Johanna Venho, Martti Suosalon tähänastinen elämä

 

Oli kyseessä sitten urheilutapahtuma, teatteriesitys tai konsertti, kaikki missä ihmiset nukahtavat yhtaikaa yhteiseen uneen puhdistaa meitä. Onhan järjellä ajatellen hullua, että viisisataa ihmistä kokoontuu yhtaikaa yhteiseen läjään katsomaan jotakin älyttömyyttä, jotain sellaista kuin Huomenna hän tulee. Mutta se tehdään juuri siksi että se on katarsis parhaimmilaan. Se on meille välttämätöntä kuin uni. 

Martti Suosalon suunnitelmissa on koota teatteriporukka, joka kulkee paikkakunnalta toiselle pyöreän sirkusteltan kanssa, kokoaa teltan ja esiintyy, sitten purkaa teltan, pakkaa tavarat ja siirtyy viemään elämyksen taas uusille ihmisille uudelle paikkakunnalle. 
Tämä hanke on Suosalon pitkäaikainen haave. Sirkus Suosalon tavoitteeksi tulee  viedä teatterintekeminen alkulähteilleen, vähäisen rekvisiitan ja pantomiimin aikaan, näyttelijän monipuolisuutta ja yleisökontaktia korostaen. Kannatan!
Suosalo on tähänkin asti kiertänyt mielellään esittämässä monologeja pitkin maakuntia, samoin kuin kollegansa Juha Hurme. 

Kirjailija Johanna Venho on koonnut kohta kuusikymppisiään viettävän Martti Suosalon elämästä ja ajatuksista kiinnostavan elämäkerran lapsuuden mielikuvitusrikkaista leikeistä nuorisoteatterin ja Turkan tiukan koulun kautta Ryhmäteatterin iloisempaan menoon, Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijäksi, erilaisten elokuvaroolien tulkitsijaksi ja yrittäjäksi. 
Venhon haastattelemana Suosalo kertoo miten rakentaa roolinsa, miten on kerännyt oman työkalupakkinsa tarkkailemalla ihmisiä ja miten rooliin uppoutuminen on joskus raskasta. Tekstin muistaminen tapahtuu rytmin avulla, itkun aikaansaaminen on tekninen kysymys ja vaisto sekä intuitio ohjaavat roolihahmon rakentamisessa.

Jaksan tehdä tätä työtä yleisön vuoksi, joka on joka esityksessä uusi ja muuttaa siksi myös esitystä. Teatteri on fyysinen laji, ja näyttelijän suhteessa yleisöön on myös jotain eroottista: sähkö tuntuu ilmassa. 

Sanon nykyisin mieluusti olevani vanhakantainen näyttelijä. Se ei tarkoita vanhanaikaista ylinäyttelemistä, mutta kylläkin sitä, että nimenomaan näyttelen. En saa itsestäni mitään irti, jos ohjaaja vaatii "vain olemaan". 

Venho on koonnut kirjaan myös toistakymmentä ohjaajien ja näyttelijäkollegoiden kirjoitusta siitä, mitä kaikkea nämä ovat kokeneet Martin kanssa ja miten he näkevät Martin. 

Manu on siinä mielessä sataprosenttinen näyttelijä, että hän tekee mitä vain. Se pohjaa Turkan antamaan koulutukseen, mutta ei koulutus kaikista näyttelijöistä tämänkaltaisia tehnyt. Manulla on myötäsyntyinen näyttelijän psyyke. Se ei tarkoita, että hän olisi syntynyt valmiina tai olisi harjoittelematta valmis. Hän työstää joka ikisen alueen ja haluaa olla hyvä. 

 - Raila Leppäkoski, teatteriohjaaja, Teatterikorkeakoulun ohjaajan työn ja näyttelijäntyön professori

Martti on itsenäisin ihminen jonka tunnen. 

Näyttelijä Liisi Tandefelt sanoi minulle Martista, että Suomessa on harvoja näyttelijöitä, joista voi niin sanoa, mutta Martti on näyttelijäeläin. 
-  Virpi Suutari, dokumenttielokuvaohjaaja, Martin puoliso ja kolmen lapsen äiti. 

Minulla on välillä teatteria kova ikävä juuri sen takia, että on sellaisia ihmisiä kuin Manu Suosalo.
- Kurt Nuotio, teatteriohjaaja

Erittäin mielenkiintoista luettavaa on myös Martin ja kirjaan kirjoittaneiden mielipiteet tämän ajan ilmiöistä teatterissa ja elokuvassa. Teatterihan hengittää ajan henkeä ja se mitä tapahtuu yhteiskunnassa näkyy myös teatterikoulutuksessa ja laitosteattereissa.

