettisia aprikooseja, rehevää persiljaa, täyteläistä Brunelloa. Maisemassa ”kohoavat kukkuloiden huiput näyttivät satumaailman lumotuilta saarilta” (s. 245), yössä tanssahtelevat tulikärpäset, ja voi maistaa ”aprikoosin kirpeänmakean maun” (s. 368).

 Laura pääsee perille Italiaan, Ainon Villa Alba -huvilaan. Se sijaitsee Toscanan rajalla Tolfan vuoristossa, 100 kilometriä Roomasta pohjoiseen. Paikalla on Michelle, Ainon puutarhaa hoitava afrikkalaistaustainen mies, jolta Laura saa avaimen. Michele kertoo, että hän oli löytänyt tämän muurilta pudonneena vakavasti loukkaantuneena ja vieneensä tämän sairaalaan. Ennen lähtöään, Michele sanoo, ettei usko Ainon putoamisen olleen onnettomuus. Mitä ihmettä tämä tarkoitti? Sen lisäksi, että oli ”menneisyys kuin musta aukko” (s. 19), myös nykyisyys tuntui salaperäiseltä.

”Kaikki tuntuivat salailevan jotain, ja hän oli väsynyt nyhtämään ihmisiltä murunen kerrallaan”

Muiden Lauraa Italiaan lähtöön sysänneiden syiden lisäksi on myös kirje, jonka hän löytää äitinsä Annan vanhan reseptikirjan välistä. Laura käy läpi lapsuusmuistoja, kun äiti oli sairastunut Alzheimeriin ja hän halusi virkistää kuvaansa lapsuudesta. Laura oli lukenut kirjeen puhelimessa Ainolle, mutta tämä ei ollut suostunut puhumaan siitä puhelimessa. Oli siis otettava se puheeksi paikan päällä.

Monenlaiset avoimet asiat, salaisuudet ja kysymykset kiusaavat Lauraa. Hän yrittää selvittää kirjeen salaisuutta, Ainon epämääräistä onnettomuutta sekä vanhan, pitkäaikaikaisen italialais-yhdysvaltalaisen kirjeenvaihtoystävän, Alexin kanssa päättynyttä suhdettaan. Ylioppilaskeväänä he olivat tavanneet Italiassa, mutta suhde päättyi ja jätti arvet molempiin. Sitäkin Laura murehtii, muiden murheiden lisäksi. Alexilla on omia suuria murheita, mikä käy selväksi, kun he tapaavat uudelleen, mutta ”millaisilla sanoilla saattoi kuroa umpeen kaksikymmentä vuotta?” (s. 153). Alex työskentelee eläinlääkärinä ja avustaa vapaaehtoisjärjestö Auxiliumia, joka huolehtii sekä löytöeläimistä että paperittomista (jollainen Michelekin on). Hän pyytää Lauraa mukaan toimintaan ja tämä suostuukin.

Sen sijaan, että asiat alkaisivat selkiytyä, ne mutkistuvat, synkkenevät ja vaarallistuvat: ”Kaikki tuntuivat salailevan jotain, ja hän oli väsynyt nyhtämään ihmisiltä murunen kerrallaan” (s. 219). Pettymykset ja odotukset rakkaudessa, pelko uhkaavasta vaarasta, onnettomuudet ja kuolemantapaukset värittävät tarinaa.

”Kuinka paljon pitää antaa anteeksi toiselle?”

Lauran tarinan rinnalla kulkee toinen, menneisyydessä kulkeva juonne, jonka minäkertojan henkilöllisyys ei ole selvillä. En tässäkään kerro sitä, vaikka asia selviääkin loppua kohti. Erilaiset salaisuudet ja totuudet, menneisyydet ja nykyisyydet, kuolleet ja elävät kietoutuvat toisiinsa Veran romaanissa. Vaikeneminen näyttää olevan ennemminkin tapa kuin satunnaista hiljaisuutta ja kiellettyjen muistojen menneisyys alkaa näyttää haamujen täyttämältä.

