Reader, why did I marry him?

Tässä se nyt on. Lukuvuoden 2015 pohjimmainen sokeri, jolla matkustan uuteen vuoteen. It's not so easy writing about nothing. En oikeastaan haluaisi kirjoittaa yhtään mitään Patti Smithin teoksesta M Train, sillä tämän teoksen vaikutukset sijoittuvat niin henkilökohtaiselle alueelle, että haluaisin pitää ne tykkänään itselläni. Toisaalta haluaisin kirjoittaa tästä teoksesta sivun toisensa jälkeen. Ihan hulluja suunnitelmia kulkee päässäni. Se on vähän sitä samaa, kun nuorena oli johonkuhun rakastanut ja hänen nimensä oli ihan pakko kaivertaa pulpettiin. Se on sitä, mitä se on ja se on siinä parasta. Teen nyt sitten niin, että kirjoitan muutaman fragmentinpalan. Ihan vaan siksi, että tämä teos on lukuvuoteni huipentuma. Lukekaa sanojen taustoja ja niiden välejä. Lukekaa sanojen varjoja ja puuttuvia adjektiiveja. * I offer my world on a platter filled with allusions. Sinä annat minulle ihmisesi. Sinä annat minulle sinut. Minä annan toiselle sinull

Linkittäkää tähän postaukseen omat haastekoosteenne, niin käyn poimimassa niistä sateenkaarikuvat, jotka julkaisen erillisenä kuvapostauksena loppiaispäivänä. Ahkerimmat ovat jo ehtineet linkittäneet alkuperäiseen haastepostaukseen ja siirrän myös nämä linkitykset kuvapostaukseen. * Mitä tulee omaan suoriutumiseeni tästä haasteesta, niin luulenpa, että ilman haastetta en olisi tullut lukeneeksi yhtäkään niistä kirjoista, jotka olin tähän haasteeseen valinnut. Myönnän, että oli myös hetkiä, jolloin haastekirjan aloittaminen ei tuntunut yhtään houkuttavalta, kun mieli halasi muiden kiinnostavien teosten pariin. Yksikään haastekirja ei kuitenkaan osoittautunut pettymykseksi, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Haasteeseen valitsemillani kirjoilla ei ollut mitään muuta yhteistä kuin se, että jokainen niistä oli potenut makuuhaavoja hyllyssäni lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Matka alkoi antiikin Kreikasta Madeline Millerin The Song of Achillesin myötä. Historialliset romaanit ja

Tuskin ehdin istuutua sohvalle ranskalaisen Annie Ernaux'n Puhdasta intohimoa lukemaan, kun se on jo luettu. On sinänsä varsin kuvaavaa, että Ernaux kirjoittaa intohimosta vain suunnilleen sadan sivun mittaisen kirjasen, sillä intohimo itsessään on sekin kaikessa intensiivisyydessään lyhytaikaista. Sen tappamisesta maailma, elämä ja usein myös rakastettu pitää huolen. Ernaux'n teokselle on erityistä se, että kirjailijan projektina on dokumentoida omaa elämäänsä niin tarkasti ja rehellisesti kuin mahdollista. Puhtaan intohimon kertojan ja Ernaux'n itsensä välissä ei ole mitään. He ovat yksi yhteen, joka tietysti on noloa ja häpeällistä, kun aiheena on intohimo - antautuminen toisen ihmisen palvelukseen sekä kuvaannollisesti että konkreettisesti alastomana. Tässä suhteessa Puhdas intohimo eroaa vaikkapa Lena Andersonin Omavaltaisesta menettelystä , jonka kanssa se muutoin jakaa samantyyppisen aihepiirin. Ernaux ei ota tukirakenteekseen Esterin kaltaista romaanihenkilöä

Sain Älyttömät joululahjatoiveet -haasteen Ullan luettujen kirjojen Ullalta. Kiitos Ulla. Toiveeni ovat aika simppeleitä, joten jouluhenkilöllä ei liene suurempia esteitä niiden toteuttamiseen. Myönnän, että toiveeni tulevat hieman viime tingassa, joten päätin helpottaa jouluhenkilön urakkaa valitsemalla toiveita, jotka eivät vaadi joulumarketissa käyntiä. Näin nimittäin jo silmissäni miten jouluhenkilö jouluvarusteissaan juoksee pitkin joulukauppakeskusta joulukieli kirjaimellisesti jouluvyönsä alla. Ihmiset tönivät häntä. Kiroilevat ja manailevat. Jos oikein huonosti käy, joku ostaa toiveeni juuri jouluhenkilön nenän edestäja hänen on lähdettävä seuraavaan jouluostoskeskukseen. Liian kova kohtalo ja siksi tein asian hänelle helpommaksi ja valitsin toiveita, jotka hän voi toteuttaa liikahtamatta mihinkään joulumökistään.  Pitemmittä joulupuheitta: Toive 1 Haluaisin päästä Patti Smithin ja Robert Mapplethorpen sykkeiseen seuraan. Voisimme yhdessä käydä myös hopeatukan

