Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kylässä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kylässä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Salaisessa puutarhassa

Kurkistetaanpa tällaisena sateisena syyspäivänä ystäväni "salaiseen" puutarhaan, jossa vietimme erästä kaunista loppukesän päivää. Ihana palata vielä hetkeksi näihin lämpöisiin ja aurinkoisiin hetkiin. ( Jos missasit ensimmäisen postauksen kyläreissustani ystäväni kauniissa hirsitalossa, voit lukaista sen täältä. )

Lapsuudenystäväni hirsitalo sijaitsee isolla tontilla, upean mäntymetsän syleilyssä. Aivan täydellisissä maalaismaisemissa, mutta kuitenkin palvelujen ja pienen kyläkoulun läheisyydessä. 

Suuressa pihassa riittää toki puuhaa, mutta onhan se ihanaa, kun lapsilla on tilaa missä temmeltää. 
Ja onhan täällä paljon jo saatu aikaankin, sillä puutarhasta löytyy mitä suloisempia paikkoja oleskeluun, leikkeihin tai puuhasteluun.



Pihamaalla kasvatellaan omavaraisesti mm. perunoita, salaatteja, kurkkua ja tomaatteja.
Lisäksi puutarhasta löytyy marjapensaita sekä omena- luumu- ja riikunapuita.

Kasvihuoneen taakse valmistuu nyt syksystä ihana hirsinen pihasauna, joka kasataan paikoilleen vanhoista hirsistä. Ystäväni kutsuu sitä hauskasti "mökiksi". Mökin alueelle rakennetaan myöhemmin oma terassialue ja grillauspaikka. Sinne voi paeta sitten rauhoittumaan arjen keskellä.


Päätalon läheisyydessä sijaitsee myös toinen grillikatos, jossa itse nikkaroidut rouheat kalusteet ja romanttinen maalaistunnelma kutsuvat luokseen kesäpäivästä nautiskelemaan.

Katoksen vierestä löytyy leikkimökkiä ja lasten leikkipaikkaa, jossa pienet pellavapäät voivat leikkiä  aikuisten grillaillessa.


Tässä olemme muutamia kertoja ystävien kesken parannelleet maailmaa auringon laskiessa, lyhtyjen loisteessa. Tai kahvitelleet syntymäpäivien kunniaksi samalla, kun lapset juoksentelevat ympärillä hippaa tai kymmentä tikkua laudalla. Ihanaa elämänmakuista menoa :)


Söpöisessä leikkimökissä sai meidän tyttöjen huoneen kirsikkapuutapetit jatkaa kukkimistaan, kun meillä niistä kasvettiin yli. 

Tänne ovat päätyneet myös monet meidän vanhat barbiet tai nukkekotitarvikkeet. Ihanaa, kun niille löytyy uudelleen innokkaita leikkijöitä.


Vieraita varten avataan usein myös oma jäätelökioski, jossa asiakkaita riittää jonoksi asti.
Tämä kiska onkin kuuluisa jo naapureiden keskuudessa :)



Voi että näitä kesäisiä fiiliksiä! 
Pakko näistä on nyt hetkeksi päästää irti ja ensivuonna ne tuntuvat jälleen entistä mahtavammilta.
Ja nyt jäämme innolla odottelemaan mökkisaunan valmistumista, jotta päästään ystävän "mökillekin" jossain vaiheessa tunnelmoimaan.

Näiden kesäisten kuvien myötä toivottelen

Iloisia syyspäiviä!

Iida Emilia

tiistai 27. elokuuta 2019

Kylässä idyllisessä hirsitalossa

Moikka moi ihanat!

 Kuinkas arki on lähtenyt rullaamaan? Täällä tahtoo kiire ja aikataulutettu elämä kiristää hermot tiukille, kun pitää muistaa yhtäkkiä taas sen tuhat asiaa, mutta muuten kuuluu ihan hyvää :)
Aurinko paistaa ja helteitäkin vielä loppukesään lupailtu. Lisänä kivoja juttuja, kuten työkaverin tupareita juhlittu viikonloppuna ja hääpäiväkin häämöttää edessäpäin. 

