Näytetään tekstit, joissa on tunniste luontoa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luontoa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Mökkionnea

Voisinpa toivotella huoletonta huhtikuuta...mutta lämmintä huhtikuuta nyt ainakin!
Ilmat ovat olleet ihanan aurinkoisia ja sekös jos mikä piristää poikkeusarjessa. Tänäänkin lämpöasteita peräti 17! Kuvittelin ehtiväni päivittää blogia ahkerasti näin lomautettuna, mutta näköjään kotiäitiarki ja pihahommat ovat pitäneet yllättävän kiireisinä.

Mutta arvatkaapa kuinka piristävää oli kevään ensimmäinen visiitti sukumökillemme korona-arjen keskellä! Niin huippua, että tuo mökki sijaitsee samassa kunnassa vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Maisemanvaihdos maaseudulle metsien keskelle teki todella hyvää ja yhdenkin yön reissu tuntui suorastaan lomalta. Olisimme toki pidempäänkin viihtyneet, mutta isännän työt puskivat päälle.

Mökillä oli jo todella keväistä ja kuivaa ( haravoitavaakin olisi riittänyt yllinkyllin, mutta nyt keskityttiin hauskaan yhdessäoloon ). Lammen jääpeite oli myös hyvää vauhtia sulamassa ja jää paukahteli jännästi linnunlaulun lomassa. Tuonne meidän vauhdikkaat teinit heittivät jo talviturkkinsakin saunan yhteydessä. 



Kuvat ovat ihan vain kännykällä räpsittyjä, mutta tunnelman voi varmasti aistia. Täällä mieli rauhoittuu kyllä 110 prosenttisesti! Lapsetkin rakastavat olla täällä ja jopa meidän "teinipissis" 13 v. kertoi haluavansa muuttaa tänne asumaan :D


Mökki lämpeni nopeasti, kun takka pökättiin täyteen puita ja patterit laitettiin isommalle.
Tein kotona meille lauantaina isännän ollessa töissä nazzopellin ja salaatin valmiiksi, niin ruuanlaittoon ei tarvinnut mökillä tuhlata aikaa. Saunottiin pitkään ja hartaasti, pelailtiin lautapelejä ja katseltiin leffaa ( tosin minä ja isäntä nukahdimme sohvalle jo kymmenen jälkeen ;).


Sunnuntaihin heräiltiin hitaasti ja isäntä paisteli "loman" kunniaksi oikein munakokkelit & pekonit. Sitten lähdettiin pitkälle reilun tunnin mittaiselle kävelylenkille, eikä nähty ristinsielua koko matkan aikana. Jutusteltiin mukavia ja ihasteltiin metsän lumoavaa kauneutta, kun auringonsäteet puikkelehtivat puiden lomassa ja kimmelsivät sammalmättäillä. Harvemmin sitä tulee ajateltua, kuinka kauniissa maassa saamme asua, tällaisten komeiden metsien ympäröiminä, kun ne ovat meille niin tavanomaisia.



Oi että tuota mökkionnea! Toivottavasti päästään pian taas uudelleen. Saapa nähdä kuinka tämä kesä muutenkin lutviutuu, kun usein mökkeillään isolla porukalla suvun kesken. Pitää sitten varmaan vain vuorotella? Jokos teillä mökkikausi avattu?

Auringonvaloa uuteen viikkoon!

Iida Emilia



keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Onnellinen aamu

Onni läikkyy yli äyräiden, kun herään hyvin nukutun yön jälkeen vapaapäivän aamuun ja kuulen lasten iloisen puheensorinan keittiöstä aamiaistouhuissaan. Reippaina he hoitavat askareensa ennen kouluun lähtöä ja minä päätän vielä pieneksi hetkeksi kaivautua lämpimän peiton alle, mieheni kainaloon.


Vähitellen perhe lähtee kukin omien töidensä pariin. Minä täytän pyykinpesu- ja tiskikoneen. Availen verhoja ja lumoudun sumuisesta maisemasta niin kovasti, että päätän siltä istumalta pukea toppatakin päälleni ja lähteä kamerani kanssa läheiselle niitylle kuvaamaan.

