2 x (ainakin melkein) cozy crime - Christoffer Holst & Kirsi Pehkonen

Kuuntelin loppukesästä pari hellekeleille oikein passelia kirjaa, joista ensimmäinen on cozy crime dekkari tai toinen jonkinlainen sekoitus feelgoodia, chicklitiä ja hitusen salapoliisiromaaniakin. 

*** 

Christoffer Holst: Suviunelmia ja verenpunaa

WSOY, 2024

Alkuteos: Söta, röda sommardrömmar

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 8 h 16 min

Dannen eromonologi oli tullut Cillalle täysin puskista. Mies oli istunut ravintolapöydässä häntä vastapäätä ja sanonut, ettei rakastanut häntä enää. Mitä siihen voi vastata, kun on oltu yhdessä jo kolme vuotta? Parin viikon päästä muuttoauto oli hakenut miehen tavarat ja Cilla jäi miettimään miten tästä eteenpäin.

Bullholmen, "Pullasaari", oli pikkuinen saari jota Cilla kutsuisi kesän ajan uudeksi kodikseen. Cillan ja Dannen oli pitänyt säästää niin paljon kuin mahdollista, lyödä sitten säästönsä yhteen, ja ostaa oma kesäpaikka. Ensin Cilla oli luullut että kaikki haaveet kariutuivat eron myötä, ettei hän saisi mitään hankittua yksin, omilla pienillä säästöillään, mutta se ei onneksi pitänyt täysin paikkaansa. Kaksikymmenneliöinen mökki  siirtolapuutarhassa Tukholman saaristossa oli nyt hänen.

Jos jollakulla oli niin leveät hartiat, poliisi tai palomies ovat ainoat järkevät ammatit, tuumi Cilla tavatessaan ensimmäistä kertaa uuden mökkinaapurinsa pojan Adamin. Poliisina Adamilla olikin kohta kiireitä, sillä nuori, vasta lukionsa päättänyt tyttö löytyi rannasta murhattuna ja veteen upotettuna. Mitä ilmeisimmin Cilla oli viimeinen, joka on nähnyt tytön elossa. Ykkösepäilty, poikaystävä Benjamin, pidätettiin murhatutkintaa varten, olihan tappaja usein joku lähipiiristä. Toisaalta lähisuhdeväkivalta on yleensä myös raaempaa ja äkkipikaisempaa. 

Tällä kertaa lukija vaikutti tarinaan sillä tapaa, että minusta tuntui että Sanna Majurin rauhallinen lukutapa rauhoitti kirjaa ja tasoitti sen hauskoja tapahtumia. Itse luettuna se olisi ollut cozympaa crimea, nyt se tuntui enemmän Saana Havaksen tutkimuksilta; olinhan hiljattain kuunnellut uusimman osan Elina Backmanin sarjasta. Sellaiset sutkautukset kuten "milloinkahan viimeksi pesin hiukseni, kai Berliinin muuri oli jo sortunut?" kuulostavat niin erilaisilta jos ne lukee itse tai äänikirjaa lukee joku heleä-ääninen nuori nainen jonka yhdistää chick liteihin ja feelgoodeihin, verrattuna esimerkiksi juuri Sanna Majuriin. Samoin kävi muutaman "pelottavamman" kohdan kanssa. 

Niin paljon kuin Sanna Majurin äänestä ja lukutyylistä pidänkin, olisin tähän kirjaan valinnut eri tyyppisen lukijan. Pitää laittaa harkintaan lukea ihan paperikirjana kakkososa. Eli kyllä, tykkäsin kirjasta ja aion jatkaa sarjan parissa, näitä on kirjoitettu jo neljä osaa tähän mennessä. 

P.s. Jälleen kerran yksi kirja, ei aivan feelgood mutta kuitenkin cozy crime, jonka nimi on suomennettu muotoon "x ja y", vaikka alkuperäinen nimi ei sellainen ole. Argh. 