Ystävien tapaaminen onkin ihan parasta terapiaa arjen keskellä, mutta valitettavasti näissä ruuhkavuosissa aika harvinaista herkkua. Aikataulujen sovittaminen yhteen on monasti hankalaa, tai paukut eivät vaan riitä vieraiden kestittämiseen. Itsessäni ainakin olen huomannut suuren eron menneisiin vuosiin, kun tykkäsin vielä täyttää talon kutsuilla ja kekkereillä. Nykyään pelkkä ajatuskin väsyttää. 

Haluaisin olla sellainen extempore-ihminen, joka mielellään pitää ovet avoinna ja kahvipannun kuumana yllärivieraillekin ( kaaoksenkin keskellä ), mutta en vain ole! Ennemminkin viihdyn nykyään omissa oloissani?! Onko tämäkin joku vanhenemiseen liittyvä juttu? Ehkä toivottavasti ohimenevä sellainen ;)

Kesän aikana on kuitenkin tullut nähtyä paljon ystäviä ja tehtyä kivoja asioita, jotka antavat hurjasti voimaa ja onnenpilkahduksia elämään. Yksi näistä kohtaamisista tapahtui erään lapsuudenystäväni kauniissa kodissa viime viikolla, josta tallensin luvan kanssa kuvia tänne teillekin.

Tämä ikätoverini on ollut elämässäni mukana aina lapsuusvuosistani saakka, sillä vanhempamme olivat ja ovat edelleen perhetuttuja. Tähän samaan porukkaan kuuluu myös kolmaskin rakas ystävä ja yhdessä olemme kulkeneet ihan sieltä ala-asteiästä asti. Voi miten paljon tapahtumia, unelmien täyttymisiä sekä myös pettymyksen kyyneleitä näihin yhteisiin vuosiin onkaan mahtunut.



Tällä hetkellä tämä ystäväni, Hirsitalon Susanna elääkin suurta unelmaansa todeksi, vaikkei matka siihen ole ollut mutkaton.

Hän on kaveripiiristäni niitä ensimmäisiä, joka muutti jo nuorena pois kotoa. Hän meni nuorena naimisiin ja sai eikoisensa jo paljon ennen meitä muita. Hän joutui myös myöhemmin kokemaan raskaan eron ja asui vuosia kahdestaan tyttärensä kanssa. Muistan kuinka hän haaveili tuolloin suurperheestä ja maalaistalosta, vaikka mukavasti elämä siinä kaksinkin heillä sujui.

Ystäväni on juuri sellainen ihminen, joka rakastaa kutsua vieraita yhteen suuren pöydän ääreen. Hänellä on aina syli avoinna ja vierasvaraa kaapissa. Hän järjestää helposti juhlat vaikkapa tyttärensä toisen nimen nimipäivän tai kissan syntymäpäivän kunniaksi :D. Juuri sellainen hersyvän avoin ja iloinen persoona!



Ja kuinkas ollakkaan, eräänä päivänä hänen elämäänsä ratsasti se komea ritari, jonka myötä unelmat saivat tuulta purjeisiin. Uuden liiton mukana hän sai ne pari bonus-lastakin sekä kaksi yhteistä rakkauden hedelmää, joten suuremmalle talollekin alkoi olla 7-henkisellä perheellä tarvetta.


Pitkään hakuksessa heillä olikin vanha maalaistalo, mutta kun sitä oikeaa ei tullut vastaan ja tilan tarve oli suuri, päätyivät he lopulta kompromissiin jonka lopputulos remontin jälkeen on aivan valloittava! Tämä hirsitalo ei nimittäin ole kuin reilu 30-vuotias, mutta tunnelmaltaan kuitenkin paljon "iäkkäämpi" ja arvokkaampi!


