Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työpiste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työpiste. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. joulukuuta 2017

Adventtikalenteri

Heippa ihanat!

Joulukuun alussa meille muutti jälleen tonttujoukko asumaan ja joulupuuhissa auttelemaan. Lisäkädet ovatkin tarpeen, sillä niin paljon touhua riittää tähän joulunalusaikaan! Vaikka eilenkään ei ollut juuri mitään pakollista menoa minnekään, ja sitä kuvitteli ehtivänsä tekemään kaikenlaista, niin silti puolet asioista jäi toteuttamatta. Samaan aikaan, kun itse juoksi kilpaa kellon kanssa, niin isäntä puolestaan valitteli tekemisenpuutetta!! Joskus sitä toivoisi omaavansa miehen aivot :D

Eilen vietettiin myös ensimmäistä adventtia ja sen kunniaksi askartelin työpisteelle pienen adventtikalenterin. Kun lapset ovat jo isoja, eivätkä enää usko tonttuihin, ja tämä äititonttukin haluaa päästä jo helpommalla, niin silloin tämäntyyppinen kalenteri on oiva valinta. Valmiisiin paperipusseihin vain numerot kylkeen ja havunoksaa hieman koristeeksi. Reijittimellä reikä yläkulmaan ja narulla roikkumaan.

Näihin pussukoihin voisi sujahtaa jokaisena adventtina herkkujen lisäksi jotakin kivaa puuhaa koko perheelle. Elokuvalippuja, pelejä, uimahallireissua ja kiipeilypäivää. Tai sitten jotakin pientä tarpeellista, kuten sukkia, hiuspompuloita jne...en ole totta puhuakseni vielä edes keksinyt, mitä noihin loppuihin laittaisin. Elokuviin ajattelimme kuitenkin tässä lähiaikoina mennä.



Sunnuntaiaamuna heräsin perheen ainoana aamuvirkkuna (liian) aikaisin ja harmittelin tovin vesisadetta, joka oli pyyhkäissyt kaikki edellisen päivän lumet mennessään. 

Päätin kuitenkin ottaa ensimmäisestä adventista kaiken irti ja laitoin kynttilät päälle, jouluradion soimaan ja riisipuuron padalle porisemaan. Kummasti synkkä päivänalku sai heti paremman käänteen. Kylläpä maistui puurokin hyvältä :)



Tänään vapaapäivänä meinaan saada ainakin loput korttiaskartelut valmiiksi, joten nyt hommiin...

Iloista joulukuun alkua!

Iida Emilia

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Back to business!

Heipat perjantaihin!

Vaikka itselläni lomaa on vielä puolet jäljellä, niin pikkuhiljaa on myönnettävä myös se tosiasia, että arki häämöttää jo aivan kulman takana! Parin viikon päästä nimittäin koululaiset ahertavat jo työssään, ja pitkä kesäloma on enää muisto vain. Mutta onhan tuo arkikin oikeastaan ihan tervetullutta tuttuine rytmeineen ja rutiineineen, jahka nuo yökyöpelit vaan saadaan taas aikaisin aamulla hereille ;)

Tällä viikolla kävimmekin koulutarvikeostiksilla ja kaikkea pientä mukavaa tarttui matkaan. Syksyinen aherrus on kiva aloittaa kunnollisin välinein. Ja päästiinpä lisäksi testaamaan kunnon kuulokkeita yhteistyössä Sudio Swedenin kanssa. Meidän teinihän ihastui näihin huippuluokan kuulokkeisiin ikihyviksi ja omi ne heti itselleen. Hän tykkää mm. piirrellä paljon ja kuunnella samalla musiikkia, ja läksyjen teossakin musiikki auttaa kuulemma keskittymään.

Näissä Bluetoothilla langattomasti toimivissa kuulokkeissa yhdistyvät niin tyylikkyys- kuin laatukin, ja äänentoisto on parasta mahdollista maailmanluokkaa. Musiikin kuuntelu on suorastaan elämys, kun asettaa nämä kuulokkeet korvilleen.



Itse ihastuin näiden Regent White kuulokkeiden ajattoman tyylikkääseen ulkomuotoon, sekä tietenkin valkoiseen väriin. Ja jos oikein haluaa hifistellä, niin erilaisten vaihdettavien design-capsien avulla saa helposti vaihtelua kuulokkeiden ulkokuoreenkin. Me valitsimme valkoisen rinnalle Marmorikuvioidut kuoret, jotka sopivat kivasti sisutukseenkin. 