***

Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää

#1 Siru Valpas 

Karisto, 2023

Lukija: Anni Kajos

Kesto: 5 h 3 min

Kun Sirun aviomies Jarkko osoittautui tyypilliseksi häntäheikiksi, Siru laittoi hetkessä kaiken uusiksi. Taakse jäivät niin mies, koti kuin työpaikkakin, mutta onneksi uusia odotti lähes kulman takana. Hän tuli puolivahingossa ostaneeksi etsintätoimisto Vitosen liiketoiminnan, ja huomasi perineensä firman mukana paitsi toimitilat ja asunnon, myös pakettiauton sekä Nurejevin, sellaisen jolla oli neljä tassua ja häntä, sekä vaativa naukuna. 

Onneksi firman perustaja Julius Vitonen oli jättänyt kaiken valmiiksi uutta yrittäjää varten, sillä ei aikaakaan kun Siru sai ensimmäisen asiakkaansa. Kun hän selvitti tapauksen käden käänteessä, hän luuli olevansa taitavakin etsijä, kunnes häntä itseään vedettiin höplästä. Miksi salaperäinen mies halusi penkoa Vitosen toimiston, mitä hän sieltä oikein kuvitteli löytävänsä?

Kirsi Pehkonen on monille kesäisten feelgoodien ystäville tuttu Jylhäsalmi-sarjastaan, jossa on tällä hetkellä jo yhdeksän osaa. Siru Valpaskin seikkailee jo toisessa, kesällä ilmestyneessä kirjassa. Tykkäsin kovasti lukijasta, jonka ääni sopii sarjaan hyvin. 

3 x feelgoodia Ruotsista ja Suomesta

Paketissa tällä kertaa kolme feelgood-romaania, joista yksi sijoittuu Ruotsiin ja kaksi eri puolille Suomea, maalle ja kaupunkiin. Aloitetaan länsinaapurista. 

***

Eli Åhman Owetz: Remonttikohde

Harper Collins Nordic, 2022
Lukija: Anniina Piiparinen
Kesto: 9 h 17 min

Viisikymppinen Susanne Kallgren oli lopettanut työt arkkitehtitoimistossa vain kuukautta aiemmin ryhtyäkseen freelanceriksi, kun hänen entinen pomonsa antoi hänelle omaksi yhden heidän hylkäämistään kohteista. Iso toimisto ei koskaan ehtinyt ottaa vastaan kaikkia toimeksiantoja, joita sille tarjottiin. 

Susannella oli lähes 30 vuoden työkokemus ja hän oli innoissaan saadessaan heti niin ison kohteen, jossa vanhaa kengätehdasta oltiin muuttamassa kongressihotelliksi. Valitettavasti toimeksiantajien käsitys kohteen uudesta elämästä oli jotain arkkitehdille liki järkyttävää, niin ettei Susanne olisi loppujen lopuksi halunnut olla siinä mukana, muttei hänellä ollut varaa kieltäytyäkään.

Lisäksi kävi ilmi, että Susannen tulisi suunnitella uudestaan tehtaalle johtava pääkatu, jota ympäröivissä taloissa asui edelleen tehtaan vanhoja työntekijöitä. Voidakseen kunnolla tutustua alueeseen Susanne halusi muuttaa tyhjillään olevaan huoneistoon, mitä omistajapariskunta piti vähintään omituisena. Hän oli hädin tuskin päässyt entisen osuuskaupan yläkerrassa olevan asunnon ovesta sisään, kun sai tutustua jo ensimmäisiin asukkaisiin. Päivä päivältä kävi vaikeammaksi paljastaa näille parillekymmenelle ihmiselle joilla ei ollut varaa ostaa minkäänlaista omaa kotia, että hänen tehtävänsä oli muokata taloista luksushuoneistoja rikkaille. 

Tämä oli ensimmäinen Owetzilta kuuntelemani kirja, ja onnekas sattuma. Olin nimittäin tuolloin pari päivää ilman äänikirjatilausta ja pahasti vieroitusoireisena kävin katsomassa kirjaston heti saatavilla olevien äänikirjojen valikoimaa. Se oli nopeasti läpi selattu ja Owetzin kirja oli kiinnostavin. Ilman kirjaston valikoimaa en olisi sitä todennäköisesti tullut valinneeksi, mikä olisi ollut harmi, sillä tämä oli yksi parhaista kevättalvella kuuntelemistani feelgoodeista! Vetävä juoni, monta kiinnostavaa henkilöä, hyvikset ja pahikset, yhteisöllisyys. Toimii!

