Näytetään tekstit, joissa on tunniste Höpinää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Höpinää. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Kevätpäiviä ilman huolen häiviä?

Heipsan!

Voi miten aurinkoisia ja lämpimiä päiviä ollut! Terassilla on tarjennut hörppiä iltapäiväteet tai herkutella jäätelöllä. Pihalla on tullut puuhasteltua monenlaista ja tämän hetken projektina  puhdistelen vanhoja sammaloituneita pihalaattoja. Muutos on mieletön! Voin laittaa kuvia jahka homma valmistuu.

Tällaisina hetkinä, auringon lämmittäessä poskipäitä, kevättuulen hulmutessa, lintujen sirkuttelua kuunnellessa saattaa huolet ja murheet jäädä unholaan. Sitä vain elää onnellisena omassa pienessä hattarassa, kaukana ulkomaailmasta.

Huomaan, että korona-arki vaihtelee. Välillä se hymyilee, välillä oikuttelee. Ajatukset kulkevat 
( toisinaan parin sekunnin ) tai noin parin viikon mittaisissa vaiheissa. Alkuahdistuksen ja lamaantumisen jälkeen saapui puuhavaihe. Kaikki oli jotenkin selkeää ja aikataulutettua. Kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja tuoreet leipomukset päälle. Monipuoliset salaatitkin tottakai. Tiskit, pyykit, imurointia, kotikoulua, lenkkeilyä...puuhastelua aamusta iltaan.

Kuudes viikko toikin mukanaan kyllästymisen! Ensimmäinen riitakin leimahti ( heti kun pääsin kehumasta ;). Tympääntymistä, ikävää, lipsumista, hällä väliä-ajatuksia. Salaatit vaihtuivat kuorittuihin porkkanoihin, eikä uunista ole leijaillut hetkeen tuoreen leivän tai pullan tuoksua. 

Huomaatko itse ajatustesi ajelehtivan vaiheittain?



Toisaalta tunnen oloni hyväksi ja onnelliseksi tänne omaan kotiini erakoituneena ja tiedän, että voin jatkaa tätä tarvittaessa vaikka loputtomiin, mutta toinen osa minusta lähes huutaa sinne entiseen elämään, elämään ennen fuckin koronaa! 

Voi miten sitä jo haaveileekaan kahvihetkistä ystävien kanssa. Kahdenkeskisestä ajasta oman kullan kanssa. Ravintolan illallisesta tai leffateatterin poppareista ( miksi mun haaveet liittyy pelkkään ruokaan ;) ?? 

Keilailu-illasta perheen kera, uimahallin poreista, mökkeilystä suvun kesken. Oman äidin halaamisesta. Veljeni kanssa nauramisesta ja serkkulasten yökyläilyistä. Jopa töihin menosta ja ihanien asiakkaideni tapaamisesta. Kaikesta ihanan tavallisesta!


Onneksi tähän kesään ei ollut vielä suurempia suunnitelmia edessä, eikä suuria pettymyksiäkään sen osalta tiedossa. Ainoastaan kesäkuinen Lauri Tähkän konsertti peruuntunee tietenkin ja ystävien tapaaminen siinä samalla. Mutta eiköhän näitä konsertteja ole vielä edessä, kun niiden aika koittaa.

Kesä! Voi miten se tuleekaan sopivasti tämän kaiken koronakurjuuden keskelle!



Nyt kuitenkin maltetaan vielä hetki! Pysytään kotona ja annetaan kevättuulien tuoda hyvää mieltä tupaan! 

Ilonpisaroita päiviinne!

Iida Emilia

torstai 16. huhtikuuta 2020

Torstain turinoita

Toiveikasta torstaita!

Täytyi oikein hetken pinnistellä ja muistella, mikäs viikonpäivä tänään onkaan?!
Päivät ja viikot sekoittuvat toisiinsa, eivätkä viikonloputkaan juuri eroa arjesta. Päätäkin särkee tänään vimmatusti. Monena aamuna on lisäksi täytynyt hieraista silmiään verhot avatessaan, että onkos nyt huhtikuun puoliväli? Luonto kun on peittynyt yön tunteina paksun lumikerroksen alle!! Siis LUMEN! Sen jota kaivattiin jouluksi tai hiihtoloman alkuun! Miksi ihmeessä sitä sataa vasta huhtikuussa? Huoh!

Tänään aurinko pysyy piilosilla, joten sytyttelin kotiin kynttilöitä lakanoidenvaihdon ja siivouksen lomassa. Vaikka tämä päivä onkin vähän väsynyt ja harmaa ( ja tekee ihan hitosti mieli herkkuja ;), niin täytyy sanoa, että karanteenipäivät ovat meidän perheessä sujuneet ihmeen mukavasti toistaiseksi. Ennen kaikkea olen iloinen siitä, että se alun shokkitila, ahdistus ja pelon tunteet ovat asettuneet. Uuteen arkeen on astunut taas ilo ja onni pienistä asioista.

