Mikä on se kirja, jota me kutsumme Raamatuksi?

Maailman luetuin ja siteeratuin kirja, ilman silminnäkijälausuntoja sukupolvilta toisille siirretyistä tarinoista muistiin merkitty ja useaan kertaan muunneltu tekstikokoelma, joka on käytössä erilaajuisina versioina eri puolilla maailmaa. 

Eksegetiikka on Raamatun ja muiden vanhojen juutalaisten ja kristillisten tekstien tieteellistä tutkimusta. Psykologi ja teologian tohtori Ville Mäkipelto ja väitöskirjatutkija, evankelis-luterilaisen kirkon pappi Paavo Huotari ovat työskennelleet yhdessä eksegetiikan tutkijoina. Heiltä on julkaistu ensimmäinen suomenkielinen tekstikriittinen teos Raamatun kokoamisesta Sensuroitu - Raamatun muutosten vaiettu historia.
Teos oli tämän vuoden tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana. 

Juutalaisuus syntyi monijumalaisessa Lähi-idässä ja kristinusko monijumalaisen Rooman valtakunnan syrjällä Palestiinassa. Varhainen Jeesus-liike oli vielä osa juutalaisuutta ja kielenä oli aramea.
Kertomukset Jeesuksen elämästä, neljä evankeliumia, kirjoitettiin ensimmäisellä vuosisadalla, mutta toimitettiin vasta kolmannella vuosisadalla kreikaksi laajalle Välimeren alueen väestölle. Vanhin on Markuksen evankeliumi, Matteus ja Luukas ovat kirjoituksissaan lainanneet sitä ja jotain muuta tuntematonta lähdettä. Markuksen evankeliumin kuvaama vaatimaton parantaja-Jeesus on myöhemmin Johanneksen kuvaamana muuttunut julistajaksi, jonka yksinkertaisiin toteamuksiin on lisätty ylväyttä ja vertauskuvallisia sävyjä.

Sekä Vanhan Testamentin että Uuden Testamentin oppi ja sisältö oli aluksi systematisoimatonta. 

Oli erilaisia uskomuksia ja kirjoituksia, joista osa vähitellen vakiintui ja niitä alettiin kopioida  ja kääntää. Raamattu ei ole kiveen hakattu, se on kopioiden kopio.

Uuden Testamentin tekstien kirjoittamisen aikaan ei ollut oppia kolminaisuudesta. Se muotoiltiin vasta 300-luvulta lähtien. Tuntematon kirjuri on lisännyt tämän opin Johanneksen kirjeen tekstiin ja se on edelleen monissa kristittyjen Raamatuissa, Suomessa joidenkin vanhoillislestadiolaisten käyttämässä  vuoden 1776 käännöksessä. 

Vanhat kirjoitukset osoittavat, että monijumalaisuus oli mukana pitkään.
Jumalalla oli perhe, poikia ja vaimo, kunnes alettiin varoitella muista jumalista. Yksijumalaisuudesta tuli suositumpi uskomus ja tekstit muokattiin sen mukaisiksi. Samarian Jahvelta katosi vaimo, Asera, ja pojat joille kullekin olisi ollut oma valta-alueensa, muuttuivat enkeleiksi.
Uudessa Testamentissa Jumalalla on vain yksi poika, Jeesus. Missä määrin Jeesuksessa oli ihmistä ja missä määrin jumalaa? Siitäkin on ollut erilaisia käsityksiä. Nykyopin mukaan hän syntyi neitseellisesti Jumalan pojaksi, mutta on ollut myös sellaista oppia, että hän sai jumaluuden vasta aikuiskasteen yhteydessä, Jumala ikään kuin adoptoi hänet silloin.
Neitseestä syntyminen saattaa myös olla tahaton tai tahallinen virhe, joka on syntynyt  varhaiskristillisen liikkeen levittyä kreikankieliseen maailmaan. Antiikin tarustossa mm. Romulus ja Aleksanteri Suuri ovat neitseestä syntyneitä sankareita. Eihän ihmiseksi syntyvän Jeesuksen syntymään olisi tarvinnut liittyä mitään ihmettä. Neitsyt on monissa kielissä, vanhassa suomessakin, myös arvokas nimitys nuorelle naiselle, neito. 

  

Säilyneet kirjoitukset ovat kokeneet sekä tahallisia että tahattomia muutoksia eri kirjurien kautta kulkiessaan.
Tekstit kopioitiin käsin, jolloin jopa kirjurin vireystila vaikutti tulokseen. Tapahtui tahattomia virheitä, jopa sellaisia että kirjuri luki vahingossa kaksi palstaa yhteen ja tekstistähän tuli täysin käsittämätöntä.
Kirjurit muuttivat tekstejä taustalla vaikuttavien tahojen tai omien mieltymystensä mukaan. Tekstejä selvennettiin ja ajankohtaistettiin uuden tiedon mukaiseksi. Tehtiin poistoja, lisäyksiä ja siirtoja ja täytettiin papyruksen palojen aukkoja. Teologiset ja ideologiset syyt saivat muuttamaan vanhan tekstin, jonka oppi tulkittiin harhaopiksi.
Jos käsikirjoituksen loppuun jäi tyhjää siihen saatettiin lisätä jotain maagista ja jännittävää.
Lopulta myös kustannussyyt ovat vaikuttaneet siihen, mitä Raamatussa on ja mitä ei.
Raamatusta on olemassa erilaisia versioita, ja pois jätettyjä tekstejä on julkaistu omina kirjoinaan.   

