Jo Baker: Longbournin talossa
Tammi 2014, 448 sivua
Alkuteos: Longbourn, 2013
Suomennos: Helene Bützow
Rouva Hill oli oppinut, että elämä oli kestävyyskoe,
jossa jokainen lopulta epäonnistuisi.
Longbournin talossa on palvelusväen Ylpeys ja Ennakkoluulo, joten pääosissa ovat Bennetien piiat ja rengit. Varsinkin alussa kirja keskittyy kertomaan palvelusväen karusta arjesta, kuukautisrättien liottamisesta, alusastioissa lilluvien kikkareiden tyhjentämisestä, käsistä jotka sierettyvät ja kipeytyvät kylmänkyhmyistä pyykin pesussa ja siivoamisessa. Siinä missä Y&E:ssa tyttäret nauttivat kävelyretkistä nummilla, piioille nuo huolettomat retket tietävät kenkien ja hameenhelmojen puhdistamista ravasta. Tarina etenee samassa tahdissa Ylpeyden ja Ennakkoluulon kanssa, mutta Bennetejä lukuun ottamatta herrasväki esiintyy sivuilla vain harvakseltaan, ihanainen Darcykin vain aivan ohi mennen.
Pääosassa on Sarah, vanhempi talon piioista, mutta nuori tyttö siltikin. Muuta palveluskuntaa ovat vanha Hillin pariskunta joista rouva Hill on emännöitsijä ja vastaa keittiöstä, sekä arviolta 12-13-vuotias pikkupiika Polly. Hänen nimensä on tosin Mary, mutta se nimihän on jo varattu talon Mary-tyttären käyttöön. Espanjan sodan takia miehistä oli pulaa, niinpä ihmetys ja kiinnostus on suuri, kun leviää tieto että Longbourniin on palkattu miespalvelija. Yhtäkkiä on muutakin odotettavaa kuin päästä lähikylään tuhlaamaan palkkapennosiaan. Miehellä on tosin Sarahin mielestä jotain salaisuus, ja vaikka mies onnistuisi huiputtamaan kaikkia muita, Sarah aikoo selvittää mikä hän oikein on miehiään. Sarah on toimelias nuori nainen jolla on tulevaisuudenhaaveita ihan siinä missä herrasväen tyttärilläkin.
Hänen käsivartensa olivat Sarahin ympärillä, pää hänen rinnallaan, hän tunsi Sarahin sileän vartalon omaansa vasten, tunsi hänen kohoilevan hengityksensä, suolainen vesi valui Jamesin ohimoita pitkin, ja hän nosti kättään ja pyyhki kosteuden pois. Sarah liikahti, James silitti hänen hiuksiaan, suuteli häntä otsalle. Tämä oli kaunis katastrofi, eikä sitä saanut tekemättömäksi.
Piikojen työn raadollisuus oli silmiä avaavaa; ottaen huomioon etteivät Bennetit ole kovinkaan varakkaita en ole koskaan pitänyt tyttöjä erityisen onnekkaina ja lisäksi on vielä miehen löytämisen paine niskassa. Mutta ei heidän sentään tarvitse liata käsiään kotitöissä ja hangata pyykkiä jääkylmässä vedessä. Myönnän itsekin pitäväni Y&E:a suloisen romanttisena, joten siinäkin mielessä tällainen versio sen ajan elämästä oli tervetullut. Valitettavasti en siitä huolimatta tähän täysin ihastunut. Kun ensin oli käyty läpi palvelusväen elämän haasteet, tapahtumia oli aika niukalti ennen kuin loppupuolella kerronta sai vauhtia ja oivalsin mihin tässä ollaan tähtäämässä. Jälkimaku kohosi siis hienon hienosti plussan puolelle, mutta matkan varrella oli vaiheita joissa jopa hieman pitkästyneenä ihmettelin miksi tätä oikeastaan luen. Viidenkymmenen sivun mittainen kuvaus miespalvelijan Longbourniin tuloa edeltävistä sotaseikkailuista oli myös turhan pitkä osuus, sen olisi voinut jakaa edes kahteen lyhyempään jaksoon. Ymmärrän kyllä, että sillä oli haluttu luoda vastaavanlainen vastakohta upseerien ja tykinruuan, kuin herrasväen ja piikojen välille.