***

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä

Jylhäsalmi #4

Karisto, 2020
Lukija: Elina Keinonen
Kesto: 7 h 58 min

Reunamäen talo Jylhäsalmella oli ollut kymmenen vuotta tyhjillään. Aution talon piha oli villiintynyt, kaiken keskellä vain kapea kulku-ura, varmaankin kiinteistönvälittäjän jäljiltä. Maijulle se oli paapan talo lapsuusmuistoineen, talo jonka Maiju oli nyt luvannut serkkunsa Hennan kanssa tyhjentää myyntikuntoon.

Maijun pitäisi oikeastaan olla paraikaa reissussa Heikin kanssa. Heidän oli ollut tarkoitus kierrellä asuntoautolla pari kuukautta pitkin Eurooppaa, mutta vain vähän ennen reissun ajankohtaa oli tullut ero. Paapan talon siivous antoi sopivasti muuta ajateltavaa. 

Sanavalmis serkku ennättää luvata Maijun soittamaan haitaria paikalliseen pikkubändiin, Trio Tetanukseen, ennen kuin Maiju ennättää kieltäytyä. Että Trio mikä?!

Bändiä tarvitaan esiintymään tuloillaan oleviin häihin, ja niin Maiju pääsee tanssittamaan Riinan ja Oskun vieraita. Riinahan tuli sarjan ensimmäisessä osassa kahvila Lossariin kesätöihin. Pareja alkaa muodostua lisää niin, että eiköhän jatkossa saada tanssittaa vielä useampiakin häävieraita. 

On minulla vielä kiinni kirimistä Jylhäsalmissa, sillä jo yhdeksäs osa ilmestyy vielä tässä kuussa. Vaan eipä näissä mikään kiire ole, jokainen voi huoletta lukea sarjaa omassa tahdissaan. Eikä näitä välttämättä ole luettava ilmestymisjärjestyksessäkään. Kirjoissa usein viitataan johonkin kylälle aiemmin muuttaneeseen, mutta tunteeko heidän rakkaustarinansa, ei ole käytännössä merkitystä. Tunnustan, ettei yksittäisten osien juonet edes jää mieleeni pidemmäksi aikaa. 

Yksi kysymys minulla tästä parinmuodostuksesta olisi. Mihin ne jylhäsalmelaiset naiset naitetaan?

Olin viime kerralla harmitellut sitä, miten "paperista lukien" kaikki kolme nuorta naista olivat lausuneet paikallisen vanhemman väen leveästi savonmurteiset repliikit. Nyt kirjassa oli heti alkumetreiltä enemmän murretta kuin kolmessa edellisessä osassa yhteensä, joten luojan kiitos pääsen kehumaan sitä, miten hyvin Keinonen yritti, ja suoriutui tällä kertaa mallikkaasti. Eli hyvin sujuu, kun vaan yrittää! 

Jylhäsalmen sydänkesä eroaa aiemmista osista sillä, että tässä kulkee toinen tarinalinja menneessä ajassa, eli toisen maailmansodan aikana. Silloin maatilalla olivat töissä kolme vangittua neuvostosotilasta. Nuo pätkät vain olivat lyhyitä ja tulivat niin harvakseltaan, että muistin niiden olemassaolon vasta sitten kun kirja hetkeksi palasi menneeseen.

Seuraavan osan lukee sama Elina Keinonen, mutta sitten palataan taas ensimmäisen osan lukijaan. Aikamoista heittelehtimistä, kun on tottunut siihen, että pitkissäkin sarjoissa pysyy lukija samana. Toisaalta, kun päähenkilö on joka kerta eri, ei lukijan vaihtuminen niin haittaa. 