Myös käännökset ovat muokanneet Raamatun tekstejä, joskus koomisin tuloksin.
Kun Mooses laskeutui Siinain vuorelta laintaulut mukanaan (niitäkin rakennettiin oikeasti pitkään) hänen kasvonsa säteilivät. Koska hepreankieliset käsikirjoitukset eivät käännöksen teon aikaan sisältäneet vokaaleja, niin säteilemisen voi lukea myös sarveksi, samat konsonantit. Niinpä Hieronymuksen latinankielisessä tekstissä Moosekselle oli kasvanut sarvet. Käännöskukkanen johti siihen, että eräässä roomalaisessa kirkossa voi yhä nähdä Michelangelon sarvipäisen Mooses-patsaan.  

Jos hepreasta kääntäminen on ollut vaikeaa vkln puuttumisen vuoksi, niin vaikeaa on ollut myös vanhimpien kreikankielisten tekstien kääntäminen koska ne kirjoitettiin YHTEENPÖTKÖÖNISOINKIRJAIMINILMANSANAVÄLEJÄ. 

Paavalin syyksi on pantu naisvihaa, mutta ei hän niin paha ollut. Niissä Paavalin kirjeissä, jotka on todettu hänen kirjoittamikseen, hän arvostaa seurakuntien naisten työtä. (Paavalin aikaan oli tapana kirjoittaa myös toisen henkilön nimissä arvostuksen saamiseksi ja osa hänen lukuisista kirjeistään on ilmeisesti toisten henkilöiden kirjoittamia). 
Alkuseurakunnissa naiset vaikuttivat miesten rinnalla, ja Jeesuksella oli ympärillään naisia. Naiset komennettiin sivuun paljon myöhemmin. 

Mäkipellon ja Huotarin teos on helppolukuinen ja puolueeton historiallinen teos, jossa on myös huumoria.
On jännittävää lukea tutkijoiden salapoliisityöstä, ja se innostaa tutkimaan lisää. Nostinkin jo Raamatun työpöydälleni. 
Kirjan lopussa molemmat kertovat omasta taustastaan helluntailiikkeessä.

Kirja on täynnä mitä kiinnostavimpia anekdootteja. Oliko Itämaan tietäjiä kolme? Maistoivatko Aatami ja Eeva omenaa? Ratsastiko Jeesus muka yhtä aikaa kahdella aasilla, miten? Taisteliko Daavid Goljatin kanssa, vai oliko se eräs betlehemiläinen Elhanan?

Harmi, että se aivan ihana Johanneksen evankeliumin tarina, jossa Jeesus armahtaa syntisen naisen, "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven", on myöhempi lisäys. Jeesus uhmaa tarinassa julmaa Mooseksen lakia. Tätä kertomusta on sovitettu eri kohtiin, joissain käsikirjoituksissa se löytyy Luukkaan evankeliumista. 

Eräs asia mitä Mäkipelto ja Huotari harmittelevat on homoseksuaalisuus-sanan käyttö nykyaikaisissa raamatunkäännöksissä. Termi on niin uusi, että se ei voi esiintyä Raamatussa. Aiemmin on käytetty mm. sanoja pehmoilija, miehimys ja miesmakaaja. Mitä niilläkin sitten tarkoitetaan? On epäselvää, millaisiin tekoihin niin Mooseksen laissa kuin Paavalin ohjeissa oikein viitataan. Paavalihan varoittelee sekä säädyttömyyteen syyllistyneitä naisia että miehiä irstailusta. Mitä he ovat tehneet?
On esitetty, että kyseessä olisi kahden miehen seksi saman naisen kanssa, koska tällainen teko sotkisi sukulinjan hämärtämällä isyyden. 

Jeesus ei puuttunut ihmisten sukupuolielämään. Hänen nimissään on väitetty yhtä ja toista muutakin, joka ei köyhän puusepän pojan repertuaariin istu. Hänen käyttäytymistään on ylevöitetty ja vesitetty pliisuuteen asti. Kun Jeesus on suuttunut spitaaliselle, kuten ihmiset häirittyinä suuttuvat, niin sehän on on pitänyt häivyttää ja vihastuminen on teksteissä vaihtunut sääliksi.

Raamattu on alusta loppuun ihmisten käsissä muovautunut ja tulkittu teos. Muuttumattomuuden idea kumpuaa ennemmin joidenkin ihmisten asenteista kuin teksteistä itsestään. 

Millään tekstillä ei ole itsessään mitään arvovaltaa, joka ei olisi yhteisön antamaa ja välittämää. Muinainen Raamatun teksti ei ole mitään mieltä nykyajan ilmiöistä, vaan uskonnollinen yhteisö laittaa sen omilla tulkinnoillaan ottamaan kantaa asioihin. Siksi myös vastuu näistä tulkinnoista on aina yhteisöillä ja yksilöillä. Vastuuta ei voi paeta toteamalla: "Minähän vain noudatan Raamattua."


Lopuksi pistän tänne omiani ja kysyn lukijoiltani, mikä on mielitekstisi Raamatussa. 
Minun mielitekstini ovat Vanhan Testamentin puolella: Sananlaskujen kirja ja Korkea veisu, joka on mitä suloisinta rakkauslyriikkaa.