Mitä teille kuuluu?
Vihdoin sain itseni kammettua koneen ääreen, vaikka ajatukset ovatkin niin hajallaan, etten tiedä saanko niistä vieläkään kiinni! Viimeiset pari viikkoa ovat olleet henkisesti raskaita varmasti itse kullekin ja mieli on samoillut laidasta laitaan. On nielty epätoivon kyyneleitä, on pelätty, murehdittu, noudatettu varovaisuutta ja totuteltu uuteen erilaiseen arkeen. Ja toisaalta samaan aikaan kevät on tehnyt tuloaan niinkuin aina ennenkin ja aurinko on ilahduttanut läsnäolollaan muistuttaen siitä, että jokainen uusi aamu on uusi mahdollisuus.
Jokaisella meistä on varmasti oma tapansa surra ja selviytyä poikkeusolojen keskellä!
Itse tunteellisena ihmisenä lamaannuin alkuun täysin ja menetin lähes ruokahalunikin ( ja sehän on meikäläisen kohdalla jo todella poikkeuksellista ;). Ahdistus meinasi viedä yöunet ja kroppakin alkoi reagoida oudolla tavalla, mutta näköjään sitä täytyi käydä kaikki tunteet läpi ihan sieltä pahimmista skenaarioista lähtien, jotta pääsi taas räpiköimisen jälkeen takaisin pinnalle.
Nyt olo on jo suht rauhallinen ja mieli valoisampi. Vaikka kaikki onkin vielä epävarmaa, niin positiivinen mieli nostelee päätään ja täytyy oikein ihmetellä, kuinka nopeasti ihminen sopeutuu vaikeisiinkin tilanteisiin.
Kuinkas korona-arki on sitten sujunut?
Meillä ollaan nyt sellaisessa tilanteessa, että itse jäin eilen lomautetuksi ( tätä ennen jouduin jo sairaslomalle flunssan ja yskän takia, joka tietenkin iski juuri tässä vaiheessa vuotta ). Flunssasta on jo selvitty ja varmaan pikkuhiljaa tästä lomautuksestakin, sillä olihan se jo tiedossa. Mutta monenlaisia ajatuksia toki työttömyyskin herättää...huolta taloudesta, harmia asiakkaiden puolesta, pelkoa tulevasta sekä hyödyttömyyden tunnetta. Positiivisena koen toki sen, että saan olla kotona turvassa lasten kanssa ja saan kokea tavallaan kotiäitiajan uudelleen :)
Mieheni käy vielä ainakin toistaiseksi normaalisti töissä, mutta pienessä firmassa on sielläkin kovat ajat edessä. Tokihan se huolestuttaa ja mietityttää, mutta näinhän se on nyt kaikkialla! Täytyy vain luottaa ja toivoa, että kaikki vielä järjestyy hyvin päin.
Teinien kotikoulut sujuvat pääosin hyvin ja melko itsenäisesti. Lukiolainen kaipaa oikeaa koulua ja kavereitaan kovasti, mutta hoitaa koulutyönsä samalla tunnollisuudella kuin aina ennenkin. Kuopus sensijaan hehkuttaa rennon etäkoulun puolesta ( ainakin vielä ), mutta tarvitsee kyllä päivittäin tuuppaamista ja patistamista, jotta jaksaisi keskittyä tehtäviinsä.
Molemmat ovat olleet iloisella mielellä. Välillä käydään haukkaamassa happea lenkillä tai hyppimässä trampalla. Sanomista tulee helposti liiallisesta kännykällä olosta, mutta tässä kohtaa some on kyllä päivien pelastus ja yhteys kavereihin sen kautta tärkeää! Myös videopuhelut sukulaisten ja ystävien kanssa virkistävät mieltä :)
Itse saan voimaa ihan tavallisista arjen askareista ja päivät kuluvat yllättävän nopeaan kokkaillessa ja kotipuuhia touhutessa. Myös leipomisesta on tullut uusin "harrastukseni" , joka vie ajatuksia pois ikävistä uutisista ja antaahan nuo herkut vähän lohtuakin ;).
Kaupassa yritetään käydä harvakseltaan, joka onkin hankalaa tällaisille entisille "joka päivä kaupassa - mitä taas syötäisiin" -ihmisille. Hassua on myös se. miten tavallisesta kauppareissusta on tullut viikon kohokohta. Tosin sieltäkin yrittää luimia ulos ihmisiä vältellen, koskematta, hengittämättä ja yskimättä. Ja kotona sitä hinkuttaa käsiä saippualla niin moneen kertaan, että kuivat kädet huutaa hoosiannaa!
On se outoa! Yhtäkkiä maailma on pysähtynyt ja kiire poistunut. Antaahan tämä kyllä ajatuksen aihetta ja perspektiiviä kaikkeen siihen, mikä maailmassa on oikeasti tärkeää! Ehkä kaikella tällä kamaluudella on lopulta tarkoituksensa. Siihen luotetaan!
Voimia ja varjelusta teillekin sinne!
Iida Emilia
