Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogitapaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogitapaaminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Yö Katajanokan vanhassa vankilassa

Kaupallinen yhteistyö/ Hotel Katajanokka
..........

Heippa ihanat!

Mukavan viikonlopun jälkeen kelpaa hymyillä, sillä blogisiskosten tapaaminen onnistui yli odotusten, vaikka alkustartti reissuun olikin hieman takkuinen. Minähän olin lupautunut ajelemaan Helsinkiin omalla autollani, koska tarvitsimme reissussa kahta autoa, mutta jännitin isoon kaupunkiin ajoa niin paljon, että unohdin lähtiessä napata matkalaukun mukaani!!! Kyllä! Aivan uskomatonta, mutta näköjään sekin on kiireessä mahdollista. Huomasin unohdukseni vasta määränpäässä reilun tunnin ajomatkan jälkeen ja saatiin kyllä kunnon naurut, sillä usein olen unohtanut jotakin, mutten sentään kokonaista matkalaukkua ;). Onnekseni kyseessä oli vain yhden yön reissu, joten siitä nyt selviäisi, mutta pahimmalta tuntui se, että bloggarin tärkein työkalu eli kamera oli myöskin siellä laukussa. Argh! Onni, että edes lompakko, kännykkä ja laturi olivat käsiveskassa mukana, joten seuraavat kuvat ovat ihan vain vanhalla kännykällä räpsittyjä. 

Eikä se epäonneni itseasiassa siihen matkalaukkuun loppunut, sillä ajomatkani aikana jouduin myös peltipoliisin ikuistamaksi, mutta eipä siitäkään voi muita kuin itseään syyttää. Pääsin kuitenkin perille ihan kerrasta ja loppureissu sujuikin lähes kommelluksitta. Pääasia, että pääsin nauttimaan ihanien ystävieni seurasta Villahovin Anskun upeassa kodissa, sekä kauniista pikkuputiikeista ja loistokkaasta yöstä Hotel Katajanokalla. ( Tulipahan samalla lusittua tuo liikennerikkomuskin ;).



Joku saattaakin vielä muistaa, että vierailin kyseisellä hotellilla myös vuosi sitten perheeni kanssa. 
Tuosta reissusta ja hotellin mielenkiintoisesta historiasta voit lukea lisää täältä.

Rakastuin tähän historialliseen miljööseen jo ensimmäisellä käynnillä. Nyt vieläkin enemmän! 
Täällä hotellissa ovat kaikki palaset kohdallaan, enkä yhtään ihmettele, että se on palkittu useampaan otteeseen.

Kiven sisään astellessa voi heti aistia lämpimän tunnelman sekä kotoisan vieraanvaraisuuden. 


Sisustajan näkökulmasta hotelli on todellinen elämys! Eikä ainoastaan sen takia, että se sijaitsee vain kivenheiton päässä keskustan putiikeista, vaan myös siksi, että upea vanha rakennus on kunnostettu varsin taitavasti moderniksi lifestyle-hotelliksi samalla vanhaa kunnioittaen. Rakennuksen karu historia on myös otettu hienosti huomioon erilaisissa yksityiskohdissa. 


Hotellin komeassa ravintola Linnankellarissa nautiskelimme herkullisen illallisen pitkän kaavan mukaan ja silmänruuan lisäksi kulinaristin mieli suorastaan hyräili suloisten makuelämysten äärellä. Palvelukin pelasi moitteettomasti.

Illallisen jälkeen kutsui lämmin suihku ja pyjamisillaan kokoonnuimme vielä hotellihuoneeseen rupattelemaan. ( Tai no minullahan ei ollut sitä pyjamaakaan, mutta onneksi sain Villahovin rouvalta lainaksi vähän vaatetta ja löytyipä hovista yksi käyttämätön varahammasharjakin ).

Tapahtumarikkaan päivän jälkeen ei unta tarvinnut kauaa odotella, ja unissani palasin vielä päivän mukaviin hetkiin. Ystäväni kauniiseen kotiin, jossa söimme maittavan lounaan sekä joimme päiväkahvit herkullisen kaakun kera. Lisäksi ajelimme ihaniin puoteihin mm. Tuomarinkylän kartanolla sijaitsevaan Coyntry white-putiikkiin sekä Koiramäen Pajutallille.