Nyt on kuulokkeet ja työpöytä ladattu valmiiksi. Välineet päivitetty, ja kynät teroitettu uuteen iskuun, mutta vielä onneksi parin viikon verran saamme nautiskella lomasta ja siitä otetaan kaikki ilo irti!




Ilokseni saan tarjota teille lukijani -15%:n alennuksen ja ilmaisen pikatoimituksen Suomeen koko tilauksestasi Sudio Swedeniltä. Hyödynnä alennuksesi koodilla PILVI.

Nyt arkeen soluttautimenkin käy paljon mukavammin sulosointuja kuunnellessa :)

Ihanaa viikonloppua!

Iida Emilia

-Yhteistyössä Sudio Sweden-

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kukkiva terassi

Sunnuntain huomenet!

Sateisen alkuviikon jälkeen olemme saaneet nauttia taas kauniista kesäpäivistä ( työpaikan ikkunasta katsellen ) ja pikkuhiljaa kylmän kevään väistyttyä olen kukkiakin pihaan hankkinut. Jälleen suurin osa kukista on valkoisia: perinteisiä pelargoneja, orvokkeja, petunioita ja lumihiutaleita. Sekaan vielä murattia, joka on mielestäni yksi kauneimpia vihreitä köynnöskasveja, joita tiedän.

Uutuutena päätin nyt kokeilla myös huumaavan tuoksuista laventelia, sekä upeaa hortensiaa, joka on nyt ilmeisesti liian aurinkoisella paikalla, koska kukinnot ovat ruskistuneet. Toivottavasti saan tuon puutarhan upean kuningattaren pidettyä hengissä!?



Tämä eurolavojen päälle kyhätty kierrätysterassimme on nykyään lempipaikkani pihassamme, vaikka  kierrätysteeman mukaisesti siellä onkin kaikki hieman rempallaan! Mökiltä hylättynä löytyneet puutarhatuolit kaipaisivat kipeästi kunnostusta, mutta omalla tavallaan ne ovat aika sympaattiset noinkin. 

Kukkahyllykön sain veljeltäni, kun se oli heillä jäänyt tarpeettomaksi. Hyllyt ovat kivasti harmaantuneet vuosien saatossa, sateen ja tuiskun armoilla.



Tänään nautimme rauhallisesta kotipäivästä puuhakkaan lauantain jälkeen.
Perjantai illasta saimme pitkästä aikaa kuopuksemme kummit kylään, ja istuskelimme pihalla lähes puoleen yöhön. Aivan ihania nämä valoisat illat!

Lauantaina kaupungilla oli jos jonkinmoista tapahtumaa, jossa kävimme lounastamassa ja ihmettelemässä ihmisvilinää. Hauskaa kun kesällä tapahtuu :)


Mökilläkin kävimme eilen pikapikaa uintireissulla ja haimme samalla makuupussin, sillä teinimme lähti ystävineen telttaretkelle! Täällä lähistöllä järjestettiin nimittäin kesäyön seikkailutapahtuma, jossa oli kiipeilyseikkailurataa, yösuunnistusta, uintia ja lettujenpaistoa kodalla, sekä yöpymistä teltassa. Olimme itsekin tapahtumassa mukana puoleen yöhön asti, ja yksi teinikaverusten vanhemmista jäi telttailemaan, joten uskaltauduimme omankin tyttäremme mukaan jättämään. Hieno tapahtuma todella, eikä mitään häiriköitäkään kuulemma paikalle eksynyt, vaikka jokin teiniporukka olikin yöllä salaa kiivennyt maauimalaan uimaan ( Enkä tarkoita omia teinejä ;)



Ensi viikonloppuna juhlitaankin jo sitten keskikesän suurta juhlaa...kuulemma viilenevässä ja epävakaisemmassa säässä, mutta sehän on tuttua se :D

Iloa päivääsi!

Iida Emilia

tiistai 31. tammikuuta 2017

Loman loputtomat tehtävälistat!

