Reader, why did I marry him?

Tervetuloa vuoden viimeisen BAR Finland* -postauksen pariin, joka alkaa seuraavalla tiivistyksellä: Koska naiselta pääsi sateenvarjo karkuun mies souti saareen ja matkusti Pariisiin. Edelliseen lauseeseen on tiivistetty Joel Haahtelan Katoamispisteen tarinallinen kehityskulku. Se ei tietenkään kerro itse romaanista mitään, eikä sen ole tarkoituskaan niin tehdä. Sateenvarjo on joka tapauksessa oleellinen ja se, että tuuli tempaisi sen naisen kädestä, koska sitä kautta Katoamispisteen kertoja (pitkälti Joel Haahtelaa itseään muistuttava mies) tutustui ranskalaisnaiseen nimeltä Magda. Magda on tullut Helsinkiin etsimään kadonnutta ex-miestään Paul Roux'ta, josta hän ei ole kuullut pitkään aikaan. Matkustajakodista, jossa Paul Roux asui löytyy muutamia hänen sinne unohtamiaan esineitä ja niiden joukossa on Raija Siekkisen romaanin Häiriö maisemassa ranskankielinen kääännös. Näin sateenvarjo - omanlaisensa maisemallinen häiriö sekin - on sysännyt alkuun tapahtumasarjan, jossa

Kun loppiaisena 2017 julkaisin #runo100 -haasteen ei minulla ollut aavistustakaan, mitä tästä haasteesta saattaisi seurata. Ihan ensimmäisenä seurasi se, että puolen vuoden haasteaika osoittautui aivan liian lyhyeksi. Miksi lopettaa haaste juuri, kun moni  on päässyt hyvään vauhtiin. Niinpä jatkoin haastetta vuoden 2017 loppuun asti. Ennen haastetta olin lukenut enimmäkseen muutamia tuttuja runokirjoja, mutta haasteen myötä olen tarttunut mitä erilaisimpiin runoihin. Aluksi runoista kirjoittaminen oli kuumottavaa, koska en osaa, enkä oikeastaan edes halua analysoida runoja. Miettiessäni runoista kirjoittamiani tekstejä huomaan, että minulle on kehittynyt omanlaiseni runoista kirjoittamisen tapa. Sillä mennään. Ainakin toistaiseksi. Runoista on vuoden kuluessa tullut niin kiinteä osa elämääni, että en ole ihan varma, onko tänä vuonna ollut yhtäkään päivää, jolloin en olisi lukenut runoja ollenkaan. Usein luen muutaman runon heti aamulla ja kirjoitan muistiin niiden herättämiä a

Rahasta me olemme tulleet ja rahaksi meidän pitää jälleen tuleman! Eino Santanen aloitti ns. setelirunouden kokoelmassaan Tekniikan maailmat ja jalostaa setelirunoutta edelleen uusimmassa kokoelmassaan Yleisö . Setelirunousprojektissa on kyse runojen kirjoittamisesta 20 euron seteleihin ja niiden laskemisesta rahatalouden kiertokulkuun. Omalle kohdalleni ei valitettavasti ole osunut ainuttakaan runoseteliä. Jos sinä olet ollut niin onnekas, että olet tuollaisen setelin saanut käsiisi, niin hihkaise asiasta kommenteissa. Lupaan olla sinulle kateellinen. Koska kuva on parempi puhumaan kuin sana otan tähän yhteyteen kuvallisen esimerkin: MEIDÄN VIRALLINEN KIELEMME NA2300652208 Osa 1/2 Kirjoituskoneen värinauha 20 euron setelille Nyt puhutaan rahasta ja numeroista. Eino Santanen lankuttaa markkinatalouden mekanismeja ja hyvä niin, sillä rääkkiä ne tarvitsevatkin. Raha ei ole perinteinen runouden aihe, vaan pikemminkin päinvastoin. Eikös runoilija ole se tyyppi, joka si

