Näytetään tekstit, joissa on tunniste Janne Tokko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Janne Tokko. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. heinäkuuta 2024

Ratamokeskuksen yöpäivystyksen puolesta Helsingissä - ratamonlehtiinkö meidän on turvauduttava?

 

Luontaisparantaja Hanna (aluevaltuutettu Piia Kleimolan luoma hahmo) kertoo ratamonlehtien
käytöstä itsehoidossa. Kouvola on ollut edelläkävijä mm. työterveyspalvelujen kehittämisessä.
Kyltissä on kysymys sosiaali-ja terveysministeri Kaisa Juusolle.
Kuva: Ume


Kirjoitin jokin aika sitten meidän mielenilmaustapahtumastamme Kouvolassa (blogikirjoitus siitä).
Hallitus suunnittelee lopettaa yöpäivystyksen 80 000 asukkaan kaupungista, koska se heidän työryhmänsä laskelmien mukaan tuo säästöjä. Meidän hyvinvointialueemme laskelmissa on otettu huomioon myös muutoksen aiheuttamat välittömät menot ja päädytty siihen, että lopettaminen päinvastoin lisää kustannuksia. Ero laskelmissa on miljoonia euroja.


Kouvola on Suomen ainoa iso kaupunki, jolla ei ole omaa keskussairaalaa, mutta meillä on toimiva ja kustannustehokas kahden päivystyksen malli ja pitkälle kehitetty työnjako Kotkan keskussairaalan (KOKS) kanssa. Kouvolassa on mm. toimiva akuuttilääketieteen hoito.

Hätkähdyttävä tieto on sekin, että Kouvolan Ratamossa on ollut viime vuonna enemmän päivystyskäyntejä kuin KOKS:ssa, jonne yöpäivystys nyt pitäisi keskittää - ja samalla osa päiväpäivystystäkin, koska sinnehän pitäisi kuljettaa myös ne päivällä tulleet potilaat, joita ei ole ehditty hoitaa.
Tilat? Varustelu? Henkilökunta? Ambulanssit? - Koko toiminnan suunnittelu uusiksi! Kustannukset tälle turhalle ja paljon haittoja tuovalle muutokselle 2,5 miljonaa. 


Lausuntoja Ratamokeskuksen puolesta ovat Tätä me emme purematta niele -aktiiviryhmämme, Kouvolan kaupungin ja Kymenlaakson hyvinvointialueen lisäksi jättäneet muun muassa Puolustusvoimat (Vekaranjärven ja Utin varuskunnissa koulutetaan vuosittain noin 4600 varusmiestä ja 3000 reserviläistä), Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk, Kouvolan Ammattiopisto Eduko ja Kymenlaakson kauppakamari.
Meillä on laaja alue, jossa noin 7500 kesämökkiä. Kesäkuukausina ulkopaikkakuntalaisten päivystyskäynnit ovat lisääntyneet selvästi. Siitäkin oli tilastoja ja apua saaneiden haastatteluja Kouvolan Sanomissa, jossa on paneuduttu tähän aiheeseen monipuolisesti useissa artikkeleissa. 
Raja vihollisuuksia toteuttavaan valtioon on lähellä.
Tarvitseeko tätä enää edes perustella?  


Kävimme 1.7. Helsingissä Eduskuntatalon edessä kertomassa mielipiteemme. Meitä oli noin sata ihmistä, kaksi bussillista Kouvolasta, ja joitain tuli omilla kyydeillä tai oli valmiiksi Helsingissä.
Saimme tilaisuuteemme todella hyviä puhujia: poliitikkoja, alue- ja kunnanvaltuutettuja, sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita ja Ratamon päivystyksen työntekijöitä. 



Tätä me emme purematta niele -ryhmän aktiivi Eija Rantalainen lukee ryhmän aloitetta.
Kuva: Ume


Joku saattaa nyt arvostella meidän protestiamme ja kysellä, miksi kouvolalaiset eivät halua kantaa korttaan kekoon. Leikataanhan sitä muuallakin. Kyse ei ole siitä, vaan reiluudesta ja tasavertaisuudesta. 