Hiphei! Täällä taas :)

Tänään lomani toisena päivänä oli vähän tällainen: "en tee oikein mitään" -päivä!
Aamupäivällä olin itseasiassa aikeissa aloittaa lastenhuoneen maalausprojektia, ja ehdein tyhjentää seinät ja siirtää huonekalut, kun huomasin, että tasoitusaineeni on kuivunut kököksi ja maalarinteippikin on lopussa. Koska minulla ei ollut autoa, en jaksanut lähteä toiselle puolelle kaupunkia rautakaupoille.

Tiesin, että pari kaappia odottelisi myös läpikäymistä ja lastenhuoneessakin riittäisi vielä inventoitavaa tavaraa, mutta ajatuskin niistä alkoi suuresti ahdistaa! Onneksi siinä hetkessä harmaan pilviverhon takaa aurinko pilkisti kutsuvasti ja pelasti minut ikävän puhteen kynsistä. Ulkoillessa mieli lepäsi. Kauppareissukin hoitui samalla kertaa. 

Mullehan iskee aina loman alussa stressi, "ettämitäkaikkeatässäpitäisioikeinehtiätehdä" ja jos laatii itselleen kauhean metrinmittaisen tehtävälistan, eikä tiedä mistä pitäisi aloittaa...niin ehkä pitäisi aloittaa siitä, että repii koko listan!

Suorittajaminä sai nyt vikistä ja rentominä ottaa ohjat tällä kertaa ja hyvä niin :). Ja kieltämättä kotona riittää kokoajan pientä hommaa kokkauksesta pyykkäykseen ja lasten läksyissä avustamiseen, joten ei tässä aika ehdi käydä pitkäksi.

Mutta palatakseni vielä siihen tehtävälistaan, niin tuo olohuoneemme bloggauspisteen seinä odottelee vielä käsittelyä, sillä tuo vanha sinertävänharmaa sävy ei passaa nyt ollenkaan yhteen meidän beessiinharmaisiin seiniin, joten täälläkin pitäisi sudin heilua. Vaan maalatakko tämä valkoisella vai sillä harmaalla, millä sohvaseinäkin, niin siinähän onkin pulma? Toisaalta yksi tehosteseinä olkkariin riittäisi hyvin, mutta tuleeko työpisteestä liian tasapaksu jos kaikki on seinää myöten valkoista? 









Näissä mietteissä:

Levollista iltaa!

Iida Emilia

keskiviikko 10. elokuuta 2016

A niinkuin arki!

Elokuun tuulessa on jo selvästi syksyinen väre. Takapihan pihlajat punastelevat ja metsien marjamättäät notkuvat houkuttelevan runsaina. Yksinäinen puusta pudonnut lehti kuiskii jo sitä, mitä ei vielä haluaisi kuulla. Illat hämärtyvät hiljalleen, kuin pakottaen kesävillikon rauhoittumaan! Niin se vain on. Arki on täällä ja kesä pian kaunis muisto vain.


Täällä on reput pakattu valmiiksi ja kynät teroitettu teräviksi.
Huomenna se alkaa. Uusi arki ja uudet mahdollisuudet! Samassa hetkessä ripaus haikeutta ja kourallinen seikkailumieltä. Muistan itsekin vatsassa lentelevät perhoset, kun pitkän loman jälkeen palattiin kouluun. Nyt varsinkin, kun esikoinen siirtyy yläasteelle! Kuinka jännää se onkaan!



Työpisteeltäkin on kesän pölyjä pyyhkäisty pois ja arki voi sen puolesta myös alkaa. 

Ystäviltä saadulla lahjakortilla hankein pitkään haaveissa muhineen Tine K:n olkilaukun.


Mustikka-aikaa elellään parhaimmillaan, ja täällä onkin herkuteltu niin tuorein mustikoin kuin piirakoinkin. Osa on saatu pakkaseenkin asti, mutta vielä pitäisi lisää tuota superfoodia hakea. 


Eipä mulla sitten muuta tällä erää, joten:

Tsemppiä alkavaan arkeen!

Iida Emilia

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Olohuoneen työpiste


Uusi viikko käynnistyi vapaapäivän merkeissä, mikä onkin oikein kiva, sillä viikonloppuna oli niin paljon touhua, ettei kotona ehditty kuin käydä kääntymässä. Tänään päivä kuluikin perinteisesti imurin varressa ja pyykkitouhuissa...kuinkas muutenkaan!



