NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
Gummerus 2013, 292 sivua
Alkuteos: We need new names, 2013
Suomennos: Sari Karhulahti
10-vuotias Kulta (alkuteoksessa Darling) asuu äitinsä ja isoäitinsä kanssa Zimbabwessa. Isä on lähtenyt töihin Etelä-Afrikkaan eikä häntä ole sen koommin näkynyt. Sitä hökkeliasumusten aluetta jossa Kulta asuu, kutsutaan ironisesti Paratiisiksi ja sen punaisena pöllyävillä mailla Kulta ystävineen elää lapsuuttaan keksien mitä mielikuvituksellisempia leikkejä ilman mitään kalliita leluja, kuten "Etsitään Bin Laden". Yhtenä huvituksena on lähteä joukolla varakkaampien asuinalueelle Budapestiin varastamaan guavoja talojen aidatuilta takapihoilta vaikka äiti ottaisi minut ihan kokonaan hengiltä jos saisi tietää. Guavojen varastaminen ei kuitenkaan ole pelkkää leikkiä, lapsilla on oikeasti nälkä. Me ei syöty mitään aamulla ja tuntuu siltä että joku on ottanut lapion ja kaivanut vatsani typötyhjäksi. Yhdellä Kullan ystävistä vatsa sen sijaan kasvaa kasvamistaan; Chipo joka juoksi ennen nopeammin kuin kukaan muu koko Paratiisissa mutta ei juokse enää koska joku pani sen paksuksi. Chipo on yhdentoista ja lakkasi puhumasta kun vatsa alkoi kasvaa.
Darlingin perhe eli aiemmin paremmalla alueella, mutta he joutuivat lähtemään kodistaan polittisten levottomuuksien takia. Kullan Fostalina-täti on lähtenyt Amerikkaan ja asuu nyt "Destroyedmichygenissä". Kunhan täti saa asiansa Detroitissa järjestykseen, hän kutsuu Kullan luokseen asumaan ja tästä Kulta puhuu usein ystävilleen. Yllättäin tämä ei ole vain tyhjäksi jäävä haave monien kaltaistensa joukossa ympäri köyhiä maailman kolkkia, vaan Kulta on yksi niistä harvoista joka tosiaan pääsee elämään amerikkalaista unelmaa. Mikään ei kuitenkaan ole aivan sellaista, kuin Kulta kuvitteli.
Täällä on ruokaa, vaikka minkälaisia ruokia. Joskus kuitenkin ruoka ei tunnut missään, vaikka söisin miten paljon tahansa, ihan kuin nälkäni tyydyttäisi vain ja ainoastaan oma maani.
Bulawayo on uskomattoman taitava esikoiskirjailija, jonka teksti on hyvin elävää, realistista kieltä jota luki mielellään. Kulta lapsikertojana toimi hyvin, suodatti tavallaan sitä kaikkea kurjuutta, köyhyyttä, nälkää, epätasa-arvoisuutta, mutta antoi silti paljon ajattelemisen aihetta koska Bulawayon tarinankerronta tuntui niin todelta, kuin olisin oppinut todella tuntemaan nuo lapset. Bulawayo on onnistunut välttämään sen stereotyyppisen lähestymistavan jolla Afrikan kurjuudesta meille yleensä halutaan romaanien muodossa kertoa ja löytänyt jotain aivan omaa. Kullan kerronnan välissä on lisäksi lyhyitä lukuja, jotka on kirjoitettu yleisemmästä näkökulmasta ja ne ovat tyyliltään aivan erilaisia, kauniisti kirjoitettuja mutta kipeitä asioita, mielenkiintoinen lisä kokonaisuuteen. Pian Amerikkaan muutettuaan myös itse Kullan kertojaääni muuttuu suurta elämänmuutosta ja tytön teini-ikään siirtymistä kuvaten.
Katsokaa miten tämän maan lapset lähtevät joukolla, jättävät kotiseutunsa vuotavia haavoja ruumiissaan, järkyttynyt ilme kasvoillaan, verta sydämessään, nälkä vatsassaan ja murhe askeleissaan. He jättävät äitinsä, isänsä ja lapsensa taakseen, jättävät napanuoransa multaan, jättävät esi-isiensä luut hautaan, jättävät kaiken, mikä muovaa heidän minuuttaan, heidän ominaislaatuaan, lähtevät koska eivät voi enää jäädä. He eivät koskaan enää palaa entiselleen, sillä se on kerta kaikkiaan mahdotonta sen jälkeen kun on jättänyt taakseen minuutensa, ominaislaatunsa, se on kerta kaikkiaan mahdotonta.