Muistat Tuhkimon, Lumikin, Ruususen varmaan ja punahilkan ja sudenkin harmaan, mutta muistatko Magic Miken ? Blogissani syksyllä 2014 esiintynyt nuorukainen tekee tässä kalenteriluukussa uuden esiintulon. *   Niitä asioita tapahtui. Pahoja asioita. Pommeja. Aseita. Hyökkäyksiä. Ne tulivat, mutta eivät löytäneet meitä piilostamme. Yöllä lähdimme matkaan. Sille ei ole sanoja. Paljon muullekaan ei ole sanoja. Voi mennä monta vuotta, että sanat tulevat. Ehkä eivät edes tule. Nyt ollaan täällä kaukana pohjoisessa. Ei meitä haluta tänne. Ne sanoo: menkää kotiinne. En sano, että koti on kivikasa vain. Nizar itkee unissaan. Ulkona on valkoista. Sitä sanotaan lumeksi. * lähettänyt Magic Mike 7.12.2015 klo 23.30 joo nyt riittää puhe. #teko tapaan huomenna soturin ja lähtee. siitäs saavat #kunnia #isänmaa #whitepower  * Amira näkee Nizarin leikkivän lumikasassa. Näkee riemun pojassaan pitkästä aikaa. Lumiaura lähestyy ja kun Amira katsoo ikkunasta uudestaan Nizari

Tätä jokea olen ylittänyt risti selässäni päivästä viikosta toiseen lukiessani Graniittimiestä. Olen ollut Michel Tournierin Keijujen kuningas ja lannevaatteeni on likainen. Suoraan sanottuna paskainen ja nyt en puhu metaforin. Rannalle voisin nousta, jos luopuisin aatteistani. Vaan minä hullu ja toivoton, puren hampaillani idealismin reunaa. Lohkeaa hammas, tirskuu veri, vaan en luovuta sittenkään. Jatkan kulkuani liejuisessa vedessä tulematta perille. En voi saavuttaa vastarantaa, sillä siellä lakkaisin olemasta. * Sirpa Kähkösen Graniittimies oli viime vuonna Finlandia-ehdokkaana ja luin siitä silloin monia kiittäviä postauksia. En tiedä, mitä odotin, mutta sain kumaraan painavan, suorastaan ahdistavan lukukokemuksen. Sen vuoksi kirjoitankin tästä teoksesta nopeasti ja postaan samoin tein. Haluan eroon niistä tuntemuksista, joita Graniittimies minussa synnytti. Romaanin alussa Klara ja Ilja loikkaavat Venäjälle hiihtämällä. Ei tarvitse käydä umpihankeen, sillä latu on j

Olen saanut Starlight Blogger Award eli 3 tärkeää kysymystä -haasteen sekä Leena Lumilta että Kaisa Reetalta . Kiitos haasteesta. Leenalta sain haasteen jo viime kuussa ja Kaisa Reetalta eilen. Nyt esitän tässä teille ryhdikästä ihmistä ja käyn vastaamaan ihan siltä pohjalta, mitä nyt ensimmäisenä tulee mieleen eli tarjolla ns. instant-vastaukset. Tiedän nimittäin erinomaisen hyvin, että jos käyn näitä kysymyksiä syvemmin pohtimaan, on suuri vaara, että vastaaminen jää kokonaan. Nyt mennään. 1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt? Ihan just nyt tähän haasteeseen vastaamisen kirjoitushetkellä olen kiitollinen siitä, että on lauantaiaamu ja ei tarvitse seuraavaan pariin tuntiin sännätä mihinkään.  Vakavammin sanoen minusta kiitollisuus on elämänasenne, joka näkyy ihmisen tavassa olla läsnä maailmassa ja sen vuoksi en katso mielekkääksi ryhtyä luettelemaan yksittäisiä asioita.  2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi jos pystyisit? Jos tällä tark

Mainitsen nyt heti aluksi (ja tämä käyköön myös varoituksesta), että esitän tämän bloggauksen lopussa tulkinnan Ljudmijla Ulitskajan romaanista Medeia ja hänen lapsensa. Tulkinnan, jonka tunkeutuminen  mieleeni herätti minussa melkoisen tunnemyrskyn ja joka saattaa olla liian kaukaa haettu, mutta joka on aivan liian kutkuttava, jotta voisin olla sitä esittämättä. * Rakas Ljudmila, En laittanut rakasta nimesi eteen korusanaksi, sillä kyllä sinä olet rakas. Muistat varmaan, miten kävi kun luin teoksesi  Vihreän teltan alla . Teki mieli lähteä kadulle huutamaan ja tuulettamaan sen loistokkuutta. Vuonna 1996 julkaistu romaanisi Medeia ja hänen lapsensa ilmestyi suomeksi vuonna 2012. Yritin teleportata itseni Venäjälle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiin vuosiin. Siitä huolimatta 'Medeia' oli minulle vaikea kirja ja on pelkkää itsensä tehostamista lähettää sinulle tämä kirje. Varsinkin, kun tiedän, että saat lukuisia ihailijakirjeitä ja monissa niistä tästäkin teoksesta o