Alla olen luetellut vuoden 2017 Helmet-lukuhaasteeseen lukemani kirjat. Kun tarkastelin tilastojani huomasin, että kaksi kirjaa olin laittanut kahteen eri kohtaan, joten niiden tilalle vaihdoin toisen kirjan. Erityistä mielihyvää tuottaa se, että toisen näistä vaihdoksista tuloksena kohtaan 13. Kirja "kertoo sinusta" päätyi tämän vaihdoksen myötä Jukka Laajarinteen teos Pinnan alla pimeä. Sen kukin tulkitkoon, miten haluaa. Pientä tilastonippelitietoa: Haasteeseen luin 28 kotimaista ja 22 ei-kotimaista kirjaa. Suomeksi luin 40 kirjaa ja englanniksi 10. Naisten kirjoittamia teoksia oli 32 ja miesten 18. Runokokoelmia oli 3, novellikokoelmia 4 ja ei-fiktiota 7. Kirjailijoista Marisha Rasi-Koskinen ja Laura Gustafsson ovat listallani edustettuina kahdella eri teoksella. 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän  2. Kirjablogissa kehuttu kirja  Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa  3. Suomalainen klassikkokirja  Arvid Järnefelt: Isä

On tavallista, että runoilija alkaa kirjoittaa romaaneja. Joskus niin tekemällä saattaa voittaa jopa Finlandia-palkinnon, kuten kävi Jukka Viikilälle. Harvinaisempaa sen sijaan on, että romaanikirjailija ryhtyy runoilijaksi, kuten Marjaana Aumasto on tehnyt kokoelmassaan What a bitch (2007). Luettavakseni nämä runot päätyivät Helmet-lukuhaasteen kautta, kun löysin netistä listan, jossa oli kirjaston henkilökunnan suosittelemia kirjoja. Tartuin mieluusti runokokoelmaan, kun runopainotus on ollut blogissani vahva tänä vuonna muutoinkin. Etukäteen ajattelin ja toivoin, että What a bitch niittaisi isolla niitillä Helmet-haasteen suoritetuksi. Niin ei kuitenkaan käynyt. Toki tämän teoksen myötä olen saanut haasteen omalta osaltani valmiiksi, mutta What a bitch osoittautui ennakko-odotuksiini nähden pettymykseksi. Sitä lukiessani mielessäni kulkivat kaikki ne runokokoelmat, joita tänä vuonna olen lukenut ja huomasin yhä uudestaan miettiväni, että mistä syntyy hyvä runo ja mistä sen tunni

Heijastuksia kultaisessa silmässä  (suom. 1966, Reflections in a Golden Eye, 1941) valikoitui luettavakseni, kun etsin sopivaa teosta Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Kirja on inspiroinut muuta taidetta." Halusin välttää ilmiselvää valintaa, jossa olisin lukenut kirjan, jonka pohjalta on tehty elokuva. Tosin myös McCullersin romaani on sovitettu elokuvaksi pääosissa itse Elizabeth Taylor ja Marlon Brando (1967, ohjaus John Huston), mutta sen lisäksi McCullersin tuotanto on inspiroinut Suzanne Vegaa, joka on kirjoittanut näytelmän nimeltä Carson McCullers talks about love , jossa hän itse on esittänyt ihailemaansa kirjailijaa. Tämän lisäksi Vega on levyttänyt albumin nimeltä Lover, Beloved: Songs from an evening with Carson McCullers . Suzanne Vega on kertonut, että hän oli 17-vuotiassa vaikuttuessaan McCullersin kasvojen, erityisesti hänen silmiensä ja suunsa, etsivästä ilmeestä. Hän on kuvannut tätä hetkeä seuraavasti: “Somehow at that moment I felt she picked me out, tappe

Joskus sen tietää heti. Nimittäin sen, että on alkamassa lukea kirjaa, joka on harvinaisen hieno tapaus. Joskus myös aavistelee väärin ja kirja osoittautuu lupaavasta alustaan huolimatta pettymykseksi. Niin ei käynyt Eleanor Cattonin Harjoitusten kohdalla, vaan se lunasti kaiken sen, jota lupasi jo sivuilla 7-8. Otan tähän alle pitkähkön sitaatin, joka todistaa väittämäni. Kyse on tilanteesta, jossa soitto-oppilaan äiti on tullut saksofoninopettajan vastaanotolle saadakseen tyttärelleen paikan soittotunneilla. Saksofoninopettaja perustelee valintojaan äidille: Vaadin oppilailtani sitä, [...] että he ovat untuvaisia ja murrosikäisiä, murjottavasta epäluottamuksesta finneillä, täynnä sisällä kiehuvaa yksityistä raivoa, vimmaa, epävarmuutta ja synkkyyttä. Vaadin että he odottavat käytävällä ainakin kymmenen minuuttia ennen joka tuntia, hellivät haavojaan, nyppivät surkeina arvottomuuttaan niin kuin sormella hypistetään rupea tai hyväillään arpea. Ennen kuin opetan tytärtänne arvon