Päivät menee yllättävän nopeaan ja tekemistä tuntuu riittävän. Isäntä käy töissä normaalisti ja hyvä niin, sillä hänen olemassaolonsa voisi "häiritä" meidän tyttöjen rauhallista kotieloa :D. Kaikilla on säilynyt mieli ihan ihmeen hyvänä ja uskokaa tai älkää, täällä ei olla koko viiden viikon aikana tapeltu kertaakaan?? ( Tai no..ehkä minä ja ukkokulta ollaan joskus jostain asiasta eri mieltä, mutta teinit eivät kiukuttele ollenkaan )?? Ihmettelen oikein kuinka tasapainoisia ihmistaimia olemme saaneet aikaan :). Vai liekö tämä vain tyyntä myrskyn edellä?



Toki pidemmän päälle seinät alkavat varmasti kaatua niskaan, mutta itselläni kotoilu ei ainakaan toistaiseksi ahdista yhtään. Mutta kieltämättä lämpimiä ilmoja odottelee jo innolla, sillä terassia ja kasvihuonetta olisi ihana päästä sisustelemaan. Tulevasta kesästä tai lomista ei ole tietoakaan, mutta nyt jos koska sitä pyrkii elämään vain päivän kerrallaan ja yrittää olla murehtimatta huomisesta. 



Mitäs ihmettä? Ulkona alkoi paistaa aurinko ja lumetkin ovat hävinneet. Nyt täytyy patistaa itsensä lenkille. Jospa se päänsärkykin sillä häviäisi? Vai vaatiikohan kroppa sittenkin mokkapaloja ;)

Tsemppiä päiviin!

Iida Emilia

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Erilaista arkea

Mitä teille kuuluu?

Vihdoin sain itseni kammettua koneen ääreen, vaikka ajatukset ovatkin niin hajallaan, etten tiedä saanko niistä vieläkään kiinni! Viimeiset pari viikkoa ovat olleet henkisesti raskaita varmasti itse kullekin ja mieli on samoillut laidasta laitaan. On nielty epätoivon kyyneleitä, on pelätty, murehdittu, noudatettu varovaisuutta ja totuteltu uuteen erilaiseen arkeen. Ja toisaalta samaan aikaan kevät on tehnyt tuloaan niinkuin aina ennenkin ja aurinko on ilahduttanut läsnäolollaan muistuttaen siitä, että jokainen uusi aamu on uusi mahdollisuus.

Jokaisella meistä on varmasti oma tapansa surra ja selviytyä poikkeusolojen keskellä!
Itse tunteellisena ihmisenä lamaannuin alkuun täysin ja menetin lähes ruokahalunikin ( ja sehän on meikäläisen kohdalla jo todella poikkeuksellista ;). Ahdistus meinasi viedä yöunet ja kroppakin alkoi reagoida oudolla tavalla, mutta näköjään sitä täytyi käydä kaikki tunteet läpi ihan sieltä pahimmista skenaarioista lähtien, jotta pääsi taas räpiköimisen jälkeen takaisin pinnalle.

Nyt olo on jo suht rauhallinen ja mieli valoisampi. Vaikka kaikki onkin vielä epävarmaa, niin positiivinen mieli nostelee päätään ja täytyy oikein ihmetellä, kuinka nopeasti ihminen sopeutuu vaikeisiinkin tilanteisiin. 



Kuinkas korona-arki on sitten sujunut?

Meillä ollaan nyt sellaisessa tilanteessa, että itse jäin eilen lomautetuksi ( tätä ennen jouduin jo sairaslomalle flunssan ja yskän takia, joka tietenkin iski juuri tässä vaiheessa vuotta ). Flunssasta on jo selvitty ja varmaan pikkuhiljaa tästä lomautuksestakin, sillä olihan se jo tiedossa. Mutta monenlaisia ajatuksia toki työttömyyskin herättää...huolta taloudesta, harmia asiakkaiden puolesta, pelkoa tulevasta sekä hyödyttömyyden tunnetta. Positiivisena koen toki sen, että saan olla kotona turvassa lasten kanssa ja saan kokea tavallaan kotiäitiajan uudelleen :)

Mieheni käy vielä ainakin toistaiseksi normaalisti töissä, mutta pienessä firmassa on sielläkin kovat ajat edessä. Tokihan se huolestuttaa ja mietityttää, mutta näinhän se on nyt kaikkialla! Täytyy vain luottaa ja toivoa, että kaikki vielä järjestyy hyvin päin.


Teinien kotikoulut sujuvat pääosin hyvin ja melko itsenäisesti. Lukiolainen kaipaa oikeaa koulua ja kavereitaan kovasti, mutta hoitaa koulutyönsä samalla tunnollisuudella kuin aina ennenkin. Kuopus sensijaan hehkuttaa rennon etäkoulun puolesta ( ainakin vielä ), mutta tarvitsee kyllä päivittäin tuuppaamista ja patistamista, jotta jaksaisi keskittyä tehtäviinsä.

Molemmat ovat olleet iloisella mielellä. Välillä käydään haukkaamassa happea lenkillä tai hyppimässä trampalla. Sanomista tulee helposti liiallisesta kännykällä olosta, mutta tässä kohtaa some on kyllä päivien pelastus ja yhteys kavereihin sen kautta tärkeää! Myös videopuhelut sukulaisten ja ystävien kanssa virkistävät mieltä :)



Itse saan voimaa ihan tavallisista arjen askareista ja päivät kuluvat yllättävän nopeaan kokkaillessa ja kotipuuhia touhutessa. Myös leipomisesta on tullut uusin "harrastukseni" , joka vie ajatuksia pois ikävistä uutisista ja antaahan nuo herkut vähän lohtuakin ;). 

