Reader, why did I marry him?

Taiye Selasin Ghana ikuisesti on kuin romaanin pituinen alaviite Leo Tolstoin Anna Kareninan kuuluisalle aloituslauseelle: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." On yksi asia olla perhe juridisena yksikkönä ja toinen asia olla sitä emotionaalisesti. Luin Selasin romaanin ensimmäisen kerran englanniksi jo vuosi sitten heti sen ilmestymisen jälkeen. Tuolloin lukeminen kuitenkin venyi muutaman viikon pituiseksi prosessiksi ja halusin nyt lukea teoksen uudestaan intensiivisemmin, jotta se saisi mahdollisuuden kohota kaikkeen loistoonsa ja niin se todella tekikin. Ghana ikuisesti nostaa palan kurkkuun useampaankin kertaan, mutta kyse ei ole siitä, että Selasi - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - pyrkisi sentimentaalisin keinoin vetoamaan lukijaan, vaan pikemminkin siitä, että hänen kykynsä kuvata perhesuhteiden vaikeuksia ja haavoittuvuutta tavoittaa kaikkein pienimmätkin, lähes näkymättömät nyanssit

Mitä yhteistä on seuraavilla henkilöillä: Josef K., Madame Bovary, Humbert Humbert, Philip Marlowe ja Jane Eyre? Vastaus kysymykseen on tietysti helppo. Kaikki mainitut ovat ns. suuria romaanihenkilöitä, joiden nimeen törmää tuon tuostakin myös ulkokirjallisissa yhteyksissä. Sen sijaan Harper Leen romaanin To kill a mockingbird (1960, jatkossa: Mockingbird) päähenkilön Atticus Finchin nimeen en muista koskaan törmänneeni kuin kyseenä olevasta romaanista puhuttaessa.  Edellinen on varsin kummallista, sillä Atticus Finch on yksi hienoimmista kirjallisista hahmoista, joihin olen tutustunut. Epäilen silti, että hän ei ihan lähitulevaisuudessa tule päätymään naistenlehtien "seksikkäimmät romaanihenkilöt" -listalle. Itse kyllä ottaisin Atticusin kaltaisen miehen mieluusti vaikkapa isäkseni, veljekseni tai kummisedäkseni. Mies, jolla on arvot ja kanttia toimia niiden mukaisesti muiden halveksunnasta välittämättä. Sellainen mies on napakympin napa. Olen hämmästyksissäni si

Julia Alvarez on yksi niistä kirjailijoista, joiden tuotantoon olen halunnut jo pitkään tutustua. Hänen kirjojaan ei kuitenkaan ole ollut kirjastosta helposti saatavilla ja niinpä kun alkuvuodesta lontoolaisessa kirjakaupassa How the Garcia girls lost their accents (1991, jatkossa: HGGLTA) osui silmiini, ei ostopäätöstä tarvinnut pitkään harkita. Olin jostakin lukenut, että Alvarez on feministinen kirjailija ja se oli omiaan lisäämään kiinnostustani hänen kirjojaan kohtaan. HGGLTA:ssa oli kyllä feministisiäkin välähdyksiä, mutta tältä osin teos ei vastannut odotuksiani. Romaani pohjautuu osittain Dominikaanisessa tasavallassa syntyneen ja siellä ensimmäiset 10 vuotta asuneen Alvarezin omiin kokemuksiin. Kirjassa kuvatun Garcian perheen tavoin myös Alvarezin perhe joutui poliittisista syistä pakenemaan Yhdysvaltoihin. Alvarezin kirjassa sykkivät rytmit ja värikkäät sukulaisuussuhteet muistuttavat minua toisesta lukemastani Dominikaanisen tasavallan kirjailijasta, Junot Díazis

Varastettujen rukousten vuori Jennifer Clementin signeerauksella "Naisen voi myydä monta kertaa." Kun olin kuuntelemassa Jennifer Clementiä Helsingin Kaisaniemessä Maailma kylässä -tapahtumassa tämä lause hänen puheestaan jäi polttelemaan mieleeni. Huumeannoksen voi myydä vain kerran, mutta naisen voi myydä yhä uudestaan. Varastettujen rukousten vuori on ennenmuuta katu-uskottava. Ennen romaanin kirjoittamista Clement teki kymmenen vuotta taustatyötä meksikolaisten naisten parissa. Hän haastatteli naisia, joiden poikaystävät toimivat huumebisneksessä. Äitejä, joiden tyttäret ovat joutuneet kaapatuiksi. Naisia, jotka ovat joutuneet piileskelemään vuosien ajan. Hän vieraili meksikolaisessa naisvankilassa kuulemassa naisten kertomuksia kokemastaan väkivallasta. "Jos huumekauppiaat kuulevat huhua kauniista tytöstä, he kaahaavat maillemme mustalla Escaladella ja vievät tytön mennessään. [...] Ehkä sinulta pitäisi lyödä hampaat irti, äiti sanoi. Kun tul