Räpsäisin tuossa ohimennen kuvia meidän uudistuneesta työpisteestämme, johon siirtyi lastenhuoneen vanha pulpetti testimielessä.  Pienempinä lapset istuskelivat usein pulpetilla piirtelemässä, mutta nykyään läksyt ja askartelut tapahtuvat lähestulkoon aina keittiönpöydällä. Pulpetti onkin jäänyt vähäiselle käytölle, mutten kuitenkaan olisi siitä valmis luopumaan. Tähän olkkariin se istuukin itseasiassa tosi hyvin muiden vanhojen huonekalujen viereen :)

Välillä harmittelen, että miksi menin maalaamaan tuonkin ihanan puunvärisen pulpetin valkoiseksi, mutta pulpetin pinta oli aikoinaan täynnä maaliläiskiä, joten maalipinta jätti tuhrut hyvin alleen. Ja käytössä tuo valkoinen maali onkin mukavasti jo kulunut.








Kyllä musta tuntuu, että pulpetti saa jäädä nyt tähän! Vielä kun löytäisi kivan vanhan koulun opetustaulun tuohon yläpuolelle :)



Nyt ihastelemaan Suomen kauneimpia koteja.

Iloa uuteen viikkoon!

Iida Emilia

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Oi kevät!


Voi että tämä kevät on ihan parasta aikaa!

Aamulla kävelin kepein askelin kohti työmaata uudessa kevät-takissani ja annoin auringonsäteiden maalailla pisamia kasvoilleni. Riemuitsin jokaisesta leskenlehdestä matkani varrella ja lintujen iloinen konsertointi sai väkisinkin hymyn huulilleni. Kyllä tätä aikaa on taas odotettukin!

Pihan kevätpuuhat ovat myös hyvässä vauhdissa, ja toisaalta oikein harmittaa, ettei pikkuruisessa rivitalopihassa ole enempää haravoitavaa! Kovasti myös uudet puutarhasuunnitelmat kutkuttelevat ajatuksiani, vaikka edelleenkin kasvattelen sitä viherpeukaloa. 

Ruukkuihin olen asetellut helmililjoja ja narsisseja. Muutamia orvokkejakin uskaltauduin jo laitella pihan piristykseksi. Täällä etelässä onkin ollut jo mukavan lämmintä ja kuivaa pitkään. Lumetkin katosivat ihan huomaamatta pääsiäisen tienoilla. Yöpakkasia toki vielä on, mutta ihan hyvin ovat kukat ruukuissa viihtyneet.












Nautitaan kevään ihmeistä!

Iida Emilia

ps: ja arvatkaapa vaan tuliko pisamia? No EI, mutta maksaläiskiä kylläkin,
 hyvästä aurinkosuojasta huolimatta!!! 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Arjen mutinoita

Jaahans, uusi harmaa viikko alkamassa! Alkaa kyllä päänuppia kiristää nämä kelit.
Nyt olisi se ensilumi pikkupakkasineen enemmän kuin tervetullut tänne eteläänkin.

Eipä voi kyllä kehua, että pikkujoulutkaan olisi hirveästi mieltä piristäneet, kun eilinen päivä meni täysin harakoille ryytyneen olon takia ;). Näin keski-iän  kynnyksellä on myönnettävä itselleen, että yöjuoksut on juostu jo aikapäiviä sitten! Työkaverit saivat minut tosiaan ylipuhuttua pitkästä aikaa baariin asti, mutta siellä tunsin olevani täysin vieraalla planeetalla. Viihdyin ehkä puoli tuntia, ja olin jo puolen yön aikaan kiltisti kullan kainalossa nukkumassa. Silti meni sunnuntai löysäillessä, vaikkei glögiäkään ämpärikaupalla tullut nautittua :D

Tänään onneksi olo on jo normaali, vaikka syksyn ensimmäinen flunssa meinaakin tehdä tuloansa ja nuo kilpirauhasen liikaoireiluni ovat myös alkaneet uudelleen vaivata puolen vuoden lääkityksen jälkeen. Ilmeisesti lääkeannos on nyt liian pieni, mutta sehän selviää piakkoin verikokeesta. 