Hirsitaloissa on tietynlaista eleganssia ja ajattomuutta. Kestävyydestä ja ekologisuudesta puhumattakaan. Tässäkin kyseisessä talossa löytyy upean korkeat huoneet, parrut katossa, puulattiat, leivinuuni- ja takkayhdistelmä, lasiveranta, monta makuuhuonetta ja ympärillä suurensuuri tontti mäntymetsän keskellä. Melkoinen unelma!



Ystäväni puoliso on käsistään varsin kätevä ja pääasiassa hänen käsittelyssään koti ja pihapiiri ovat saaneet viimeisen 3:n vuoden aikana jo hurjasti muutosta, vaikka vieläkin kuulemma hommia riittää. Ystäväni suunnittelee ja mies osaa toteuttaa. Aika kadehdittavaa yhteistyötä:)

Kodin pinnat on käsitelty kauttaaltaan mm. kellastuneet puulattiat maalattu harmaiksi, hirsiseinät valkoisiksi ja osa seinistä tapetoitu tunnelmallisin kuviotapetein.

Keittiö on remontoitu kokonaisuudessaan sekä vanha pieni eteinen purettu niin, että ruokailutilaa saatiin samalla avarrettua. Uusi eteinen on otettu käyttöön suurelle lasiverannalle ja seuraavaksi valmistuu vessa.



Uloskin on tehty leikkimökkiä, puuvajaa ja kasvihuonetta. On istuteltu omena- luumu ja riikunapuita. Ruusutarhaa unohtamatta! Ai että, jotkut ovat aikaansaavia :). Nappasin itseasiassa kuvia ulkoakin, mutta niistä teen vielä oman postauksen, kun ihastuttavia kuvia tuli niin paljon!

Huomaatte muuten varmaan, että sisustusmakumme ovat ystäväni kanssa aika samankaltaiset ja tänne usein kauppaankin ensimmäisenä meiltä poistuvaa tavaraa. Myös puheenaiheet pyörivät hyvin usein remonteissa, sisustuksissa ja uusissa ideoissa ( perheen ja ruuhkavuosi-stressin lisäksi ;).
On se suuri rikkaus, kun saa vaihtaa kuulumisia samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. 


Olen niin onnellinen ystäväni toteutuneesta unelmasta, idyllisestä hirsitalosta, jonka täyttää nykyään iso lapsikatras äänillään. Vauhtia ei täältä talosta puutu, kun lapsia löytyy uhmaikäisestä aina murrosikäiseen ja jo kotoa pois muuttaneella esikoisellakin on oma taaperonsa. Ystäväni on siis mummikin jo :). Niin ja kuuluuhan maalaisidylliin toki koira, kani ja viiriäisetkin. Ja ison ruokapöydän ympärille kerääntyy lähes päivittäin sukua, ystäviä tai naapurin lapsiakin.

Siinä sivussa seuraava projekti onkin jo valmistumassa vanhoihin autoihin hullaantuneen isännän käsissä,( eikä se ole siis uusi autalli ) vaan ihana vanha hirsisauna! Tästäkin täytynee napata kuvia lisää, kunhan päästään testaamaan pihasaunan löylyt loppusyksyn hämärissä.


Mitäs sanotte? Aikas mukavaa idylliä ja elämänmakuista menoa.

Ystävältäni sain tosiaan luvan tehdä tällaisen kotijutun, sillä hänkin on haaveillut joskus blogin kirjoittamisesta, mutta ymmärrettävästi suurperheen opettaja-äidillä ei aikaa tällaiseen liikene :). 
Hieman vaihtelua omiin koti-kuviini välillä.

Halauksin

Iida Emilia

tiistai 9. lokakuuta 2018

Blogisiskot koolla!

Mukavaa tiistaita!

Harmaana ja sateisena vapaapäivänä on piristävää palata ajassa taaksepäin ja muistella kuvien kautta ihanaa naisten reissua. Nämä ystävien kanssa vietetyt hetket ovat todella tärkeitä, kun saa uppoutua juuri itselleen mieleisille asioille samanhenkisessä seurassa. Todellisia henkireikiä, joita pyrimme pitämään yllä edes pari kertaa vuodessa.