Osallistuin eilen ensimmäistä kertaa lukumaratoniin. Kun tein päätöksen osallistumisesta, en vielä tiennyt, millaiseksi maraton-päivän aikataulu tulisi muilta osin muodostumaan. Kävi niin, että maratoonasin muualla kuin kotona, joka teki lukemisesta aika haasteellista. Aloitin maratonin aamulla heti herättyäni klo 10.15 Jennifer Clementin romaanilla Varastettujen rukousten vuori. Clementin teos oli oiva maraton-kirja ja teksti vei nopeasti mukanaan. Erinäisistä keskeytyksistä - mm. päiväsauna !!! - johtuen sain kuitenkin luettua sen vasta neljän aikoihin iltapäivällä. Välipalaksi luin yhden Jennifer Eganin kirjoittaman novellin. Keskeytyksettä pääsin lukemaan vasta myöhään illalla ja ehdin lukemaan Julia Alvarezin romaanista How Garcia girls lost their accents noin puolet eli 165 sivua. Tällöin kello oli 01.30 ja oli pakko mennä nukkumaan. Yhteenvetona voin todeta, että ensimmäistä maratoniani hidastivat monenlaiset lihaskrampit ja nestevajaus (=yllättävät päivät

Huomenna kokeilen ensimmäistä lukumaratoniani. Näin kesällä päiväohjelmat vaihtuvat nopeastikin ja nyt kävi niin, että en aikomuksistani huolimatta pysty koko päivää pyhittämään lukemiselle. Aloitan aamusta ja luen päivän mittaan aina kun voin ja jatkan sitten niin pitkälle yöhön kuin silmät pysyy auki. Maratonia varten varaamani kirjat: Wish me luck!

Meg Wolitzerin The Interestings (Random House, Vintage Books, 2013, 458 sivua) on ihmiselämää luotaavuudessaan valtava romaani ja samalla hyvin amerikkalainen. En keksi yhtäkään olennaista ihmiselämän osa-aluetta, jota siinä ei käsiteltäisi. Se ei kuitenkaan ole millään tavoin täyteen ahdettu, vaan tarina kulkee hämmästyttävän ilmavasti ja paikoin jopa kepeästi - siitäkin huolimatta, että kuvattavat asiat ovat välillä kaikkea muuta kuin keveitä ja helppoja. The Interestings saa miettimään, miten ihmeellistä elämä onkaan. Miten monista koettelemuksista ja elämän päin kasvoja lyönneistä ihminen selviytyy, miten suurina pitää pieniä asioita ja miten vahvoja ja samanaikaisesti seitinhauraita voivat ihmisten väliset siteet olla. The Interestings alkaa 1970-luvulle sijoittuvalla kuvauksella nuorten kesäleiristä. Se on paikka, jossa teoksen viiisi päähenkilöä tutustuvat toisiinsa ensi kertaa. Sisarukset Ash ja Goodman, Ethan, Jonah ja Jules (aka Julie) viettävät ikimuistoisen leirin, j

Tässä kirjoituksessa otan esiin jotakin sellaista Neljäntienristeyksestä, johon aiemmin ei ole kiinnitetty huomiota. Tai niin ainakin uskoisin. Tosin olen aiempia bloggauksia tästä kirjasta vain puolella silmällä vilkuillut, joten varma en tietenkään voi olla, vaikka oikeastaan olen. Vinkki: eräs loistava suomalainen naisnäyttelijä. * Siitä asti, kun varasin Neljäntienristeyksen kirjastosta, olen psyykannyt itseäni lähestymään Kinnusen teosta ikään kuin en siitä ennalta tietäisi yhtään mitään. En silti pystynyt pääsemään eroon niistä lukuisista hehkutusfiiliksistä, joiden alkuunpanijana oli Antti Majanderin ylistävä kritiikki Helsingin Sanomissa. En tosin ole sitä lukenut, mutta sen kaiut ovat kuuluneet kauas. Neljäntienristeys on hieno romaani, mutta luulen, että ilman vuorenkorkuisia ennakko-odotuksia se olisi ollut vielä hienompi. Jotenkin tähän kirjaan törmääminen liian usein, jopa TV-mainoksissa, sai aikaan tuntemuksia ja ennakko-odotuksia, jotka eivät voineet olla vaik

Tähtiin kirjoitettu virhe palmalaisessa kirjakaupassa Tunnustan. Ennakkoluuloni John Greenin menestysromaania kohtaan olivat estää koko kirjan lukemisen. En oikein osaa suhtautua tämänkaltaisiin hypeteoksiin, jotka ovat valloittaneet ellei koko, niin ainakin puoli maailmaa. Palasin pari päivää sitten lomalta Mallorcalta ja arvatkaapa mitä brittiteinit lukivat uima-altaalla? Entä kun menin Palman kaupungissa kirjakauppaan, mikäköhän teos pisti ensimmäiseksi silmään? Tähän päälle vielä palmalaisen leffateaterin mainokset. Kyllä. Tähtiin kirjoitettu virhe on hot nyt vähän kaikkialla. Ennen teoksen lukemista ajattelin sen olevan nyyhkytarina syöpää sairastavasta tytöstä. Kertomus, joka saa lukijan joko itkemään ja suurkuluttamaan nenäliinoja tai vaihtoehtoisesti käynnistää lukijassa kylmän analyyttisen asenteen, joka saa tarkastelemaan teoksen koskettavuutta kliinisen etäisesti ja samalla tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että ei anna kirjan kuvaaman tarinan vaikuttaa itseensä.