***

Mirella Mäkilä: Tampereella rempallaan

Se on moro #2

Otava, 2024

Lukija: Anna-Riikka Rajanen 

Kesto: 8 h 5 min 

Helsingistä takaisin juurilleen Tampereelle muuttanut Roosa oli saanut vakituisen työpaikan markkinointisuunnittelijana. Samaan aikaan uuden poikaystäväoletetun Lassin luomukahvilahanke oli alkanut muuttua todeksi Helsingissä, mikä tarkoitti sitä, että kaksi kiireistä nuorta olivat nähneet toisensa viimeksi yli kuukausi sitten.

Äiti oli kyllä vähän pettynyt, kun Roosa oli taas haksahtanut helsinkiläiseen, kyllä tamperelainen mies olisi paree!

Roosa asui yhdessä kaverinsa Veeran ja tämän labradorinnoutaja Bilen kanssa. Kun Roosa ja hänen Joonas-veljensä sitten perivät piskuisen paritalonpuolikkaan Petsamosta (siitä Tampereen kaupunginosasta!), oli aika itsestään selvää, että sinne muutti Roosa. Veerallakaan ei ollut mitään sitä vastaan, sillä hän muuttaisi mielellään yksiin tyttöystävänsä Elisan kanssa. 

Petsamon taloon päätyy myös Roosan ystävä Sirkku, ja yhdessä he päättävät vuokrata yläkerran huonetta Airbnb-majoittujille. Mukana vilisee myös kana tai kaksi, espanjalainen isä kahden aikuisen poikansa kanssa, sekä useampi talon mukana peritty pihatonttu. 

Jestas kun tämä oli hauska! Vielä parempi kuin ensimmäinen osa!

Anna-Riikka Rajanen lukijana antaa minulle kaksijakoiset fiilikset. Hän sopii kyllä ääneltään ja tyyliltään oikein hyvin näihin hauskoihin naisten viihderomaaneihin, mutta hänen tampereenmurteiset repliikkiinsä olivat kyllä niin korviariipivää kuunneltavaa, ei mahda mitään. Tuntuu että hän selvisi muutamasta espanjankielisestä lauseestakin paremmin. Saattaa kuitenkin olla, että muualla asuville kuuntelijoille, jotka eivät elä tälläisen puheenparren keskellä, Rajasen murre menee paremmin läpi. Olisi kiva kuulla tästä(kin) mielipiteitä!

Kirsi Pehkonen: Juuret Jylhäsalmella

 

Kirsi Pehkonen: Juuret Jylhäsalmella

Jylhäsalmi #3

Karisto, 2020

Lukija: Elina Keinonen

Kesto: 7h 23min

Ella-Maria Sulkanen, kavereille Emppu, omasi juuret Jylhäsalmella. Hän oli muuttanut jo nuorena kaupunkiin ja metallialalle töihin, mutta työnantaja oli joutunut nyt lomauttamaan hänet, eikä Emppu tiennyt jatkuisivatko hänen työnsä ylipäätään. Jos nykyinen yritys ei jatkossa tarjoaisi hänelle toimeentuloa, hän saattaisi joutua muuttamaan ihan toiselle puolelle Suomea, joten hän halusi katsoa tilannetta rauhassa.

Niittylahden tilan kuopus, vain pariviikkoinen vielä nimetön tyttövauva sen sijaan piti äitinsä Helin kiireisenä Jylhäsalmella. Niinpä Emppu oli tullut auttelemaan ystäväänsä, joka piti lisäksi pitopalvelua ja toimitti leipiä ja piirakoita lossikahvilaan. 

Emppu ja Heli olivat olleet samalla luokalla koulussa, kuten oli ollut myös Sampo, johon Emppu törmäsi heti ensimmäisellä työkeikalla hautajaisissa. Sampo ei ollut koskaan lähtenyt Jylhäsalmelta, vaan asui edelleen kotitalossa Kantinkulmalla. Heli kutsui hänetkin vanhoja muistelemaan ja Empun oli helppo tulla tämän kanssa juttuun.

Notkon Pauli oli toinen mies jonka kanssa Emppu monesti törmäsi. Mies oli jäänyt leskeksi ja pienten tytärten yksinhuoltajaksi kun hänen vaimonsa oli yllättäen menehtynyt. 