Yöni nukuin hieman levottomasti, vaikka sänky olikin ihanan tukeva ja peitto muhkea. Mutta uuteen aurinkoiseen aamuun kelpasi heräillä, kun tiesi pääsevänsä makoisan aamiaispöydän äärelle, jonka esillepanoon oli panostettu sataprosenttisella luovuudella. Aamupalan runsaat valikoimat veivätkin kielen mennessään ja erityisesti maailman paras kaurapuuro sai meiltä kaikilta kunniamaininnan. Niin taivaallisen pehmoista puuroa en ole syönyt ikinä missään :)


Hotellilta ulos kirjauduttuamme päivämme jatkui vielä shoppailun merkeissä mm. Ruskeasuon suloisella Pihapuodilla sekä Kauppakeskus Ainoassa Cafelatte Lifestylessä ja Sostrene Grenessä, joka on viehättävä uutuus Tanskan maalta. Muutamia ihanuuksia mainitakseni. Lisäksi kävimme vielä porukalla syömässä, ennenkuin minun piti kiirehtiä takaisin kotiin, sillä lähdimme vielä mieheni kanssa illalla 40-vuotisjuhliin. Tohinaa siis riitti viikonloppuun!

Tyhjin käsin ei tarvinnut kotiin tulla ( onneksi kaappeja oli jo siivoiltu ennen reissua ;). Ja tietenkin ihania muistoja rikkaampana kaikin puolin!

Kiitos rakkaille ystäville monista ilonaiheista ja Hotel Katajanokalle mieleenpainuvasta majoituksesta :)

Halauksin

Iida Emilia


sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Keittiön kevättä ja ihania viikonloppuvieraita

Aurinkoista sunnuntaita!

Oi miten auringonsäteet ovat tänään hellineet, vaikka tuuli nurkissa tuivertaakin. Kevät tuntuu olevan taas askeleen lähempänä. Niin ihanaa!

Ja arvatkaapa kuinka upea viikonloppu täällä on takana? Osa ehkä instagramissa jo huomasikin, että nyt on sattunut kaikki hauskuus kasaantumaan peräkkäisiin viikonloppuihin ja sehän ei toki haittaa mitään ;)

Viikko sitten nautittiin perheen yhteisestä ajasta, mutta nyt sain viettää pari ihanaa päivää rakkaiden ystävien kanssa, kun blogisiskot tulivat meille perjantaina aamupäivästä kylään. Kamerani sai viettää lomaa, enkä kuvannut tällä kertaa muuta kuin vähän kännykälläni instastoryihin, joten joudutte tyytymään keittiökuviini tällä kertaa.



Ystäväni toivat mukanaan suloisen tuliaispaketin, joka sisälsi helmililjan ruukkuineen, keittiöpyyhkeen, kynttilän ja servetit. Niin kaunista ja tarpeellista :)

Söimme meillä lounaan ja kahvittelimme rauhassa, jonka jälkeen lähdimme kiertelemään sisustusliikkeitä ja kirppareita. Hämeenlinnan sisustuspuotitarjonta on valitettavan vähäistä, mutta hyvä kierros syntyy Tiirinkosken tehtaasta, Kasarmin aarteista, Korentotorista, Finnmarin myymälästä ja Eteläkasista. Shoppailujen jälkeen täytyy ehdottomasti käydä herkuttelemassa Villa Marengissa.



Itselläni ei ollut erityisiä tarpeita kotiin joten shoppailusaaliini jäivät melko pieniksi, mutta yhden vähän isomman aarteen löysin, josta kerron lisää ensi kerralla :)

Matkamme jatkui Hämeenlinnasta kohti Tamperetta ja matkan varrella piipahdimme Ikeassa. Täältä tein lähinnä omat ostokseni, sillä olin luvannut tuoda kuopukselle voimistelumaton ja esikoiselle koulupöydän lampun. Muutakin pientä tarttui huomaamatta kärryyn.



