Sarah McCoy: Mustique Island
Harper Audio, 2022
Cassandra Campbell
Kesto: 10h 18min
Everyone wanted to be seen as beautiful, but not everyone was. Everyone wanted to possess special talents, but not everyone did. Everyone wanted to be the princess and the prince, but not everyone could. The End.
Tammikuu 1972
Willy May Michael oli lähtöisin aivan tavallisesta työläisperheestä, asia mitä ei halunnut nykyisten ystäviensä saavan kuulla.
Hän oli tavannut Royal Air Forcen lentäjän Harry Michaelin kotiseudullaan sodan aikana '43, ystävättären esiteltyä hänet pilotille Texasin kauneuskuningattarena. Kuultuaan että miehellä oli rahaa (tämän äiti oli jaarlin tytär ja isä tehtailija), hän laittoi kaiken viehätysvoimansa peliin.
Enchantée,” Willy May had said. She’d heard Vivian Leigh use the French word in a newsreel. While she wasn’t entirely sure what it meant, she knew that celebrities said it.
“A pleasure. I’ve met a lot of eminent people, but never a queen,” Harry had replied with an accent dripping of knights and fair maidens.
Willy May oli vasta kuudentoista kun he menivät vihille, vaikka avioliittotodistukseen merkittiinkin pari vuotta lisää. He lähtivät pian takaisin Englantiin, jonne asettuivat. Lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin Billy May oli kahden aikuisen tyttären äiti ja eronnut miehestään Harrystä, joka oli kohta eron jälkeen kuollut sydänkohtaukseen.
Viimeiset kolme vuotta Billy May oli kierrellyt maailmaa huvipurrellaan Etreralla ja päätynyt St Vincent ja Grenadiineihin kuuluvalle yksityiselle Mustiquen saarelle, Karibialle, saaren omistajan Colin Tennantin kutsusta.
Colin proclaimed Mustique the modern Mount Olympus, the beau ideal, and everyone who was anyone according to Colin, was sailing in.
Mustique oli tarkkaan valittujen ja varjeltujen seurapiirien suosiossa. Colin oli antanut prinsessa Margaretille tontin häälahjaksi ja tämä oli rakennuttanut sinne oman linnansa, mikä tietysti lisäsi kiinnostusta saarta kohtaan. Myös elokuva- ja rocktähdet kuten Mick Jagger vaimonsa Biancan kanssa lomailivat saarella.
Kirjan toisessa osassa näkökulma on Willy Mayn vanhemman tyttären, Hillyn, joka oli ottanut taiteilijanimekseen Galateia. Hän oli tehnyt mallin töitä ja yrittänyt päästä elokuviin. Jälkimmäisestä ei ollut toistaiseksi tullut mitään, ensimmäisestä oli seurannut suhde naimisissa olleen valokuvaajan kanssa, sekä särkynyt sydän tämän palattua kotiin perheensä luokse. Kutsu äidiltä Mustiquelle tuli juuri oikealla hetkellä.
Kolmannessa osassa kertojana on kaksi vuotta Hillyä nuorempi sisar Joanne. Siinä missä Hilly on villikko ja viihdekäyttäjä, Joanna opiskelee klassista musiikkia Englannissa ja on läheinen isän puoleisen isoäidin kanssa. Kun äiti soittaa ja kertoo Hillyn odottavan lasta, lentää Joanne saarelle ollakseen sisarensa tukena. Näiden osien jälkeen, kun Joanne on löytänyt oman elämänsä suunnan, palataan taas Hillyyn, josta on tullut Windyn äiti. Tytär oli syntynyt pienikokoisena ja kehittynyt hitaasti, minkä sekä Billy May että Joanne tiesivät johtuvan Hillyn ottamista lääkkeistä raskauden aikana. Hilly kuitenkin huolehti tyttärestään ja oli pysynyt kuivilla.
She wasn't a little girl anymore. She'd gone out into the world, made a name for herself, had a child. For good or for bad, she'd made choices. Like Victor said, that was the reality of faith, God whatever one wished to call it. Choice. Life was a steady accumulation of actions and re-actions, ups and downs, a seesaw of what was presented and what a person did with it. Hilly couldn't change her mother any more than she could change the past, but what she did in this moment, would propel her forward. She was stronger than she'd been when she arrived, Mustique had given her a place to nest and grow and now, a high place to take flight. She was ready.
Nyt kun syksy on ikävimmillään ja aurinko harvinainen näky, suuntasin mielelläni kirjallisesti sekä Karibialle, että yhdelle suosikkivuosikymmenistäni. Kirja osoittautui alussa viihdyttäväksi ja mukaansatempaavaksi lukuromaaniksi, jossa äidin ja aikuisten tytärten sekä siskosten väleissä riitti kaikkea ongelmista rakkauteen, mutta sai loppupuolella tummia sävyjä. Elämä ole pelkkää auringonpaistetta, ei edes Mustiquella.
Kertojan vaihtuminen aina välillä teki mahdolliseksi kertoa tapahtumista saarella rinnakkain eri näkökulmista ja oli toimiva ratkaisu.
How easy it was to build a story around a moment but forget the frame of reference.
It dawned on her that her own mother must have felt this. All of it. The anger, protectiveness, betrayal, love and grief shaken up like a magic eight-ball, giving no more accurate answers.
She imagined her mother standing at the window of their Texan two-bedroom, watching her leave, not knowing where or why or how this beautiful thing she created could treat her so callously. Could think so little of her, that she'd go to such lengths to be free. It was indescribable heartbreak.
Willy May had touched the outline of Hilly's head in the photo, youth saw only the glimmering reflection of itself. But everyone had to grow up. Peter Pan was a fairytale. By the end of its' adventure, readers recognized the foolishness of clinging on to eternal childhood. Life was not built for such. To everything there was a season. Hilly had grown and matured to a woman, Willy May had to allow her that. She had to love her in the going.
Kirjailija sai saaren tuntumaan niin elävältä, että näin mielessäni sen vehmaan kasvillisuuden ja melkein tunsin auringon lämmön ihollani. Olisin mielelläni ollut saarelaisten joukossa ottamassa vastaan prinsessan yksityispurtta tai vuokraamassa oman huvilani ylimääräisiä huoneita vierailevien rocktähtien ja näyttelijöiden seurueille, jotka toivat taas oman persoonansa mukaan tarinaan, joka vei mennessään niin etten huomannutkaan kun olin taas kuunnellut tunnin eteenpäin. Pääpaino oli kuitenkin Willy Mayssä, Hillyssä ja Joannessa, prinsessa Margaret ja Mick Jaggerin perhe olivat hyvin pienessä sivuroolissa luomassa saaren yksityisyyden ja salaperäisyyden tunnelmaa. Lopun ei olisi tarvinnut olla niin surullinen.