Salaisuuksien, arvoitusten, rikostenkin vyyhti alkaa kuitenkin purkautua ja asiat selvitä. Monet seikat ovat vaikeasti sulatettavia ja kirjan toistuvana teemana onkin, ”kuinka paljon pitää antaa anteeksi toiselle?” (s. 29). Aikakerrokset ja kertojanäänet vaihtelevat nopeassa rytmissä, joten niiden erilaiset, myös toisiinsa limittyvät henkilöt ja tapahtumat pysyvät mielessä. Veralla on hyvä ote ja paikallistuntemus, ja kirja pitää mielenkiintoa yllä

LINKKEJÄ:

Kirjasta Gummeruksen sivuilla

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512421572/aprikoosiyot/

https://www.gummerus.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/XYDbaBYlQAWiQkgsNfpaRw/uusi-avaus-dekkaristina-tunnetulta-vera-valalta-aistivoimainen-lukuromaani-aprikoosiyot-vie-kukkivaan-italiaan-/

Joel Kuortti on Turun yliopiston englannin kielen professori, jonka erityisosaamista on postkoloniaalinen kirjallisuudentutkimus ja intialainen diasporinen kirjallisuus.

Arianna de Bellis Seychelleillä: Vera Valan Suden hetki

”Totuus saattoi myös vahingoittaa.”
Vera Vala: Suden hetki. Gummerus 2018.

Joel Kuortti kirjoittaa:


Välillä tuntui, että hän oli eksyneempi kuin koskaan ennen. Hän yritti leikata itsensä muotoista hahmoa palapeliin, jonka oli tarkoitus olla hänen elämänsä. Mutta mitä enemmän hän hioi särmiään, sitä suurempia paloja hän huomasi leikkaavansa, ja sitä laajempia ulottuvuuksia hän lisäsi sinne, minne niitä ei kuulunut. Lopulta hän ei tunnistanut enää palapeliä. Eikä itseään. (s. 73)

Tällaisia tunnelmia on Arianna de Bellisillä Vera Valan uusimmassa romaanissa Suden hetki (Gummerus 2018). Siinä siirrytään aiempien teosten tapahtumapaikoista Italiassa Intian valtamerelle Seychelleille. Tarina alkaa takautumilla Sveitsissä ja Italiassa, mutta hyvin pian siirrytään jo Afrikkaan, Seychellien pääkaupungin Victorian edustalla olevalle Eden Islandille. Arianna on muuttanut sinne tyttärensä Selenan kanssa. Arianna oli ottanut kuukauden loman väitöskirjatyöstään, kun hänen miehensä Bartolomeo on saanut määräaikaisen pestin YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavassa toimistossa (UNDOC) toimipaikkana Seychellit. Huolimatta Seychellien tarjoamasta paratiisimaisesta ympäristössä, kirjassa ei kovin paljoa hehkuteta eteläisen Afrikan maisemia – eniten ehkä pohjoisimman saaren, Bird Islandin, luontoa, linnustoa sekä merikilpikonnia.

Bartolomeon työnä on selvittää rahanpesuasioita, mutta pian käy selväksi, että siihen liittyy paljon muutakin ja paljon karmaisevampaa. Madagaskarilla puhjennut keuhkorutto uhkaa levitä myös pohjoisemmaksi Seychelleille. Käy ilmi, ettei kyse ole tavanomaisesta epidemiasta vaan joukkotuhoase, johon liittyy lisäksi rikollista lääketeollisuutta: ”PharmaEden oli tunnetun sveitsiläisen lääkeyrityksen tytäryhtiö. Sen toimipaikaksi oli valittu Intian valtameri puhtaasti verotuksellisista syistä. PharmaEdenin puuttuminen länsimaisista rekistereistä ei liittynyt toimitusjohtajan mukaan mitenkään siihen, että se teki arveluttavia kokeita Madagaskarin kaltaisissa, Jumalan hylkäämissä loukoissa” (s. 133). Panama paperit, laittomat lääkekokeet, veronkierto … liikutaan siis kansainvälisen rikollisuuden transnationaalisella hämärällä alueella.

Vaikka seikkailu onkin uusissa maisemissa, ei Ariannan menneisyys ole takana päin. Se seuraa häntä mukana ja aiempien kirjojen aikana väläytellyt kohtaukset hänen muistikatkoksensa aikaisesta elämästä alkavat loksahdella paikoilleen. Näin uskollista lukijaa palkitaan vuosien odottelusta. Mafiakytkösten, muukalaislegioonan, tappavan taudin ja salaliittojen lomassa juonena kulkee jo aiemmista teoksista tuttu Legio Sacrorum -salaseura sekä Mithra-kultti. Sen lonkerot ulottuvat moniin paikkoihin ja lopulta myös Ariannan elämään, kun Paholaisrausku astuu kuvioihin: ”Paholaisrausku? Lähettikö teidät Paholaisrausku?” (s. 412). Kun Selena ja tämän lastenhoitaja, suomalais-israelilainen Vilja sairastuvat, Arianna joutuu yhä syvemmälle tapahtumien pyörteeseen. Käydään kilpajuoksua elämän ja kuoleman välillä.