Tällä kertaa matkasimme kohti Kokkolaa, jossa pari blogiystäväämme asuvat! 
Junassa seuraani liittyivät AnskuAllidaalia ja Niina. Kolmen tunnin köröttely taittui hyvässä seurassa nopeasti ja Kokkolan asemalla meidät vastaanotti Jonna, jonka luokse ajelimme ensitöiksemme kyläilemään. Jonnalle saapui myös ystävämme Kikke, joten tuttu kööri oli kasassa jälleen :)

Jonnan upeassa kodissa vaihdoimme kuulumisia herkullisen lounaan äärellä ja ihastelimme huokaillen ympärillemme. Tämän, omin käsin rakennetun omakotitalon tunnelmallisia kuvia löydät lisää mm. täältä 




Rauhallisen ja pitkään nautiskellun ruokailun jälkeen lähdimme jälkkärikahvituksille Kiken kauniiseen kotiin. (Klik) Täällä upeissa maalaismaisemissa sijaitsee vanha, idyllinen talo, jossa kelpasi kahvia hörppiä leivinuunin lämmössä.




Näiden herkkujen jälkeen vyöryimme vatsat täysinäisinä Puoti & kahvila Anneen, joka sijaitsee Kälviällä. ( Pahoittelen, että kännykällä otetut kuvat ovat kovin huonolaatuisia ). Tämä puoti on oikea vanhan haalijan aarreaitta, sillä se on täynnä vanhoja huonekaluja ja mielenkiintoisia esineitä! 



Vietimme puodilla pitkän tovin kaikkea vanhaa ihastellen ja löytöjäkin teimme. Harmi kun junassa ei saanut mukanaan kuljetettua mm. tuota kuvassa näkyvää vanhaa penkkiä! ;)

Ehdeimme vielä käväistä Kokkolan keskustassa muutamassa liikkeessä ja aamupalaostoksilla ennen illallista, johon mennessä vatsat jo ehtikin laskeutua ja Pedrinas ravintolan texmexruoka taas maittoi.

.................

Illan jo hämärtyessä ajelimme yöpymispaikkaamme Sundholmin tilalle, joka sijaitsee Öjan saaristokylässä, n. 15 km Kokkolan keskustasta. Pimeässä syysillassa tämä vanha, upea kartano näytti ensin hieman aavemaiselta, mutta sisällä talossa oli aivan ihana ja lämmin tunnelma! Sytyttelimme kynttilöitä ja rupattelimme yömyöhään pyjamat päällä ja villasukat jalassa.

Aamun valjetessa heräilimme syksyn ensimmäiseen pakkasaamuun ja söimme rauhassa aamiaisen ennen päivän rientoja.



Talo oli erittäin kauniisti sisustettu ja remontoitu. Todella idyllinen majatalo maalaismiljöössä!
Juuri meidän näköinen paikka.





Rauhallisen aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Pietarsaarta, josta löytyi monta ihanaa paikkaa sisustajalle. Vanhat talot ja kauniit puitteet tarjosivat myös silmänruokaa ja inspiraatiota. 


Blossomin lisäksi yksi ehdoton käymiskohde on Lundagård! ( Kuvat alhaalla )


Näiden seinien sisällä on aivan valloittava, oma maailmansa! Täällä vanha gramofoni soittaa leppoisia sävelmiä ja myyjätkin ovat pukeutuneet tyyliin sopivasti. 

Hyllyt notkuvat perinnerakentajan tarvikkeita, sekä kaikkea kaunista, uniikkia sisustustavaraa. Uutta ja vanhaa sulassa sovussa. Kierrätystä ja ympäristöystävällisempää elintapaa noudattaen.