Rauhallisessa arki-aamussa ihana hiljaisuus, kiireettömyys. Vain luonnon ääriviivat, sen värit ja mystinen usva. Hengitän raikasta syksyä sisään ja ulos. Sydän hymyilee leveintä hymyään.
Kuinka kauniissa maailmassa elämmekään!



Kotona keittelen aamupuuron. Syön sen mustikoiden kera. Samalla kaniherra loikoilee jalkojeni juurella ja nauttii rapsutuksista. Sitten se pyytää päästä ulos, asettuu takaoven eteen ja katsoo anelevasti silmiin. Voi miten sekin nauttii pienen takapihan mitalta kauniista syys-säästä ja hyppelee iloloikilla pitkiä pomppuja. Rouskuttelee puista pudonneita lehtiä ja nostelee uteliaana korviaan, kun tilhet rupattelevat viereisessä pihlajassa. 




Tänään ei ole kiirettä tai pakollista menoa minnekään. Syyslomakin polttelee jo kintereillä :)
Nopeasti on mennyt tämä syyslukukauden alku ja oikein hienosti se on alkanutkin. Lukiolainen tuntuu tykkäävän opiskelusta ja jatkaa koulunkäyntiä samalla tunnollisella tarmollaan kuin aiemminkin. Välillä tuntuu, että "liiankin tunnollisesti" kun aikaa ei meinaa jäädä mihinkään muuhun kuin opiskeluun, mutta onneksi toinen jakso ollut nyt selkeästi helpompaa, niin ehtii neiti tavata myös ystäviään ja käydä isostouhuissa, sekä lukea, harrastaa ja kirjoittaa. Hän nimittäin kirjoittelee tälläkin hetkellä fantasiatarinaa, jossa on jo 200:n sivun verran tekstiä! Yksi unelmien ammatti olisikin kuulemma tulla kirjailijaksi tai äidinkielen opettajaksi. Jännittävää nähdä, minne tulevaisuus aikanaan kuljettaa?


Kuopuksemme sensijaan suhtautuu koulunkäyntiin huomattavasti rennommalla otteella, eikä hän jaksa toiminnan naisena kauaa läksyjen parissa pakertaa. Hän pelaa mieluummin futista, tai tekee temppuja trampalla. Nytkin tyttö on kuin tulisilla hiilillä, kun treenit ovat tauolla. Mutta reippaasti hän kouluun aina lähtee ja hommansakin hoitaa, vaikka joskus joutuukin muistuttamaan ;). Muutoinkin yläaste on lähtenyt käyntiin tosi mallikkaasti. Jotenkin tuntuu, kuin neiti olisi kasvanut henkisesti yhden kesän aikana kokonaisen valovuoden verran. Niin ja ihan uutena juttuna meillä myös sellainen tilanne, että tämä nuorimmainen "seurustelee"! Mutta vielä hän ei ole poikakamua tuonut kotiin näytille, koska me olisimme kuitenkin niin noloja ;D



Onnesta sydän mykkyrällä, pistän sämpylätaikinan kohoamaan ja jään odottamaan noita lapsosia, niin erilaisia ja niin ihanaisia, kotiin koulusta kera päivän kuulumisten. Onnellinen siitä, että ovat vielä tässä, hetken edes äidin lähettyvillä.

Suloista päivää sinnekin!

Iida Emilia

maanantai 6. toukokuuta 2019

Vappuloma Hotel Sveitsissä

Yhteistyössä / Hotel Sveitsi
...........

Kun lomaviikkooni osui sopivasti vappuvapaa keskelle viikkoa, päätimme perheeni kanssa repäistä ja lähteä reissuun, sillä olin saanut kutsun ihan Sveitsiin asti! Tosin tämä Sveitsi löytyi yllättävänkin läheltä ja käynti todellakin kannatti. Meille tuli ihan huippuhauska miniloma ja ikimuistoisin vappu ikinä!

