Reader, why did I marry him?

Instagramissa esiin pääsevät vain tietyn tyyppiset kirjat ja kirjailijat. Pirjo Hassinen ja hänen varsin laaja tuotantonsa ei edellä mainittuihin kuulu. Miksi näin on?  Syy 1: Pirjo Hassinen ei ole tarpeeksi instaseksikäs kirjailija. Instaseksikkyys tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että tiettyjen kirjailijoiden kirjoja lukemalla ja niistä postaamalla instagrammaaja nostaa samalla omaa lukijastatustaan Syy 2: Pirjo Hassinen ei ole niitä kirjailijoita, joiden viime aikaisten teosten tematiikka - terävä yhteiskuntakritiikki - kiinnostaisi instagrammaajia Syy 3: Pirjo Hassisen kirjojen kannet eivät ole tyyppiä, joka näyttäisivät hyvältä instakuvissa Syy 4: Jokin muu syy. Mikä?      Edellä mainitut syyt joko pitävät paikkansa tai eivät. Jotain outoa joka tapauksessa on siinä, että Pirjo Hassisen teokset vain harvoin päätyvät Instagramiin. Tätä kirjoittaessani tägillä #pirjohassinen löytyy 57 instapostausta. Jokainen instagram-postaus on vallankäyttöä. Kun yksi teos nostetaan esiin, moni mu

En ole nähnyt pitkään aikaan harhakuvia. Toivon taas elämääni enemmän näkyjä jostain sellaisesta, mitä ei voi saavuttaa. Tämä selkeä ja karu todellisuus on varmasti vain välivaihe. Viime vuosina olen lukenut suomalaista nykyrunoutta suht kattavasti ja sen myötä voin kertoa asian, jota kukaan tuskin olisi osannut aavistaa. Ei edes postpostmoderni Jussi, jonka känsäisessä kourassa on kuokan sijasta iPhone ja joka on vaihtanut suon helsinkiläiseen lähiöön. Kuten vaikkapa Jakomäkeen. Runoutemme on moninaista. Se on sitä mitä moninaisimmilla tavoilla. Jarkko Jokisen uuden runokokoelman nimi  Yhteen liimautuneet tähdet ja komeetat herättää oitis kysymyksen siitä, miten tähdet ja komeetat ovat liimautuneet yhteen. Liimanko avulla? Erikeeperinkö kenties vai jonkun toisen brändin liimalla? Tai. Olisiko jopa mahdollista, että perunalla, jota esiaikoina käytettiin liiman sijasta, kun liiman saatavuus oli vielä huono. Jarkko Jokinen ei ole minulle uusi tuttavuus, sillä ihastuin jo hänen kokoelmaan

En ole liiemmin törmännyt teksteihin tai arvioihin Otto Lehtisen romaanista Nämä kallisarvoiset asiat . Ihmettelen tätä, sillä Lehtisen romaanissa on paljon juttuja, joiden vuoksi tätä teosta pitäisi nostaa esiin. Nämä kallisarvoiset asiat sisältää kaksi eri tarinajuonta. Toisessa niistä seurataan Judya ja hänen muistisairaudesta kärsivää miestään Heikkiä. Toisessa taas tarkastelun kohteena on Jon sekä aikuisena että lapsena ja tähän tarinalankaan liittyvät lisäksi kuvaukset Jonin kumppanin Samuelin näkökulmasta. Lehtisen kuvaamat tarinalangat liittyvät löyhästi toisiinsa, sillä Jon työskentelee ateriapalvelussa ja Judy on yksi hänen asiakkaistaan. Syvempiäkin yhteyksiä löytyy. Jonin ja Samuelin sekä Judyn ja Heikin tarinoiden limittäminen toisiinsa luo kiinnostavaa liikehdintää näiden kahden narratiivin välille, jonka voisi tiivistää muotoon miesten välinen rakkaus meets vanhusten välinen heterorakkaus. Nämä kallisarvoiset asiat nostaa etualalle väkivallan ja sen uhkan. Judylla on per

On kirjoja, joiden kohdalla hävettää sanoa, että on niiden lukemisesta ihan tuhannen tunnelmissa.  Minun kohdallani näihin kirjoihin kuuluvat erityisen väkivaltaiset teokset ja tässä suhteessa kärkipaikkaa on jo useamman vuoden pitänyt Ryan Gattisin romaani Vihan kadut (All involved, suom. Like 2015). Järkyttävä ja kamala kirja, jota luin kuin transsissa. Nyt Gattisin romaani on saanut kilpailijan. Fernanda Melchorin romaani Hurricane Season on totaalisen kammottava. Äärimmäisen väkivaltainen teos, jonka luin kuin hypnotisoituna kahdelta istumalta. Mikä näin väkivaltaisessa romaanissa viehättää? Romaanissa, jonka yleisin sana on fuck (verbinä) ja jossa ihmisiin sukupuolesta riippumatta viitataan sanalla cunt. Romaanissa, jossa kukaan ei ole turvassa seksuaalisilta hyökkäyksiltä ja jossa veden sijasta juodaan viinaa ja sekoitetaan päätä aineilla, joita nyt satutaan käsiinsä saamaan. Romaanissa, jonka henkilöistä useimmilla ei ole muuta lähitulevaisuutta kuin kuolema.  Melchorin teokses

En ollut vielä puolivälissäkään Jarkko Volasen romaania Varjoihmiset , kun jo tiesin, millä sanoilla tulisin tämän bloggauksen aloittamaan. Se vaan, että mitä pidemmälle luin, sitä epärelevanteimmilta aloitussanani alkoivat vaikuttaa. Olen kuitenkin niihin jo niin kiintynyt, enkä aio syyllistyä darlingsien murhaan, joten seuraavassa tuo kyseinen aloitus: Kirja, jossa päästetään kaasua keittiöön Mustan paraatin tahtiin ei voi olla huono. Ei yksinkertaisesti voi ja sitä Varjoihmiset ei todella olekaan. Ihan breaking newsinä voin nimittäin kertoa, että kirjan ansiot eivät rajoitu siihen, että siinä on läsnä Musta Paraati. Aloitus on huono jo siitäkin syystä, että useimmat eivät ole koskaan edes kuulleet Mustasta paraatista. Yhtä lailla kyseinen aloitus on minulle ihan henkilökohtaisestikin tärkeä, koska juuri Mustan paraatisin biisi Romanssi, jossa sitä kaasua keittiöön päästetään summaa osan nuoruudestani.  * Varjoihmiset kertoo Juhasta nuorena ja aikuisena. Nuori Juha on kapinallinen ja