Muut kaupungit, joiden yöpäivystystä suunnitellaan lakkautettavaksi ovat Iisalmi, Varkaus, Jämsä ja Raahe. Niiden asukasluku on alle ja päälle 20 000 - ja Kouvolan siis vähän alle 80 000. 

Myös alle 20 000:n asukkaan Pietarsaari oli ehdolla, mutta poistettiin lakiesityksen listalta kielilailla perustellen. Pietarsaaresta on kaksikielistä palvelua tarjoavaan Kokkolaan 38 kilometriä.
Kouvolasta Kotkan keskussairaalaan on enimmillään lähes 100 kilometriä. 
Kymenlaakso on myös kaksikielistä aluetta ja meillä on todennäkösiesti paljon enemmän suomea taitamattomia maahanmuuttajataustaisia ihmisiä kuin Pietarsaaressa ummikkoruotsinkielisiä. 
Onko pietarsaarelaisen omankielinen palvelu tärkeämpi kuin kouvolalaisen henki?
Kun on terveydestä kyse, niin poliittinen kilpailu ja oman äänestysalueen väen miellyttäminen saisi jäädä sivuun, RKP!


Kuva: Ume



Kuva: Ume


Sote-valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru piti käsittämättömänä lakiesitystä, jonka vuoksi ison kaupungin asukkaat joutuvat vaatimaan Eduskuntatalon edessä oikeutta perustason terveyspalveluihin.
Muita puhujia olivat mm. kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk.), Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo ja päihdelääkäri Atte Virolainen, joka tunnetaan myös somessa Lääkäri Atte -nimellä.
Niin, meillä Kouvolassa on kunnia olla tilastojen kärjessä myös päihteiden käytössä.

Mielenterveyteen liittyvät päivystyskäynnit osuvat mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Facebook-sivuilla nuori mielenterveyspalveluiden käyttäjä kirjoittaa koskettavasti avusta, jota on saanut Ratamossa.

Kaikkia puhujia en tullut panneeksi muistiin. Joku kokoomusedustaja kävi viisastelemassa säästöjen tarpeellisuudesta puuttumatta meidän asiaamme mitenkään. Muut olivat puolellamme.

Kuulimme myös Saattohoito 79-bändin Janne Tokon tarttuvan biisin Me ei tätä purematta niellä


Krista Kiuru puhumassa, hyvä, selkeä puheenvuoro.
Kuva: Ume


Omista kansanedustajistamme paikalla olivat Paula Werning (sd.) ja Sheikki Laakso (ps.).
Ville Kaunisto (kok) oli paikan päällä Kouvolassa ottamassa vastaan kokoomusvieraita, eduskunnan 1. varapuhemiestä Paula Risikkoa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laihoa, jotka halusivat tutustua Ratamon toimintaan liittyen lakiesitykseen.
Risikko oli vierailun lopussa sanonut tulleensa vakuuttuneeksi siitä, miten hyvää työtä Ratamossa tehdään.


Sheikki Laakso on hallituspuolueen jäsen.
Toivottavasti Ratamon asiassa ei mennä
äänestykseen asti. 
Kuva: Ume



Nuoret Ratamon päivystyksessä työskentelevät
Tuulia Suihkonen ja Mikael Danckaarts tulivat 
mukaan mielenosoitukseen työvuorostaan, jossa
he olivat hoitaneet mm. akuuttihoitoa
tarvitsevaa infarktipotilasta
Kuva: Ume



Facebookissa Tätä me emme purematta niele -ryhmän alulle
pannut ja tapahtumia organisoinut Taru Salmi - kiitos!
Kuva: Ume


Tämän aamun Kouvolan Sanomien tekstiviestipalstalla joku kyynikko kirjoittaa: "Ikävä kyllä Ratamon kohtalo on jo käsitelty! Turhaan marssit. Ikävä kyllä."
Enpä ihan usko. Tässä on nyt niin paljon faktoja ja laskelmia, joita on turha kyseenalaistaa. 
Joka tapauksessa näin räikeässä asiassa haluan olla panemassa vastaan.
En menisi makaamaan kadulle enkä länttäisi kättäni liimalla taidemuseon teoksiin. Uskon sen sijaa sanaan. Siksi tämäkin kirjoitus. 