 Hotel Sveitsi sijaitsee Hyvinkäällä, vain reilun puolen tunnin ajomatkan päästä Helsingistä, eikä meiltä Hämeenlinnastakaan aja kohteeseen kuin puolisen tuntia. Olin aiemminkin kuullut Sveitsistä, mutten aavistanut ollenkaan, kuinka upea elämyshotelli olikaan kyseessä! 

Hotellin sijainti teki minuun heti suuren vaikutuksen, sillä jo pihaan ajaessa luonnon rauha kietoi syleilyynsä. Korkeat männyt ympäröivät aluetta ja hotellin suurista ikkunoista aukeni upeat, rauhoittavat maisemat. 

Lisäksi hotelli tarjoaa valtavan monipuolisesti aktiviteetteja kaiken ikäisille lomailijoille, joten täältä ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan löytääkseen seikkailuja ja elämyksiä. 

Pidin myös kovasti hotellin arkkitehtuurista ja modernista ilmeestä, jota saattekin ihailla lisää kuvatulvan myötä.

Päivä 1:



Majoituimme kahteen vierekkäiseen Superior-huoneeseen, joiden välissä olevan välioven sai pidettyä auki. Tämä järjestely sopi erinomaisesti teini-ikäisten kanssa lomailuun, sillä näin käytössämme oli kaksi wc:tä, suihkua, televisiota ja omat sängyt + tarpeeksi tilaa kullekin. 

Sisustus ja värisävyt olivat todella kauniit ja tarkoin harkitut. Modernia, trendikästä, ajatonta, siistiä ja raikasta. Silmät osuivat tuon tuostakin kivoihin yksityiskohtiin, joista sai ammentaa ideoita itsellekin.


Rakennuksena Hotel Sveitsi on erittäin suuri ja tilat hyvin avaria. Silti tänne on saatu mielestäni hyvin lämmin tunnelma ja ympäröivää luontoa on tuotu kauniisti osaksi sisustusta.

Ympäristön lisäksi lämpimän vastaanoton saimme myös ystävällisen ja hymyilevän henkilökunnan myötä.



Tyylikkäällä terassilla olisi kelvannut iltasella istuskella viinilasillisen äärellä, mutta viileä vappusää ei oikein houkutellut ulkosalle. Tunnelmaa ei täältäkään puuttunut ja voin kuvitella kesäiltojen rennon puheensorinan ilmojen lämmetessä.


Majoitukseen sisältyivät ilmainen sisäänpääsy Sveitsin uimalaan sekä FitPark-kuntosalin käyttö. 
Lisäksi hotellin yhteydestä löytyy suuri viihdekeskus, jossa pääsimme tutustumaan SuperPark Sveitsin sisäaktiviteettipuistoon, joka tarjoaa liikuntaelämyksiä ympäri vuoden, säällä kuin säällä. Täällä riitti touhua koko perheelle moneksi tunniksi ja minäkin innostuin pomppimaan trampalla hiki päässä.

Kuvissa lasten taidon-näytteitä:


Liikuntapainoitteisen iltapäivän jälkeen siirryimme siistiytymään huoneisiimme ja valmistauduimme illalliselle. 



Perheelliselle on nautinto istuutua valmiiseen pöytään palveltavaksi. Onneksi isot lapset osaavat nykyään arvostaa tällaisia rauhallisia, yhteisiä ruokailuhetkiä. Söimme pitkän kaavan mukaan kolmen ruokalajin herkullisen illallisen. Ravintola Tilan menulta löytyi niin pizzoja ja burgereita, kuin pihvejä ja leikkeleitäkin. Koko perheen makunystyrät kiittelivät ja ruuat olivat suussasulavia.