Huoh! Johan nyt tuli valitusvirttä kerrakseen!
Ja pieniähän nämä ongelmat ovat kaikkien maailmalla tapahtuneiden ikävien uutisten rinnalla.
Ei edes aina viitsi uutisia lueskella, kun alkaa niin kovasti ahdistaa...

Pysytäänpä täällä blogissa kuitenkin näiden arkisten ja kauniiden asioiden äärellä, vaikka joskus nekin tuntuvat kovin pinnallisilta. Mielestäni juuri nämä pienet, suloiset asiat ovat niitä tärkeimpiä arjen kulmakivia, jotka auttavat jaksamaan :)




Työpöydän jouluisempaan ilmeeseen lisäilin pari askartelemaani paperitähteä, ja löysinpäs lähikaupasta vihdoin ne ekat hyasintitkin!

Ellokselta tilasin jokin aika sitten itselleni uudet talvisaapikkaat, mutta eihän ne olleetkaan sopivat. Hyödynsin sitten kuitenkin 40 %:n alen noihin ihaniin paperi-pallovaloihin ( jotka eivät tosin jalkoja lämmitä, mutta mieltä sitäkin enemmän ;)




Eiköhän tämän pöydän äärellä jaksa blogipäivityksiä kirjoitella,
harmaudesta huolimatta!




Johan nyt tulikin asiaa, vaikka pitikin ihan pikapikaa vain käydä täällä kääntymässä.
Tänään vielä vapaapäivä, joten pyykkihuone odottaa...

Valonpisaroita viikkoonne!

Iituli

tiistai 6. lokakuuta 2015

Pakkasukon pikavisiitti

Kun aamulla kömmin lämpöisen peiton alta ylös, tunsin heti luissani, että yön aikana joku on hiiviskellyt nurkissamme! Oli jättänyt jälkeensä vain hyytävän viileyden ja huurteella kuorrutetun maiseman. Pakkasukon terveiset olivat selkeät: "täältä tullaan, oletko valmis"? Iiiiks!

Onneksi olin pari päivää sitten nostanut terassilta rosmariinipuun sisälle, ja pilkkonut persiljat pakkaseen. Ja nyt oli muutoinkin korkea aika alkaa kaivella talvivaatteita varastosta esille. Taas näyttäisi suurin osa lasten vaatteista kutistuneen kesän aikana. En osaa niiden kanssa ennakoida koskaan. Olisihan se fiksua ostaa tammikuun alesta jo valmiiksi ne isommat toppavaatteet seuraavaan talveen. Paniikissa sitä sitten aamuhulinassa etsittiin lämpimämpää päälle!

Kyllä se talven tulo yllättää joka vuosi, mutta tässä alkuvaiheessa se on kuitenkin samalla salaperäisen ihastuttava ja kutkuttava. Rakastan sitä ensilumen huumaa ja pakkasen tuoksua edelleen kuin lapsena aikanaan.  Valitettavasti se huuma on aika nopeasti haihtuvaa. Ehkä tänä vuonna opin ottamaan talvesta enemmän irti ;). Sitäpaitsi tämähän oli vasta alkusoittoa. Eihän sitä tiedä ehtiikö kunnon talvi perille jouluksikaan. 

Kuvat eivät nyt liity milläänlailla tekstiin. Valoisa aamu vain pakotti tarttumaan kameraan.
Mutta näkyyhän siellä sentään se terhakkaana vihertävä rosmariinipuuni
 ( se, joka ei kelvannut etanoille ).



Tämä kuvakulma on olohuoneen ovensuulta, josta siirsin tikapuut takaisin vanhalle paikalleen, sillä ne tekivät kulkuaukosta hieman tukkoisen. Muutoin olen kyllä tykännyt tästä työpisteestä kovasti.




Terkut muuten ystävälle, joka kävi eilen kylässä. Pitäisi nähdä useammin. Pus!

Halein!