Ikeasta porhalsimme majapaikkaamme, blogiystäväni Allidaalian superkauniiseen kotiin. Ihanaa, kun ystävämme sai majoitettua meidät kotiinsa, sillä kaikkein parasta on viettää iltaa rennosti villasukkasillaan yöppäreissä kynttilöiden luodessa tunnelmaansa :). Ennen pyjamabileitä kävimme kuitenkin keskustassa syömässä. 

Seuraavana aamuna Allidaalia laitteli meille maittavan aamiaisen, jonka jälkeen lähdimme kiertelemään Tampereen kauppoja. Illan päätteeksi kotosalla jalat huusivat hoosiannaa, vatsalihakset olivat kipeänä nauramisesta ja pää täynnä sisustusideoita. Olipas meillä taas mukavaa!


Sisustus-löytöni olivat minimaaliset, mutta hyödylliset. Servettejä ja kynttilöitä kuluu aina ja uusille puukauhoille oli jo tarvetta. Ikeasta ostin myös kauniin tyynyliinan sekä muoviset yrttikasvit, joita kaniherra ei voi tuhota ;)


Tänään on saanut rauhassa sisustella ja järkkäillä, ennen uuden viikon alkua. 
Nyt ei olekaan vähään aikaan mitään "kivaa ohjelmaa" tiedossa, mutta näillä reissumuistoilla jaksaa taas pitkään :). 

Halauksin

Iida Emilia

tiistai 9. lokakuuta 2018

Blogisiskot koolla!

Mukavaa tiistaita!

Harmaana ja sateisena vapaapäivänä on piristävää palata ajassa taaksepäin ja muistella kuvien kautta ihanaa naisten reissua. Nämä ystävien kanssa vietetyt hetket ovat todella tärkeitä, kun saa uppoutua juuri itselleen mieleisille asioille samanhenkisessä seurassa. Todellisia henkireikiä, joita pyrimme pitämään yllä edes pari kertaa vuodessa.

Tällä kertaa matkasimme kohti Kokkolaa, jossa pari blogiystäväämme asuvat! 
Junassa seuraani liittyivät AnskuAllidaalia ja Niina. Kolmen tunnin köröttely taittui hyvässä seurassa nopeasti ja Kokkolan asemalla meidät vastaanotti Jonna, jonka luokse ajelimme ensitöiksemme kyläilemään. Jonnalle saapui myös ystävämme Kikke, joten tuttu kööri oli kasassa jälleen :)

Jonnan upeassa kodissa vaihdoimme kuulumisia herkullisen lounaan äärellä ja ihastelimme huokaillen ympärillemme. Tämän, omin käsin rakennetun omakotitalon tunnelmallisia kuvia löydät lisää mm. täältä 




Rauhallisen ja pitkään nautiskellun ruokailun jälkeen lähdimme jälkkärikahvituksille Kiken kauniiseen kotiin. (Klik) Täällä upeissa maalaismaisemissa sijaitsee vanha, idyllinen talo, jossa kelpasi kahvia hörppiä leivinuunin lämmössä.




Näiden herkkujen jälkeen vyöryimme vatsat täysinäisinä Puoti & kahvila Anneen, joka sijaitsee Kälviällä. ( Pahoittelen, että kännykällä otetut kuvat ovat kovin huonolaatuisia ). Tämä puoti on oikea vanhan haalijan aarreaitta, sillä se on täynnä vanhoja huonekaluja ja mielenkiintoisia esineitä! 



Vietimme puodilla pitkän tovin kaikkea vanhaa ihastellen ja löytöjäkin teimme. Harmi kun junassa ei saanut mukanaan kuljetettua mm. tuota kuvassa näkyvää vanhaa penkkiä! ;)

Ehdeimme vielä käväistä Kokkolan keskustassa muutamassa liikkeessä ja aamupalaostoksilla ennen illallista, johon mennessä vatsat jo ehtikin laskeutua ja Pedrinas ravintolan texmexruoka taas maittoi.

.................