En tässä kirjoituksessa lahjavinkkaa kirjoista, joista muutoinkin on ollut paljon puhetta ja jotka kirjalahjaa valittaessa tulevat siksi automaattisesti ostajan mieleen. Tämän vuoksi olen sulkenut vinkkien ulkopuolelle mm. Finlandia-palkintokilpailussa kunnostautuneet teokset. Moni mainio teos saattaa alla olevasta listauksesta puuttua, koska on mahdotonta suositella teoksia, joita itse en ole lukenut. Tänä vuonna lukemiani kirjoja pääseset tarkastelemaan tästä . Kirjoihin liittyvät sitaatit olen mahdollisuuksien mukaan valinnut omista bloggauksistani siten, että niistä kävisi ilmi kyseisten teosten ominaislaatu. Kotimainen kirjallisuus Satu Taskinen: Lapset (Teos) "Lapset on humanismi. Se on ihmisen osa, taivallus ja yritys elää. Sen ilmeessä on kaikuja Pentti Saarikosken herkimmistä runoista. Se sytyttää lukijassaan vastaansanomatonta lämpöä, inhimillisyyttä ja kohtuulllisuutta. Se läikkyy vasten rintalastaa. Se kasvaa ja laajenee vastarinnaksi nykyistä talousjärjeste

Runoilija räppää suomiräppäreitä tiukemmin. Tai ainakin Jani Nieminen. Tuo elämän betonisten kenttien "Eminemi-Nieminen". Ensimmäinen asia, joka tässä kokoelmassa pistää silmään töks, on sen nimi. Bigini on nimenä jotensakin mahdollisimman epäsopiva runokokoelman nimi ja siksi se huusi kirjaston runohyllyn ohi kulkiessani kovaa ja falsettisesti Hei mä en oo mitään tavallista gamaa, mä oon Bigini g:llä nais tu miit juu. Nieminen suomii sivu toisensa jälkeen. Sanojen ruoska viuhuu ja juomuttaa suomalaisen yhteiskunnan selkärankaa ja "monikansallista persettä". Niemisen runojen tärkeyshenkilöiksi osoittautuvat herra katuluutnantti, hulbbea natsi ja Aatami Tamminen - heihin kuitenkaan rajoittumatta. Maailmanmeno on oikeasta elämästä tuttua ja ketuhännän sijasta Nieminen on pistänyt kainaloonsa kalevalaisen hauen, tuon liukkaan ja arvaamattoman kalalajikkeen, jonka silmä näkee kaiken. Äänestin Ylen äänestyksessä vuoden 2017 kirjaksi Ossi Nymanin Röyhkeyttä ( kl

Lydia Davis (s. 1947) on arvostettu amerikkalainen kirjailija ja kääntäjä, vaikka hänestä Suomessa ei juuri puhutakaan. Tilanne saattaa kuitenkin olla muuttumassa sen myötä, että Davis kirjoitti esipuheen Lucia Berlinin novellikokoelmaan Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia ( klik ). Minulle ainakin kävi niin, että Berliniä luettuani halusin lukea myös Davisia, josta etukäteen tiesin vain sen, että hän on Amerikassa hypetetty, suorastaan kulttimainetta nauttiva kirjailija, jonka erikoisalaa ovat lyhyet, välähdyksenomaiset novellit. En etukäteen tiennyt, mihin kirjallisiin ansioihin Davisin suosio varsinaisesti perustuu ja häntä luettuani asia on minulle edelleenkin epäselvä, sillä hänen teksteistään en löydä mitään yhtä selittävää tekijää, vaan pikemminkin niin, että hänen nerokkuutensa on kaikkialla niin hänen aiheissaan kuin kirjoittamisen tavassaankin. Varieties of Disturbance sisältää yhteensä 57 tarinaa, joista lyhyimmät ovat yhden lauseen pituisia ja pisin 40-sivuinen