Iituli

torstai 27. elokuuta 2015

Bloggausnurkkaus olkkarissa

Hieman meinaa kiirettä pukata tälle viikolle, sillä työpäivien jälkeen olen autellut äitiäni hänen 60-vuotis juhlien järjestelyissä, joita vietetään tulevana lauantaina. Lisäksi syyskuun lapsemme täyttää ensiviikolla yhdeksän vuotta, mutten ole ennättänyt miettiä synttäreitä vielä ollenkaan. Pidämmekin kekkerit onneksi suvulle vasta parin viikon päästä, joten kai tässä vielä ehtii jotakin kehitellä ;)

Sisustelulle tuntuu kuitenkin liikenevän aina aikaa, enkä maltakkaan olla esittelemättä omaa bloginurkkaustani, joka syntyi alkuviikosta puolivahingossa olohuoneen puolelle. 

Sohvan siirtelyn myötä olkkarin ikkunan alle jäi valtava tyhjiö, johon toivon löytäväni jossain vaiheessa nojatuolin ja jalkalampun. Haluan kuitenkin tarkkailla ensin kirppareiden ja torin tarjontaa rauhassa ennenkuin rynnin uutta ostamaan. Kierrätys kunniaan! 

Tyhjään tilaan kuljettelin nyt alustavasti vanhan apteekkarin lipastomme, joka on viettänyt eläkepäiviään tuolla naulakon alla. Lipastovanhus sopikin ihan hienosti entisen puusohvan paikalle, mutta naulakkoseinä jäi puolestaan liian avaraksi.

Onneksi tavaranhamstraamisesta on sillointällöin hyötyäkin, sillä olin säilönyt lasten vanhaa peilipöytää varastossa näemmä juuri tätä hetkeä varten ;). Melko rumasta 70-luvun retro-pöydästä kuoriutui ihan kelpo bloggauspöytä, kun poistin pinttyneen peiliosan ja vaihdoin vetimet. ( Vetimet ja muutkin tilpehöörit löytyivät kotoa, joten muutos ei tullut maksamaan mitään ).

Tästä väliaikaiseksi tarkoitetusta työpisteestä tuli niin kiva etten ehkä maltakkaan tästä enää luopua!















Terveiset muuten blogini lukijalle joka tuli minua kadulla moikkaamaan, kun laahustin juuri väsyneenä ja pöllähtäneenä työpäivän jälkeen kotiinpäin. Olihan päivän piristys todella :)

Mutta nyt on lähdettävä unten maille.

Heipsulivei!

Iida Emilia

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Takaisin arkeen

Heippa pitkästä aikaa!

Niin se vain työarki on vienyt mukanaan, etten ole ennättänyt blogin puolelle mitään raapustella hetkeen. Viikonloputkin ovat hujahtaneet vauhdilla, ja ne ovatkin olleet yhtä juhlaa! Viime viikonvaihteessa pääsimme äärettömän mukavalle reissulle aurinkoiseen Tallinnaan, jossa juhlistimme pienellä porukalla appivanhempieni elokuisia 60-vuotispäiviä. Matka oli kyllä todella ihana kylpylöineen, museoineen ja upeine ruokapaikkoineen. Kuviakin kyseisestä matkasta löytyisi monia, mutta liekö nuo reissujutut ketään muita kiinnostavan?! :)

Tämän viikonlopun aikana puolestaan kohotimme maljan sekä veljeni uuden ammatin-, että hänen vaimonsa pyöreiden vuosien kunniaksi. Ja tähän samaan juhlaputkeen liittyy vielä parin viikon päästä mukaan pian kuusikymppinen äitini.

 Elokuu on siis alkanut varsin juhlavissa merkeissä ja kaikenlisäksi lämpöasteetkin ovat vihdoin kohonneet kesäisiin lukemiin näin loppukesän lohduksi. 

Huomenna lapsemme viettävät kesän viimeistä lomapäiväänsä. 
Koulun penkille palataan jo vanhalla rutiinilla, mutta edelleen intoa hihkuen.
Uudet kynät on teroitettu ja penaalit täytetty. Herätyskellot viritelty. Muistitaulut pyyhkäisty pölyistä.

Arki saa tulla ja kesyttää tämän "villinlännen" meiningin ;)





Työpöydälle löytyi kodin ykkösestä hauskan näköinen liitutaulu koukulla.
Suloinen sulkajuliste on Desenion mallistosta. Tilasin muutaman muunkin kauniin printin samaisesta nettipuodista. Laitan kuvia piakkoin kunhan löydän kehykset ihanille printeille.







Huomenna olen itsekin vapaalla, joten täytyypä keksiä jotain hauskaa vikalle lomapäivälle.

