Näytetään tekstit, joissa on tunniste Xin Yukun. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Xin Yukun. Näytä kaikki tekstit

9. lokakuuta 2016

Distance (再见, 在也不见, 2015)

Distance  (再见, 在也不见, 2015) on kiinalais-thaimaalais-singaporelais-taiwanilainen yhteistuotanto, joka sai ensi-iltansa Golden Horse Film -festivaalilla marraskuussa 2015. Kiinassa ja Taiwanissa se sai ensi-iltansa toukokuussa 2016. Episodielokuvan ohjaajat ovat kiinalainen Yukun Xin, singaporelainen Shijie Tan ja thaimaalainen Sivaroj Kongsakul. Pääroolia kaikissa kolmessa episodissa esittää taiwanilainen Chen Bolin. Kaikki ohjaajat ovat lahjakkaita, nuoren polven tekijöitä, jotka ovat syntyneet 1980-luvulla. Xin ohjasi esikoispitkänsä, mustan rikoskomedian The Coffin in the Mountain (心迷宫) vuonna 2014, Tan ja Kongsakul ovat ohjanneet palkittuja lyhytelokuvia.

Anthony Chenin tuottama draama sisältää kolme kertomusta, joissa kaikissa ihmiset ovat vieraantuneet toisistaan. Ensimmäinen episodi Poika on Yukun Xinin ohjaama surumielinen tarinatoimitusjohtajasta (Chen Bolin), joka saapuu Guangxihin ja löytää perheensä hylänneen, kadonneen isänsä (Paul Chun): tämä elää köyhästi roskien kerääjänä, joka varastaa omalta työnantajaltaan. Tarina on traaginen kommentti Kiinan taloudellisesta noususta, joka on – paitsi erottanut perheen – suistanut sen jäsenet yksinäisyyteen. Toinen episodi, Shijie Tanin ohjaama Järvi, liikkuu kahdella aikatasolla: Chen Bolinin näyttelemä päähenkilö matkustaa Singaporeen tapaamaan lapsuudenystäväänsä (Tony Yang), joka odottaa vankilassa tuomiotaan, ja samalla tarina kertoo teinien ystävyydestä taiwanilaisen järven rannalla. Kerronta on hyvin viitteellistä, ja on vaikea sanoa, viittaako elokuva nuorten miesten homoseksuaalisuuteen. Järvi on episodeista vaikeimmin hahmottuva siksikin, että henkilöiden suhdetta ja motiiveja ei juurikaan kuvata. Tuntuu kuin tekijät olisivat halunneet kertoa enemmän, mutta olosuhteet eivät ole antaneet mahdollisuuksia pidempään.

Elokuvan kepein tarina on viimeisenä nähtävä Jäähyväiset, joka on Sivaroj Kongsakulin ohjaama. Tällä kertaa Chen Bolin esittää kiinalaista kulttuurintutkimuksen professoria, joka on vierailulla Thaimaassa. Erityisen kiinnostavia ovat luentojaksot, joissa professori kuvaa nykykultuuria ja varsinkin sosiaalisen median vaikutuksia nuorelle yleisölleen. Kovin syvälliseltä luentojen sisällöt eivät vaikuta, ja ne tuntuvat pikemminkin kliseisesti viittaavan netin pintatodellisuuteen, jossa todelliset ystävät ovat vähissä. Loppua kohden kertomus saa syvyyttä, kun ilmenee, että professori on opiskeluaikanaan ollut rakastanut entiseen opettajaansa (Jiang Wenli). Tässäkin tarinassa kuilu ammottaa ihmisten välillä, eikä etäisyyttä ole helppo ylittää. Vaikka episodielokuva tuntuu epätasaiselta, se on selvästi kunnianhimoinen, ja varsinkin ensimmäinen episodi Poika jää pohdituttamaan pitkäksi aikaa.