Kuva: MaMe (minä)



keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Kansalaisaktivismia Kouvolan yöpäivystyksen puolesta

 



Meille Kouvolaan valmistui pari vuotta sitten hieno uusi sairaala, Ratamokeskus, jossa saa apua - yölläkin.  
Hallituksen työryhmä on nyt sitten huhtikuun kehysriihessä todennut, että kouvolalaisen henki ei ole niin tärkeä, että yöpäivystystä tarvittaisiin.
Lakiesitys on lausuntokierroksella ja asiasta päätetään syksyllä.
Lähimpään sairaalaan Kotkaan on joillain laajan Kouvolan asukkailla, esim Repoveden suunnalla asuvilla, lähes 100 km. 
Olet ehkä nähnyt tästä asiasta jotain mediassa, katsellut kuvia meidän isosta mielenosoitustapahtumastamme toukokuussa ja lukenut 40 000 nimeä käsittävän 12 kiloa painavan adressinipun luovuttamisesta 10. kesäkuuta sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle, joka tuli katsomaan Ratamokeskuksen toimintaa ja tapaamaan Kouvolan kaupungin ja Kymenlaakson hyvinvointialueen johtoa. Adressin ojensi aktivistiryhmän puolesta sen toiminnan alulle pannut Taru Salmi


Noin tuhat ihmistä kokoontui Kouvolan torilla, jossa puheita yöpäivystyksen säilyttämisen puolesta ja musiikkia. Torilta kävelimme Ratamolle. Monet olivat tehneet mitä kekseliäimpiä kylttejä. 

Yöpäivystysten lopettamista on suunniteltu muutamiin muihinkin kaupunkeihin. Kouvola on näistä kaupungeista selkeästi suurin, väkiluku noin 80 000, Suomen 11. suurin kaupunki. Meillä on ollut myös asiakaskäyntejä paljon, keskimäärin 15 yössä, joskus jopa lähemmäs 30. 
 
Suunnitelma oli tehty heppoisin perustein ottamatta huomioon lisääntyviä ambulanssi- ja taksimatkoja ja lisärakentamista, jota Kotkan sairaalaan olisi pakko tehdä ruuhkien välttämiseksi. 
Sosiaali- ja terveysministeriö tavoittelee leikkauksillaan säästöjä, mutta Kymenlaakson hyvinvointialueella tehdyn laskelman mukaan yöpäivystyksen sulkeminen Kouvolassa lisäisi kustannuksia usealla miljoonalla eurolla vuodessa. 



Kouvolan väki on vanhaa. Sydän- ja aivoinfarktit yleistyvät vanhoilla ihmisillä ja nehän eivät osaa valita sopivaa vuorokaudenaikaa. Aivoinfarkti on yleisin varhain aamulla, jolloin päiväpäivystys ei ole vielä aloittanut. Myös mielenterveyteen liittyvät käynnit ovat yleistyneet.
Ratamon henkilökunta on huolissaan potilasturvallisuudesta. 

Olen kuullut sellaisenkin ajatuksen, että yöpäivystys on kaiken kaikkiaan kustannustehotonta. Aika julma termi, kun on kyse ihmisen elämästä. 