Kaupassa yritetään käydä harvakseltaan, joka onkin hankalaa tällaisille entisille "joka päivä kaupassa - mitä taas syötäisiin" -ihmisille. Hassua on myös se. miten tavallisesta kauppareissusta on tullut viikon kohokohta. Tosin sieltäkin yrittää luimia ulos ihmisiä vältellen, koskematta, hengittämättä ja yskimättä. Ja kotona sitä hinkuttaa käsiä saippualla niin moneen kertaan, että kuivat kädet huutaa hoosiannaa! 


On se outoa! Yhtäkkiä maailma on pysähtynyt ja kiire poistunut. Antaahan tämä kyllä ajatuksen aihetta ja perspektiiviä kaikkeen siihen, mikä maailmassa on oikeasti tärkeää! Ehkä kaikella tällä kamaluudella on lopulta tarkoituksensa. Siihen luotetaan!

Voimia ja varjelusta teillekin sinne!

Iida Emilia

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Lottovoittoa odotellessa

Kaupallisessa yhteistyössä / Sortter

............

Jokin aika sitten äitini kertoi näyttäneensä blogisivujani tuttavalleen, joka oli huokaillut kuvia katsellessaan, että "taitavat olla aika rikkaita"? Saman lauseen olin kuullut joskus aiemmin lapseni kaverin tai puolitutun kollegani suusta. Jännä juttu, kuinka kuvat voivatkin valehdella! ;) Ehkä yhtenevä värimaailma ja kodikas sisustus luo vaikutelman, jossa kotiin on todella panostettu ja käytetty ruhtinaallisesti rahaa. 

Panostettu toki onkin. Suorastaan intohimoisesti ja suurella sydämellä! Mutta kodin harmonia syntyy onneksi pienelläkin rahalla ja sisustus muokkaantuu hiljalleen ajan saatossa. Rikkauttakin on niin monenlaista. Mielestäni olemme "rikkaita" kun meillä on katto pään päällä. On varaa maksaa laskut, vaikka välillä kirpaiseekin ja ostaa voita leivän päälle. On lämmintä vaatetta ja auto millä ajella töihin sekä lasten harrastuksiin. Jos siitä vielä jää jotakin pientä säästöön, niin voihan ihmettä.

Ennenkaikkea meillä on toisemme! Se on elämän suurinta rikkautta :)


Onhan sitä toki monet kerrat haaveiltu lottovoitosta! Lauantaisaunassa vihdottu monenlaisia toiveita ilmoille: "Olisipa kerrankin mahdollisuus matkustella. Ostaa uusi auto ikivanhan temppuilevan menopelin tilalle. Vaihtaa vihdoin nämä pikkuruiset asuin-neliöt suurempiin, jotta lapset saisivat omat huoneensa. Hankkia oma mökki paljuineen ja sitä rataa".

Ihminen haluaisi helposti heti kaiken jos se olisi mahdollista! Mutta mielestäni odottamisessakin on oma viehätyksensä, kun vähitellen saavuttaa jotakin, mistä on pitkään haaveillut. Onneksi onni mahtuu pienempiinkin unelmiin :)

Kuten esimerkiksi rakastamani vanhat huonekalut, jotka saattavat maksaa antiikkikaupoissa maltaita. Joskus kannattaa odottaa, niin ne oikeat osuvat kohdalle. Esim. tuo kerrostalon käytävälle hylätty patakaappi tai kirppiksen nurkkaan pölyttymään jäänyt kymmenen euron seinäkaappi, joka sai uuden elämän maalauksen myötä. Keittiönpöytä, jonka taitava tuttava nikkaroi vanhoista laudoista edullisesti. Eivätkä nuo ruokailuryhmän tuolitkaan ole aitoja design-tuoleja vaan halpoja kopioita.


Havahduimme juuri sellaiseen tosiseikkaan, että olemme asuneet tätä kotia jo reilut 17 vuotta!
Muuttaessamme tänne esikoisemme kasvoi vielä masussani ja meillä oli koko pieni elämä - sekä  suuri asuntolaina edessämme. 

Nyt vuodet ovat vierineet ja neitokainen kasvanut lähes täysi-ikäiseksi. Kotikin on muuntunut siinä välissä moneen kertaan ja perhe kasvanut. Ja mikä parasta, myös se suuri asuntolaina on hiljalleen huventunut! Alamme olla jopa lähellä sitä aikaa, että rahaa jäisi vihdoin muuhunkin kuin lainojen maksuun! 

Mutta saapi nähdä. Kyllähän sitä aina uusia ideoita riittää. Remonttia, pihasuunnitelmia, matkakuumetta... mökkiunelmista puhumattakaan ;) ( Ja ainahan se vanhan talon haavekin kummittelee takaraivossani ).