Estetiikan nälkäistä hurmasivat jo taideteosta muistuttavat ruoka-annokset, mutta ravintolan sisustuksessa riitti myös silmänruokaa. Täälläkin ympäröivä luonto oli tuotu luovasti sisään mm. kattovalaisimien mielenkiintoisissa puuklapeissa, tapeteissa ja pöydän koristeluissa. 
Ihanaa, kun asioihin panostetaan näin!



Maittavan illallisen jälkeen olimme jo sen verran väsyneitä, että vetäydyimme huoneisiimme iltapesuille ja rentoutumaan television äärelle. Myös hotellin yhteydessä toimiva Biorex Sveitsi-elokuvateatteri olisi kiinnostanut, mutta vapun takia se oli suljettu. 

Touhukkaan päivän jälkeen ei tarvinnutkaan kauaa nukkumattia odotella.


Päivä 2:


Pitkien yöunien jälkeen heräilimme kauniin aurinkoiseen aamuun ja lähdimme hotellin aamiaiselle, jonka pelkkä esillepanokin sai jo hyvälle mielelle. Tilaa, väljyyttä ja selkeyttä riitti yllinkyllin, eikä puffetissakaan ollut mitään valittamista, vaan tällä valikoimalla jaksoi pitkälle päivään.

Löytyi tuoreita leipiä, leikkeleitä, juustoja, hedelmiä, vihanneksia, jogurtteja, myslejä, puuroa, munakasta, pekonia, herkkua monenmoista...nams!




Kun vatsat oli ahdettu täyteen aamiaspöydän antimia, olikin aika seuraavien seikkailuiden.

Hotellin välittömässä läheisyydessä sijaitseva  SeikkailuSveitsi
tarjosi koko perheelle hurjia haasteita ja onnistumisen iloa. Itsekin voitin korkeanpaikankammoni ja lähdin kiipeilemään puihin rakennettuihin ratoihin vaijereiden varassa. Ensin pelotti ihan hirveästi, mutta kun vauhtiin pääsi, niin mikään ei enää pidätellyt. Aivan mahtava kokemus!




Vappupäivän sää yllätti positiivisesti ja usean tunnin ulkoilun ja kymmenen huikean seikkailuradan selvittämisen jälkeen ( itse en tosin uskaltanut niihin haastavampiin ratoihin, mutta ylitin itseni joka tapauksessa ja olo oli kuin voittajalla ) vatsat alkoivat kurnia, joten kävimme syömässä lounaan hotellin viihdekeskuksessa, SveitsiSnacksissa. Tässä samaisessa tilassa toimi myös SuperPark sekä BioRex.



Tankkauksen jälkeen kävimme vielä virkistäytymässä Sveitsin uimalassa, jonne emme edellisenä päivänä ehtineet. Etenkin lapset rakastavat uimista ja täältä pienestä uimalasta löytyi iloisena yllätyksenä myös vesiliukumäki, poreallas ja vesihierontapisteitä. 



Voi miten olisimme viihtyneet täällä pidempäänkin. Tekemistä olisi riittänyt useaksi päiväksi, sillä hotellilta löytyi mm. huonepakopelejä, kauneushoitolaa, lenkkeily- ja vaellusreittejä ym. sekä talviaikaan laskettelu- ja murtomaahiihtomahdollisuuksia.

Lasten mielestä Hotel Sveitsi oli ehdottomasti paras hotelliloma ikinä, ja suosittelisin itsekin tätä nimenomaan lapsiperheille tai työporukoille virkistyspäiviin. Toisaalta tänne tulisi mielellään myös kaveri- tai vaikkapa polttariporukan kanssa rentoutumaan.


Sydämelliset kiitokset Hotellin väelle ikimuistoisesta reissusta. 
Palaamme aivan taatusti uudelleen :)

Matkamuistoin:

Iida Emilia

-Hotellireissu saatu yhteistyössä näkyvyyttä vastaan-

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Talvilomailua mökillä

Mainiota maaliskuista maanantaita!