Maailmassa oli aika, jolloin taidetta arvostettiin yksilön yli. Nyt eletään toisenlaista aikaa: yksilö on kaikki kaikessa, hänen tunteensa, tarpeensa, hyvinvointinsa. Myös siinä voidaan mennä äärimmäisyyksiin. Koska menneinä vuosikymmeninä loukattin monia niin pahasti ja niin moni haavoittui, on tullut vastareaktio, toinen äärilaita, yliherkkien armada. Suunta on oikea. Kun se siiitä vähän tasoittuu, ollaan hyvässä jamassa. 

Jos näyttelijä esittää Othelloa, joka on musta, ei hänen tietenkään tarvitse olla oikeasti musta mies. Hän näyttelee sitä. Jos esitän mielenterveyskuntoutujaa, olen roolissa sitä parempi mitä terveempi olen.  Näin ovat sanoneet ne, jotka ovat olleet oikeasti sekaisin. 

Näyttelijä näyttelee. Se että näytelmässä ollaan poliittisesti epäkorrekteja, ei tarkoita sitä, että niin olisi oikeasti. Maailmassa on paljon epäoikeudenmukaisuutta, törkeyttä, ahdasmielisiä ihmisiä. Heitäkin täytyy voida ja osata näytellä. Heidän törkeytensä täytyy voida näyttää katsojalle. Se ei tarkoita, että oltaisiin heidän puolellaan tai että väitettäisiin, että niin on oikein toimia. 

Höh, miten tällaisia asioita tarvitsee edes selittää! Miten tyhmää ajattelua tänä aikana onkaan. Miten epäkohteliasta ja alentavaa on rajoittaa näyttelijää ja kieltää häneltä hänen työnsä ydin, roolin esittäminen. 
Suomen hauskin mies -näytelmässä on kohtaus, jossa sulhasehdokkaalla on mustat housut päässä, isä tulee paikalle ja toteaa: "Voi voi, et kai sinä nyt mikään neekeri ole!" Näytelmässä eletään vuotta 1917 ja puheen tyyli on historiallisesti oikein. Se ei kelvannut nuorille näyttelijöille, koska heillä on sanoja, joita ei saa sanoa. Suosalo oli keksinyt, että isä sanoo: "Voi voi, et kai sinä nyt mikään hottentotti ole!" Se kelpasi! Luulisi, että hottentotti olisi pahempi kuin ns n-sana, jos yksittäisiin sanoihin aletaan tuijottaa, mikä on niin hassua.  

Tero Jartti, Suosalon lahjakkuutta kehuva kurssikaveri, näyttelijä ja ohjaaja näkee näyttelijäntyön muutoksessa ikävän piirteen:

Nykyisin on enemmän esiintyjiä kuin näyttelijöitä. Esiintyjät ovat juontajia: television avaaminen on puuduttavaa nykyisin, kun samat naamat haastattelevat toisiaan eri ohjelmissa. Aika skeidaa - ei se kyllä motivoi katsomaan. Uskon, että tekijät itsekin tiedostavat asian ja kärsivät siitä, että on pakko mainostaa oman konsernin tyyppejä ristiin. Tämä on myös pienen maan ongelma.
Olen täysin samaa mieltä. En ole pitkään aikaan löytänyt mitään tasokasta viihteellistä katsottavaa tv-kanavilta, kunnes osuin vahingossa ohjelmaan Jukka Lindströmin sivuhistoria. Se on hyvä, mutta siis tällä hetkellä ainoa ohjelma, jota viitsin katsoa isossa joukossa tv-viihdettä, joka koostuu tyhjänpäiväisistä sketsiohjelmista ja lapsellisista visailuista ja kisailuista. 

Martti Suosalo eli nuorena naimattomana näyttelijänä boheemia elämää, osittain siksikin, että hän pystyy nukkumaan missä vain ja ottamaan terveellisiä nokosia. Yhdessä vaiheessa hän nukkui opiskeluaikanaan jopa siskonpetissä jonkun hänelle järjestämässä kortteerissa. Nauroin makeasti näistä ajoista lukiessani. Nuoruuden luottamus ja mutkattomuus...
Kaikki muuttui rakastumisen myötä. Ihana, tomera Virpi toi Martin elämään järjestystä, rakennettiin talo ja perustettiin perhe. Perhe-elämässä Martin käytännöllisyys ja palvelijaluonne pääsevät oikeuksiinsa. Virpi ohjaa ja Martti tottelee. Nuorimman lapsen, aamu-unisen, hän kantoi pienenä "heräämötuoliin" aamupalalle. Semmoinen on Martti, mukava mies.  

