Edellisessä kirjoituksessani jäin rannalle viipyilemään ilta-aurinkoon. Meressä puljaaminen on minusta kivaa niin aamulla kuin illallakin.
Rantapäivän jälkeen jäin joko hotelliin kotoilemaan tai tein pienen kävelyn jonnekin, vanhaan kaupunkiin tai Blue Port -ostoskeskukseen. Myöhäisen lounaan syötyäni en kaivannut enää mitään ateriaa. Ostin jotain pientä huoneeseeni, jukurttia ja persikoita ja tietenkin paljon vettä, ja söin iltapalani telkkaria katsellen. Marmariksen vesi on juotavaa, mutta ei niin hyvän makuista. Monet paikallisetkin ostavat juomavetensä.
Turkkilaiseen kaupantekoon pikkumyymälöissä ja basaareissa kuuluu tinkiminen, isoissa kaupoissa ja ostoskeskuksissa on kiinteät hinnat. Tämähän on yleinen käytäntö monissa muissakin maissa.
Kauppakatua kävellessäni huomasin kaikissa kadunvarren laukkukaupoissa samoja söpöjä rusettilaukkuja. Yhdessä oli hintakin merkitty kylttiin isosti näkyviin, vähän päälle 30 liiraa ja euroina 10 euroa. Sanoin myyjälle, että saatan poiketa myöhemmin ja jatkoin eteenpäin.
No, eräästä puodista syöksyy kaveri luokseni, vetää minut sisään ja alkaa esitellä jotain kalliita, hienoja laukkuja. Kauniille madamelle, päivän ensimmäiselle asiakkaalle, sopisi niin nämä. Ajattelin, että ok, ryhdyn tähän näytelmään. Sanoin, että en minä tuollaista tarvitse, mutta kadulla seisovat rusettilaukut kiinnostavat.
"Danish?", kysyi myyjä. "No, I am from Finland." No, heti keskustelukieli vaihtui suomeksi. Myyjä sanoi olevansa nimeltään Taneli (hih, Taneli) ja kysyi minun nimeäni. Minut istutettiin sohvaan, tuotiin teelasi käteen ja alettiin smalltalk. Kun perheasiat, loman pituus yms oli selvitetty, Taneli haki kaikki kolme eriväristä "pradaa", joista minä valitsin tuon alkukuvan ihanuuden. Ajattelin, että se on hassunhauska tyylirikko mustan kotelomekkoni kanssa ja saan kerrankin tarpeeksi tilavan teatterilaukun.
Hinta? "200 euroa", sanoi Taneli rehellisellä naamalla. "Hah hah haa, mites tuolla toisessa liikkeessä sitten oli sama laukku kympillä?" Johon hän:"Se on feikki. Katso!" Ja niin Taneli kuljetti palavaa tulitikkua pitkin minun tulevan pussukkani pintaa, oikeaa nahkaa on. "Juu, en minä laukkua oikeastaan niin paljon tarvitsekaan, ei kiitos. Se feikki on sitäpaitsi ihan samannäköinen. Minä haen sen."
Taneli kävi epätoivoiseksi ja kysyi, mitä olin valmis maksamaan. Hän vetosi minun äidillisiin tunteisiini. Hän, poikaparka, tulisi surulliseksi. Hän käänsi suupielensä sivuilta näytiksi alaspäin, mikä turkkilaiselle on harvinaisempi suun asento kuin suomalaiselle, kävi välillä polvillaan ja alensi hintaa. Minä pidin pintani. No, lopuksi hän sanoi, että koska olen päivän ensimmäinen asiakas, hän antaa laukun minulle l a h j a k s i ja minä voin lähtiessä heittää 10 euron setelin lattialle. Annoin rahan hänelle käteen, josta hän ensin tipautti sen lattialle, mutta nosti sitten ylös ja suuteli minua veikeästi kädelle.
Kysyin, pysyykö suu hymyssä. Pysyy!
Minä tykkään osallistua tällaisiin leikkeihin. Olen kuullut monen tuskailevan, miten heille on huudeltu ja pakotettu ostamaan. He ovat mielestäni ymmärtäneet asian aivan väärin.