Mutta mitä mitä, eikö Jylhäsalmella olekaan ikuinen kesä? Menin lankaan tämän kirjan kanssa, kun oletin automaattisesti sen sijoittuvan kesään ja kansikuvakin puhui sen puolesta, mutta alussa elettiinkin ensimmäisen ja toisen osan jälkeistä kevättä. Päähenkilö kävi vielä järven jäällä hiihtelemässä ja lossikahvilan avajaisia suunniteltiin vappua edeltävälle viikonlopulle. Toisaalta kirja ei ollut paljolti jäljessä kuunteluhetkestä, kun se oli luureissani toukokuun alkupuolella, joten siinä mielessä ajoitus oli kohdillaan.

Lukijat ovat sarjassa vaihtuneet, mutta ensinnäkään se ei tässä niin haittaa kun päähenkilötkin ovat joka kerta uudet, toisekseen he ovat kuulostaneet hyvinkin samanlaisilta, heleä-äänisiltä nuorilta naisilta jollaisiksi ajattelen myös kirjojen sankarittaret. Osat neljä ja viisi lukeekin sitten tämä samainen Elina Keinonen. Yksi missä äänikirja häviää painetulle, on kirjassa käytetty murre, kun vanhemmat paikalliset sitä puhuvat. Kukaan kolmesta lukijasta kun ei ole lainkaan edes yrittänyt kuulostaa ihmiseltä joka ko. murretta luonnostaan puhuisi vaan lukee sanat paperilta kuin yleisen puhekielen ja se on tuskaisaa kuultavaa. Siinä mielessä on onni, että vain vähemmän kirjoissa esiintyvä vanhempi väki murretta puhuu, vaikka muuten olisin tällaisesta lisästä mielissäni. 

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

 

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

Karisto, 2019 (lukukirja )

Lukija: Anna Kuusamo

Kesto: 5h 54min

Annalla oli ollut aivan erilainen ajatus Jylhäsalmelle saapumisesta. Hänen mielikuvissaan he olisivat tulleet yhdessä Tomin kanssa Haapa-ahon tilalle ja mies olisi äimistynyt siitä, miten rintamamiestalo pihapiireineen näytti vielä paljon paremmalta kuin kuvissa. Mutta Tom oli edelleen Englannissa, eikä pääsisi tulemaan ainakaan viikkoon. 

Oli elokuun ensimmäinen viikko ja samalla Annan ensimmäinen lomaviikko. Hän oli ammatiltaan asunnonvälittäjä ja laittanut nyt oman asuntonsa vuokralle. Hän oli juuri saanut sen viimeisenkin lainaerän maksettua ja oli ylpeä siitä, että oli onnistunut siinä vain 33-vuotiaana. Mutta nyt hän oli aloittamassa yhteisen elämänsä Tomin kanssa, pienessä savolaiskylässä. 

Matala punainen urheiluauto ei tuntunut istuvan maalaismaisemasn alkuunkaan. Kun sellainen huristeli Annan vuokraaman talon ohitse, hän epäili sen kuskia kaupungista tulleeksi lomailijaksi. Punainen salama ja moni kaltaisensa piti kuitenkin majaa Matalamäessä, jossa tilan nuori isäntä, entinen huippu-urheilija, säilytti ystäviensä arvoautoja. Annallakin oli jotain arvokasta antaa nuoren miehen säilytettäväksi, Tomin hylkäämä sydän.

Ensinnäkin, en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut lukijan savon viäntämiselle, toisin sanoen sen täydelliselle puuttumiselle. Kuusamo kuulosti joutuneen vähintäänkin susirajan taakse saakka mukavuusalueeltaan. 

Toista osaa aloittaessani olin yllättynyt siitä, että päähenkilö vaihtuikin, mutta toisaalta se on osoittautunut toimivaksi konseptiksi. Kuuntelin juuri kolmososan loppuun. Näissä kaikissa nuoret naiset muuttavat pienen pienelle savolaispaikkakunnalle ja löytävät sieltä elämänsä rakkauden. Jos omasi on vielä kateissa, suosittelen kokeilemaan Jylhäsalmea!