Voin sanoa, että fanitan Martti Suosaloa. Olen nähnyt häntä useissa näytelmissä ja monologiesityksissä ja katsonut suurimman osan elokuvista, joissa hän on esiintynyt isoissa rooleissa. 
Kiviä taskussa on Martin ja Mika Nuojuan jo 20 vuotta yhtäjaksoisesti esittämä kiertuenäytelmä, pisin Suomessa. Sitä tilataan edelleen ympäri maan.
Minäkin haluan nähdä tämän riemastuttavan esityksen uudelleen. Jospa Sirkus Suosalossa täällä Myllykoskella, kiitos!
Olin aivan ällistynyt tämän kahden miehen esityksen jälkeen - näinkin voi näytellä. Pyörähdys ympäri, uusi asento ja ryhti ja taas on edessämme uusi hahmo, mikä nopeus ja taituruus. 

Mieleeni nousee kuva Martti Suosalosta juoksemassa läpinäkyvä kaupan sitruunapussi kädessään pitkin Lappeenrannan katua ennen Brel-lauluiltaansa. 
Siinä näyttelijä valmistautui esitykseensä fyysisesti. Sitruunoita oli ilmeisesti puristettu vesilasiin, josta hän siemaili laulujen välillä pitääkseen äänensä kunnossa.

Kiitos, Johanna Venho, tästä hyvin kirjoitetusta kirjasta!
 

Kiitos, "näyttelijäeläin" Martti Suosalo!  

Kirjamessujen ihanimmat miehet ja parhaat haastattelut

Vietin kirjamessuilla täydet kaksi päivää, torstain ja perjantain. Olin torstaina aulassa jo varttitunnin ennen kuin portti aukeni. Tunnelma oli ihanan odottava. Opettajat paimensivat oppilasryhmiään ja vanhemmat ihmiset kahvittelivat Fazerin aulakahviossa. Etenin huolellisesti laatimani lukujärjestyksen ja varalukujärjestyksen mukaan, piipahdin siis välillä puolen tunnin sisällä seuraamassa kahta haastattelua, minä täsmällinen. Muutaman kerran poikkesin molemmista ohjelmistani ja löysin jotain yllättävän hauskaa. Oli myös ilahduttavaa törmätä sattumalta vanhoihin tuttuihin eri paikkakunnilta ja päivittää kuulumiset.
Monet bloggarit ovat julkaisseet hienoja kuvakimaroita. No, minä jätin harkitusti kameran kotiin. Ajattelin, että se häiritsee keskittymistäni, kun muutenkin joudun temppuilemaan kaksine lasineni, luku- ja kaukolasit erikseen. Kun mieheni, se meidän perheen varsinainen kuvaaja ei ollut mukana, jäin ilman kuvia. Saat kyllä määräyksen lähteä ensi vuonna kuvaajakseni, Husband!

Haastatteluissa koin monia säkenöiviä elämyksiä. Tässä lista:

* Jörn Donner, Mammutti. Haastattelijana Baba Lybeck.
Jörn on itseironinen, hauska ja yllättävän lämmin. Olen saanut hänestä televisiohaastatteluissa ylimielisen kuvan. Nyt tämä kuva muuttui täysin. Näkyi myös, että haastateltava ja haastattelija tunsivat toisensa, mikä mahdollisti kiusoittelun.
Jörn myös avasi messut. Hän puhui avajaisissa kolmen saksalaisherran jälkeen. Suurlähettiläs Thomas Götz ja Goethe-Institutin presidentti Klaus-Dieter Lehmann olivat virallisia pukumiehiä ja puhuivat sen mukaisesti, haukotuttavasti. Frankfurtin kirjamessujen johtaja Jürgen Boos oli rennompi, hauskasti ujon oloinen, mutta Donner oli paras, rento, hauska ja maanläheinen.

* Jaakko Selin, Jaakon matkassa. Haastattelijana Matkaopas-lehden päätoimittaja Pirkko Puoskari
Olen aina ihaillut Selinin tyyliä television matkasarjojen juontajana. Mies on yhtä hymyä, kohtelias, huomaavainen ja hyväntuulinen. Sellainen hän oli lavallakin, boy-next-door. Puoskarin esiintyminen oli samanlaista, pirtsakkaa. Oli kiinnostava kuulla kirjasta, joka poltteli tuoreena laukussani. Jos joku on lukenut Jaakon kolumnit Matkaoppaasta, kannattaa silti hankkia kirja. Hän on työstänyt juttunsa ja ne ovat paljon laajempana kirjassa kuvien kera. Intouduin hakemaan kirjaani omistuskirjoituksen, jonka Jaakko kirjoitti huolella ja keskusteli matkustelusta kanssani. Kiitos Jaakko! Tulen varmaankin matkustamaan jalanjäljissäsi.