Illan jo hämärtyessä ajelimme yöpymispaikkaamme Sundholmin tilalle, joka sijaitsee Öjan saaristokylässä, n. 15 km Kokkolan keskustasta. Pimeässä syysillassa tämä vanha, upea kartano näytti ensin hieman aavemaiselta, mutta sisällä talossa oli aivan ihana ja lämmin tunnelma! Sytyttelimme kynttilöitä ja rupattelimme yömyöhään pyjamat päällä ja villasukat jalassa.

Aamun valjetessa heräilimme syksyn ensimmäiseen pakkasaamuun ja söimme rauhassa aamiaisen ennen päivän rientoja.



Talo oli erittäin kauniisti sisustettu ja remontoitu. Todella idyllinen majatalo maalaismiljöössä!
Juuri meidän näköinen paikka.





Rauhallisen aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Pietarsaarta, josta löytyi monta ihanaa paikkaa sisustajalle. Vanhat talot ja kauniit puitteet tarjosivat myös silmänruokaa ja inspiraatiota. 


Blossomin lisäksi yksi ehdoton käymiskohde on Lundagård! ( Kuvat alhaalla )


Näiden seinien sisällä on aivan valloittava, oma maailmansa! Täällä vanha gramofoni soittaa leppoisia sävelmiä ja myyjätkin ovat pukeutuneet tyyliin sopivasti. 

Hyllyt notkuvat perinnerakentajan tarvikkeita, sekä kaikkea kaunista, uniikkia sisustustavaraa. Uutta ja vanhaa sulassa sovussa. Kierrätystä ja ympäristöystävällisempää elintapaa noudattaen.

Aivan ihana kerrassaan! Arvostan todella :)


Myös Legerassa oli oma ihana tunnelmansa ja täälläkin kannattaa poiketa jos Pietarsaaressa vierailee. ( Kuvat alhaalla )



Pietarsaaressa kahvittelimme vielä kauniissa Cafe Fiikassa aivan keskustassa ja kävimme Sundin puutarhalla ennenkuin ajelimme takaisin Kokkolaan. Sundin puutarhalla oli myös suuri sisustusosasto puutarhan lisäksi.

Kokkolasta esittelen vielä pari kuvaa Antik Helen-nimisestä upeasta liikkeestä, joka sijaitsee vanhassa kaupungissa. Täällä oli vanha rakennus sisustettu todella hyvällä maulla ja vanhat huonekalut oli kunnostettu pieteetillä. Oikein inspiroiva ( joskin melko kallis ) paikka.




Tässä nyt tällainen "pikajuoksu" reissustamme. Toivottavasti saitte kivoja vinkkejä mukaanne.
Tunnen kyllä olevani etuoikeutettu, että tämän blogiharrastuksen myötä olen saanut elämääni nämä viisi ihanaa ihmistä ja heidän kanssaan on nähty ja koettu kaikkea mukavaa :)

Instagramista: #blogisiskotkoolla löydät lisää kuvia ja tunnelmia.

Halauksin!

Iida Emilia

-Kiitokset yhteistyöstä Sundholmin tilalle-

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Sisustusretki Turkuun ja Naantaliin

Aurinkoista maanantaita toverit!

Täällä leijutaan vieläkin yläilmoissa huikean viikonlopun jäljiltä. On ollut suuri siunaus ja onni saada tutustua blogin kautta uusiin ihaniin ihmisiin, ja näiden viiden rakkaan blogiystäväni kanssa tapaamme säännöllisesti pari kertaa vuodessa. Olemme kierrelleet Suomea ristiinrastiin ja tällä kertaa päädyimme Turkuun. 

Perjantai aamusta ilma oli sateisen harmaa junaan astellessani, mutta Turkuun päästessä aurinko alkoi iloisesti hymyillä keväisillä säteillään. Eikä huono kelikään olisi toki haitannut, sillä ystävien seura lämmittää aina! 

Matkamme alkoi lounastreffeillä Ravintola Blankosta, jossa söimme ihan mielettömän herkullisen lounaan kauniista ympäristöstä nautiskellen! Kävimme myös Granitissa, mutta muutoin emme juuri keskustan alueella pyörineetkään, sillä päätimme jo hyvissä ajoin, ettei ole mitään järkeä juosta hikipäässä liikkeistä toiseen, vaan keskitymme muutamaan uniikkiin kohteeseen, ja jätämme aikaa myös leppoisaan oleiluun ja jutusteluun.