Kouvola sijaitsee lähellä Venäjän rajaa ja meillä on kaksi varuskuntaa, Karjalan prikaati ja Utin jääkärirykmentti. Kouvolan ratapiha on yksi suurimpia Suomessa ja maantieliikenne vilkasta. Kouvolan ja Kotkan välinen Valtatie 15 on todettu vaaralliseksi raskaan rekkaliikenteen ja vilkkaan työmatkaliikenteen vuoksi. Onnettomuusriskit ovat suuret, kun ajetaan kovaa ihmiselämän pelastamiseksi varsinkin pimeän aikaan huonoissa keliolosuhteissa.

Olen asunut pitkien välimatkojen Kainuussa. Tiedän, että siellä on erikoisvarusteltuja ambulansseja, joissa hoitotoimenpiteitä voidaan aloittaa tehokkaammin kuin tavallisissa ambulansseissa. Nämä kulkupelit ovat myös kalliita, mikä lisää kustannuksia - jos yöpäivystyksen lopettamisen haittoja halutaan vähentää. Halutaanko?
Mieleeni hiipii kauhea ajatus: kun säästöjä haetaan, niin pyritäänkö meillä enää pitämään yllä samaa tasoa kuin ennen? Kustannustehokkuus? Vanheneva väki?


Janne Tokko/Saattohoito 79

 




Tätä me emme purematta niele -ryhmä keräsi lyhyessä ajassa allekirjoituksia keskimäärin joka toiselta kouvolalaiselta täysi-ikäiseltä, joukossa myös kotkalaisia, koskisihan huononnus heitäkin (sinne adresseja ei ehditty kovin paljon toimittaa) ja muutamalta tukijalta muilta paikkakunnilta. 







Sekä Kaisa Juuso että häntä ennen kaupungissa vieraillut valtiovarainministeri Riikka Purra vakuuttelivat, että kyllä laskelmia vielä tarkistetaan. Lehdistötilaisuudessa, joka pyydettiin järjestämään erillään adressien luovuttamisesta, eräs toimittaja kysyi Juusolta, onko yleisestikin tapana, että asioista aletaan ottaa selvää vasta kun lakiesitykset on tehty ja lopullista päätöstä vailla. Juuso vastasi, että niin hyvin on laskettu kuin on osattu ja että kesäkuun loppuun asti saa valittaa. Mutta onko valituksilla merkitystä?
Emme voi mitenkään tietää, olivatko nuo miedot myöntelyt vain eurovaalipuhetta. Meillä Kouvolassa on perussuomalaisten kannatus laskenut paljon. Kaksi valtuutettua on eronnut puolueesta sen viimeaikaisen politiikan vuoksi.


 
Seuraavaksi järjestetään mielenilmaus 1.7. Helsingissä Eduskuntatalon edessä.  
Alunperin adressit olikin tarkoitus viedä sinne perille asti isolla porukalla, mutta Juuso tuli sopivasti paikalle.
Me jatkamme, koska tämä lakiesitys tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta. Tätä me emme purematta niele!





Toivotan turvallista, iloista juhannusta kaikille lukijoilleni. 

Juhannuksen jälkeen olen varmaan ainakin viikon kirjoittamatta, koska me lomailemme yhdessä erään rakkaan, pienen ihmisen kanssa ja silloin keskitytään yhteisiin tekemisiin.

   


20.6. HUOM! Uutta tietoa. 
Mielenosoitus Helsingissä on 1.7. Eduskuntatalon edessä. Kokoontuminen klo 10, puheenvuoroja ja mahdollisesti muutakin ohjelmaa 10.30. - 11.30.
Tätä me emme purematta niele -Facebook-ryhmässä on päivittyvää tietoa.
Tervetuloa tukemaan tärkeää asiaa muutkin kuin kouvolalaiset! 



Luettuja kirjoja, ajateltuja ajatuksia

Katsotaanpas mitä on jäänyt mieleen päällimmäisiksi ajatuksiksi muutamista viime aikoina lukemistani kirjoista: Kari Hotakaisen Helmi jätt...