Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taina Latvala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taina Latvala. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. elokuuta 2019

Luetut mutta bloggaamatta jääneet, osa IV



Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen 4,5/5
Susanna on Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva juristi nykyhetken Helsingissä. Siellä hän kohtaa Fatiman, Irakista paenneen naisen joka on pakomatkalla menettänyt lapsensa. Fatiman veljen elämä kietoutuu Susannan sukuun jota seurataan neljässä sukupolvessa 1930-luvulta lähtien. 
Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen liikkuu vuosien 2015-2017 välillä ja nuo parin vuoden heitot liittyvät pitkälti siihen, onko Tapio vielä elossa vai ei. Romaani nimittäin alkaa vuodesta 2017 jolloin 92-vuotias Martta joutuu hautaamaan poikansa. Toinen osa hyppelee 1930-1970 -lukujen välillä ja oli minulle harvinaisen sekavaa luettavaa. Tarkoitan tällä sitä, että yleensä pysyn näissä aikasiirtymissä mielestäni hyvin kärryillä eikä hyppiminen haittaa, mutta jostain syystä jouduin nyt moneen kertaan palaamaan taaksepäin ja etsimään sukulaissuhteita; kuka on kenenkin vanhempi, puoliso ja lapsi. Onhan tässä kyllä paljon henkilöitäkin. Noin muuten pidän kyllä paljon sukusaagoista ja vaikka tämä romaani ei ensimmäisessä osassa sellaiselta vaikuttanut, toisessa osassa päästiin vauhtiin ja suvusta alkoi löytyä kaikenlaisia salaisuuksia.

Sarah Lark: Maorien laulu 3,5/5
On kulunut 40 vuotta siitä kun Helen ja Gwyneira matkustivat Englannista kauas Uuteen-Seelantiin mennäkseen naimisiin. Gwyn pitää edelleen Kiwardin menestyksekästä lammastilaa, Helen omistaa pienen majatalon. Nyt pääosissa ovat heidän lapsenlapsensa, Helenin vaatimaton ja ystävällinen Elaine ja Gwynin itsekäs ja voimakastahtoinen, puoliksi maori Kura. Helen ihastuu Christchurchiin ilmestyvään Williamiin, mutta Kuran saapuessa kaupunkiin syntyy kolmiodraama. Kura ei halua mitään muuta kuin laulaa ja näkee Williamissa mahdollisuuden päästä luomaan uraa Englannissa. Kuralle se riittää syyksi viedä mies häikäilemättömästi serkultaan, eivätkä häntä muutenkaan Elainen tunteet kiinnosta. 
Ärsytti etten muistanut oikein mitään Valkoisen pilven maasta. En ole edes kirjoittanut juttua siitä, mikä harmitti isosti. Alkuosa oli kiinnostava, loppua kohden kirja hiukan lässähti.

Taina Latvala: Venetsialaiset 3/5
Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään venetsialaisia erityisesti Pohjanmaalla. Sinne kokoontuvat lapsuuden mökille myös kirjan kolme sisarusta. Mökin rakentanut isä on kuollut ja nyt pitäisi pakata tavaroita ja päättää mökin kohtalosta. Myymisen puolesta puhuu keskimmäinen sisko Paula. Nuorimmaisen, Elinan, häitäkin pitäisi samalla suunnitella. Vanhin sisko Iiris haluaa lähteä paikallisia venetsialaisia juhlimaan ja sinnehän sitten päädytään. Kirjassa oli kivan tiivis tunnelma, mutta jokin siinä vain ei kolahtanut aiempien Latvalalta lukemieni tavoin. Seuraavaa odotellessa, ilman muuta.  


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Taina Latvala: Välimatka

 
Taina Latvala: Välimatka
WSOY 2012, 253 sivua
 
 
Synkkylän kylässä Etelä-Pohjanmaalla asuu äiti, jolle tyttäret ostavat 60-vuotissyntymäpäivälahjaksi Teneriffan matkan. Tytärten harmiksi matka ei olekaan mieleinen lahja, vaikka äiti on aina puhunut Teneriffasta. "Ensunkaan mä sinne yksin lähäre. Mitä mä siälä teen?" Vanhempi siskoista, jo perheellinen, usuttaa nuoremman äidin matkakumppaniksi, vaikka tämä haluaisi mieluummin keväällä Pariisiin.
 
Mies lausuu nimeni niin kauniisti, että en ole tunnistaa sitä. Hän esittelee itsensä nopeasti, hänen äänensä on matala ja käheä, aivan kuin hän olisi laulanut koko yön.
How about a drink tonight?
Hän puhuu englantia samalla tavalla kuin espanjaa, nopeasti ja intohimoisesti. Hän kuulostaa nuorukaiselta, jolla on salaperäinen rooli Pedro Almodóvarin elokuvassa.
Sanon olevani lomalla äidin kanssa.
Ota äiti mukaan, hän vastaa ja nauraa, kuin tietäen että rakkaus on mahdotonta sekä alussa että lopussa.
 
Kirjassa on monenlaista välimatkaa. Sitä otetaan pakkasen paukkumasta Synkkylästä Teneriffan lämpöön, sitä löytyy myös äidin ja tyttären ja sukupolvien ajatusmaailmojen väliltä. Äiti ei oikein hyväksy tyttären treffailuja respan Antonion kanssa, tytär ei ymmärrä miksi äiti jumittaa menneessä. Välillä leveää pohjanmaan murretta puhuva äiti kertoo lukijalle menneistä ajoista omina kappaleinaan, ajoista jolloin tyttöjen isä ei ollut vielä kadonnut, ajoista jolloin äidin sisko oli vielä elossa. Äidin käsilaukussa kulkee mukana salaisuus, St. Martinin saarelta ostettu sininen muistikirja.
 
Päästäkseen äidin luokse on loikattava kokonaisen sukupolven yli, kuin joen. Miten sanoa hänelle, että minulla on tapana istua iltaisin Seinäjoen juna-asemalla ja katsella vapaita, ohi vilahtavia ihmisiä? Miten tunnustaa hänelle, että haluaisin oikeasti asua Lontoossa tai Pariisissa, siellä missä kukaan ei tiedä minun nimeäni ja hautausmaita on enemmän kuin yksi?
Olisi helpompaa puhua äidille englanniksi, olisi helpompaa olla saippuaoopperassa.
Mother, I haven't made love in three years.
 
Välimatkan ovat lukeneet mm. Kaisa, Hanna sekä Katja.