Olen löytänyt uuden tyypin harvinaisen kiinnostavien romaanihenkilöiden galleriaan. Hänen nimensä on Lionel Essrog ja hän on Jonathan Lethemin romaanin Orpojen Brooklyn (Motherless Brooklyn, 1999) päähenkilö. Ennuste, että en unohda Lionelia pitkään aikaan on varsin hyvä, sillä hän nyt vaan sattuu olemaan ihan harvinaisen ikimuistettava tyyppi. Tosin se, miksi näin on, ei ole ongelmatonta. Jonathan Lethem (s. 1964) on arvostettu amerikkalainen kirjailija, jonka tuotannosta on aiemmin suomennettu hänen esikoisteoksensa Musiikkiuutisia (Gun, with occasional Music 1994) ja Yksinäisyyden linnake  (A Fortress of Solitude, 2003). Itse tutustuin Lethemiin ensimmäisen kerran viime keväänä, kun luin hänen teoksensa Lucky Allan and other stories ( klik ), jota bloggauksessani kutsuin "mielikuvituksen karkkipäiväksi."  Tässä teoksessa Lethem niksauttelee lukijaa kuin jäsentenkorjaaja ja sen lisäksi, että olo Lucky Allanin jälkeen tuntui kirjallisesti uudestisyntyneeltä jäi minull

Äänestä suosikkirunojasi! - päivittyvä postaus - Marraskuun alussa lanseerasin haasteen nimeltä Törkeän virallinen Runo-Finlandia. Syy tähän on se, että runot on suljettu kaunokirjallisuuden Finlandia-mittelöistä pois. Se on kuulkaas väärin ja sen sijaan, että vaan voivottelisin runojen ja runoilijoiden osaksi tullutta epäoikeudenmukaisuutta päätin nostaa runoja esiin tämän haasteen avulla. Tämä haasteen puitteissa voit äänestää mitä tahansa suomalaista runoteosta, jonka olet lukenut vuoden 2017 aikana . Äänestäminen tapahtuu niin, että kerrot oman suosikkisi tämän postauksen kommenteissa ja halutessasi perustelet valintasi lyhyesti.  Kirjabloggarit linkittävät postaukseen, jossa ovat kirjoittaneet äänestämästään runoteoksesta. Päivitän tätä postausta nostamalla kaikki kokoelmat ja niiden tekijät osaksi tätä (pää)postausta, jolloin on helpompi seurata, ketkä kaikki ovat ääniä saaneet. Samalla syntyy runolista, josta voi poimia lisää mielenkiintoista luettavaa. Keskustelu v

Lukiessani  Saattaa, olla  -kokoelmaa minusta tuntuu, että halkean. Tuntuu, että Kontion sanat eivät mahdu minuun. Ei kaikki tämä kuolema. Ei kaikki tämä rakkaus. Ne tönivät minussa toisiaan, eikä niiden miekkataistelussa ole mitään kohteliasta.  Hautajaiset kulkevat nauhana päässäni, puhelut teho-osastolle ja Armi, joka oli ylimaallisen kaunis saatuaan tietää poikaystävänsä kuolleen. Suru toimii niin. Ajattelen, miten etuoikeutettu olen, että olen saanut lukea nämä runot ja puolivälissä kokoelmaa juosta kirjakauppaan ja ostaa hengästyneenä oman kappaleeni. Suositella Tomi Kontion kokoelman lukemista kirjakaupan myyjälle ja ilahtua, kun hän kertoo kokoelman jo olevan lukulistallaan. Miten keskellä työpäivää intoilen myyjän kanssa runoista ja miten lähtiessäni kirjakaupasta me hymyilemme toisillemme kuin salaliittolaiset. Miten kävellessäni takaisin työpaikalleni mietin minkävärisen surun Kontion runot myyjässä nostavat pintaan. Minkävärisen ilon ja rakkauden. * Tästä kokoelma