Olemme aina olleet tarkkoja siitä, ettemme jäisi liian monen lainan loukkuun sekä siitä, että  vaatimattomista tuloistamme jäisi aina rahaa myös siihen itse elämiseen. Siksi olemme aina vertailleet ja harkinneet tarkkaan hankintojamme sekä lainojamme. Varsinkin mieheni on onneksi ollut viisas näissä asioissa. Vaikka täytyy myös todeta, että iän myötä rahankäyttö on meilläkin vasta järkevöitynyt ja kantapään kautta opittu moniakin asioita. Onhan sitä nuorempana tullut kaikenlaiseen turhuuteenkin törsäiltyä...ja varmasti vähän vieläkin ;). Oppia ikä kaikki!


Mutta eikös se ole jo lottovoitto, kun on synnytty tänne Suomeen ja jokainen uusi aamu on uusi mahdollisuus astua lähemmäs unelmiaan :). Tarkemmin kun miettii, niin unelmathan ovat jo läsnä, 
joten näissä mietteissä ja haaveissa kohti aurinkoista keskiviikkoa!

Viikonlopuksi on muuten ihanaa reissua ystäväporukalla tiedossa, joten kurkkikaahan instagramista Stadin parhaimpia sisustustärppejä ;)


Rakkaudella

Iida Emilia

maanantai 13. tammikuuta 2020

Harmien harmi!

Kun viikonlopun kivat suunnitelmat muuttuivat lennossa, niin harmitus oli todella suuri!
Minun oli tarkoitus lähteä perjantai-iltana töiden jälkeen Turkuun tapaamaan lapsuuden ystäviäni, mutta viimehetken sairastumiset ja menot saivat porukkaa tipahtamaan matkasta pois ja päätimme perjantaiaamusta, että siirrämme tapaamista tuonnemmaksi, jotta saadaan koko konkkaronkka kerralla sitten kasaan. Etukäteen maksettu bussimatka oli tuossa harmituksessa pienin tappio, sillä pitkään ja hartaasti oli reissua jo odoteltu. 

Eipä siinä sitten auttanut muu, kuin suunnata töistä kotiin ja kuskaushommiin. Kuopuksen treenit olivat peruuntuneet, mutta esikoisen vein kampaajalle, koska hän halusi välttämättä omilla joululahjarahoillaan leikkauttaa itselleen lyhyet hiukset ( tämä tempaus vaati itseltäni pientä totuttelua, mutta olinhan itseasiassa saman ikäisenä leikkauttanut itsekin pitkät hiukseni lyhyiksi ;). 

Äitini oli pyytänyt nuorisoamme kampaajan jälkeen luokseen yökyläilemään ja mieheni oli matkalla  jääkiekkomatsiin, joten ajattelin pääseväni rauhassa kotiin huuhtomaan pettymyksen rippeet suklaalevyn ja lempisarjani parissa. Mutta olisihan se pitänyt arvata, että boheemi ja huoleton taiteilijaäitini järjestikin meille muuta ohjelmaa, sillä mummulan oviaukolla tajusimme olevamme keskellä taiteilijan suurta siivousinspiraatiota ja jouduimme myös tahtomattamme mukaan siihen ;D. Siinä sitten sinkoilivat kipinät pölypalleroiden seassa, kun rva huoleton ja rva bedantti "neuvottelivat" siivouksen ajankohdasta. 

Noh, lopulta urakan päälle lähdimme koko porukka pizzeriaan, ( vaikkei sekään reissu ihan kokonaan putkeen mennyt ja mielessäni sadattelin, että tälläkin hetkellä voisin olla toisaalla ystävieni kanssa iltaa istumassa ;) mutta pääsivätpä teinit sitten vatsat täysinäisinä siistiin mummolaan takaisin ja minä lopulta kotiinkin, mutta senverran myöhään, että ilta oli siinä :D



Lauantaiaamuna olin päässyt yli harmituksestani ja päätin pitää kotonakin kunnon siivouspäivän, sillä rakastan siivoilla yksin ja rauhassa ( isäntä lähti pois jaloista työmaalle ja lapset olivat edelleen mummolassa ). Siinä siivoillessa mielikin keveni kummasti!

Vielä jätin joitakin jouluisia juttuja, kuten tähtiä ja valoja pimeiden iltojen iloksi. Saavat ainakin tammikuun loppuun asti puolestani olla :)


Iltasella huomasimme taas istuskelevamme mieheni kanssa iltaa kahden, kun teinit lähtivät naapuriin kavereidensa kanssa leffaa katsomaan ja jäivät sinnekin yöksi. Että tähän on tosiaan tultu. Nuorisolla on omat menonsa ja me kaksi vanhaa varista täällä kotona vain kökötetään :D

Kun lapset olivat pieniä, niin olivat itseasiassa todella vähän yökyläilyreissuissa. Alle kouluikäisinä  vain 2-3 kertaa vuodessa, sillä itse rakastin vaalia yhteistä perheaikaa, enkä kaivannut omia menoja ja olimmehan me jo ehtineet ennen lapsia viettää ihan riittävästi sitä omaa aikaa ja vapaatakin elämää.

Toki tämäkin on ihan kivaa huomata, että näin ne nuoret vähitellen itsenäistyy ja meidän vanhempien yhteinen aika lisääntyy. Eipä siis tämä viikonloppu yhtään hukkaan mennytkään, vaikka ne allkuperäiset suunnitelmat eivät toteutuneetkaan.


