Erich Segal: Love Story
Tammi, 1971 (äänikirja 2020)
Suomennos: Anna-Liisa Suurpää
Lukija: Anssi Niemi
Kesto: 3 h 29 min
- Jenny!
Ihan vaistomaisesti suutelin häntä kevyesti otsalle.
- Sanoinko että saat? hän sanoi.
- Mitä?
- Sanoinko että saat suudella minua?
- Anteeksi. Innostuin liikaa.
- Minä en.
Me olimme oikeastaan aivan yksin siinä, ja oli kylmä ja pimeä ja myöhäistä. Suutelin häntä uudelleen. Mutta en otsalle, enkä kevyesti. Se kesti ihanan pitkään. Kun erkanimme, hän piteli edelleen hihastani.
- En pidä siitä, hän sanoi.
- Mistä?
- Siitä, että pidän siitä.
Häät pidetään valmistujaisia seuraavana viikonloppuna ja Jen jättää Pariisin kokematta. Paikalle tulee ystäviä, mutta edes Jenniferin vanhempia ei ole kutsuttu, koska nuoret pelkäävät että ei-katolinen seremonia olisi jopa Jeninkin vanhemmille liikaa. Kun Oliver on lopullisesti katkaissut välit isäänsä jonka kanssa ei ole ennen Jeniäkään tullut järin hyvin toimeen, nuoripari saa alkuvuodet laskea tarkkaan vähiä dollareitaan. Oliverin valmistuttua juristiksi hankitaan sitten auto ja kunnon koti. Vauvakin olisi tervetullut ja kun Jen ei tule raskaaksi, pitää selvittää kummasta se johtuu. Tutkimuksissa selviää kuitenkin jotain ihan muuta.
Vaikkei olisi nähnytkään elokuvaa (luulen, että kaikki lähellekään omaa sukupolveani ovat sen joskus nähneet), tietää jo takakansitekstistä ja kirjan alkulauseista, että rakkaustarinalla ei ole onnellista loppua. Monella alkaa soida mielessä tuo kaunis, kaihoisa elokuvan tunnusmusiikki.
Mistä alkaisin nyt tämän kertomuksen vanhan totuuden?
Se syntyi aiemmin kuin meri sininen,
se rakkauskertomus on, mutta mistä sen nyt alkaisin?
Ensimmäistä kertaa vastaani tuli äänikirjan lukija, jonka äänestä ja tyylistä ääntää sanoja en pitänyt ollenkaan. Jos Love Story olisi kymmentuntinen kirja, olisin ehkä jättänyt sen kesken heti alussa. Nyt ajattelin, että kestän tuon kolme ja puoli tuntia ihan sinnillä, mutta painan nimen mieleen.