Vala kuljettaa tarinaansa vauhdilla, vaikka kirjassa sukkuloidaan eri aikojen ja paikkojen välillä. Monipolvisuudesta johtuen kirjan esittely lyhyesti on myös haastavaa, koska pitäisi selittää niin monia henkilöitä, juonenkäänteitä, paikkoja jne., joten tyydyttäköön tässä nyt tähän. Juonessa mukana pysymistä auttaa kieltämättä se, että on lukenut aiemmat Arianna-kirjat, koska monet henkilöt ja tapahtumat ovat jossain määrin tuttuja. Kirja päättyy hyvin yllättävästi, ja vaikka Valan mukaan Arianna olisi jäämässä tauolle, niin lopetus tarjoaa ainakin erinomaisen asetelman mahdollista jatkoa varten.

**

115 saaresta koostuva Seychellit itsenäistyi Isosta-Britanniasta vuonna 1976. Saarivaltion kolmas virallinen kieli englannin ja ranskan ohella on seychellien kreoli. Vaikka englannin asema saarilla on vahvistunut, on kreoliksi julkaissut mm. seychelliläiskirjallisuuden isäksi kutsuttu Antoine Abel (1934–2004). Seychellit eivät liiemmin kuitenkaan kirjallisuudessa esiinny. Valan kirjan lisäksi suomeksi löytyy Leena Väisäsen Aldabran lehmä ja kesyt hait. Matka Seychellien graniittisaarilta korallisaarille (Pilot-kustannus 2008). Suomennoksista Wilbur Smithin Armottomat (suom. Jyri Ravio, Otava 1981; Wild Justice, 1979) liikkuu osittain saaarilla lentokonekaappauksen merkeissä ja pojan ja delfiinin suhteesta kertoo Denis R. Shermanin Meren veljet (Valitut Palat Kirjavaliot, 1984, suom. Lippo Salonen [Koiravaljakko, Sara Dane, Klovnien vuoro, Meren veljet]; Brothers of the Sea, 1966). Teemaan sopivasti mainittakoon vielä Sally Pomeroyn dekkari Butler Did It! (2011) sekä Glynn Burridgen thrilleri Kolony (2008).

LINKKEJÄ:

Gummeruksen sivuilla lyhyt luonnehdinta Suden hetki -kirjasta:
https://www.gummerus.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/xBHsrWcySaqE16tkFVdZ-A/dekkaristi-vera-vala-inspiroitui-seychelleilla-viettamastaan-vuodesta/.

Vera Vala elämästä Seychelleillä Me Naiset -lehden blogissa:
https://www.menaiset.fi/blogit/cafe-au-lait/vera-vala-muutti-paratiisisaarille-onneksi-minulla-tama-kirjoittaminen-muutenhan

Joel Kuortti on Turun yliopiston englannin kielen professori, jonka erityisosaamista on jälkikoloniaalinen kirjallisuudentutkimus ja intialainen diasporinen kirjallisuus.

Sarjamurhia Milanossa all’italiana: Vera Valan Milanon nukkemestari

Vera Vala: Milanon nukkemestari. Gummerus 2016.
Joel Kuortti kirjoittaa:

”Varjon ja valon syleily. Ilman vastakohtia ei ollut mitään. Vasta kärsimys antoi merkityksen levollisuudelle. Taiteilija antoi teokseensa valituille lahjan, jonka veroisen voi antaa vain Jumala, kaiken luoja: taiteessa heistä tuli ikuisia” (s. 11).

Antipasti
Suomessa on aina ollut paljon kiinnostusta Italiaan – niin muinaiseen kuin nykyiseen. Viime vuosina kiinnostus näyttää entisestään kasvaneen, mikä näkyy esimerkiksi italialaisen tai italiaan sijoittuvan dekkarikirjallisuuden kasvussa.

Suomalainen Vera Vala on kirjoittanut Italiaan sijoittuvia rikosromaaneja, joissa pääosassa on Arianna de Bellis, suomalais-italialainen yksityisetsivä. Hänen neljä ensimmäistä kirjaansa ovat Kuolema sypressin varjossa (Gummerus 2012), Kosto ikuisessa kaupungissa (2013), Villa Sibyllan kirous (2014) ja Tuomitut (2015). Uusimman, sarjan viidennen teoksen, Milanon nukkemestarin (2016), tapahtumapaikkoina ovat Milano ja Piemonten alue.