Nytpä jäänkin sitten innolla odottelemaan uutta tammikuista reissua, sillä parin viikon päästä olisi tarkoitus kokoontua blogisiskojen kanssa yhteen. Toivotaan, ettei taudit iske keneenkään tällä kertaa.

Tsemppiä viikon alkuun!

Iida Emilia

tiistai 1. lokakuuta 2019

Unelmia ja avoimia ovia

Huomenia!

Tänään olen koko aamun kävellyt vähän levottomana paikasta toiseen. Tehnyt useampaa eri asiaa saamatta mitään kunnolla aikaan. Vatsassa on perhosia ja ajatukset harhailee. En tiedä missä vaiheessa minusta tuli niin kauhea jännittäjä?! Ehkä sinä päivänä, kun synnytin lapsen maailmaan ja olin vastuussa jostakin niin pienestä, kauniista ja hauraasta.

Tänä päivänä tuo pieni on jo suuri ja hapuilee askelillaan kohti omia polkujaan.
Rohkeasti hän etenee unelmiensa suuntaan, samalla kun minä sivusta ihaillen kannustan ja toivon, ettei hänen tielleen tulisi koskaan liian isoja kiviä tai kantoja.


Mun pieni haluaa maailmalle, enkä minä voi sitä estää, vaikka osa minusta ehkä pelkoineni haluaisikin. Ihmettelen vain, miten se hetki tuli näin äkkiä? En ehkä olisikaan vielä ihan valmis!
Äidin huoli ei taida loppua koskaan.

Samaan aikaan olen kuitenkin innoissani ja ylpeä. Kuinka tyttärestäni tulikin noin rohkea ja määrätietoinen. Mielelläni tuen häntä päätöksissään. Niinpä tänään matkustamme esikoisen kanssa vaihto-oppilas tilaisuuteen ja haastatteluun. Parin viikon päästä ollaan viisaampia ja jos paikkoja löytyy, niin seuraavana syksynä hän lentää vuodeksi eurooppaan. Onneksi on siis vielä aikaa sopeutua ajatukseen. 


Voi noita nuoria! Heillä elämä kaikkine mahdollisuuksineen on vielä edessä ja ovet avoinna.
Se pistikin miettimään, olenko itse tehnyt elämässäni koskaan mitään kovin mullistavaa?
Ulkomaille lähtö ei ainakaan käynyt ikinä pienessä mielessäni! Minun haaveeni olivat sensijaan hyvin tavallisia ja simppeleita, kuten saada oma koti, kiva työ, mies ja kaksi lasta :)
Voin siis tyytyväisenä todeta, että elän unelmaani todeksi ja elämän peruspilarit ovat kunnossa. Olenkin siitä enemmän kuin kiitollinen.


Hieman alle parikymppisestä reiluun kolmeenkymppiin elämässä tapahtui koko ajan hienoja ja isoja asioita vauhdilla! Löysin elämäni miehen, muutimme yhteen, valmistuin mukavaan ammattiin ja vielä toiseenkin. Kokeilin erilaisia työpaikkoja. Harrastin monenlaista. Muutimme toistamiseen. Menimme naimisiin, ostimme ikioman kodin, tulin raskaaksi. Olin kotiäitinä, päädyin lennossa omalle alalleni osa-aikatyöhön, tulin uudelleen raskaaksi ja nautein täysin siemauksin äitiydestä. Harrastin teatteria ja kirjoitin blogia. Tutustuin eri elämänvaiheissa ihaniin ihmisiin. Todella ihanaa aikaa, elämäni onnellisinta väittäisin!



Sitten elämä tasaantui. Lapset kasvoivat, alkoi koulut, harrastukset, käytiin töissä, pestiin pyykkiä ja kokattiin. Arkista rumbaa sen iloineen ja murheineen. Omat harrastukset jäivät taka-alalle, eikä ystäviäkään ehditty niin usein tavata. Itsensä haastaminen tai uudet kokemukset jäivät ruuhkavuosien ja kiireen hampaisiin....ja sillä tiellä ollaan yhä.

Tavallaan elämä on mukavan seesteistä tällä hetkellä, mutta ehkä se toisinaan on aivan liiankin tasaista! Siis tasaisen kiireistä. Tuntuu, kuin ovet olisivat jo omalta osalta sulkeutumassa, eikä elämässä enää tapahtuisi mitään niitä suuria tai mullistavia juttuja. Ennemminkin vain pelkää, jos jotain pahaa tai vakavaa sattuisi! Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Eläkepäiviäkö tässä nyt sitten odotellaan? ;)


Olenkin kuullut, että nelikymppisenä ihmiselle tulee usein pieni tyytymättömyysvaihe ja onnellisuustaso notkahtaa hetkellisesti. Hyvä, tietää, että tämä kriisivaihe onkin väliaikaista.

Huomaan myös lähipiirissäni, että moni tekee tässä vaiheessa isojakin muutoksia. Yksi vaihtaa pitkäaikaisen työnsä aivan uuteen ja erilaiseen, toinen muuttaa eri kaupunkiin, kolmas eroaa liitostaan aivan yllättäin ja neljäs toteuttaa jonkin pitkäaikaisen unelmansa.