Ja nyt tuleekin kuvia aivan hillittömästi :D


Ensimmäiseksi ajelimme Ruissalon telakka-alueelle sisutusliike Aveliaan.
Tämä upea liike sijaitsee erittäin mielenkiintoisessa, tunnelmallisessa miljöössä, josta maisemat avautuvat suoraan merelle päin. 

Sistustusliikkeen yhteydessä toimii myös Avelia Cafe A-oikeuksin, josta voi nautiskella pikku suolaista, tai makeaa herkkua ostosten ohessa. Kauniin ilman vallitessa voi istahtaa ulkoterassille ja siemaista lasillisen kuohuvaa, ihastellen samalla ohilipuvia laivoja.


Valtavan suuressa, 1890-luvun telakkarakennuksessa on säilytetty upeasti vanhan tehtaan tunnelma, ja monet rakennuksessa muinoin toimineet vanhat huonekalut on entisöity palvelemaan edelleen. Tuotteet on aseteltu esille todella varmalla sisustusmaulla ja kaikkialla on niiiin kaunista, ettei voi kuin huokailla. 

Tuotevalikoimasta löytyy huonekalujen, lamppujen, mattojen, tekstiilien ja taljojen lisäksi myös paljon pientä kotiin viemistä. Rouhean kaunista ja yksinkertaisen selkeää tyyliä! 





Liikkeen ystävällinen omistaja kertoi meille liikkeen- sekä telakkarakennuksen historiasta ja tarjosi samalla herkulliset kahvit ja jälkiruuat. Kyllä meidän kelpasi!  


Täällä vierähtikin pitkä tovi kaikkea kaunista ihastellen, ja voitte olla varmoja, ettei täältä tyhjin käsin kotiin lähdetty. Hurmaannuin kyllä ikihyviksi, ja haluan ehdottomasti tänne joskus uudelleenkin! 


Telakka-alueelta matkamme jatkui kohti Raisiota ja sieltä, rauhallisen maaseudun helmasta löytyi ihanan idyllinen Putiikki Vanha-Vanto

Tämä suloinen puoti sijaitsi vanhassa hirsitalossa, omenapuutarhan suojissa.
Pihapiiristä löytyi myös navetta vanhoine aarteineen ja tietenkin perheen pienimpien iloksi lampaita, kaneja ja kanoja. Todellinen maaseudun helmi!




Täällä voi oikein aistia vanhanajan havinaa. Puulattioiden narinaa ja hirsiseinien patinaa. Maalaisromantiikkaa parhaimmillaan!


Laajasta ja kauniista sisustustarjonnasta löytyi niin vanhaa kuin uuttakin. Valkoista, pitsiä ja pellavaa. Monenlaista maalaisromanttiseen henkeen sopivaa. ( Tässähän vallan runosuonikin puhkeaa kukkaan :). 




Täällä vallitsi lämmin ja kodikas tunnelma. Oli ihanaa kierrellä ja katsella rauhassa. Silmänruokaa riitti ihan joka puolella.


Myös luomutuotteita ja oman omenatarhan mehuja oli kaupan. Tuosta maukkaasta mehusta saimmekin maistiaiset pikkusuolaisen kera, ja mehua kuskasin kotiinkin tuliaisiksi. Toki muutakin pientä ostoskassiin löytyi :)

Tännekin pitää päästä pian uudelleen. Uskon, että lapsetkin viihtyisivät täällä hyvin kesäaikaan, kun pääsisivät rapsuttamaan lampaita ja syöttämään pupuja. Oi että! Unelmien paikka!


Kun Vanha-Vanto jäi taaksemme, olikin kello jo paljon, joten seuraava päämäärämme oli majapaikkamme  
Hotel Bridget Inn 

Tämä 1880-luvun upea, mansardikattoinen talovanhus sijaitsee Naantalin vanhassa kaupungissa, vain muutaman sadanmetrin päässä Naantalin venesatamasta ja muumimaailmasta. Hotelli on saneerattu vanhaa kunnioittaen, mutta nykypäivän vaatimuksia vastaten.