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella

 

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella

#1 Jylhäsalmi

Karisto, 2019

Lukija: Elisa Salo

Kesto: 7h 30min

Tuoreet maisterin paperit taskussaan Riina suuntasi kesän viettoon. Suunnitelmat olivat hiljattain muuttuneet, sillä Riinan avomies Aki oli muuttanut pois heidän yhteisestä kodistaan. Eikä siinä kaikki, sillä nyt ei tullut kuuloonkaan, että Riina olisi mennyt kesätöihin Akin isän rautakauppaan. Onneksi Riinan Sirkka-täti tarvitsi apulaista pyörittämässään lossikahvilassa Jylhäsalmella. Riinalle se oli jo lapsuudesta tuttua seutua.

Riihirannan pihapiiri oli miltei entisellään. Okrankeltainen päärakennus, punamullattu aitta ja vanha navetta, hyvin hoidettuina ja paikalleen juurtuneina. Valtavat koivut reunustivat rantasaunalle vievää polkua. Sauna jäi piiloon rantakoivikkoon, järvenselkä välkkyi silti pihaan saakka. Joukon konehallit olivat kauempana metsänrajassa, niiden katot pilkottivat omenapuiden takaa. Eerikan ja Anttonin keltainen leikkimökki oli yhä paikoillaan, kenties odottamassa seuraavan sukupolven vierailuja. 

Sirkka-täti levitti kätensä ja humautti Riinan syvälle pehmeään syliinsä, punaraidallisen hellemekon uumeniin. 

- Voi miten ihana! Että olet tuas tiällä ja koko kesän!

- Ihana olla täällä, Riina huokaisi.

Vaan ei aikaakaan, kun Sirkka-tädillä oli jalka lastoitettuna ja käsi kantositeessä, ja Riina sai vetovastuun kahvilasta. Vapaa-ajallaan hän tuntui törmäävän usein kahteen tiettyyn nuoreen mieheen. Toisella on iskurepliikit heti hallussa, toinen on ärsyttävä, ainakin aluksi, mutta Riina alkaa nähdä Oskussa pian hyvääkin.

- Tiedätkö mikä pitsa tämä on? Riina nieleskeli.

Osku ei saanut sanottua mitään, kohautti olkapäitään ja haukkasi lisää jo ennestään täyteen suuhunsa.

- Jylyhäsalamipitsa.

Osku ei ensin ymmärtänyt mitä Riina virnisteli. Äkkiä oivallus tavoitti hänet.

- Jylyhäsalami? Niin kuin Jylhä. Ja salmi. Jylyhäsalami.

Riina purskahti nauruun, Oskun ilme oli todella näkemisen arvoinen. Hetkeen kumpikaan ei pystynyt haukkaamaan palastakaan, Jylyhäsalamipitsa sai veden valumaan Riinan silmistä. 

Kun tilanne rauhoittui, Osku katsoi Riinaa hymyillen. 

- Sen niminen pitsa pitäisi kyllä oikeasti olla olemassa. Nimenomaan täällä.

- Totta, Riina myönsi. - Tiedä vaikka Jylyhäsalamipitsaa on Lossarissa tarjolla jo huomenna. 

Heidän katseensa osuivat toisiinsa ja uusi naurunpurskahdus pääsi ilmoille.

Väsyneitä, Riina ajatteli. Väsyneitä, nälkäisiä, pitsaa ja olutta. Mitäpä muuta tarvitsi, että juttu luistaa. Vaikka muuten ei oikein tultaisikaan toimeen. 

Sydämenasioita Jylhäsalmella aloittaa maalaisromanttisen sarjan, josta on tähän mennessä ilmestynyt kuusi osaa. Kuuntelen parhaillaan niistä kolmatta. Jännä että silloin kun tämä ykkösosa ilmestyi, dissasin tämäntyyppistä kirjallisuutta. Tällä hetkellä minulla on kaipuu juuri tällaisten kirjojen pariin, näin kesän korvalla ne ovat tarjonneet ihanaa irtautumista tällaisista pilvisistä päivistä kuten taas tänäänkin, kun toivoisi että ulkona olisi jo kymmenen astetta lämpimämpää ja puissa olisi lehdet. 