Itselläni on myös pieniä unelmia ja toiveita takataskussa, mutta rohkeus niiden toteuttamiseen uupuu. Ehkä annan niiden muhia vielä ja katsoa mihin tuuli kuljettaa. Miten minusta tulikin tällainen jänishousu? ;)


Mutta nyt keskityn kuitenkin tyttäreni unelmiin ja kannan hänet vaikka maailman ääriin, jotta hän saa elää haaveitaan todeksi. Sillä mikä sen parempaa elämässä näin vanhemmalle onkaan, kuin lapsiensa onnellisuus :). 

Mitä suurta tai mullistavaa sinun elämässäsi on viimeksi tapahtunut?

Lämpimin ajatuksin

Iida Emilia


keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Ripaus ruskeaa syksyyn ja roppakaupalla kiitollisuutta

Suloista syyskuun alkua!

Tänään tahdon hehkuttaa syksyn, rakkauden ja kiitollisuuden puolesta. 
Tuntuu kuin matka keväästä tähän päivään olisi ollut vain silmänräpäyksen mittainen, mutta tässä räpäyksessä olen oppinut jotakin tärkeää itsestäni. 

Olen oppinut mielestäni kuuntelemaan kehoani ja ajatuksiani paremmin, olemaan itselleni armollisempi ja hyväksymään puutteeni. Keväisen väsymyksen ja uupuneen olon myötä opin vihdoin liian kiltin ihmisen roolista ulos ja sanomaan EI! Olen ollut vähän liian joustava ja suorittanut asioita oman jaksamisen äärirajoilla. Nyt pyrin kuuntelemaan itseäni enemmän ja huomaan jo nyt muutoksen, sillä elämään on jälleen palannut ilo. Keväällä nimittäin oloni oli kovin alakuloinen...enkä tiedä, oliko se jotakin vuodenaikaan liittyvää lievää masennusta vai stressiä, mutta jossain siinä perunamaan myllerryksen ja kesälomien tienoilla alkoi selvästi helpottamaan ihan itseäni tutkiskellen ja aiheeseen perehtyen.

Suurena apuna minulle kirjoittamisen ohella toimivat myös rakkaat ystävät, sekä puolisoni, oma tuki ja turvakallioni, jonka kanssa juhlistimme juuri 18-vuotis hääpäiväämme. Voiko suurempaa kiitollisuudenaihetta ollakaan, kuin tuo läheinen ihminen, kulkemassa vierelläni jo 24:ttä vuotta, niin myötä- kuin vastamäessä. Vaikkemme kumpikaan ole täydellisiä ihmisiä, niin tärkeintä on se, että täydennämme toisiamme :)

Enkä kätke onneani senkään asian suhteen, että olemme saaneet kaksi ihanaa lasta, sillä sehän ei ole itsestäänselvää. Tai sekään, että olemme eläneet näin onnellista ja tasapainoista elämää yhdessä perheenä, sillä itse avioerolapsena en saanut ihan samanlaista kokea. 

Melkein sydän halkeaa onnesta tästä kiitollisuuden määrästä!



Alkanut syksy on tuntunut hyvältä, kuin uuden alulta.
Toivon todella, etteivät nuo kevään mielialat enää palaisi, vähän pelkäänkin.
Mutta ehkä osaan nyt hakea heti apua, jos niin kävisi. 


Energiani eivät ole ihan entisellään, mutta teen sen minkä jaksan. En esimerkiksi saanut tänä vuonna pestyä ikkunoita ollenkaan, vaikka vieläkin toki ehtisi, mutta onko se sitten niin kamalaa jos jäävät pesemättä?!



Iloitsen siitä, että sain siivottua ja vähän sisusteltua, jopa nauttien, eikä vain robottimaisesti suorittaen.

Naputtelin olohuoneen seinälle peilin takaisin, koska se sopii tuon Juvin sivupöydän kaveriksi niin hyvin. Julisteen teksti muistuttaa minua siitä, että kaaos voi olla myös kaverini, eikä viholliseni ;). 



Olohuoneen pöydällä ripaus ruskeaa: kesäloman ihania muistoja Porvoosta ja Tertin kartanolta.
Tervetuloa syksyn sateet ja tuiskut! Minä olen valmis :)

Iloa päivääsi!

Iida Emilia

tiistai 27. elokuuta 2019

Kylässä idyllisessä hirsitalossa

Moikka moi ihanat!

 Kuinkas arki on lähtenyt rullaamaan? Täällä tahtoo kiire ja aikataulutettu elämä kiristää hermot tiukille, kun pitää muistaa yhtäkkiä taas sen tuhat asiaa, mutta muuten kuuluu ihan hyvää :)
Aurinko paistaa ja helteitäkin vielä loppukesään lupailtu. Lisänä kivoja juttuja, kuten työkaverin tupareita juhlittu viikonloppuna ja hääpäiväkin häämöttää edessäpäin. 

Ystävien tapaaminen onkin ihan parasta terapiaa arjen keskellä, mutta valitettavasti näissä ruuhkavuosissa aika harvinaista herkkua. Aikataulujen sovittaminen yhteen on monasti hankalaa, tai paukut eivät vaan riitä vieraiden kestittämiseen. Itsessäni ainakin olen huomannut suuren eron menneisiin vuosiin, kun tykkäsin vielä täyttää talon kutsuilla ja kekkereillä. Nykyään pelkkä ajatuskin väsyttää. 