Hotelli on todella sympaattinen, pieni ja kotoisa. Tällaisessa paikassa olenkin aina haaveissani halunnut käydä. Täällä sielu ja mieli lepää, ja tunnelma on ainutlaatuinen. Ainakin jotain aivan erilaista verrattuna perinteisiin hotelleihin.


Hotellissa tuntui olevan vielä tähän aikaan vuodesta melko rauhallista, joten siltäkin osin saimme nauttia seesteisestä ja hiljaisesta hotellista. Palvelu oli myös oikein ystävällistä :)




Kauniisti sisustetussa ja siistissä salissa nautiskelimme aamiaisen, jossa oli panostettu luomuun ja tuoreisiin raaka-aineisiin. Valikoima oli hieman suppeampi kuin suurissa hotelleissa ( saattoi toki johtua siitäkin, ettei vielä ollut sesonkiaika ) mutta maukasta oli ja vatsat saimme täyteen.


Silmät osuivat ihaniin, vanhoihin yksityiskohtiin, joita onneksi talossa oli paljon säilytetty.
Kuulin muuten jälkeenpäin huhua, että täällä hotellissa myös kummittelisi. Hui! 
Ainakin me saimme rauhassa nukkua yömme ;)




Meidän ison ( ja äänekkään ) naisporukan huoneisto sijaitsi erillisessä piharakennuksessa, joka oli hieman uudempi rakennus ja siksi sisustettu modernimmalla otteella. 

Sauna-Villa olikin loistava tapa viettää iltaa isommalla porukalla, sillä kaksikerroksisessa, tilavassa sviittihuoneistossamme oli ikioma sauna, sekä iso olohuone kulmasohvineen ja televisioineen. Avokeittiö astioineen, kaksi kylpyhuonetta ja yläkerrassa sijaitsi kolme makuuhuonetta, sekä parveke.

Lisämaksusta olisimme voineet vuokrata käyttöömme myös hienon tynnyrisaunan, ja ulkoporealtaan. Myös sauna-menuusta olisi ollut mahdollista tilata ruuat Villaan.


Oli kyllä todella luksusta viettää naisteniltaa rauhassa saunoen ja sohvalla rupatellen.

Haimme sviittiin noutoruaat Naantalin keskustasta ( ihan kebabravintolasta vaan, mutta olipas hyvvää ja loistava palvelu ) ja pientä herkkua iltanaposteltavaksi. Täällä sitten nauraa rätkätettiin ja jutusteltiin hieman yli puolen yön :)


Saunanraikkaana oli mukava pujahtaa puhtaisiin, valkeisiin lakanoihin ja hyvällä patjalla uni maittoi.


Seuraavana aamuna taisimme heräillä jo seitsemän jäljestä valoisaan, aurinkoiseen aamuun, vaikkei herätyskellot olleet edes soimassa!

Laittauduimme, söimme rauhassa aamiaisen ja pakkailimme. Kävimme pyörähtämässä Naantalin vanhassa kaupungissa senverran, että kurkistimme paikalliseen sisustuspuotiin.

Kurvasimme myös parille kirpputorille, sekä Ikeaan ja kävimme vielä syömässä lounaan Rossossa ennen kotiinlähtöä. Jos aikaa olisi vielä ollut, niin olisimme ajelleet Adalmiinan helmeen ja Loviisan aittaan, mutta niihin täytyy matkata sitten toisella kertaa.


Aivan upea reissu jälleen kerran! Nämä ovat todellisia henkireikiä tällaisten ruuhkavuosien keskellä elelevien rouvien elämässä :). Uutta reissua jo kovasti suunnitellaan syksyyn, mutta vielä ei ole paikasta tietoa. Kertokaahan, jos tiedätte hyviä kohteita!

Toivottavasti saitte kivoja vinkkejä tästä :)

Halauksin:

Iida Emilia

-Yhteistyössä Hotel Bridget Inn-