Laukun lisäksi ostin muuta pientä, mm. pari intianpuuvillamekkoa. Jos tätä lukee joku, joka suunnittelee ensimmäistä kertaa rantalomaa päälle 30 asteen lämpöön, niin tässä pukeutumisohje: vain ohuita ja väljiä vaatteita, ei mitään tightseja ja shortseja, ne ovat liian kuumia. Paluulennolle ja ilmastoituihin busseihin sen sijaan on paras pukeutua lämpimästi, koska niissä on vetoista. Minulla on aina villasukat ja iso pashminahuivi mukana.
Intianpuuvillamekot maksoivat noin 15 euroa, mitä en niin ihmetellyt, mutta sitä ihmettelin, että myös espanjalaisen tyyriin merkin Desigualin mekot maksoivat saman verran. Olisin ostanut, mutta ne olivat liian isoja ja parempi näin, koska intianpuuvilla on rypistymättömyytensä vuoksi paras matkoilla.
Iltaisin luin paljon, kaikki matkakirjani, ja katsoin televisio-ohjelmia eri kanavilta.
Uutiskanavalla oli koko ajan lähetystä Syyrian sodasta, traagisia kuvia ja sodan jaloissa olevien ihmisten haastatteluja. Erdogan oli paljon äänessä.
Kun kyllästyin uutisiin, siirryin Müzik ja Kurdi -kanaville. Musiikkikanavalla oli itämaista musiikkia, jossa sekä solistit että orkesterin jäsenet olivat täynnä kärsimystä ja pakahduttavaa tunnetta. Tuijotin esityksiä ja eläydyin väräjävään tunnelmaan. Taisin ojennella käsiänikin sankarittaren kaipuun mukana. Kurdi-kanavalla oli niin ikään paljon musiikkiesityksiä, mutta myös sketsejä, joissa naurettiin omalle kansalle ja jopa upeaa melodraamaa.
Tv-lähetyksiä katsoessani aloin ajatella, että voisin oppia kielen aika nopeasti television avulla. Luulen, että sopeutuisin muutoinkin minne tahansa Eurooppaan, jos joutuisin sellaiseen tilanteeseen, että olisi pakko jättää rakas Suomi. Muista maanosista Aasia olisi varmaan vaikein.
Istuessani kahvilla ostoskeskuksen yläkerroksen kahvilassa, ilma muuttui yhtäkkiä tummaksi ja oudon vaaleanpunaiseksi. Sitten alkoi paukahdella ja sain katsella upeaa salamointia. Kuvani ei toista tunnelmaa oikein. Pitäisi ehkä hankkia parempi kamera.
Vasemmalla kuvassa näkyy Turkin lippu. Turkissa on lippuja aivan kaikkialla. Siellä ei ole sellaisia juhlavia sääntöjä lipun käyttöön kuin Suomessa.
Atatürkin kuvia on myös joka paikassa, autoissa, talojen julkisivuissa ja tatuointeina. Patsaita on julkisten rakennusten, mm. koulujen edustalla.
 |
| Turkkilainen ekoystävällinen merkki Dogo |
 |
| Ostoskeskuksen edessä oleva suihkulähde muutti muotoaan ja värejään, välillä vesisuihku ulottui kymmeniin metreihin |
Rantalomalaisissakin oli naisia, siis suomalaisia naisia, jotka tiukasti aviomieheensä nojaten kommentoivat minun yksinmatkailuani tyyliin "kappas kun aviomiehesi on päästänyt". No, selitin kärsivällisesti, että kyllä me yhdessäkin matkustetaan ja että harva pariskunta on ja on ollut niin paljon yhdessä kuin me, 23 vuotta samalla työpaikallakin... ja vielä, että lukemista harrastava ei aina tarvitse seuraa. En viitsinyt nostaa esiin melanoomakorttia, koska silloin arvostelijat olisivat ehkä leimanneet minut itsekkääksi vaimoksi. Pöh, mies vietti lähes koko viikon mökillä, jossa hänellä oli mieluistaan laatuaikaa.
Yksinmatkailu on lisääntynyt. Jospa sitä tulevaisuudessa ei niin ihmeteltäisi.
Perillä oivalsin, että varmaan jotkut etukäteen lähtöäni kauhistelleet olivat ihan oikeasti minusta huolissaan. En aina huomaa omaa vanhuuttani ja puutteitani. Viimeisimmän käsileikkauksen jälkeen, jossa toipuminen on ollut hitaampaa, mies on avannut minulle ovet, kannet ja korkit, kantanut kassit ja nostanut vähänkään painavat esineet puolestani.