 



















* Kurt Nuotio, Karvainen rahastaja. Haastattelijana osaava, kokenut toimittaja Juha Roiha.
En tiennyt Nuotiosta muuta kuin, että hän on Epun mies sekä teatteriohjaaja, joka on toiminut useaan kertaan myös teatterinjohtajana. Nyt tiedän paljon enemmän tästä innostuneesta miehestä, joka on omien sanojensa mukaan helposti haltioituva. Haastattelussa sai makupaloja kirjasta, joka on muistelmasarjan ensimmäinen osa. Onneksi minulla on kirja juuri lainassa. Muutoin olisin varmaan ostanut sen - senkin - messuilta. Matkalaukkuni paino oli moninkertaistunut kahden päivän messuilun jälkeen ja rahapussini huomattavasti keventynyt. 

* Jari Tervo, Minustako kirjailija -keskustelu Louhi-lavalla. Haastattelijoina Kallion ilmaisutaidon lukion kaksi näppärää tyttöä.
Hieno idea tämä lukiolaisten käyttö kirjamessuilla haastattelijoina. Näki, että tytöt, joiden nimi meni minulta ohi, jos he sitä kertoivatkaan, olivat todella paneutuneet tehtäväänsä  ja olivat rohkeita tehtävässään. Voisi luulla, että nuoret vain kysyisivät ennalta suunniteltuja kysymyksiään, mutta ei suinkaan; tytöt nappasivat haukkana kiinni milloin mistäkin keskustelijoiden mielipiteestä.
Tässä keskustelussa olivat mukana aikuisten ja nuorten romaaneja kirjoittanut Tuija Lehtinen, esikoiskirjailija Maija Muinonen, kustannustoimittaja Meri Kapari ja kirjailija Jari Tervo. Jari oli paras, nokkela ja nopea sanailija.
Jarilta lähti sellaiset terveiset bloggareille, että kirjan tekijää kohtaan on korrektia, että myös arvostelija kirjoittaa omalla nimellään, kuten kirjailjakin on tehnyt. Olen samaa mieltä. Itse en kyllä edes tiennyt aloittaessani bloggaamista, että voisin kirjoittaa nimimerkin takana. Onneksi ei tarvitse. En halua, että tästä ahkeroimisesta saisi kunnian joku Maija Maitoparta!

* Joonas Konstig ja Mooses Mentula, Sukupolvien törmäyksiä. Haastattelijana Anna Laine.
Rento haastattelija loi hyväntuulisen tunnelman ja nuorilla miehillä oli painavaa asiaa lasten ja nuorten pärjäämisestä. Molemmat ovat nuorten käyttämän kielen mestareita ja osaavat kuvata vaikenemisen aiheuttamia tuskia perheessä. Kirjailijat puhuivat myös vaatimattomasti omasta kirjoittamisestaan, mikä on viehättävää. 

* Pasi & Atpo, Eniten vituttaa työ. Haastattelijana Tuomas Enbuske.
Voi, mitä sanallista ilotulitusta! Jokainen lause kuin käsikirjoitetusta teatteriesityksestä! Haastateltavat ja haastattelija samoilla aaltopituuksilla, yksi heittää pallon ja toinen ottaa kopin ja jatkaa. Selailin kirjaa, joka ei kiinnostanut minua yhtään, lyhyitä aforismeja, alivaltiosihteerimäistä huumoria. Kavereiltahan on ilmestynyt aiemmin muitakin Eniten vituttaa -kirjoja. Mutta se esitys!!!

Sorry vaan siskot, mutta ette mahdu tällä kertaa parhaiden joukkoon. 
Kuuntelin mielelläni Chimamanda Ngozi Adichieta, Diana Websteriä ja Riitta Jalosta.

Olen varma, että jos olisin ehtinyt kuuntelemaan Märta Tikkasta, Tuula-Liina Varista ja Sinikka Nopolaa, niin he olisivat listallani.

Liian usein nuoret naiskirjailijat esiintyvät tärkeilevästi ja/tai puhuvat epämääräisesti. Jotkut mystifioivat kirjoittamisensa joksikin tavoittamattomaksi: henki laskeutuu päälle ja sana vie väkisin mukanaan. Tällainen kirjailijaimago syö hyvän kirjan tuottamaa elämystä.


P.S. Kun kerran muutkin ovat kiitelleet lippusponsoreitaan, niin minun on mainittava, että sain messuliput Punaparran antikvariaatista Taavetista. Kiitos Punaparta!