Blake & Mortimer: Keltainen merkki

Aloitin Edgar P. Jacobsin Blake & Mortimer -sarjan lukemisen vuosia sitten, kun Egmont julkaisi kolmiosaisen Miekkakalan salaisuus -tarinan ensi kertaa suomeksi. Alkuperäinen teos oli ilmestynyt Tintin-lehdessä vuodesta 1946 lähtien. Albumeina kokonaisuus julkaistiin vuosina 1950–53. Jatkoin lukemista alkuperäisen ilmestymisjärjestyksen mukaan, ja hankin englanninkielisenä käännöksenä kaksiosaisen kokonaisuuden Suuren pyramidin arvoitus (Le Mystère de la Grande Pyramide, 1954–55). Nyt, monen vuoden jälkeen sain hankittua Jacobsin vuonna 1956 julkaiseman tarinan Keltainen merkki (La Marque jaune), jonka Semic julkaisi suomeksi jo 1990-luvun alussa. Tässä tarinassa Blake ja Mortimer palaavat kotikonnuilleen Lontooseen, jossa mystisten rikosten sarja saattaa Scotland Yardinkin ymmälleen.

Keltainen merkki alkaa vauhdikkaasti kruunun kalleuksien varkaudella. Piirrostyyli tuo mieleen Tintin seikkailut, joita Jacobs olikin kehittämässä yhdessä Hergén kanssa vuodesta 1943 alkaen. Omissa töissään Jacobs käyttää kuitenkin huomattavasti enemmän tekstiä, ja Keltaisessa merkissä lukijalle tarjotaan verbaalista kehystystä lähes jokaisessa kuvassa ja siirtymässä. Alkuosassa uhrit odottavat mystisen rikollisen iskua melkein samaan tapaan kuin tiedemiehet Hergén Seitsemässä kristallipallossa (Les Sept Boules de cristal, 1948). Kuva, jossa Septimus alistuu osaansa, tuo mieleen professori Bergamotten, joka odottaa Rascar Capacin kostoa. Loppua kohti tarina nostaa pinnalle teknologisoitumisen vaarat ja vallanhimon samaan tapaan kuin Miekkakalan salaisuus tai Jacques Martinin ensimmäiset Lefranc-albumit. Vuoden 1956 aikalaismaailmaa enemmän Jacobs tuntuu viittavan toisen maailmansotaan, totalitarismin varjoon, mutta lopun viittaus mielten hallintaan muistuttaa myös Korean sodan aivopesukeskustelusta. Kokonaisuutena Keltaista merkkiä oli ilo lukea, erityisesti laaja satamajakso jää mieleen.

Blake & Mortimer: Suuren pyramidin arvoitus

Belgialainen sarjakuvantekijä Edgar P. Jacobs (1904–1987) tuli tunnetuksi paitsi Hergén avustajana myös laajan Blake & Mortimer -sarjan tekijänä. Vuosina 1950–53 albumeina ilmestynyt kolmiosainen Miekkakalan salaisuus (Le Secret de l'Espadon) sai jatkokseen tarinan Le Mystère de la Grande Pyramide, joka ilmestyi kahtena niteenä 1954–55. Tarinaa ei toistaiseksi ole ilmestynyt suomeksi, mutta englanniksi se löytyy. Jos Miekkakalan salaisuus ammensi toisen maailmansodan kokemuksista ja povasi kolmatta, Suuren pyramidin arvoitus lähtee tietoisesti kaukaisemman historian suuntaan. Arkkivihollinen Olrik on jälleen liikkeellä, mutta tällä kertaa hän ei ole saattamassa maailman tulevaisuutta vaakalaudalle vaan hamuamassa käsiinsä muinaisen Egyptin aarteita. Samalla suunnalla liikkuu Mortimer, joka paljastuu harrastaja-arkeologiksi.

Suuren pyramidin arvoituksen taustana on epäilemättä se arkeologinen kilpajuoksu, jonka kohteena Egypti oli ollut vuosisadan alusta lähtien ja jonka karikatyyrinä sarjakuvassa on saksalainen arkeologi Grossgrabenstein. Tarinan lopputulemana on, että niin häikäilemätön aarteiden metsästys kuin historiallinen tiedonjanokin ovat kolonialistisia operaatioita, jotka eivät kunnioita egyptiläisten omaa menneisyyttä. Lopussa niin Olrikin kuin Blaken ja Mortimerinkin on pakko unohtaa kaikki näkemänsä ja kuulemansa. Tarina päättyy epätietoisuuteen, vaikkakin lukija on saanut kokea ja nähdä sen, miten Ekhnatonin hauta on vuosituhansien ajan säilynyt piilossa, Aton-jumalan palvojien ja heidän perillistensä vaalimana.

