Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa
Atena, 2022
Lukija: Elsa Saisio
Kesto: 6 h
Helsinkiläiset ekonomit Lotta ja Riku ovat kiireisiä työ- ja perhe-elämän pyörittäjiä. Lotta oli halunnut palata työpaikalleen deskiin Alman täytettyä vuoden, etteivät nuoremmat ja nälkäisemmät veisi hänen töitään. Rikukin oli ollut sitä mieltä, että töihin paluu tekisi Lotalle hyvää, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ollut. Lottahan oli se, joka heräsi kesken uniensa kaikkiin kuopuksen tarpeisiin, ja Riku se, joka heräsi 5.30 vain ehtiäkseen salille ennen työpäivää. Lapsilla mies sai kätevästi perusteltua isomman auton hankinnan ja jättäytymisen pois niiltä epämiellyttävimmiltä työmatkoilta joille ei muutenkaan halunnut lähteä.
Lotalle oli ollut jo kauan selvää, mitä hän elämältä haluaa, ja sen jälkeen hän oli siihen määrätietoisesti pyrkinyt. Hän alkoi siirtää joka kuukausi mukavan summan palkastaan osakesäästötililleen. Toinen varhainen ja viisas päätös oli ollut olla ystävystymättä liikaa työtovereiden kanssa. Merkityksellistä oli nähdä riittävän kauas, myös konkreettisesti.
Kun astuimme Rikun kanssa tähän asuntoon ensimmäistä kertaa, olisin voinut viheltää. Kuitenkin vain vilkaisin häntä nopeasti, ja vilkaisu riitti vahvistamaan ajatukseni. Hänkin oli innoissaan. Vedimme välittäjän tarjoamat pehmeät sisätossut jalkoihinme niin välinpitämättömän näköisinä kuin suinkin pystyimme.
Kun astuin hidastelluin askelin tulevan kotimme huoneesta toiseen, asuin jo siellä. Mielelläni olisin huiskaissut yhdellä kädenheilautuksella välittäjän ja Rikunkin ulos.
Silmieni edessä siintävä meri oli koruton, maisemaa eivät pehmentäneet lehtipuut eivätkä jäätelökioskit. Vain yksi tikkujalkainen kylmänveden uimari haaristeli rantaan pyyhkeeseensä tarttuen. Minäkin tulisin tekemään tuota, ajattelin.
Lotan Lapissa asuvia vanhempia Einoa ja Vuokkoa tarvitaan lastenhoitajiksi, kun Lotta ja Riku lähtevät lomalle. He kokevat olonsa arvotaiteella sisustetussa Merisataman asunnossa vieraaksi, he tykkäävät enemmän siitä kun tyttären perhe tulee käymään heidän luonaan pohjoisessa. Silloin lapsenlapsiinkin saa paremmin kontaktia.
Lotta halusi, että viemme Alman päiväkotiin, vaikka olisimme voineet ihan hyvin viettää mukavan vapaapäivän kolmestaan. Ylimääräiset vapaapäivät kuitenkin häiritsevät Lotan mukaan Alman ryhmäytymistä, hän kun tutustuu toisiin kuulemma niin hitaasti. Me noudatamme totta kai Lotan toivetta, vaikka Vuokko jupiseekin, että harvassa ovat ne päivät, jotka saamme lapsenlapsiemme kanssa viettää. Hän olisi halunnut nähdä, miten Alma toimii, kun hän ei voi tukeutua koko aikaa Aatokseen.
“Ryhmäytyminen ja ryhmäytyminen, kyllä Almala on täsä elämäsä vielä vuosikymmeniä aikaa ryhmäytyä. Sitä paitti kaikki eivät ryhmäy’y koskhan, eikä siinä ole minun mielestäni mithän väärää.”
Kaupunkikodissa kaikki on niin outoa, kaapinoviakaan ei saa mitenkään auki, kun niissä ei ole ripoja. Onneksi Vuokko oli pakannut mukaan murukahvia, sitä työtason nurkassa tuijottavaa kahvikonetta he eivät uskaltaisi käyttää.
Me emme tehneet Einon kanssa matkoja, kun lapset olivat pieniä. Tai teimme, mutta lapset olivat mukana ja matkailimme kotimaassa. Pakkasimme teltan, makuupussin ja muut tarvikkeemme, ja huristimme, minne nokka näytti, usein ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Minä istua tönötin etupenkillä kartan kanssa, ja Eino ajoi ikkuna auki, käsivarsi ulkona, nortti suupielessään, silloin hän vielä tupakoi.
Lukija tietää, että Lotta ja Riku eivät lähteneet lomalle yhdessä. Toinen suuntasi Roomaan, toinen ystävineen Berliiniin. Heillä oli erilaiset toiveet, ja kun kerrankin pääsivät kokonaiseksi viikonlopuksi irti arjestaan, kumpikaan ei halunnut joustaa. Pandemia oli kirjassa vahvasti läsnä ja vaikutti heidän kaikkien elämään, ja avasi myös silmiä.
Olin törmännyt kirjaan äänikirjasovelluksessa moneen otteeseen ja aina sen juoni on kiinnostanut, mutta koska sitä kuvataan "episodiromaaniksi" olin mieltänyt sen irrallisiksi tekstinpätkiksi joista en veikkasin etten ymmärtäisi paljonkaan. Vihdoin ajattelin kokeilla, ja pah! Kyllä tässä ihan yhtenäinen juoni on ja tapahtumat etenevät jopa lineaarisesti, kolmen eri henkilön: Lotan, Einon ja Vuokon näkökulmasta. En ymmärtänyt mitä se episodimaisuus tämän kirjan kohdalla tarkoitti.
Elsa Saisio luki kirjan erittäin hyvällä rytmillä ja suoriutui murrerepliikeistäkin erinomaisin arvosanoin. Kaiken kaikkiaan Tämäkin hämärä katoaa oli luonteikasta kuunneltavaa.