”Kaikki epäkiinnostavat ihmiset saavat minun puolestani kuolla. Nukkemestari oli oikeassa. Vasta kuolemassa heidän mitätön elämänsä sai merkityksen” (s. 404).

Primi
Teos poikkeaa sarjan edeltävistä osista monin tavoin. En kuitenkaan tässä paljasta miten, jotta lukija voi itse tutustua sarjaan ja todeta, kuinka se kehittyy ja henkilöhahmot muuttuvat vuosien kuluessa. Teokset seuraavat toisiaan, joten kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, vaikka niissä tuetaankin jonkin verran aiemmin tapahtuneen muistamista. Erillisten murhatapausten ohessa kulkee läpileikkaavia teemoja, jotka yhdistävät sarjan kokonaisuudeksi.

Salaliittoteorioiden, korruptioepäilyjen, sukuriitojen sekä yhteiskunnallisen ja uskonnollisen mädännäisyyden ohella Arianna seikkailee makujen maailmassa. Vaikkei hän nykyisin yleistyneeseen tapaan esittelekään valmistamiensa tai nauttimiensa ruokien reseptejä, saa niistä kohtalaisen hyvän käsityksen valmistusprosessien kuvausten kautta. Viinien osalta Ariannan ehdoton suosikki on piemontilainen Barolo – muita tuskin mainitaankaan, paitsi hänen suosikkikuohuviininsä, lombardialainen Franciacorta.

”Hän sanoi aina, että halusi muokata Caravaggion tauluista vielä parempia. Viedä ne kokonaan uudelle tasolle” (s. 259).

Secondi
Milanon nukkemestari -kirjan nimihahmo jää hieman ulkokohtaiseksi ja shakespeariaaninen loppuratkaisu sen vuoksi aiempiin teoksiin nähden äkkinäiseksi, vaikka jännitys loppua kohden tiivistyykin. Ehkä osasyynä tähän on se, että Arianna ei ole kirjan ehdoton päähenkilö vaan jää hieman Vatikaania edustavan Ares-veljensä varjoon. Samoin ruoka jää taiteen, erityisesti Caravaggion (1571–1610) maalausten, varjoon. Pintapuolisempikin tutustuminen tämän ristiriitaisen taiteilijan taustaan ja teoksiin syventää myös Valan teoksen lukemista, sillä teoksilla on merkittävä rooli juonen kulussa.

Vera kirjoittaa sujuvasti ja pieniä kauneusvirheitä lukuun ottamatta kirja on myös hyvin viimeistelty. Kaiken kaikkiaan Italian joulukuuhun ajoittuva dekkari Milanon nukkemestari (samoin kuin koko sarja) sopii mainiosti Suomen suvessa nautittavaksi, vaikkapa mustikka-speck-kinkku pastakastikkeen ja Barolon kera. Valan oman suomalais-italialaisen kirjallis-kulinaarisen fuusioreseptin mukaisesti.

”Minä tiedän, mustikat speckin seurana pastakastikkeessa kuulostaa samalta kuin ananas pizzassa” (s. 156).

Dolci: Muuta Italia-kirjallisuutta

Italiaan sijoittuvista dekkareista kuuluisimpia ovat varmasti yhdysvaltalaisen Donna Leonin Guido Brunetti -kirjat Venetsiasta (25 kirjaa vuodesta 1992 alkaen). Edesmenneen englantilaisen Michael Dibdinin Aurelio Zenin seikkailuista kertovat dekkarit ovat nekin hyvin tunnettuja (11 kirjaa vuosina 1988–2007). Myös Dan Brownin Enkelit ja demonit (2000) sijoittuu Italiaan. Italialaisten Andrea Camillerin 24:stä 1994 alkaen ilmestyneestä Salvo Montalbano -kirjasta yhdeksän on suomennettu, Gianrico Carofiglion Bariin sijoittuvista viidestä Guido Guerrieri -teoksesta (ilmestyneet 2005 alkaen) kolme on suomennettu. Suomalaisista dekkareista Pekka Matilaisen Kupoli (2013) sijoittuu 1400-luvun Firenzeen.