En muistanutkaan, että olin kuunnellut Pehkoselta aiemmin kirjan nimeltä Kotiapulainen. Ihmettelin miksi blogger osasi tarjota kirjailijan nimeä tägeihin. Niinpä vain olin silloinkin, elokuussa 2021, jutun kommenteissa todennut, etten varmaankaan tule Jylhäsalmeen tarttumaan, sillä se on liian viihteellinen minulle. Pah!

Kirsi Pehkonen: Kotiapulainen

Kirsi Pehkonen: Kotiapulainen

Reuna, 2021

Lukija: Ilona Pilli

Kesto: 5 h 12 min

Vaikka Saara ja Heikki muuten sopivat toisilleen kuin paita ja peppu, pitkään toivottua lasta ei ollut syntynyt. Ikäviä uutisia saatiin myös lapsettomuusklinikalta. Heikin spermasta ei suurempia puutteita ollut löytynyt, mutta Saaran elimistö ei ollut kestänyt kevyintäkään hormonihoitoa. Ei auttanut, että Saara oli vielä nuori, hyvässä fyysisessä kunnossa ja piti huolta itsestään.

Kierron käynnistämisen kunnolla piti olla vaivattomin tapa jouduttaa raskaaksi tulemista. Mutta mitä hyötyä oli kenties norona virtaavasta kuukautisverestä ja todennäköisesti toimivasta ovulaatiosta, jos aiottu tuleva äiti makasi puolikuolleena kylppärin lattialla, oksensi, paskansi, tärisi ja vaikersi? Ei siinä ainakaan hedelmöitystä pääsisi luonnollisella menetelmällä tapahtumaan. 

Heikki oli lopulta sanonut kylppärin ovelta ääneen sen, mitä Saara yritti olla ajattelematta. "Onko tässä mitään järkeä? Ei tuota kestä katsoa."

Lääkäri vinkkasi kuitenkin tapaamaan vielä kokeneen kätilö Ruuskasen, jolla saattaisi olla takataskussaan joitain luomumenetelmiä kokeiltavaksi. 

Niinpä kului vain muutama päivä ja Saaran ja Heikin keittiössä istui työhaastattelussa 'kotiapulaisen' toimeen noin kolmevitonen perheenäiti, huomiota herättämättömän oloinen nainen, Ella Korhonen. Hedelmällisen Ellan oli tarkoitus luoda Saaran elimistöön suotuisat olosuhteet raskaudelle luonnonmukaisella, mutta vähän käytetyllä feromonihoidolla. 

Mitä ihmiset sanoisivat, jos heille ilmaantuisi kotiapulainen, Saara huomasi miettiä. Mitä Heikin äiti sanoisi? Että mihin te nyt piikaa tarvitsette, huoleton, lapseton pari. 

Ellalla oli kokemusta tällaisista toimeksiannoista, hänellä oli tälläkin hetkellä toinen lapseton pari asiakkaana ja hyvät näytöt, jo toistakymmentä onnistumista. Kohta järjestelyn muuttuessa heidän perheensä arjeksi Saarassa heräsi kuitenkin epäilyksiä. Oliko Ella todella sitä mitä antoi ymmärtää, vai oliko hänellä toisenlaisia motiiveja muuttaa heidän kotiinsa?

Mielenkiintoisia ajatuksia! Esimerkiksi, kun aikoinaan on eletty yhdessä isommissa yhdyskunnissa, onko silloin laumoissa ollut tällaisia Ellan kaltaisia 'feromoninaaraita', jotka ovat antaneet luonnonmukaista hoitoa koko heimolle yksinkertaisesti asumalla yhdessä?

Kirjasta jäi ristiriitainen lopputulema. Olin kuunnellut sitä kiinnostuneena, mutta ilmeisesti loppuratkaisu olisi pitänyt kuunnella uudestaan, sillä ilmeisesti minulta meni jotain oleellista ohi korvien. En nimittäin ollut aivan varma lopputwistin minäkertojan henkilöllisyydestä!