Susan Nussbaumin romaani Good kings bad kings (GKBK) on tyrmäävä puheenvuoro vammaisten oikeuksista ja heihin kohdistuvista väärinkäytöksistä. Se on lajityypiltään sosiaalisesti kantaaottavaa kirjallisuutta, mutta tämän lisäksi myös koukuttava romaani. Varoituksena mainittakoon, että teos sisältää aineistoa, joka voi järkyttää lukijaa. GKBK kertoo vammaisista (disabled) nuorista,  jotka asuvat chicagolaisessa hoitokodissa nimeltä ILLC (Illinois Learning and Life Skills Center). Useimmat nuorista ovat liikuntarajoitteisia, mutta mukaan mahtuu myös mm. mielenterveysongelmista ja erityyppisistä kehityksellistä ongelmista kärsiviä nuoria. Ylipäätään kyse on nuorista ja nuorista aikuisista, joilla on jokin sellainen vamma, että heidän elämänsä normiyhteiskunnassa on tavanomaista haasteelllisempaa ja heidät on sen vuoksi sijoitettu laitokseen. Heti perään voidaan tosin todeta, että monen nuoren kohdalla vammaisuus on enemmänkin leimakirves, jota käytetään oikeuttamaan päätös nuoren si

Putinin Väkeä ei ole kirja Putinista, vaan siitä valtavasta ihmisjoukosta, joka arkielämässään kannattaa Putinia tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. Mikä on Putinin suosion salaisuus? Tähän kysymykseen Kalle Kniivilä etsii kirjassaan vastauksia. Kniivilän aineistona ovat hänen tavallisten venäläisten kanssa käymänsä keskustelut, jotka osoittavat että Putin merkitsee Venäjälle ennen muuta vakautta. Se on sana, joka toistuu lähes jokaisessa Kniivilän tekemässä haastattelussa. Putinia edeltävä Jeltsinin aika oli varsin kaoottista ja sekavaa. Palkkoja alennettiin usein jopa puoleen ja monesti niitä ei edes maksettu. Tätä taustaa vasten Putin näyttäytyy ennen muuta vahvana hallitsijana, joka on omistautunut venäläisten hyvinvoinnin edistämiseen, oman kansansa puolustamiseen ja islamisaation estämiseen. Lisäksi Putin toisin kuin edeltäjänsä on vielä suht nuori ja hyväkuntoinen, eikä hän törttöile kännipäissään. Putinin aikana venäläisten elintaso on lisäksi noussut nopeammin ku

Kylläpäs Pauliina Vanhatalon 'Korvaamaton' on sieluun menevä teos. Minulle suorastaan täsmäteos, koska olen silleen niinku vähän heikkona oikeusfilosofisiin kysymyksiin ja 'Korvaamattomassa' on kyse muun muassa juuri siitä, miten epäsuhdassa keskenään ovat oikeustuomiot ja inhimillinen kärsimys.   Henkistä kärsimystä joutuu hyvittämään, mikäli uhkaa toista pahoinpitelyllä, mutta siitä ei tarvitse maksaa, jos toteuttaa pahoinpitelynsä uhkaamatta; loukattua kunniaa voidellaan tuhansilla euroilla, mutta ruhjotusta ruumiista saa muutaman sadan euron kipurahat; kolmivuotiaalle lapselle korvataan surmattu isä mutta puolivuotiaalle ei, eikä kukaan tiedä mitä kaksivuotiaiden suhteen tehdään ennen kuin korkein oikeus kertoo, missä iässä ihminen osaa kärsiä. Sitaatin loppuosa edustaa senluokan reipasta kantaaottavuutta, että muutama yläfemma Pauliina Vanhtalon kanssa on enemmän kun paikallaan. 'Korvaamattomassa' oikeuslaitos paljastuu spektaakkelin kaltaiseksi

