Mikko-Pekka Heikkinen: Sähkömies
Johnny Kniga, 2020
Lukija: Toni Kamula
Kesto: 7h 13min
Tarmo Koski ei voinut seurata sivusta kuinka maailma tuhoutuu. Hän ei myöskään ollut mies, joka toisi mielipiteensä julki osallistumalla ilmastomarssille ja menisi sen jälkeen tyytyväisenä nukkumaan. Hän oli toiminnan mies, muutosvoima, hän oli Sähkömies.
Minä olen jääkaupungin kostaja, hiilihorteesta herättäjä, kasvihuoneen kaataja, uuden ajanlaskun airut. Arkkivihollisena ilmastonmuutos.
Jokainen solu, tuma ja synapsi hehkui.
Minä olen Sähkömies.
Päivisin hän oli sähköasentaja, öisin hän hyödynsi taitojaan maapallon hyväksi. Sähkömies aloitti sabotoimalla pieniä kohteita hetkeksi epäkuntoon, mutta hänellä oli suurempia tavoitteita. Pikkuhiljaa hän alkoi saada näkyvyyttä paikallislehden otsikoissa, joissa hänet nimettiin Sähkömieheksi ja ekoterroristiksi samassa lauseessa.
"Kuka on mystinen sähkömies?"
Sanat seisoivat tabletin ruudulla keittiön pöydällä leviterasian ja juustokimpaleen välissä. Otsikon yläpuolella pyöri uudestaan ja uudestaan viidentoista sekunnin mittainen video, jossa mustanpuhuva hahmo kiipesi ränniä, tavoitti katonreunan ja katosi näkyvistä. Zoomattu kuva kuhisi rakeita ja vavahteli. Lukijan video, Ilta-Sanomat kertoi nettisivullaan.
Tarmo säikähti. Sisuksissa vihlaisi kuin matala jännite. Se muistutti lapsuuden luokkaretkestä maatilalle, jossa Tarmo uteliaisuuttaan pissasi sähköpaimeneen, muuttui sillä sekunnilla maadoitustolpaksi ja johti aitalangan virran kehonsa kautta ketoon.
Toki hän oli ounastellut päätyvänsä uutisen aiheeksi ennen pitkää.
Nyt tosipaikka vavahdutti. Tarmo pidätti hengitystään.
Ja miksi ihmeessä oli tehty juttu? Iskustahan tuli huti!
Teksti kertoi "naamiovandaalin" yrittäneen vaurioittaa kylmäasemaa Helsingin Kyläsaaressa ja paenneen kiipeämällä omintakeisesti toimistorakennuksen katolle. Toimittaja luonnehti mysteeriniehen liikkeitä "akrobaattisen sulaviksi". Sentään.
Tarmolla oli haasteensa myös pienemmässä mittakaavassa: kotona. Vuosi sitten hän oli muuttanut yhteen Marjaanan kanssa ja saanut samalla kaksi muuta asuinkumppania, 15-vuotiaan pojan Maxin sekä belgianpaimenkoira Mortin. Pahatapaisia kaikki kolme, tuntui että valistus hiilijalanjäljestä meni heidän kohdallaan hukkaan.
Kiinnijääminen oli aina mahdollista, joko nopealiikkeisen vartijan tai uteliaan Maxin toimesta. Siihen Tarmo ei ollut kuitenkaan osannut varautua, että hänet saatettaisiin paikallistaa.
Viesti oli valvottanut öisin, pelottanut aamuisin, pakottanut vilkuilemaan olan yli Porvoonkadulla. Olenko tulossa hulluiksi? Ovatko varotoimeni pettäneet?
Arvoisa Tarmo Koski,
Minä tiedän kuka sinä olet. Meidän täytyy keskustella. Tule Hanasaareen. Naamion kanssa tai ilman.
Luottamuksella,
Hiili-Marke
Kun sähköt menevät Helsingistä ja Tarmo tutustuu Hiili-Markeen joka asuu Hanasaaren hiilivuoressa, Tarmo ymmärtää että hänen täytyy pelastaa Helsinki ja sen tehdäkseen hänen on toimittava periaatettaan vastaan. Kansalaistottelemattomuuden sijaan hänen on kytkettävä kaupunkiin sähköt.
Tiesin heti Helmet-haasteen julkaisun jälkeen, että kohta supersankarista tulisi olemaan haastava. En ole periaatteessa lukenut haasteeseen yhtään kirjaa vain pakon edessä, ellen löydä mitään mikä edes hitusen kiinnostaa, joten olin lykännyt kohdan täyttämistä viime tippaan. Sähkömies on siinä mielessä vuoden paras löytö!
Kirjan alku on täynnä ilmastoasiaa, mutta liika informatiivisuus on kompensoitu osuvalla huumorilla, samaan tapaan kuin aiemmin tänä vuonna kuuntelemassani Piia Heikkisen Ekotripissä. Myös vakavat hetkensä löytyy, esimerkiksi kun selviää miksi Tarmosta tuli Sähkömies. Keskivaiheilla, kun Tarmo ryhtyi pelastamaan Helsinkiä kriittisen infrastruktuurin kriisistä, kirja muuttui turhan tekniseksi ja sen osion kuunteleminen oli melko tuskaista. Loppupuolella Tarmo ryhtyi toistaiseksi suurimpaan supersankaritekoonsa ja vaikkei Sähkömies voi koko maailmaa pelastaa, pelasti kirjailija kuitenkin kokonaisuuden hyvän juonenkäänteen ansiosta. Kirja ei nouse vuoden top-listalle, mutta juoni tulee jäämään mieleen.