Haluaisin olla sellainen extempore-ihminen, joka mielellään pitää ovet avoinna ja kahvipannun kuumana yllärivieraillekin ( kaaoksenkin keskellä ), mutta en vain ole! Ennemminkin viihdyn nykyään omissa oloissani?! Onko tämäkin joku vanhenemiseen liittyvä juttu? Ehkä toivottavasti ohimenevä sellainen ;)

Kesän aikana on kuitenkin tullut nähtyä paljon ystäviä ja tehtyä kivoja asioita, jotka antavat hurjasti voimaa ja onnenpilkahduksia elämään. Yksi näistä kohtaamisista tapahtui erään lapsuudenystäväni kauniissa kodissa viime viikolla, josta tallensin luvan kanssa kuvia tänne teillekin.

Tämä ikätoverini on ollut elämässäni mukana aina lapsuusvuosistani saakka, sillä vanhempamme olivat ja ovat edelleen perhetuttuja. Tähän samaan porukkaan kuuluu myös kolmaskin rakas ystävä ja yhdessä olemme kulkeneet ihan sieltä ala-asteiästä asti. Voi miten paljon tapahtumia, unelmien täyttymisiä sekä myös pettymyksen kyyneleitä näihin yhteisiin vuosiin onkaan mahtunut.



Tällä hetkellä tämä ystäväni, Hirsitalon Susanna elääkin suurta unelmaansa todeksi, vaikkei matka siihen ole ollut mutkaton.

Hän on kaveripiiristäni niitä ensimmäisiä, joka muutti jo nuorena pois kotoa. Hän meni nuorena naimisiin ja sai eikoisensa jo paljon ennen meitä muita. Hän joutui myös myöhemmin kokemaan raskaan eron ja asui vuosia kahdestaan tyttärensä kanssa. Muistan kuinka hän haaveili tuolloin suurperheestä ja maalaistalosta, vaikka mukavasti elämä siinä kaksinkin heillä sujui.

Ystäväni on juuri sellainen ihminen, joka rakastaa kutsua vieraita yhteen suuren pöydän ääreen. Hänellä on aina syli avoinna ja vierasvaraa kaapissa. Hän järjestää helposti juhlat vaikkapa tyttärensä toisen nimen nimipäivän tai kissan syntymäpäivän kunniaksi :D. Juuri sellainen hersyvän avoin ja iloinen persoona!



Ja kuinkas ollakkaan, eräänä päivänä hänen elämäänsä ratsasti se komea ritari, jonka myötä unelmat saivat tuulta purjeisiin. Uuden liiton mukana hän sai ne pari bonus-lastakin sekä kaksi yhteistä rakkauden hedelmää, joten suuremmalle talollekin alkoi olla 7-henkisellä perheellä tarvetta.


Pitkään hakuksessa heillä olikin vanha maalaistalo, mutta kun sitä oikeaa ei tullut vastaan ja tilan tarve oli suuri, päätyivät he lopulta kompromissiin jonka lopputulos remontin jälkeen on aivan valloittava! Tämä hirsitalo ei nimittäin ole kuin reilu 30-vuotias, mutta tunnelmaltaan kuitenkin paljon "iäkkäämpi" ja arvokkaampi!


Hirsitaloissa on tietynlaista eleganssia ja ajattomuutta. Kestävyydestä ja ekologisuudesta puhumattakaan. Tässäkin kyseisessä talossa löytyy upean korkeat huoneet, parrut katossa, puulattiat, leivinuuni- ja takkayhdistelmä, lasiveranta, monta makuuhuonetta ja ympärillä suurensuuri tontti mäntymetsän keskellä. Melkoinen unelma!



Ystäväni puoliso on käsistään varsin kätevä ja pääasiassa hänen käsittelyssään koti ja pihapiiri ovat saaneet viimeisen 3:n vuoden aikana jo hurjasti muutosta, vaikka vieläkin kuulemma hommia riittää. Ystäväni suunnittelee ja mies osaa toteuttaa. Aika kadehdittavaa yhteistyötä:)

Kodin pinnat on käsitelty kauttaaltaan mm. kellastuneet puulattiat maalattu harmaiksi, hirsiseinät valkoisiksi ja osa seinistä tapetoitu tunnelmallisin kuviotapetein.

Keittiö on remontoitu kokonaisuudessaan sekä vanha pieni eteinen purettu niin, että ruokailutilaa saatiin samalla avarrettua. Uusi eteinen on otettu käyttöön suurelle lasiverannalle ja seuraavaksi valmistuu vessa.



Uloskin on tehty leikkimökkiä, puuvajaa ja kasvihuonetta. On istuteltu omena- luumu ja riikunapuita. Ruusutarhaa unohtamatta! Ai että, jotkut ovat aikaansaavia :). Nappasin itseasiassa kuvia ulkoakin, mutta niistä teen vielä oman postauksen, kun ihastuttavia kuvia tuli niin paljon!

Huomaatte muuten varmaan, että sisustusmakumme ovat ystäväni kanssa aika samankaltaiset ja tänne usein kauppaankin ensimmäisenä meiltä poistuvaa tavaraa. Myös puheenaiheet pyörivät hyvin usein remonteissa, sisustuksissa ja uusissa ideoissa ( perheen ja ruuhkavuosi-stressin lisäksi ;).
On se suuri rikkaus, kun saa vaihtaa kuulumisia samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. 