Tsempit alkavaan arkeen!

Iida Emilia

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Koululaisten työpiste


Minä täällä yön pimeinä tunteina vielä hiippailen pystyssä muun perheen jo tuhistessa tyytyväisenä pedeissään. En yhtään väheksy kunnon yöunia, mutta tänään ei vaan yhtään nukuta! Niinpä esittelen teille tässä "joutessani" lastenhuoneen toista seinustaa, josta löytyy koululaisten työpiste.

Täytyy myöntää, että huonekalujen siirtelyn jälkeen innostuin hieman liikaa tästä työtilan stailauksesta eli lopullinen versio tämä ei tule olemaan. Hieman pehmeyttä ja hempeyttä lisäilen tänne vielä, sillä tällaisena työnurkkaus ei oikein istu lastenhuoneen muuhun sisustukseen.
( Lamppukin on vain lainassa makkarista ).

Kuvat oli kuitenkin pakko napata, sillä haluaisin tämän tyylisen työpisteen itselleni. Ainut ongelma on vaan se, että tilaa kodissamme sellaiselle ei yksinkertaisesti ole! Paikkaa, jossa tärkeät paperit ja laskut olisi nätisti niputettuna ja askartelutarpeet oijottuna. Kaikki selkeästi yhdessä paikassa. Se olisi kiva.

No mutta...lastenhuoneesta löytyy nyt ainakin mukava työpiste, jossa kaikki tärkeät jutut ovat käden ulottuvilla ja tänne mahtuu itseasiassa hyvin ne askartelutarpeetkin. Tälle seinälle tapettia ei enää riittänyt, mutta maalasin seinän tapetin pohjaväriin sointuvalla sävyllä. 




Vaatekaapin kylkeen liitutaululle piirrusteltiin lukkari ja näteimmät askartelupaperit 
sekä lahjapaperit oli kiva jättää esille.

Sellaista tällä kertaa. Nyt alkaakin haukottaa siihen malliin, että taidanpa minäkin kömpiä 
lämpöisen peiton alle kuorsaamaan.

Hymyjä sinne!

Iituli

lauantai 20. elokuuta 2011

Törkynurkasta työpiste

Ihanaa, kun on taas viikonloppu! Nukuttiin pitkään. Sämpylätaikina on kohoamassa. Viikkosiivous odottelee, mutta pieni flunssanpoikanen tuppasi kutsumatta tupaan, ja tekee olon aika vetämättömäksi.

Arkemme on alkanut oikein mukavasti. Lapset ovat menneet reippain mielin kouluun ja päiväkotiin. Itsekkin olen kokenut jonkun ahaa-elämyksen työni suhteen. Pitkästä aikaa tuntuu, että tätähän juuri haluankin tehdä!

Töiden alun kunniaksi kunnostauduin, ja sisustelin eräänä iltana kammarin mutkaan pienen työpisteen, josta löytyy helposti askarteluun, ja ompeluun liittyvät asiat.
Tämä makuuhuoneen nurkkaus on toiminut pitkään pelkkänä törkynurkkauksena, jonne on ajautunut kaikkea turhanpäiväistä. Mm. vanhan vessan korkea kaappirumilus jämähti makkariin, samoin lastenhuoneen peilipöytä. Näistä olen valmis heti luopumaan, kunhan löydän kivan vaatekaapin siihen tilalle. Onneksi tämä nurkkaus ei pistä silmään muutakuin nukkumaan mennessä, mutta pienellä sisustelulla siitäkin sai ihan kelvollisen :) 


Tällähetkellä olen kovin mieltynyt mustavalkeaan, harmaaseen, sinkkiin ja kromiin. Päässä pyörii tuhat ja yksi ideaa jokaiseen huoneeseen, mutta maltillisesti mennään. Pelkkä suunnitteleminen, ja uusien katalogien selaaminenkin on mukavaa puuhaa.



Pian pitäisikin askarrella Lilliputin synttärikutsut matkaan, sillä 5-vuotis synttärit lähestyvät kovaa vauhtia.
Tiimarista löysin muuten tuollaisia suloisia pilkullisia lahjapapereita.

Mutta nyt sämpylöiden paistoon...

Leppoisaa Lauantaita :)

Iida Emilia