Aivan ihana kerrassaan! Arvostan todella :)


Myös Legerassa oli oma ihana tunnelmansa ja täälläkin kannattaa poiketa jos Pietarsaaressa vierailee. ( Kuvat alhaalla )



Pietarsaaressa kahvittelimme vielä kauniissa Cafe Fiikassa aivan keskustassa ja kävimme Sundin puutarhalla ennenkuin ajelimme takaisin Kokkolaan. Sundin puutarhalla oli myös suuri sisustusosasto puutarhan lisäksi.

Kokkolasta esittelen vielä pari kuvaa Antik Helen-nimisestä upeasta liikkeestä, joka sijaitsee vanhassa kaupungissa. Täällä oli vanha rakennus sisustettu todella hyvällä maulla ja vanhat huonekalut oli kunnostettu pieteetillä. Oikein inspiroiva ( joskin melko kallis ) paikka.




Tässä nyt tällainen "pikajuoksu" reissustamme. Toivottavasti saitte kivoja vinkkejä mukaanne.
Tunnen kyllä olevani etuoikeutettu, että tämän blogiharrastuksen myötä olen saanut elämääni nämä viisi ihanaa ihmistä ja heidän kanssaan on nähty ja koettu kaikkea mukavaa :)

Instagramista: #blogisiskotkoolla löydät lisää kuvia ja tunnelmia.

Halauksin!

Iida Emilia

-Kiitokset yhteistyöstä Sundholmin tilalle-

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Villahovin kesä!

Moikka rakkaat kuulijat!

Pitkästä aikaa vähän kuulumisia täältäkin suunnalta :)
Tämä alkukesä on mennyt niin vauhdilla töiden ja pihahommien parissa, etten ole yhtään ehtinyt kameraan tarttua. ( Kamera on ollut itseasiassa vähän rikkikin ). Ja sometus on jäänyt muutenkin tosi vähiin. 

Mutta nyt täällä alkoi LOMA! Viikon loma näin ensialkuun, mutta eiköhän siinäkin ajassa saada vihdoin pihaa etenemään. Paljon on jo saatu aikaankin, mutta ( liian ) paljon hommaa on vielä jäljellä! Että pitikin koko takapiha räjäyttää kerralla uuteen uskoon :D

Koska oma piha ei ole vielä lähellekään kuvauskelpoinen, niin vilautan teille kuvia ystäväni upeasta puutarhasta. Olimme täällä ihanassa Villahovissa kyläilemässä viikko sitten ja samalla reissulla kävimme kuopustemme kanssa Kaisaniemessä Marcuksen & Martinuksen keikalla. Olipas meillä todella mukava ja ikimuistoinen kesäpäivä!




Täällä paviljongissa ( joka on osuvasti nimetty hoviljongiksi ) kukkaloiston keskellä söimme Anskun loihtimaa maukasta lounasta ja herkullista jälkkäriä päälle. 

Täällä sielu ja mieli lepäsi. Kunpa omaan pihaan saisi edes ripauksen tätä taijanomaista tunnelmaa!





Villahovin näppärä emäntä nikkaroi itse pihaansa kuormalavoista aputason, josta saa lisätilaa kokkailuun ja kattauksiin. Idean tähän hän sai itseasiassa meiltä, sillä teimme kesäkeittiöömme samantyyppisen tason, jota kuvailen teille myöhemmin, jahka pihamme hieman vielä siistiytyy ;)


Minä puolestani olen jo useana kesänä ihastellut tätä Anskun musta/valkeaa pihaa ja saanut tuon inspiraation mustaan väriin täältä :)

Sisätilat Villahovissa ovat vaaleat ja valoisat, ja täälläkin silmä lepää kaikessa kauniissa.





Ihania kesämuistoja kertyy näistä hetkistä!

Seuraavan viikon vietämme yhdessä perheen kanssa ja kiva pieni reissukin on tiedossa. Juhannuskin on jo ihan kulman takana  :)

Mukavaa viikonloppua ja kauniita kesäpäiviä kaikille!

Iida Emilia