Vähemmän Suomessa tunnettuja dekkareita ovat Iain Pearsin taidemaailmaan sijoittuvat Jonathan Argyll -sarjan teokset (seitsemän osaa vuosina 1991–2000) kuten myös englantilaisen Christobel Kentin Firenzeen ja laajemminkin Toscanaan sijoittuvat Sandro Cellini -kirjat (viisi osaa vuodesta 2009 alkaen) ja hänen muut Italiassa tapahtuvat romaaninsa. Italialaisen Giulio Leonin Mosaiikkimurha (suom. 2006) ja Valon salaisuus (suom. 2007) kuuluvat hänen Dante-mysteereihinsä, joissa murhia ratkoo itse Dante. Sarjasta ovat (vielä) suomentamatta ensimmäinen osa Dante Alighieri i delitti della Medusa (2000) sekä myöhemmät osat La crociata delle tenebre (2007) ja La sindone del diavolo (2014). Klassisen Giovanni Guarechin Isa Camillo -sarjan hengessä kirjoittaa myös Marco Malvadi, jonka toscanalaisen rannikkokaupungin barista Massimo Vivianin pitämään BarLumen ravintolaan liittyvän sarjan kuudesta teoksesta (vuodesta 2006 alkaen) kaksi on suomennettu. Vuonna 2014 kuolleen Giorgio Falettin teoksista Viimeinen katse (suom. 2010) sijoittuu osin Roomaan, osin New Yorkiin. Brittiläisen David Hewsonin Roomaan sijoittuvan, vuonna 2003 alkaneen Nic Costa -sarjan kolme ensimmäistä osaa on suomennettu.

Muista viime vuosien suomalaisista Italiaa koskevista teoksista mainittakoon Hannu Raittilan Canal Grande (2001), Antti Tuurin Pitelemättömät (2015), Matti Särkän matkakirjat Taormina rakastettuni (2001) ja Jättiläinen ja minä (2004), sekä omaelämäkerralliset Eija Wagerin Tupaantuliaiset Italiassa (2002), Koirani haukkuu italiaksi (2003) ja Vuorten valossa (2006) ja Kirsi Pihan Medicien naapurissa (2008). Varhaisemmista julkaisuista saa tietoa muun muassa Jorma Vallinkosken teoksesta Italia suomalaisessa kirjallisuudessa 1640–1953 (1955) ja Elettra Carbonen tuoreesta kirjasta Nordic Italies: Representations of Italy in Nordic Literature from 1830s to the 1910s (2016).

Buon appetito!


LINKKEJÄ:
Vera Vala Gummeruksen sivuilla http://www.gummerus.fi/fi/kirjailija/vera-vala/307/
Vera(n) Italia -sivulla: http://veravala.blogspot.fi/p/vera-vala.html.
Valan haastattelu Suomen dekkariseuran sivustolla: https://dekkariseura.wordpress.com/2012/05/10/775/
Lue lisää:
Caravaggiosta: http://www.caravaggio-foundation.org/
Donna Leonista: http://www.dekkariseura.fi/rk_309_a.html
Michael Dibdinistä: https://www.theguardian.com/books/2007/apr/04/culture.obituaries
Dan Brownista: http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%3Aateos_3800#.V4U3lLh97IV
Andrea Camillerista: http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1436324948112
Gianrico Carofigliosta: http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Gianrico-Carofiglio-Perusteltuja-ep%C3%A4ilyksi%C3%A4/405222
Pekka Matilaisesta: http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1373684290476
Iain Pearsista: http://www.wow.com/wiki/Iain_Pears
Christobel Kentistä: http://us.macmillan.com/author/christobelkent
Giulio Leonista: http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353064894523
Giovannino Guareschista: http://www.giovanninoguareschi.com/
Marco Malvaldista: http://marcomalvaldi.altervista.org/
Giorgio Falettista: http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353064894523
David Hewsonista: http://davidhewson.com/books/info/
Hannu Raittilasta: http://kirjakompassi.blogspot.fi/2015/01/hannu-raittila-canal-grande.html
Antti Tuurista: http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1443411436117
Matti Särkästä: http://www.ts.fi/kulttuuri/1073988754/Poikaveljen+poika+jattilaisen+jaljilla
Eija Wagerista: http://www.eijawager.fi/
Kirsi Pihasta: http://www.pallontallaajat.net/pt3/keskustelu/index.php?topic=18025.0


Joel Kuortti on Turun yliopiston englannin kielen professori, jonka erityisosaamista on postkoloniaalinen kirjallisuudentutkimus ja intialainen diasporinen kirjallisuus.