Imre Kertészin lukeminen tuntuu vähän samalta kuin olisi sukellusveneessä. Ei voi olla ajattelematta, että vettä on nyt aika paljon joka puolella ja jos tulee jokin tekninen ongelma, ei pinnanalainen matka pääty välttämättä ollenkaan hyvin. Tunnelma on arvaamaton ja osin ahdistavakin. Tosin voi olla, että sukellusveneen toi mieleeni aiemmin lukemani Philipp Kerrin Liekit Berliinissä, jossa piilottelevia juutalaisia kutsutaan kadonneiksi sukellusveneiksi ja Kertész puolestaan koki omakohtaisesti keskitysleirien piinan. Nämä kokemukset ja niiden vaiktuus Kertészin myöhemmälle elämälle ovat lanka, joka kulkee läpi hänen tuotantonsa. Imre Kertész on vuonna 1929 syntynyt unkarilainen kirjailija, jolle myönnettiin vuonna 2002 Nobelin kirjallisuuspalkinto. Juutalaisnuorukaisena hän joutui mm. Buchenwaldin ja Auschwitzin keskitysleireille. Kertészin piina ei kuitenkaan päättynyt keskitysleiriltä vapautumiseen, sillä kotimaassaan Unkarissa hän joutui elämään kommunistisessa diktatuurissa

Miksi toisista kirjoista puhutaan niin paljon ja toisista ei? Edellisessä lauseessa luonnollisesti oletan, että sekä toiset että toiset antavat yhtä lailla aihetta puheeseen. Alexandra Salmelan Antisankari kuuluu niihin, joista ei liiemmin ole puhuttu, vaikka aihetta olisi. Minulle Antisankari on kuitenkin yksi tämän kirjasyksyn kiinnostavimmista suomalaisista teoksista. Ja hei, jos nyt satut haluamaan tuttua ja turvallista ja ikuista suomalaista realismia tai jos haluat valmiiksi lukkoonlyötyä tekstiä, joka ei vaadi lukijaltaan muuta kuin lukemista, niin pysy kaukana Antisankarista. Salmela suorastaan räjähti lukijoiden tietoisuuteen esikoisteoksellaan 27 eli kuolema tekee taiteilijan (2010), joka voitti Helsingin sanomien esikoiskirjapalkinnon ja oli myös Finlandia-ehdokkaana. Minulle "27:n" lukeminen oli melkoisen kova tinki. Paikoin kulki hyvin ja mainiosti, mutta toisin paikoin oli piinaa. Tästä huolimatta teos teki varsin selväksi sen, että Salmela on lahjakas. J

Mitä! Ei voi olla totta! Chimamanda Adichien romaanin 'Puolikas keltaista aurinkoa' pohjalta tehdyssä elokuvassa soi Sibeliuksen Finlandia. Vaikutelma on jokseenkin mielenkiintoinen, samanaikaisesti sekä hämmentävä että ilahduttava. Meiän Sibelius pääsi Afrikkaan! 'Puolikas keltaista aurinkoa' oli ensimmäinen Chihamanda Adichielta lukemani kirja. Muistan elävästi, kun näin teoksen värikkään kannen kirjakaupassa ja päätin, että tuon kirjan minä haluan. Vuosi oli 2007. Adichiesta ei Suomessa silloin puhunut vielä kukaan ja minullekin hän oli täysin uusi kirjailija. 'Puolikkaan keltaista aurinkoa' luin englanninkielisenä intensiivisesti parissa päivässä potiessani enterorokkoa. Suuni oli täynnä rakkuloita, enkä pystynyt syömään ja vaivoin juomaankaan. Lukea kuitenkin saatoin. Ja rakastua Adichieen. Vaivani tutntuivat myös kovin pieniltä sen rinnalla, mitä ihmiset joutuivat käymään läpi romaanissa kuvatussa Biafran sodassa. Koska romaanin lukemisesta on

Haluaisin olla Heikki Harma, eikä liene vaikea arvata miksi. Oneiron nimittäin on niin hyvä, että sitä lukiessa meinaa pää haljeta. Se viiltää, häikäisee älyn loisteella, itkettää ja tekee todeksi maailman, jota  ennen Oneironia ei ole ollut olemassa. Vaan kerronpa tähän alkuun ensin pienen tarinan: Olin lukenut Oneironia reilut 50 sivua, kun minulle tuli pakottava tarve nousta lukutuolistani ja astella kirjahyllylle. Tiesin ihan tarkkaan, mitä sieltä etsin ja yllätyksekseni etsimäni löytyikin varsin helposti. Otin kyseisen niteen käteeni ja luin: Nicole Brossard edustaa kokonaisvaltaista, lentävää, rämäpäistä ilman naista: hänen teksteissään naiset ovat paenneet patriarkaalisesta kontrollista omaan avaruuteensa.*  Nämä Teija Enorannan sanat kuvaavat jotakin hyvin olennaista siitä, mitä koin lukiessani Oneironia. Minulle Lindstedtin kuvaamat naiset ovat juuri tällaisia paenneita naisia, jotka ovat irronneet siitä, mitä kutsutaan elämäksi, mutta eivät ole vielä saapuneet s