Tuulista torstaita!
Sain alkuviikosta iloisen ja jännittävän tehtävän, kun eräs tuttavani kyseli, josko kuvaisin hänen 1-vuotiasta tytärtään. Innostuin tuosta kunniatehtävästä oitis, vaikka lapsikuvauskokemukseni rajoittuvat lähinnä vain omieni kuvaamiseen. Toki tiesin myös sen, että omat kuvauspuitteet ja välineistö eivät ammattitasoa vastaa, mutta päätimme kuitenkin yrittää.
Kuvauspäivä koitti, mutta eihän se sujunut ollenkaan käsikirjoitusten mukaan :D
Ensinnäkin olin jo vallan unohtanut, kuinka vikkeliä nuo 1-vuotiaat ovat! Eiväthän ne pysy paikallaan ollenkaan. Suurin osa kuvista olivatkin sellaisia, missä näkyivät vain vauhtiviivat ;).
Lisäksi pikkuinen oli juuri sairastunut flunssaan ja siihen kun lisäsi vielä oudon ympäristön, niin hymyt olivat harvassa. Tai kuvaaja ei vain ehtinyt niitä napata :)
Päivä sattui olemaan pilvinen ja harmaa, joten luonnonvaloa tulvi sisään kovin niukasti. Itse kun en tykkää kameran kovaa salamavaloa käyttää, niin kuvien laatu jäi tästä kärsimään. Mutta olihan meillä silti hauskaa! Pikkuprinsessa oli kyllä niin valloittava persoona, että sulatti sydämeni täysin! Voi miten siitä onkaan aikaa, kun omat olivat tällaisia palleroisia. Ja saatiinhan me lopulta kuitenkin muutama tosi suloinen otos ikuistettua :)
Voihan kaniherra, kun käänsit meille selän! ;)
Onneksi mieheni työskentelee valokuvaamossa, niin pystyin ohjaamaan tuttavani sinne, mikäli mielii saada hieman laadukkaampia ja tarkempia studiokuvia. Lisäksi ammattilaisilla on hallussa se ote, jolla he pystyvät ikuistamaan sen pienenkin hetken ja hymyn juuri oikeassa kohtaa. Tämä oli kuitenkin itselleni mukavaa harjoitusta, jos vaikka joskus innostun kokeilemaan uudelleenkin.
Siihen asti taidan pysytellä sisustuskuvien parissa. Huonekalut kun eivät karkaa mihinkään :D
Hempeää loppuviikkoa!
Iida Emilia