Lopun takautuma, jossa Ekhnatonin ohella seikkailee Mika Waltarin Sinuhesta tuttu Horemheb, herättää kysymyksen, olisiko Jacobs itse asiassa saanut innoitusta kaunokirjallisuudesta. Sinuhe oli ilmestynyt ranskaksi vuonna 1947 ja Hollywoodin elokuvatulkintakin oli saanut ensi-iltansa vuonna 1954.

Blake & Mortimer: Miekkakalan salaisuus

Edgar P. Jacobsin Blake & Mortimer -sarjan laaja aloitustarina Miekkakalan salaisuus (Le Secret de l'Espadon) on ilmestynyt suomeksi kolmessa osassa. Alunperin sarja ilmestyi Tintin-lehdessä vuodesta 1946 lähtien. Jacobs teki pitkän päivätyön Hergén kumppanina ja avustajana, ja hänen kädenjälkensä näkyy useassa toisen maailmansodan jälkeisessä Tintti-albumissa, mutta Blake & Mortimer -albumit osoittavat, että hän oli itse eeppisten seikkailusarjojen taitaja. Miekkakalan salaisuus on erityisen kiinnostava siksi, että se tarjoaa pääsyn maailmansodan jälkeisiin tuntoihin.Sarja ammentaa vahvasti niistä dramaattisista, ristiriitaisista kokemuksista, jotka sota oli herättänyt. Kiinnostavaa on myös belgialaisen tekijän tietoinen ratkaisu kuvata tapahtumia brittiläisestä näkökulmasta.

Miekkakalan salaisuus lähtee karmaisevasta ajatuksesta, että toista maailmansotaa seurasi välittömästi kolmas, vielä globaalimpi konflikti. Natsi-Saksan nujertamisen jälkeen aasialainen imperiumi ottaa vallan ja rusikoi Euroopan keskukset, Lontoo ja Pariisi mukaan lukien, lähes maan tasalle.Tukikohtaansa keltainen suurvalta pitää Himalajan rinteillä, Lhasassa, eikä Tiibet ole tässä vain Kiinan liitännäinen vaan ennen pitkää valtakunnan komentokeskus. Vaikka Miekkakalan salaisuus on erinomaisesti piirrettyä ja rakennettua suoran viivan sarjakuvaa, se käyttää äärimmäisen rasistista kieltä. Aasialaiset ovat suomennoksessakin ”vinosilmiä” niin tiuhaan, että se haittaa jo lukemista. Mieleen tulee väistämättä, että Jacobs oli sodan jälkeen avustamassa Hergétä Sinisen lootuksen uudelleenpiirtämisessä, mutta omassa työssää Jacobs piti vielä yllä sodanaikaisia stereotypioita. Hergén tuotannossahan vieraiden kulttuurien ymmärtämys oli samaan aikaan vahvistumassa.

Miekkakalan salaisuus ilmestyi kolmessa osassa vuosina 2010-2012, ja luin itsekin kokonaisuuden pitkän ajan kuluessa. Tarina on monipolvinen ja seuraa ”vapaan maailman” sissisotaa pääasiassa Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Viimeisessä albumissa ollaan itse asiassa paikassa, joka tänä päivänäkin on maailmanpolitiikan solmukohtia, Hormuzinsalmessa, joka erottaa Persianlahden ja Omaninlahden toisistaan. Maan ja meren alla britit suunnittelevat uutta superasetta, Miekkakalaa, jonka atomiohjusten turvin imperiumi lopussa lyödään. Nyt luettuna Miekkakalan salaisuus on kiinnostava esittäessään toisen maailmansodan loppuvaiheessa vaihtoehtoisen tulevaisuuden, jossa itsekkäät valtapyrkimykset vain jatkuvat ja johtavat uuteen konfliktiin. Viimeisessä kuvassa Blake ja Mortimer seisovat raunioituneen Lontoon keskellä ja toivovat, ettei sama enää koskaan toistuisi. Samalla Blake ja Mortimer -sarjakuva kuvittelee tuhon, joka koettelee kaikkia Euroopan keskuksia: kuvitellussa lähitulevaisuudessa pirstaleina ei ole vain Berliini vaan koko Eurooppa.