Niin se hiihtoloma vain hujahti ja arki pyörähti käyntiin.
Kuukausikin vaihtui ja nyt alkaisi talvi riittää minun puolestani! Kaipaan kevään lämpöä ja kuivia teitä. Terassikelejä ja takapihan kuopsuttamista. Oi että! Puutarhaideatkin alkavat pörrätä päässä kuin mehiläiset niityllä konsanaan :)

Mutta eipä näissä kevät-talven aurinkoisissa pakkaspäivissäkään valittamista ole. 
Saimme nauttia loman aikana mukavista ulkoilukeleistä ja perheen yhteisestä ajasta. Mökkeiltiin, käytiin Ideaparkissa, elokuvissa ja keilaamassa. Tytöt pääsivät myös serkuilleen yökyläilemään sillä aikaa, kun olimme isännän kanssa parina päivänä töissä. Sopivasti puuhaa ja rentoa oloilua.

Mökillä vietimme pari päivää, ja pidempäänkin olisimme olleet, ellei töihin olisi tarvinnut välillä mennä. Sielu lepää aina näissä maalaismaisemissa, jykevien mäntyjen suojassa. Ihanaa on myös se, että teinimme viihtyvät täällä edelleen todella hyvin. Voi olla, että sekin aika vielä koittaa, kun nuorisolla alkaa olemaan omat menonsa, joten nautitaan tästä niin kauan kuin sitä kestää.


Vanha hirsimökki odottelee vielä kevätsiivoustaan ja lammen vesi on paksun jääkerroksen peitossa.


Uudemmasta mökistä en olekkaan ottanut koskaan kuvia blogiin, sillä tämä mökki on appivanhempieni valtakuntaa. Sain kuitenkin luvan julkaista muutaman sisäkuvan, niin näette minkälaisessa paikassa täällä aikaa vietetään :)

Mökki rakennettiin reilut 10 vuotta sitten, ja tämä 60 neliöinen rakennus käsittää tupakeittiön ja kaksi makuuhuonetta. Avonaisen keittiön ja olohuoneen välissä komeilee takka, joka näin talvisin onkin kovassa käytössä sähköpattereista huolimatta.


Vaikka mökiltä löytyvätkin sähkön myötä lähes kaikki nykyajan mukavuudet televiso mukaan lukien, niin vettä tänne ei kuitenkaan tule, joten juomavesi tuodaan kaupungista ja tiskit pestään käsin.

Pihalta löytyy myös vanha kunnon ulkohuusi, joka näin talviaikaan onkin ehkä se ainut pieni miinuspuoli mökkeilyssä ( varsinkin illalla pilkkopimeässä ;). 

Mutta jotenkin nautin täysillä tästä mökin askeettisemmasta elämästä puusaunan lämmityksineen ja veden kantamisineen. Se luo mökkielämään oman hohtonsa, vaikka välillä isäntä onkin sitä mieltä, että täällä on ihan liikaa puuhaa :D




Täällä luonto ja rauha ovat niin läsnä, että mieli rauhoittuu jo automatkan aikana maisemia katsellessa. 

Mökillä perheen kanssa puuhastellaan mielestäni enemmän yhdessä, kuin kotosalla. Kännykät jäävät helpommin sivuun ja pelaillaan vaikkapa lautapelejä. Ulkona viihdytään talvellakin, ja vaikka hiihtoladut olivatkin tällä kertaa huonossa kunnossa, niin käytiin pulkkamäessä ja metsäretkellä.



Illan tullen saunan jälkeen on ihanaa sytytellä kynttilät ja paistella makkarat takkatulen hiilloksilla.


Mökillä unihiekka alkaa kutitella ainakin meidän aikuisten silmiä aina paljon aikaisemmin, mitä kaupungilla. Liekö syynä raitis ulkoilma ja käsillä tekeminen? Mutta unet maistuvat täällä hyvin joka kerta.


Kyllä mökillä on aina mukavaa, oli kesä taikka talvi.

Iloista viikon alkua kaikille ja tsemppiä arkeen! Lomaa aloitteleville rentouttavia päiviä!

Iida Emilia