Olen niin onnellinen ystäväni toteutuneesta unelmasta, idyllisestä hirsitalosta, jonka täyttää nykyään iso lapsikatras äänillään. Vauhtia ei täältä talosta puutu, kun lapsia löytyy uhmaikäisestä aina murrosikäiseen ja jo kotoa pois muuttaneella esikoisellakin on oma taaperonsa. Ystäväni on siis mummikin jo :). Niin ja kuuluuhan maalaisidylliin toki koira, kani ja viiriäisetkin. Ja ison ruokapöydän ympärille kerääntyy lähes päivittäin sukua, ystäviä tai naapurin lapsiakin.

Siinä sivussa seuraava projekti onkin jo valmistumassa vanhoihin autoihin hullaantuneen isännän käsissä,( eikä se ole siis uusi autalli ) vaan ihana vanha hirsisauna! Tästäkin täytynee napata kuvia lisää, kunhan päästään testaamaan pihasaunan löylyt loppusyksyn hämärissä.


Mitäs sanotte? Aikas mukavaa idylliä ja elämänmakuista menoa.

Ystävältäni sain tosiaan luvan tehdä tällaisen kotijutun, sillä hänkin on haaveillut joskus blogin kirjoittamisesta, mutta ymmärrettävästi suurperheen opettaja-äidillä ei aikaa tällaiseen liikene :). 
Hieman vaihtelua omiin koti-kuviini välillä.

Halauksin

Iida Emilia

perjantai 3. marraskuuta 2017

Kamarin uusia tuulia ja kauhutarinoita viikon varrelta

Aurinkoisen pirtsakat pakkasterkut!

Perjantaissa jo mennään ja ihana viikonloppu edessäpäin.
Kaikenlaista tohinaa on viikkoon mahtunut. Mukavimpana muistona eilisen illan pikkujoulut, sillä kävimme kollegani kanssa työpäivän päätteeksi syömässä, ja sen jälkeen teatterissa. Ihanaa oli pitkästä aikaa sivistää itseään näinkin kultturellisti, ja parasta näissä arki-illan pikkujouluissa oli se, että tällainen väsynyt keski-ikäinen pääsi ajoissa kotiin nukkumaan ja heräsi aamulla virkeänä ilman päänsärkyä :D

Tänään olisikin sitten vähän hurjemmat pippalot tiedossa, sillä lupasin järjestää lasten pyynnöstä halloweenbileet. Illalla kodin sitten täyttääkin hurjat hirviöt ja monsterit. Saapa nähdä, kuinka villiksi meno yltyykään!

Itseasiassa pariin viime viikkoon on mahtunut varsinaisia kauhunhetkiä jo yllinkyllin ihan tosielämässäkin, enkä enempää jännitystä kaipaisikaan! Äitini taloyhtiössä sattui paha tulipalo, jossa onneksi ihmishengiltä säästyttiin, mutta parin kotieläimen hengen tuo palo vaati. Tämän lisäksi isäni putosi kaksikerroksisen omakotitalon katolta, kuuden metrin korkeudesta!!! Ja voitteko kuvitella...hän selvisi tuosta tömähdyksestä pelkällä nilkan venähdyksellä. Onneksi putoamista hidasti parveke, josta isäni oli saanut pudotessaan kiinni, ja vanhana laskuvarjojääkärinä hän onnistui laskeutumaan maahan oikeaoppisesti. Huh huh! Kyllä varjelusta on ollut onneksi matkassa mukana. Ja tästä kaikille katolla keikkuville miehille opiksi, että muistakaa hyvät ihmiset ne turvavälineet!

Seuraaviin kuviin en nyt keksi mitään järkevää aasinsiltaa...;)



Makuuhuoneen seinälle, tyhjiin kehyksiin sain vihdosta viimein laitettua julisteet, jotka sopivatkin tilaan kuin nakutetut! Nämä Desenion, kauniin yksinkertaiset julisteet sain aikanaan valita itselleni yhteistyön merkeissä, ja nuo ihanat kehykset ovat Raatikuvasta, Hämeenlinnan parhaasta valokuvausliikkestä. Vink vink :)

Vielä täytyy hieman muokata tuota kollaasia, sillä se näyttää mielestäni jotenkin tönköltä, kun hyödynsin sitä tehdessä vanhoja naulanreikiä. Pakko ehkä kuitenkin lyödä pari reikää seinään lisää.

Muutoin makuuhuoneessa ei olekaan mikään muuttunut. Ainoastaan vilttiä ja taljaa tullut lisää talvikotia lämmittämään. Ja seinällä olevasta naulakosta voi myös napata villaista päälle, jos alkaa paleltamaan.




Nuo makuuhuoneen pariovet ne jaksavat ilahduttaa edelleen, vuosi remontin jälkeenkin! 
Mutta nyt pitäisi ryhtyä valmistautumaan pikkuhiljaa kummitustalon emännän rooliin, joten eipä muuta, kuin ihanaa viikonloppua kaikille! Pysykäähän pystyssä liukkailla keleillä!

Halauksin:

Iida Emilia