Oli hyvä huomata että pärjään. Itse asiassa en heti saanut hotellihuoneeni ovea auki, heh heh, vaan pyysin ohikulkijoita auttamaan. Sitten hoksasin, että kahva pitää ensin painaa puoliväliin ja sen jälkeen rysäyttää voimalla pohjaan.
Joku arvosteli myös juuri Turkkiin matkustamista ja oli sitä mieltä, että maata pitäisi boikotoida, koska siellä sorretaan kurdeja. No, jos matkakohteeksi valitsisi vain maita, joissa ihmisoikeudet ovat mallillaan, niin matkat jäisivät vähäisiksi.
Yksinmatkailun plussia:
- Näkee enemmän, kun ei keskity höpöttämään matkaseuran kanssa. Minä olen huomannut juttelevani paikallisten ihmisten kanssa enemmän yksin matkustaessani.
- Itsekunnioitus kasvaa, kun huomaa, että osaa ja pärjää. Tämä varsinkin niille, joilla joku muu on aina järjestänyt matkat ja itse on vain mennyt perässä.
- Oma aika antaa mahdollisuuden itsensä tarkkailuun ja mietiskelyyn.
- Yksin on hauska tarkkailla ihmisiä. Minä olin innoissani, kun bongasin suomalaisten joukossa ihan selvät Sinikka Nopolan luomat hahmot Eilan, Rampen ja Likan.
- Yksin saa mahtavat tilat, kahden hengen huoneen itselleen. Minun hotellissani virkailija kysyi kirjautuessani:"Madame, olettehan yksin?" ja antoi minulle ihanan nurkkahuoneen, johon eivät kuuluneet alakerran ravintolan yöäänet, joista jotkut muut valittivat. Harmaat hiuksetkin saattoivat vaikuttaa asiaan.
Yksinmatkailun miinuksia:
- Seuraan voi lyöttäytyä tarrautujia. En tarkoita ulkomaalaisia, vaan maanmiehiä ja -naisia, jotka joko ovat turvattomia tai luulevat pelastavansa yksinäisen raukan. Opettele selittämään kohteliaasti omat matkatavoitteesi, ettet kiltteyttäsi joudu tinkimään vapaudestasi. Ulkomaalaiset ihailijat taas ovat helppo tapaus, tämä siis koskee lähinnä yksinäistä naismatkustajaa. On niin yksinkertaista sanoa, että kiitos huomiosta ja anteeksi, mutta olen palvomassa vain aurinkoa. Ja kai joku voi olla matkassa myös romanttisin aikein. Kerran neuvoin kömpelön ehdotuksen tehneelle nuorelle kaverille hienovaraisempia lähestymistapoja, ja enkös nähnytkin hänet myöhemmin kantamassa pullolla vettä, jolla huuhtoi aurinkoa palvovien ruotsalaistyttöjen jalkoja. Hymyilin rohkaisevasti. Jotkut pahastuvat ravintolan sisäänheittäjien lähestymisestäkin ja kulkevat kadulla murahdellen äkäisinä. Onko se aika lomallakin niin kortilla, ettei voi vähän vilkaista ruokalistaa ja jutella muutaman sanan tai sitten vain hymyillä kohteliaasti ja elehtiä, että on vähän kiire!
- Ravintoloissa ei ole kiva olla yksin. Minä en omamatkoillani välitä käydä syömässä paremmissa paikoissa. Jos illalliset ovat se, mitä eniten odotat matkalta, niin silloin ei ehkä kannata matkustaa yksin, vaan hyvässä seurassa.
Kuvassa pikku ostoksiani, alla oleva iloinen vaate on toinen mekoistani. Ostin kouluvihon sen kirjainmallien vuoksi. Huomaatteko, vanhemmat lukijat, Turkissa on kirjaimissa lenkit, kuten meillä ennen.
Loukoumi tai lokum on maailman vanhimpia makeisia, eräänlainen marmeladi, joka on yleinen laajalla alueella arabimaissa, Välimeren maissa ja Balkanilla. Brittiläiset ovat antaneet tälle herkulle nimen Turkish Delight. Minä ostin kuvan satsin tavaratalon makeisputiikista, jossa leikattiin tuoreista pötkyistä valikoima valintani mukaan. Herkullista! Kadun helteessä näitä myydään pahvirasioissa, mutta sieltä niitä ei kannata ostaa, koska kyllähän ne kuivuvat siinä missä turistin ihokin, jos ei käytä hyviä voiteita ja aurinkovarjoa.
